Evoluution (ja/tai luomisen) päämääristä

Voinemme olla yhtä mieltä siitä, ettei kukaan ole esittänyt täysin järkeä tyydyttävästi sitä, mistä syystä kerran (ennen aikojen alkua) ehyt ja täydellinen (jumalinen) on joskus jakautunut ja tullut epätäydelliseksi (langennut syntiin).

***

Monet viisaina pidetyt tekstit antavat ymmärtää (tai luovat toivoa), että tajuisen olennon tai pikemminkin olemuksen on mahdollista ja tarkoitus palata jossakin vaiheessa takaisin alkutilaansa, mutta tämän raskaan maallisen matkan mielekkyys – tai jopa mielettömyys – jää useimmiten pahasti hämärän peittoon.

***

Vuorisaarnan (Matt. 5:48) mukaan ihmisen sisäisin lähtökohta on täydellisyydessä tai täydellisyys: ”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Samaa toteaa myös Johanneksen evankeliumin 10:34 (joka on sitaatti Psalmista 82:6). "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?”

***

On täysin järjetöntä ajatella, että pelkkä ”alkuihmisen äkillinen omenan himo” olisi johtanut jakautumattoman ja ehdollistumattoman ihmiskunnan (alkuperäisen Aadamin) pois täydellisyyden tilasta – välittömästä yhteydestä jumalalliseen – ilman minkäänasteista jumalallista myötävaikutusta.

Alkuperäisessä ihmisyydessä on täytynyt olla ”sisäänrakennettu taipumus ja jopa halu” kääntää tajuntansa ja samastua ulkoisiin kohteisiin ja omaan erillistyvään olemukseensa.

Olisi hieman uskaliasta ajatella, että täydellinen jumaluus olisi tehnyt alkuperäisen ajattoman luomuksen suhteen pahoja virheitä, joista nämä luomukset joutuisivat äärettömän pitkän ajan maksamaan kärsimysten ja epätyydyttävän elämän muodossa.

***

Apostoli Paavali hahmottelee ”ajallisen elämänmuodon isoa kuvaa” 1. Korinttolaiskirjeessään.

Hän puhuu ”sielullisesta ruumiista ja sen kantajasta, ensimmäisestä (erillistyneestä) Aadamista” kylvönä – ilmeisesti ajan ja tilan luomiin puitteisiin.

Tämän kylvön tulisi aikojen saatossa tuottaa satoa ”henkisenä ruumiina, jota kantaa viimeinen Aadam, eläväksi tekemään kykenevä henki.”

***

Nykytiede on jo pitkään ollut yksimielinen ns. evoluutiosta, jossa elävät organismit pyrkivät mukautumaan yhä paremmin vallitseviin olosuhteisiin.

Mukautuminen edellyttää luonnollisesti tietoisuutta, koska ilman sitä eivät mitkään impulssit johtaisi muutoksiin.

Ajan ja tilan puitteissa tietoisuuden ja muodon evoluutiot kytkeytyvät toisiinsa (ovat vuorovaikutussuhteessa).

***

Paavali kirjoittaa hänkin evoluutiosta – vieläpä sen kaikkein olennaisimmasta osa-alueesta, tietoisuuden muutoksesta.

Siinä elämänkokemusten ohjaileman, aikaan samastuvan olemuksen, sielullisen ihmisen, tietoisuus avautuu lopulta (jos on avautuakseen) kaiken ehdollistuneen yläpuolelle ja muuttuu elämää ohjaavaksi, henkiseksi ja ajasta riippumattomaksi olemukseksi.

***

Kristillisissä piireissä kaikki eivät sulata käsitystä evoluutiosta, vaan pitäytyvät siihen, että (Mooseksen kirjan määrittämä) Jumala on luonut kaiken täysin valmiiksi ”kuuden ensimmäisen päivän aikana”.

Eivät ainoastaan fossiilit, vaan myös jokapäiväinen alituinen muutos todistaa kuitenkin sitä, että muutos kuuluu ehdottomana osana ajallisen ja muodollisen elämän dynamiikkaan.

***

Muutoksen taustalla ja perustana on aina sanottu olevan jotakin muuttumatonta, jota nykyinen tiedekään ei ainakaan periaatteessa kiellä – onhan tieteen mukaan aikani syntynyt vasta alkuräjähdyksen myötä.

Ennen ajan syntyä täytyy siten olla olemassa jotakin tai jokin, jossa on periaatteessa kaikki, mutta se itsessään ei ole sitä ”jotakin”, jonka me tunnemme.

***

Mestari Eckhart saattaa omalla tavallaan avata vaikean solmun ja paradoksin sijoittamalla alkuperäisen luomisen ajattomuuteen, josta se heijastui yhtenä jakamattomuutena korkeimpaan enkelikuntaan – Serafeihin.

Samantapaiseen ajatukseen viitannee myös Johanneksen evankeliumin alun ”luomiskertomus” todetessaan kaiken olleen alussa Sanassa, joka oli Jumalana Jumalassa. Kaikki myöhempi (ajallinen) on syntynyt (tai pyrkii toteuttamaan) hänen kautta (mukaansa).

***

Johannes puhuu ilmeisesti ihmisyyden sisäisimpään olemukseen (henkiseen potentiaalisuuteen) ”istutetusta” Jumalan kuvasta, jonka toteuttaminen ajan ja tilan puitteissa saattaisi olla koko ihmisyyden perimmäinen tarkoitus.

***

Mestari Eckhart tulkitsi asian niin, että koko luomakunta on täällä ajassa ja tilassa joka hetki toteuttamassa ”jälkiperäistä luomista”.

Sen tarkoitus on löytää lopulta kaiken taustalla oleva ”ajaton esikuva” ja yhdistyä sisäisesti siihen – sekä tulla sen myötä lopulta Johanneksen evankeliumin edellyttämään tilaan, jossa ”Isä ja minä olemme yhtä”.

***

Mooseksen kirjan seitsemän luomisen päivää saattaisivat siten viitata seitsemään äärettömän pitkään ajanjaksoon, joiden aikana alkuperäinen, ajattomuuteen luotu tajuisen elämän arkkityyppinen malli (Jumalan kuva) tulisi toteuttaa (nostattaa ylös ”kuin käärme erämaassa”).

***

Paavali toteaa, että ihmisissä (meissä) on ollut (koettavana) maallisen (muodollisen, lihallisen tai psyykkisen ihmisen) kuva ja että meissä on oleva (potentiaalisuutena tai tulevan muutoksen jälkeen) myös taivaallisen (Jumalan) kuva.

Lisäksi apostoli toteaa, ettei tuo katoava puoli sinänsä voi periä Jumalan valtakuntaa – eli lihallinen ja psyykkinen ihmisyys ei sellaisenaan (henkistymättä) kykene saavuttamaan katoamattomuutta, koska se on luonnostaan kiinnittynyt katoaviin asioihin.

***

Ehdollistuneen ajattelun puitteissa me emme varmaan koskaan kykene ymmärtämään ilmennyksen tarkoitusta.

Me voimme tarkastella asiaa idealistiselta kannalta esim. filosofi Nietzschen tapaan, joka kirjoitti Zarathustrassaan:

”Minä opetan teille ystävän, jolla on aina valmis maailma lahjoitettavanaan. Ja niin kuin maailma vieri häneltä (Sanalta) hajalle (erilaistui ja samastui ulkoiseen), niin se jälleen vierii hänelle kokoon kehiksi (yhdentyy): hyvän sukeutumisena pahan työstä, päämäärien sukeutumisena sattumasta.”

***

Vanhurskas Jaakob yhtyy hänkin ”positivismiin” todetessaan: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.”

***

Idealistisen elämännäkemyksen vastapainoksi (painavuuden hengeksi) tarvittaneen realistinen kuva ulkoisesta elämästä, joka sisältää jatkuvaa muutosta jotakin kohden.

Muutos on vain ani harvoin niin täydellistä, että ihminen voisi lopettaa korpivaelluksensa ja todeta Kristuksen tapaan: Consummatum Est – se on täytetty.

***

Eräs kuva ulkoisen elämän paradoksaalisista syistä löytyy ”jumalattomalta” Nietzscheltä, joka kirjoittaa Zarathustran sanoiksi:

”Minun vuorilla syntynyt viisas kaipaukseni tempasi minut ylös ja ulos kaukaisiin tulevaisuuksiin, joita ei mikään unennäkö ole vielä nähnyt, missä kaikki sukeutuminen näytti minusta jumalten tanssilta ja huimuudelta: monien jumalien ikuisena itsensä pakenemisena ja takaisin etsintänä, monien jumalien itsensä vastustamisena, itsensä jälleen kuulemisena, itselleen jälleen kuulumisena.”

Kuvaus tulee varsin lähelle evankeliumien viittauksia ihmisen perimmäisestä jumalallisesta alkuperästä, johon inhimillisen on määrä jossakin vaiheessa yhdistyä takaisin.

Tähän viittaa Johanneksen evankeliumin Jeesuksen toteamus: ”Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat.”

Ajatuksia luomisesta ja Luominen-lehdestä

Luominen ry toimittaa suomenkielellä Creation Ministries Internationalin (CMI:n) englantilaista lehteä. Esikuvansa mukaan suomalaisen version taustavoimat esittävät lehden ”luonto- ja tiedelehtenä”, joka esiasenteisesti tukee raamatun ehdotonta ja historiallista oikeellisuutta, sekä kieltää evoluution mahdollisuuden.

Yhdistys ei tuo selvästi esiin sitä, millaisia kristillisiä sidosryhmiä siinä toimivat henkilöt edustavat. Periaatteellisessa mielessä esim. Paavalin synodilaiset pitäytyvät lähes yhtä tiukasti raamatun ja luterilaisten tunnustusten totuusarvoihin.

***

Nykyisen tieteen mukaan maapallon ikä on noin 4,5 miljardia vuotta, ja se tulee elinkelvottomaksi suunnilleen parin miljardin vuoden kuluttua. Kreationistit pitäytyvät siihen, että raamatullinen, alle 10 000 vuoden ajoitus perustuu ”tieteellisiin faktoihin.”

***

Katolinen kirkko on jo hieman joustanut luomisajatuksesta Aristoteleen ja Augustinuksen tulkintojen suuntaan, joissa perusoletuksena on ”ensimmäinen liikuttaja.”

Augustinuksen mukaan Jumala loi kaiken olevaisen yhdellä hetkellä, mutta antoi olevaiselle kyvyn kehittyä. Jumala istutti siemenet, jotka sitten kehittyisivät ”luonnon päämääräsuuntautuneisuuden” johdattamina.

Tällaisen ajatuksen taakse voidaan nimenomaan evoluutiomielessä hakea tukea mm. Uuden testamentin monista kylväjävertauksista.

***

Kristillisyyden alkuvaiheissa luomisen suhteen oli vallalla useitakin erilaisia näkemyksiä. Kirkon gnostilaisiksi määrittelemät suuntaukset katsoivat, ettei aikaan, tilaan ja muotoihin sidostuvien olemusten luominen edes tapahtunut perimmäisen jumaluuden toimesta. Erillisten muotojen luomisen suoritti heidän mukaansa Jumalasta jo itsekin eriytynyt olemus, niin sanottu Demiurgi, jonka he samastivat juutalaisten Jehovaan (yhteen monista Elohimeista).

***

Luther ohitti osan katolisen kirkon tulkinnoista ja nojautui suoraan raamattuun, vaikka hän toisaalla piti juutalaisia patologisina valehtelijoina (juutalainen valehtelee aina).

***

Ihmisillä on ilmeisesti aina ollut taipumus etsiä ajattelunsa turvaksi ja tueksi jotakin kestävää ja muuttumatonta. Näin siitäkin huolimatta, että heidän kokemuspiirissään kaikki näyttää olevan alituisen muutosprosessin ja syklisyyden alaista.

Kun ajallisiin ilmiöihin samastunut järkeily ei saa otetta mistään todella katoamattomasta, se alkaa helposti tulkita sellaisiksi osan selvästi katoavista ilmiöistä. Iankaikkinen ja ikuinen saatetaan nähdä ”rajattomaksi venytettynä ajallisuutena”, josta vain karistetaan pois kaikki ikävät piirteet (paitsi ei tietenkään niiltä lähimmäisiltä, jotka joutuvat epäuskonsa takia aivan toisen laatuiseen paikkaan).

***

Suomalaisessa ajattelussa ei ole vielä yleisessä mielessä tapahtunut yhtä suuria muutoksia kuin esim. Saksassa. Siellä raamatun ehdoton totuusarvo alkoi jo 1800-luvun puolessa välissä osaksi himmetä, ja raamattua alettiin lukea kirjoitusaikaansa ja kirjoittajiinsa suhteutettuna hengen tuotteena.

***

Kreationistien ja evoluutioon uskovien näkemykset näyttäisivät olevan niin kaukana toisistaan, ettei niille löydy edes pienintä yhteistä nimittäjää.

Tutkijat ovat löytäneet raamatusta monia kohtia, jotka ovat ehdottoman oikeellisuuden suhteen ongelmallisia tai ristiriitaisia. Muun muassa Vanhassa testamentissa juutalaiset suorittavat Jumalan suosittamia kansanmurhia, jotka nykyisen eettisen käsityksen mukaan olisivat rikoksia ihmisyyttä vastaan. Toisen Mooseksen kirjan lukemattomat pakolliset uhrimenot muistuttavat pikemminkin pakanallista mustan (tai animaalisen) magian harjoittamista kuin yhteyden ottoa johonkin todelliseen jumaluuteen.

***

Yksi yhdistävä näkemys voisi löytyä Johanneksen evankeliumin alusta:

Siinä Sana, eli kaiken ehdollistumaton ydinolemus, oli alussa Jumalan tykönä ja Jumalana. Se tarkoittanee, että kaikkeuden muuttumattomat, puhtaasti henkiset olemukset ja tietoisuus (elämä) ovat ja pysyvät ajattomuuden piirissä.

Evoluutio tulee kuvaan vasta ”pimeydessä”, eli ajan ja tilan syntymän (alkuräjähdyksen) jälkeen hitaasti erilaistuvien elämänmuotojen (kuten lihallisen ja psyykkisen ihmiskunnan) ja tajunnallisten samastussuuntien mukana.

***

Keskiaikainen opettaja, Mestari Eckhart näyttää tietäneen, että raamatun ajoitukset eivät sananmukaisesti tulkiten ole totuudenmukaisia (luomispäivät voitaisiin tosin tulkita pitkiksi kehityskausiksi). Hän toteaa eräässä saarnassaan:

”Olen sanonut usein, että Jumala luo tätä koko maailmaa juuri tässä hetkessä. Kaiken mitä Jumala teki kuusituhatta vuotta sitten tai kauemmin – kun Hän teki tämän maailman – Hän luo juuri nyt, aivan hetkessä.”

Eckhart puhuu Johanneksen evankeliumin alun tapaan ”luomisesta ajattomuudessa”, josta aikaan ja tilaan muodostuva ”suhteellinen elämä” saa sisimmän (henkisen ja sielullisen) olemuksensa ja ilmennystä säätelevät lait. Lakien puitteissa erillistyneet olemukset pyrkivät aikojen (ehkä jopa iankaikkisuuksien) saatossa rakentumaan ”Jumalan kuviksi” siinä määrin, kuin se muotojen puitteissa ylipäänsä on mahdollista.

***

Näinä aikoina on esitetty, että eletään totuuden jälkeistä aikaa – ikään kuin totuus olisi jossakin aikaisemmassa vaiheessa jo tullut saavutetuksi!

Väite saattaa nojata siihen, että ihmiset ovat kyllästyneet auktoriteettien esittämiin ”totuuksiin” ja tarttuvat kaikkeen sellaiseen, joka jollakin tapaa poikkeaa entisestä.

Jonkinasteinen kapinahenki saattaa olla istutettu ihmisten (aikuistenkin) sisäiseen olemukseen pitämään huolta siitä, ettei ulkoisiin auktoriteetteihin takerruta liian pitkäksi aikaa.

***

Turvallisuuden tarpeen lisäksi ihmisyyteen on aina kuulunut myös aimo annos ”hengellistä laiskuutta”, joka ilmenee siinä, etteivät ihmiset vaivaudu käyttämään kaikkein arvokkainta ”leiviskäänsä”, mahdollisuutta ajatella omilla aivoillaan.

***

Uskonnollisissa näkemyksissä nousevat usein esiin subjektiiviset (psyykkiset) kokemukset, joiden esittämisessä ei aina edes pyritä objektiivisuuteen.

”Maallisen elämän” tarkoitus lienee opettaa ihmisille suhteellista objektiivisuutta, josta he kuitenkin rakentavat omia subjektiivisia näkemyksiä.

Useimpien uskontojen syvin tavoite lienee kuitenkin pyrkimys objektiiviseen henkiseen todellisuuteen, joka teologisin termein on löydettävissä ainoastaan Jumalassa.

***

Tajunnallinen ”erossa olo Jumalasta” määritellään niin sanotuksi perisynniksi, joka johtuu ihmisen kykenemättömyydestä tiedostaa muuttumaton todellisuus välittömästi omassa olemuksessaan.

Johanneksen evankeliumin Jeesus lupasi näyttää seuraajilleen totuuden (mikäli he kypsyisivät sen vastaanottamaan). Vasta totuuden tietoinen kokeminen vapauttaisi heidät ajallista, ainakin osittaiseen katoavuuteen ja katkonaisuuteen johtavista ehdollistumista.

***

Ihmiset hakevat ”totuutta” erilaisten ajatusmuotojen piiristä, jotka ovat kaikki pelkkiä symbolisia viitteitä johonkin ajasta riippumattomaan olemiseen ja olemukseen.

Kreationismi ja evoluutioteoria ovat ehdollistuneita ajatusmuotoja, jotka eivät edusta muuttumatonta todellisuutta, vaan ovat kumpainenkin yhä luonteeltaan ”makuasioita” – kuten filosofi Nietzsche olisi asian ilmaissut.

***

Erityisesti luterilaisuuden piirissä on karsastettu mystiikkaa ottamatta huomioon, että kristillisyyden perusolemus, Nasaretin Jeesus (samoin Paavali), oli itsessään todellisen mystiikan esikuva. Hänen sanotaan saaneen kaiken suoraan Isältään ja olleen sisäisesti yhtä Isänsä kanssa.

Todellisen mystiikan tarkoitus on avata kaikki mysteerit niin, että ne ilmenevät puhtaassa tietoisuudessa (ajatusten ja tunteiden yläpuolella) muuttumattomina, ajattomina alkuolemuksinaan (joissa ei ole ”vaihteen varjoa”).

Skeptikot saattavat tietenkin pitää ajattelun ylittäviä tiloja hallusinaatioina (jollaisia ne toki usein ovat), mielikuvituksen tuotteina tai tajuttomuutena, koska sellaiset lienevät hyvin harvinaisia, eikä niistä voida antaa kovin tyhjentäviä kuvauksia käsitteellisin keinoin.

Augustinus sanoi, että Jumala liikkui hänen mielikuvituksessaan – mielikuvituksessa liikkuvat tosin lähinnä vain mielikuvat, jotka ovat koetun elämän heijastuksia. Mieli on porras, joka on siivottava turhuuksista ja typeryyksistä, että tietoisuus voisi vapaasti kohota sen yli ”kolkuttelemaan ikuisuuden ovia.”