keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Muistolauseita ystävälle

Muistolauseita ystävälle
Kalervo Mielty 2010-01-27

Yksittäiset lauseet ovat vapaasti käytettävissä ei-kaupalliseen tarkoitukseen


Mennyt on kiire, mennyt on huoli,
mennyt on maallinen juoksu.
Jäljellä muistot, jäljellä suru,
jäljellä henkesi tuoksu.


Tuonne taakse sielujen rajan,
jo ystävä luotamme lähti.
Siellä saa levon, autuaan majan,
siellä on henkemme tähti.

Ei silmäni enää sua ystävä kohtaa,
oot aineesta astunut ulos.
Mut’ muistosi kauniina ain’ mielessäin hohtaa,
se on kestävän rakkauden tulos.


On ystävyys ajassa hetkisen laina,
jo huomenna kaikki on poissa.
Vaan elämän ydin on kestävä aina,
ylhäällä henkemme koissa.

Ystävyys kaiken anteeksi antaa,
jos haavoja elämä tuottaa.
Ikuisten rajojen ylikin kantaa,
siihen voi alati luottaa.

Yhdessä kasvoimme lapsuuden ajan,
kuljimme elämän kadut.
Nyt olet takana viimeisen rajan,
missä valoon haihtuvat ladut.

Ystävä kallis ja korvaamaton,
nyt lähtöäs kellot soittaa.
On lähtömme hetki arvaamaton,
mut’ rakkaus kaiken voittaa.

Katoaa kaikki maalliset muodot,
sielu on elossa yhä.
Jäljelle jäävät henkemme vuodot,
elämä itse on pyhä.

Läheinen ystävä elämän ajan,
ei kokonaan olla voi poissa.
Ylitti ensin viimeisen rajan,
nyt elää hän isänsä koissa.

Poissa on muoto, hahmo niin tuttu,
poissa on ystävyys syvä.
Läsnä vain muistot, sisäinen juttu,
henkisen elämän jyvä.


Ystävä arkisen elämän työssä,
nyt päättyi sun taakkasi kanto.
Kuvasi kaunis on muistojen vyössä,
hyvyys ja anteeksianto.

Lähellä ennen, lähellä aina,
vain elämän turhuus haihtuu.
Maallinen on vain hetkisen laina,
se sielun valkeuteen vaihtuu.

Rinnalla ystävän, läheisen aina,
kaunis oli päivämme retki.
Lämmin käsi on maallinen laina,
pysyvää henkemme hetki.


Sinne missä on ystävä suuri,
sinne Hän sinut päästää.
Sinne missä on elämän juuri,
sinne Hän henkesi säästää.

Kaunis on elää, kaunis on kuolla,
sato on korjattu latoon.
Parasta ylhäisen Isämme puolla,
siellä ei jouduta katoon.

Ystävä ylitse hämyisen rajan,
luotamme hiljaa kulki.
Vaikeni äänet ihmisen majan,
henki kun syliinsä sulki.

Armossa suuren ikuisen Isän,
ystävä levätä saa.
Hengessä saa hän onnensa lisän,
kauas jää katala maa.


Minne käy ystävän salainen kulku,
täältä kun lähti hän pois?
Meille on vielä hetkeksi sulku,
vaik’ kuinka nyt ikävä ois’.


Kynttilän sytytän muistoksi sun,
ystävän elämän tieltä.
Katsahda puoleeni henkeni mun,
sielusi sisältä sieltä.

Kun sielusi kotiin astua saat,
ja maalliset kahleet katkee.
Taakse saa jäädä pimeät maat,
niin elämän arvoitus ratkee.


Katketa ei voi sellainen side,
joka sielujen kesken on luotu.
Lyhyt on ihmisen elämän nide,
kuin hetkeksi näytille tuotu.
Kaikes’ on takana ikuinen aate,
aikahan kätketty yhä.
Näkyvää on vain ulkoinen vaate,
salassa ikuinen pyhä.


Tulkaa kaikki nyt ystävän luo,
joka luotamme poistunut on.
Muistonsa kaunis vain lohtua tuo,
ystävyys loppumaton.


Tie totuus ja elämä, kaikkeuden raja,
Sun luokses’ saa ystävä tulla.
Hetken lainaa vain maallinen maja,
nyt luonasi koti on sulla.


Tule lohduksi ihmisrintaan,
nyt ystävä mennyt on pois.
Kun kaipaus nousee pintaan,
kuka korvata kaiken vois.


Yli sata muuta lausetta löydätte kotisivulta:
http://www.netikka.net/studiomielty/muistolaus.htm