keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Sukupuolisista poikkeamista



Matt. 19:12. ”Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."
***
Mikäli katsottaisiin, että persoonallisuuden taustana on jokin erityinen, pysyväisluonteinen tietoisuuskooste, joka ilmentää itseään jaksottaisesti ja osittaisesti eri sukupuolissa, voitaisiin sukupuoliset poikkeamat ymmärtää luonnollisina - tosin poikkeuksellisina - tiloina.

Tämä ei tarkoita mitään jälleensyntymää sanan persoonallisessa mielessä, vaan sellaisen tietoisuuden evoluution kannalta välttämättömän kokoavan tekijän olemassaoloa, johon maailmassa eletyt persoonalliset elämänkokemukset heijastuvat, ja josta uudet persoonallisuudet saavat sisäisen erityisen perustekijöidensä koosteen.

Geneettiset periaatteet pitävät huolta ennen kaikkea siitä, että ulkoiset muodot heijastavat ja palvelevat aikojen saatossa yhä paremmin sisäistä evoluutiota. Tulokset kasautuvat yksilöllisiin mentaalisiin piireihin, joita voidaan nimittää myös sielullisiksi olemuksiksi. Tulokset heijastuvat tietenkin myös ns. kollektiiviseen tietoisuuteen.

Vaikka tiettyyn sieluolemukseen kytkeytyvän uuden persoonallisuuden ominaisuusvaranto rakentuu lähinnä kyseisen uuden ilmentymän tarkoitusperien vaatimusten mukaiseksi, heijastuu siihen osaksi myös edeltäneiden persoonallisuuksien sieluun iskostamaa leimautumista. Tasapainoisen kehityksen takia sielu tarvitsee eri sukupuolien välityksellä saatavia kokemuksia. Jaksoittain täytyy uuden persoonallisuuden syntyä toiseen sukupuoleen kuin sitä edeltäneet, mistä seuraa eriasteisia, täysin luonnollisia sopeutumisvaikeuksia. Persoona kokee olevansa vääränlaisessa kehossa.

Sellainen ajatus, että Jumala loisi jokaisen persoonan täysin tyhjästä ja antaisi hänelle ”piruuttaan” tai huolimattomuuttaan aivan vääränlaatuisen kehon, antaa varsin omituisen kuvan jumalallisesta rakkaudesta ja vanhurskaudesta, oikeamielisyydestä.

Ehkä nämä persoonien kokemat vaikeudet juontuvatkin lähinnä jumalallisten lainalaisuuksien puitteissa (hengen ohjauksessa) tapahtuvien dynaamisten prosessien muutosvaiheisiin, jotka antavat oman rikastuttavan lisävärinsä elämän suureen kirjoon.
***
Matteuksen 19. luvun 12. jakeen ensimmäinen osio saattaisi kuvata tilannetta, missä persoonallisuus on syntyessään tavalliseen heterosuhteeseen ”kelpaamaton”- toisenlaatuinen sukupuolisuus heijastuu siinä vielä liiaksi. Toinen osio tarkoittanee lähinnä kastroituja, joiden aika haaremien vartijoina ja kastraattilaulajina lienee ohi. Kolmas osio niitä harvoja, jotka käyttävät luovia energioitaan ainoastaan niiden korkeimpiin, henkisiin tarkoituksiin.