Kuoleman vallasta pois kuoleminen

Evankeliumi tarkoittaa ilosanomaa mahdollisuudesta vapautua katoavuudesta. Sanallisia viestejä voidaan aina tulkita eri tapaan. Niitä käyttävä hengellinen organisaatio on kuitenkin pyrkinyt yhtenäistämään (katolistamaan) ja tiivistämään näkemykset ahtaiden tunnustusten rajoihin.

***

Johanneksen evankeliumi on ollut vaikeasti synkronoitavissa muiden kolmen (synoptisten) suhteen. Nykytutkimuksen (esim. ns. Jeesus-seminaarilaisten) mukaan Johanneksen historiallinen autenttisuus on kaikkein vähäisintä. Tästä huolimatta Johanneksen evankeliumin ilmauksia käytetään jatkuvasti hyvin monissa tilanteissa.

Tämän evankeliumin suosion syy saattaakin löytyä aivan muualta kuin sen historiallisesta puolesta. Se tuo esiin ennen kaikkea henkisen elämän syvimpiä periaatteita, ja sellaiseen pyrkimisen edellytyksiä.

***

Kanadassa toimiva vertailevan uskontotieteen emeritus professori, tohtori Ravi Ravindra on lähtenyt tarkastelemaan evankeliumia tällaiselta näkökulmalta ja laatinut siitä syvällisen analyysin otsikolla ”Johanneksen evankeliumi intialaisen mystiikan valossa.”

Tohtori Ravindran tietämys ja näkemys sekä länsimaisista että itämaisista hengellisistä perinteistä on käsittämättömän laaja ja syvällinen. Hän on löytänyt lukemattomia yhdistäviä tekijöitä, jotka ovat usein kadonneet tai häivytetty erilaisten sanallisten ilmausten taakse. Eri uskonnollisten perinteiden piirissä on omien käsityksen tukemiseksi ilmennyt taipumuksia etsiä, tulkita ja korostaa varsin näennäisiäkin erilaisuuksia.

***

Ravindran mukaan Jeesus Kristuksen opetukset pyrkivät kuitenkin aivan samaan tavoitteeseen kuin kaikki muutkin aidot opastukset:

osoittamaan ihmisille tien olemuksen muutokseen, niin että elämämme siirtyisi itsekeskeisyydestä Jumala-keskeisyyteen.

Taivaasta alas johtavat ikuiset tikapuut, joita pitkin jokainen nousemaan kykenevä voi ylentyä. Jeesus Kristus on Jumalan apostoli, joka vuorostaan valmistelee apostoleja muiden opettajiksi jatkuvana ketjuna. Jumalan Poika ei ole täällä tuomitsemassa tai rankaisemassa maailmaa, vaan auttamassa kaikkia niitä, jotka etsivät valoa.

Kuitenkaan ei ole olemassa mitään valmista tietä ”täältä Sinne”, ellei se ensin ole rakentunut ”Sieltä tänne.”

Valitettavasti ainoastaan harvat ihmiset suorittavat tarvittavia ponnistuksia ja saavuttavat Sanan vastaanottamisen kannalta välttämättömän herkkyyden, puhtauden, viisauden ja armon.

***

Ihmisten täytyy valmistautua totuuden vastaanottoon. Tämä ei koske ainoastaan todellisuuden ymmärtämistä, vaan myös sen kestämistä. Tällaisessa totuudessa ei ole kyse jostakin ajatuksesta, jonka me hyväksymme ja uskomme sokeasti. Kyseessä on sitä vastoin suora ja välitön havaitseminen ja kokemus itsessämme, sekä sen todeksi eläminen. Ilman asiallista valmistautumista korkeamman todellisuuden ja sitä vastaavien energioiden avautuminen voisi olla vaaraksi keholle ja psyykelle.

Ravindran kirjan mukaan Kristuksen kaste on hyvin vaativa. Sen kestäminen edellyttää kurinalaisuutta ja voimaa, eikä se siten ole monien saavutettavissa.

Voimakkaiden, tuntemattomien energioiden olemassaolo on havaittu myös tietoisuutta muuttavien huumeiden käytössä: ihmisille voidaan antaa näky inhimillisen olemuksen salatusta todellisuudesta. Ilman valmistelua ihminen ei kuitenkaan kestä sellaista, koska hän reagoi todellisuuteen aivan liian persoonallisesti. Näissä (usein paranoidisissa) tapauksissa henkilö todennäköisesti menettää tasapainonsa ja sairastuu psyykkisesti.

***

Todellinen henkinen kehitys on vielä ihmiskehityksen tässä vaiheessa vastoin ulkoista, yhä laajenevaa kulkua, joka on tyypillistä koko luomakunnalle.

Kaikki ulkonainen julistus lähtee käsitteistä ”minä olen sitä tai tätä”, kun taas sisäinen polku merkitsee yritystä saattaa kaikki tuollaiset ”minä olen” -lausumat lakkaamaan jumalallisessa MINÄ OLEN -tilassa. Todellinen henkisyys on jatkuvaa kuolemisen harjoitusta egon ja maailmallisuuden laajentumista vastaan – se on täydellistä kääntymistä ainoastaan Jumalan suuntaan.

***

Ainoastaan silloin, kun mieli on täysin hiljentynyt ja ihminen on tietoisuudessaan ”Siinain vuorella”, voi ajaton alku saavuttaa kaikki ajalliset alut ja tulla koetuksi.

Ihmisjoukot (tai ”joukkoihmiset”) tuomitsevat itsensä siinä, että he suuntautuvat luonnostaan pimeyteen eivätkä ota vastaan henkistä valoa.

Me voimme kohota sitä enemmän valoa kohden, mitä paremmin kykenemme taistelemaan alaspäin vetäviä virikkeitä vastaan. Suurin vastuksemme syntyy siitä, että me teemme oman tahtomme emmekä Jumalan tahtoa.

Tästä syystä me pysymme karkotettuina Jumalasta ja kärsimme omatekoisessa helvetissämme.

***

Me voimme vaatia itsellemme todellista (henkistä, ikuista) itseämme vasta sen jälkeen, kun olemme vapautuneet maallisesta itsestämme.

Maallinen itsemme on kauppias, joka yrittää käydä kauppaa Jumalan kanssa.

***

Havahtuminen siihen, että me itse olemme henkisesti kuolleessa tilassa, on ensimmäinen tärkeä askel vapautumisessamme kuoleman vallasta.

Takertuminen maalliseen elämään, sen pelkojen ja halujen valtaan, aiheuttaa henkisessä mielessä kuolleen tilan. Vastaavasti kaipuu henkiseen elämään ja pinnallisen, syntisen elämän inho muodostaa kaksinaisen virtauksen radikaalin muutoksen ja kuolemasta irtautumisen suuntaan, jota kutsutaan metanoiaksi.

Tietoisuus henkisestä kuolemastamme antaa meille ymmärryksen, voiman ja rohkeuden kuolla itsekkään itsemme suhteen (unohtaa itsemme, kadottaa elämämme), joka pitää meidät pimeyden ja murheen piirissä.

Kuoleminen tämän itsen suhteen tarkoittaa kuolemista oman tärkeilynsä, itsekkäiden vaatimusten, pelon, oman tahdon ja kaikkien sellaisten tapojen suhteen, jotka sitovat meidät suunnattoman käärmeen tapaan siihen itseen, josta meidän pitäisi päästä vapaaksi.

***

Vapaus tai pelastus ei kuitenkaan ole vapautta oman itsemme takia, vaan se on pikemminkin vapautta omasta itsestämme.

***

Jumalasta kaukana oleminen ei vie ihmisiä yhtä paljon harhaan kuin itsensä kuvittelu lähellä Jumalaa olevaksi. He, jotka tiedostavat olevansa kaukana todellisuudesta, voivat pyrkiä siihen ja tulla opastetuiksi, kun taas ne, jotka kuvittelevat perusteettomasti olevansa totuudellisia, jäävät aivan oikeutetusti matkalle, eikä heitä voida auttaa.

Ihmiset, jotka ovat täynnä itseään, eivät varaa tilaa Jumalalle.

Ainoastaan he, jotka kykenevät kuolemaan tämän (ajallisen) itsen suhteen, voivat herätä ikuiseen Itseen, Atmaniin ja Kristukseen. Jumalan Poika tuli erityisesti kutsumaan niitä, jotka kuulisivat kutsun osallistua hänen olemukseensa ja jakaa hänen kasteensa sekä kuolettaa Jeesus Kristuksen tapaan oman tahtonsa niin, että hekin voisivat ottaa osaa ylösnousemukseen.

Me voimme kohdata Jumalan Pojan vasta silloin, kun meidät on korotettu pinnallisen itsemme yläpuolelle Ihmisen Poikaan.

Ihmisjoukolle annetaan valittavaksi joko Jeesus tai Barabbbas, jonka nimi tarkoittaa ”isän poikaa.”

***

Jokainen meistä on itseensä tullessaan ”ristillä ja risteyksessä.” Muutaman hetken ajan me voimme valita, seuraammeko Barabbasta, isän poikaa, vai Kristusta, Isän Poikaa.

Kumman sinä valitset?

Tästä linkistä aukenee suomeksi:

JOHANNEKSEN EVANKELIUMI INTIALAISEN MYSTIIKAN VALOSSA

Ahtaalla portilla ei ole ruuhkia

Matteuksen evankeliumi kirjoittaa: ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon.”

Kristityt tulkitsevat tämän useimmiten niin, että oma elämä on kadotettava 2000 vuotta sitten eläneen Nasaretin Jeesuksen tähden. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa tulkita kirjoitusta. Jeesus on voinut (tai evankelistat ovat voineet) käyttää itseään ajattoman ja ikuisen olemuksen, Kristuksen, omassa elämässään toteuttaneena olemuksena: niin että jokaisen seuraajankin pitäisi tulla aivan samaksi sisäisimmän, henkisen olemuksen toteuttajaksi kuin hän itse jo oli.

Johanneksen evankeliumi jatkaa samaa teemaa: ”Unohtakaa itsenne, ottakaan ristinne ja seuratkaan minua.”

Esikuvan ja esimerkin seuraaminen ja toteuttaminen eivät tietenkään aina ole sama asia, mikäli seuraaminen tarkoittaa vain ulkoista käyttäytymistä ja olemusta. Toteuttaminen edellyttää sisäistä muutosta esikuvan kaltaiseksi.

Kristillisissä tulkinnoissa tämä sisäinen muutos siirretään usein kuoleman jälkeiseksi tapahtumaksi, jonka toteutuminen riippuu elämän aikaisesta uskosta. Evankeliumeista voidaan tosin saada sellainen vaikutelma, että muutoksen tulee tapahtua jo maallisen elämän aikana, mutta että ihmisyyden tässä kehitysvaiheessa siihen kykenevät ainoastaan harvat ja valitut – mikä tuskin tarkoittaa ennalta valittuja (predestinoituja).

Hyvin harvat ihmiset edustanevat Paavalin ”viimeistä Adamia”, eläväksi tekevää henkeä. Ihmiskunta käy yhä ”ensimmäisen Adamin”, elävän sielun peruskoulua. Se oppii ”rakastaen, kärsien ja unohtaen hyvän ja pahan tiedon puiden” läksyjä – ja laiskanläksyjä.

Kristillinen mystikko, Jakob Böhme tulkitsee itsensä unohtamisen ja ristinsä kantamisen seuraavasti: ”Kun inhimillisen tahdon henki astuu ristin kuolemaan, se pukee itsensä uudelleen jumalalliseen olemukseen, Kristuksen lihaan, ja saattaa sen itsensä kera valon maailmaan.”

Böhmen selitys on vaikeahko. Sen mukaan Kristuksen seuraaminen ei tarkoita ainakaan pyrkimistä samaan konkreettiseen kohtaloon (kuten se joskus kirkon ensimmäisillä vuosisadoilla on tulkittu). Seuraaminen merkitsee oman katoavaisen luontonsa sisäistä luovuttamista ristille, että se voisi – Jumalan armosta, ja oman antaumuksen kaikesta maallisesta alastomaksi riisumana – korvautua katoamattomalla.

Käytännössä itsensä ja elämänsä unohtaminen ja kadottaminen ovat kaikkein vaikeimpia ja vaativimpia asioita, jotka tosin koskettanevat vain niitä harvoja ja valittuja, jotka lähestyvät kaidalla polulla ahdasta porttia. Portti erottaa ajallisen ajattomasta. Sen läpi ei mikään ajallinen tai lihallinen voi astua sisään. Portti muodostaa tavallaan ristin, jonka leikkauskohdassa ajallinen luovuttaa vapaaehtoisesti sijansa ajattomalle ja vapautuu sisäisesti katoavaisuuden kahleista.

Lavea tie kuvaa ihmisen tajuntaa, joka hakee pitkään virikkeitä kaikista mahdollisista suunnista ja asioista. Ajan myötä sen erotuskyky alkaa parantua niin, että se kykenee seulomaan olennaisen ja kestävän epäolennaisesta ja ohimenevästä. Tietoisuus ei enää pelkästään laajene, vaan alkaa myös syvetä – kasvattaa ymmärrystä.

Tie alkaa ”kaveta” siinä mielessä, että ulkoiset virikkeet eivät enää sido ja ehdollista sitä itseensä, vaan mieli toimii avoimena ja vapaana alkaen havaita asiat ilman aikaisempien ehdollistumien luomia ennakkokuvia. Kun mieli on lopulta valmis luopumaan sisäisesti kaikista ulkoisen elämän mahdollistamista asioista, on ihminen tullut ahtaan portin eteen.

Kaidan tien kulkeminen liittyy ”leivisköiden oikeaan käyttöön”, joka saatetaan sekoittaa tarpeeseen hankkia maallista hyvää niin paljon kuin mahdollista. Maallisten asioiden hyvyys tai pahuus mitataan siinä, millaisia pysyviä jälkiä ne piirtävät ihmisen sisäiseen olemukseen.
Leiviskän todellinen merkitys on kuitenkin täysin sisäinen: jokaisessa ihmisessä on hengen siemen, jota hänen tulisi elämässään ja elämällään vaalia ja ravita. Sen tulisi lopulta tuottaa niin paljon mieltä ja sielua muokkaavaa satoa, että sato tukahduttaa luonnollisella tavalla kaiken alempiin olemuksiin pesiytyneen pahuuden ja tietämättömyyden.