Isä Meidän rukouksessa on Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa lause, joka on yleisesti käännetty tarkoittamaan ”jokapäiväistä leipää”. Sanat ovat kreikaksi ”arton epiousion”, jossa sana epiousion on yksi raamatun erikoisimmista ilmauksista. Se esiintyy ainoastaan tässä yhteydessä. Tutkijat hakevat sanan merkitystä usein muista yhteyksistä, mutta raamatusta ei tälle sanalle löydy vastineita. Sille ei löydy selkeitä esikuvia muistakaan vanhoista kielistä.
Joidenkin tutkijoiden mukaan Jeesus olisi lausunut sanan hebreaksi, jossa sanaa vastannee ilmaus ”tamid”, jatkuva, alituinen. Mutta lausuiko Jeesus mitään hebreaksi, kun hänen uskotaan puhuneen äidinkielenään arameaa?
On joitakin epämääräisiä toisen käden viitteitä (Jeromen kirje piispa Chromatiukselle) siitä, että 300-luvun lopulla olisi vielä ollut olemassa alkuperäinen hebrealainen Matteuksen evankeliumi, jonka silloinen Kesarean piispa Jerome olisi saanut lukea ja havaita ”pahasti harhaoppiseksi”.
Mutta vaikka publikaani Matteus olisikin saattanut kirjoittaa evankeliuminsa hebreaksi, ei se tarkoita, että Jeesus itse olisi käyttänyt tätä kieltä. Ainoa varma asia on se, että kreikankieliset evankeliumit on kirjoitettu useita vuosikymmeniä kuvaamiaan tapahtumia myöhempänä ajankohtana.
On erikoista, että latinalainen Vulgata kääntää kreikan ilmauksen Matteuksen evankeliumissa sanoilla ” panem supersubstantialem”, joka tarkoittaa ”yliaineellista, henkistä leipää”. Luukkaan yhteydessä Vulgata sen sijaan kääntää ” panem cotidianum”, ”jokapäiväinen leipä”.
Muunkieliset käännökset ovat yleensä ”tyytyneet jokapäiväiseen leipään” huolimatta siitä, että evankeliumeissa keskitytään pikemminkin ”ylhäältä tulevaan leipään”, kuten Joh. 6:51. ”Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta.”
Kaikkien kristityiden tuntema Isä Meidän rukous on hieman erikoinen siinä mielessä, että se Matteuksella seuraa välittömästi ns. Vuorisaarnaa, jossa yksiselitteisesti kehotetaan sulkeutumaan rukoiltaessa kammioonsa ja olemaan latelematta mitään sanoja pakanoiden tapaan.
Sitten kuitenkin annetaan tämä ”sanallinen litania”, joka eroaa laadullisesti Vuorisaarnan sävystä. Vaikuttaa hieman siltä, että tämä rukous on lisätty myöhemmissä seurakunnallisissa yhteyksissä ”seremoniallista käyttöä ajatellen”, etenkin kun sille löytyy sanallisia esikuvia aina egyptiläisistä hautakirjoituksista saakka (Seti I haudasta).
Velkojen ja syntien - periaatteessa oman vajavaisuutemme anteeksi pyytäminen on hyvin pitkään kuulunut uskonnollisuuden piiriin. On aivan luonnollista, että ihmisen tuleekin kasvaa mieleltään sellaiseksi, joka ei kanna kaunaa omalle kohdalleen osuneista kolhuista. Mutta tässä esitetyn kaltainen "vaihtokaupan teko", vastavuoroisuus, eli ”kauppiaan kaltaisuus” Jumalankin suhteen lienee hieman liian pitkälle vietyä analogiaa.
Rukous päättyy sanoihin: ”Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.” (jatko onkin sitten lisäystä)
Vapautuksen pyytäminen kiusauksiin joutumisesta on sekin varsin omituista. Miten ihminen voisi tulla kiusausten voittajaksi, ellei häntä koskaan asetettaisi testiin?
Jaakobin kirje käskee iloitsemaan kiusauksiin joutumisesta, koska ihminen niiden kautta saa mahdollisuuden oppia voittamaan heikkouksiaan ja saavuttamaan kärsivällisyyttä.
Isä Meidän rukous voi tietenkin toimia henkistämisvälineenä johtamalla ajatukset pois ”kaikkein jokapäiväisimmästä leivästä” tai siten, että ihminen yrittää päästä sen jokaisen ilmauksen ”taakse”. Voisimme esimerkiksi miettiä, mitä tarkoittaa ”henkinen Isämme” ja Hänen olemisensa? Millainen tila on taivas? Miten voidaan nimi pyhittää? Miten taivasten valtakunta voi näkyä ilmenneessä elämässä? Mikä on Jumalan tahto ja sen suhde inhimilliseen tahtoon?
