Uusi paavi – piru vai pyhimys?

Italialaisen Paolo Sorrentinon luoman sarjan amerikkalaiseksi kuvattu uusi, nuori paavi poikkeaa persoonaltaan huomattavasti tavanomaisesta kirkollisesta johtajasta.

Asetelma on saattanut saada hieman perusvirettä Uuden testamentin vertauksesta, jossa vanhat leilit eivät siedä uutta viintä.

***

Paavin ensimmäisen julkisen puheen taustaksi tuodaan ensin esiin tavanomaisia, sosiaalisiin hyveisiin perustuvia ajatuksia, jotka uusi paavi kuitenkin jättää sanomassaan täysin huomiotta.

***

Sorrentino näyttäisi ainakin tässä suhteessa tuovan esiin Krishnamurtin tapaista näkemystä uskonnollisesta johtajasta, joka ulkopuolisten auktoriteettien ja ihanteiden palvonnan sijaan patistaa ihmisiä todella omakohtaiseen totuuden etsintään.

***

Uusi paavi ei halua tuoda lainkaan esiin ulkoista olemustaan, koska siitä saattaisi muodostua palvonnan kohde – eräänlainen epäjumala.

Tämä on poikkeavaa erityisesti katolisissa maissa, joissa pyhimykset ja pyhät kuvat kuuluvat yhä ihmisten elämään.

***

Krishnamurti hajotti aikoinaan hänen varaansa kaavaillun kirkon tapaisen rakennelman todeten, ettei totuutta voida milloinkaan organisoida. Sorrentinon paavi kävelee hänkin hierarkkisen organisaation ylitse.

Joskus on esitetty vitsinä, että Jumala on kyllä luonut kirkon, mutta paholainen on sen sittemmin organisoinut. Kirkkohistoriasta voidaan poimia runsaasti tätä näkemystä puoltavia esimerkkejä.

***

Uusi paavi haluaa olla näkymätön ja arvaamaton vaikuttaja, joka ajatuksena saattaisi olla peräisin siitä, että myös hänen edustamansa ydinasia – Jumala – on näkymätön ja lisäksi usein arvaamaton.

***

Nasaretin Jeesus kritisoi tavanomaista uskonnollisuutta (fariseuksia ja kirjanoppineita) siitä, että pyrkimyksissä jäädään pahasti puolitiehen tyytymällä pelkkiin muodollisiin ja käsitteellisiin näkemyksiin, jollaisia Jaakob Vanhurskas olisi nimittänyt ”riivaajien viisaudeksi”.

”Jumalaton” filosofi Nietzsche väitti Jeesuksen olleen ihmisten teennäisen ja pinnallisen uskonnollisuuden suhteen oikeassa, mutta inhimilliseen mukavuuteen perustuvaan hyvän ihmisen määritelmään ehdollistuneet ihmiset eivät voineet häntä ymmärtää.

Mestari Eckhart sanoi, että muodollisenkin uskonnollisuuden kautta ”voi kyllä löytää tien, mutta saattaa myös sen lumoissa kadottaa tiehen kätkeytyvän Jumalan.”

***

Uusi paavi edellytti puheessaan täydellistä ja suoraa yhteyttä Jumalaan.

Tämä on myös Uuden testamentin yksi perusajatus: Jumalan rakastaminen yli kaiken, koko olemuksellaan niin, että kaikki maallisen elämän ehdollistumat antavat lopulta myöten. Vasta silloin voi rajallinen elämännäkemys (katoava, aikaan sidottu elämä) antaa sijaa jollekin aivan toisen laatuiselle – Jumalalle (pysyvälle, ajattomalle elämälle).

Samaa yhtyettä tai pikemminkin ykseyttä kuvaa Johanneksen evankeliumi sanoin: ”Isä ja minä olemme yhtä.”

***

Sorrentino tuo (ainakin alkujaksoissa) paavinsa persoonallisuudessa esiin paljon puhtaasti inhimillistä heikkouksia: lapsuuden ajan traumoja, vallan ja kunnian hakemista, toisten ihmisten alistamista ja jopa kiristämistä, koska sellainen on katsojille tutumpaa kuin todellinen hengen ylevyys.

Voidaan väittää, että ihmiset oppivat ulkoisten ihanteiden kautta helposti kiertämään niitä ja teeskentelemään niiden noudattajaa – kun taas heikkouksien näkeminen, kokeminen, ja omalla kohdalla voittaminen saattaa tuottaa kestäviä tuloksia.

***

Katolinen kirkko on esittänyt paavin Kristuksen maanpäällisenä sijaisena – virantoimituksessa jopa erehtymättömänä (kuten kaikki maalliset yksinvaltiaat). Historian valossa erehtymättömyys joutuu kyseenalaiseksi.

Erehdykseksi voitaisiin luonnehtia myös ajatusta toimia jonkin puhtaasti henkisen olemuksen edustajana – ellei toimija ole edustamansa kanssa sisäisesti (tietoisuuden suhteen) samaa olemusta.

Katolinen kirkko on julistanut pyhiksi lukemattomia paaveja ja piispoja – lisäksi joitakin poikkeuksellisia maallikoita. On täysin eri asia, ovatko julistetut täyttäneet pyhyyden vaatimukset muutenkin kuin vain kirkollisten toimijoiden itsensä määrittämin perustein.

Ainoastaan Jumalan ja tietenkin kaiken Jumalaan yhdistyneen sanotaan olevan pyhää. Kaikki aikaan ja tilaan erillistynyt ja ehdollistunut on suhteellista ja puutteellista. Sellainen on periaatteellisessa (perisyntisessä) mielessä vielä syntiä – siinä määrin kuin ihmisen tajunta siihen samastuu.

***

On hienoa, että katolisen kirkon (tai yleensä hengellisyyden) ylin johto uskalletaan ottaa kuvitteellisen draaman päähahmoksi ja liittää tuoreella tavalla tämän päivän elämään. Borgioiden tapaisia historiallisia kuvauksia on toki tehty jo aikaisemmin.

***

Jokainen voi tietenkin tehdä omia päätelmiään siitä, toteuttaako sarjan kuvaama uusi paavi katsojan itsensä asettamia pyhyyden vai pahuuden kriteereitä. Tässä täytynee kuitenkin muistaa se, että jokainen arvostelee asioita oman esiymmärryksensä pohjalta, joka on sidoksissa kasvatukseen ja ympäröivään kulttuuriin.

On kuitenkin enemmän kuin todennäköistä, ettei ihmisten suorittamilla pyhiksi tai pahoiksi julistamisilla ole mitään merkitystä, koska ihminen on sitä, mitä hän todelliselta olemukseltaan on.