”Salomonin” viisaus

Viisauden kirja eli Salomonin viisaus kuuluu Vanhan testamentin apokryfiseen kirjallisuuteen, jota ei ole liitetty protestanttiseen eikä juutalaiseen raamattuun (kuuluu katoliseen ja ortodoksiseen raamattuun).

Kirja ei ole kuningas Salomonin käsialaa, vaan sen on tuntematon hellenisti-juutalainen kirjoittanut kreikaksi satakunta vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Kirja voidaan rinnastaa Vanhan testamentin Saarnaajaan ja Sananlaskuihin sekä apokryfiseen Jeesus Siirakin kirjaan.

Sananlaskujen (kuten myös Jaakobin kirjeen) tapaan Salomonin viisaus korostaa Jumalalta suoraan kumpuavaa viisautta kaikkea katoavaista arvokkaampana asiana.

***

Varsin monilta osin kirja on sidoksissa juutalaisten Mooseksen kirjoihin, mutta yksilöllinen sisäinen avautuminen totuuteen, vanhurskauttaminen, pysyy kuitenkin ihmisyyden tarkoitusten toteutumisessa ydinajatuksena.

***

Kirjoitus tuo esiin viisauden ilmentymisen ehdot:

”Viisaus ei astu sisälle pahanilkiseen sieluun eikä ota asuntoansa ruumiiseen, joka on synnin vallassa.” 

Salomonin viisaus esittää tavanomaisesta, materialistisesta ajattelutavasta nykyaikaiseen tieteellis-materialistisiin näkemyksiin hyvin soveltuvan kuvauksen:

”Sattumasta me olemme syntyneet, ja tämän elämän jälkeen me olemme niin kuin meitä ei olisi ollutkaan. Savua on henkäys meidän sieraimissamme, ja ajatus on kipinä meidän sydämemme sykinnässä. Kun se on sammunut, raukeaa ruumis tuhkaksi, ja henki haihtuu niin kuin kevyt ilma.” 

Viisaus jatkaa epikurolaiseen tyyliin: ”Tulkaa siis ja nauttikaamme sitä hyvää, mikä saatavissa on, käyttäkäämme kiireesti hyväksemme maailmaa niin kuin nuoruuden päivinä.” 

Tämän päivän ”hengettömyyteen” sopii oivallisesti luonnehdinta: ”He eivät tunne Jumalan salaisuuksia, eivät toivo vanhurskauden palkkaa, eivätkä pidä minään nuhteettomien sielujen kunnialahjaa.” 

***

Salomonin viisaus esittää luomisesta Johanneksen evankeliumin alun tapaan periaatteellisen (prinsiippisen) näkemyksen:

”Sillä Jumala loi ihmisen katoamattomuuteen ja teki hänet oman olemuksensa kuvaksi.” 

Siinä ihmisen ydinolemus hahmottuu ajattomuuteen täydellisyytenä (taivaallisena isänä), jollaista kohden ihmisten aikaan ja tilaan muodostuvien, erilaistuneiden olemustenkin tulisi pyrkiä saavuttaakseen jälleen alkuperäisen pysyvyytensä.

***

Kirja esittää, ettei todellisen ja välittömän viisauden saavuttaneen tietoinen olemus kuole kehon mukana, vaan:

”Vanhurskasten sielut ovat Jumalan kädessä, eikä vaiva saavuta heitä. Tyhmien silmissä he tosin näyttävät kuolleilta, ja heidän eroansa täältä pidetään onnettomuutena, heidän lähtöänsä meidän tyköämme perikatona; mutta he ovat rauhassa.” 

Vanhurskauden saavuttaminen kuvataan (Uuden testamentin tapaan) vaikeaksi prosessiksi:

”Niin kuin kultaa sulatusuunissa hän heitä koetteli, ja niin kuin uhrilahjan hän otti heidät vastaan.” 

Muut eivät havaitse kehonsa jättäneitä viisaita konkreettisesti, mutta nämä toimivat kuitenkin omasta tilastaan käsin:

”Sinä aikana, jolloin heitä etsiskellään, he loistavat kirkkaasti, ja niin kuin kipinät oljissa he nopeasti rientävät.” 

Salomonin viisaus korostaa (kreikkalaiseen tapaan) hyveen merkitystä: ”Parempi on olla lapseton, mutta hyväavuinen, sillä hyveen muisto on kuolematon, koska se on tunnettu sekä Jumalalle että ihmisille.” 

***

Kirja ei anna kovin suurta arvoa tavanomaiselle menestymiselle:

”Mutta jumalattomien suuri jälkeläisjoukko ei mitään hyödytä. Äpärävesoista lähteneenä se ei syvälle juurru eikä pääse lujalle pohjalle. Sillä vaikka se hetkiseksi työntää reheviä oksia, niin tuuli huojuttaa sitä, koska se on epävakaaksi kasvanut, ja tuulten voima repii sen juurinensa irti.”

Juutalaisista näkemyksistä poiketen Salomonin viisaus ei näe edes pitkää ikää kovin merkittävänä asiana, vaan toteaa: 

”Mutta vanhurskas pääsee lepoon, vaikka hän varhainkin kuolee. Sillä kunnioitettu vanhuus ei ole sama kuin pitkä ikä, eikä sitä mitata vuosien luvulla, vaan ymmärtäväisyys on ihmisen oikea harmaapäisyys ja nuhteeton elämä oikea vanhuus.” 

***

Olennaisinta elämässä on siten sisäinen kypsyminen: ”Hän kypsyi varhain ja saavutti siten pitkän iän.”

Muut ihmiset eivät tosin useinkaan ymmärrä sitä, vaan mittavat elämän merkitystä vuosien ja konkreettisten saavutusten määrällä: 

”Me pidimme hänen elämäänsä mielettömyytenä ja hänen loppuansa häpeällisenä.”

***

Hengellinen ominaislaatu ei tule ulkoisesti esiin, joten ihmiset saattavat ihmetellä: 

”Kuinka hänet on luettu Jumalan lasten joukkoon, ja kuinka hän on saanut osansa pyhien parissa? Me olemme siis eksyneet totuuden tieltä, eikä vanhurskauden valo ole loistanut meille eikä aurinko ole meille noussut.” 

***

Salomonin viisaus esittää pyhittämisen ehdot: ”Sillä jotka pyhinä pitävät pyhät asiat, ne pyhinä pidetään, ja jotka ovat saaneet opetusta niissä, ne löytävät puolustuksen.” 

***

Viisauden saavuttaminen edellyttää sitä, että ihmisellä on sisäinen halu löytää vastauksia elämän tarkoitusperistä:

”Loistava ja kuihtumaton on viisaus, ja jotka sitä rakastavat, ne sen helposti havaitsevat. Joka sitä varhain etsii, sen ei tarvitse vaivaa nähdä, sillä hän löytää sen istumassa ovellansa. Sen mietiskeleminen on ymmärryksen huippu, ja joka sen tähden valvoo, se pääsee pian huolista. 

***

Kirja luo, Uuden testamentin tapaan, myös hieman positiivista ja vastaantulevaa kuvaa viisauden saavuttamisen mahdollisuudesta (kuten etsikää niin teille löydätte):

”Sillä se itse kulkee ympäri ja etsii niitä, jotka ovat arvolliset sen saamaan, ja mielellään se ilmestyy heille heidän poluillansa ja tulee heitä vastaan jokaisessa heidän ajatuksessaan.”

Kuvaus muistuttaa Mestari Eckhartin toteamusta siitä, että Jumala on joka hetki valmis astumaan ihmisen sieluun, kunhan vain ihminen itse päästää irti kiinnikkeistään.

*** 

Viisaus antaa ymmärtää, että periaatteessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet elämänsä aikana: ”Yhtäläinen on kaikkien tulo elämään, samankaltainen myös lähtö siitä.”

Mutta että tavanomainen, aikaan sidostuva ja samastuva prosessi tulisi pyrkiä ylittämään: 

”Sen tähden minä rukoilin, että minulle annettiin ymmärrystä; minä huusin avuksi Jumalaa, ja viisauden henki tuli minulle.” 

***

Kirja korostaa henkisyyden poikkeavaa luonnetta siinä, että se ei voi toteutua, jos mieli samastuu ulkoisiin asioihin:

”Minä rakastin sitä enemmän kuin terveyttä ja kauneutta ja valitsin sen valkeudekseni. Sillä se valo, joka siitä lähtee, ei koskaan sammu.”

Uuden testamentin tapaan todellisen viisauden saavuttamisen mukana tulee luonnostaan kaikki, mitä ihminen voi tarvita: ”Kaikki hyvä tuli minulle sen mukana, ja mittaamaton rikkaus oli sen käsissä.” 

***

Salomonin viisaus luottaa täysin siihen, että todellisuuden avautuminen vaikuttaa myös ulkoisiin kykyihin: ”Mutta minulle antakoon Jumala taidon puhua niin, kuin haluni on, ja mietiskellä niin, kuin hänen lahjojensa arvo vaatii. Sillä hän on viisaudenkin johtaja ja viisasten ojentaja.” 

***

Useat mystikot (Jeesus, Jaakob ja Paavali mukaan lukien) ovat vakuuttaneet, että he ovat saaneet tietonsa ”suoraan ylhäältä” – ovat Mestari Eckhartin ja Jakob Böhmen tapaan ”tulleet Jumalan opettamiksi.”

***

Apostolien tekojen mukaan Paavali totesi Jumalan olemuksesta ateenalaisille: ”Mutta hänessä me elämme, liikumme ja olemme.”

Hieman samaan tapaan toteaa myös Salomonin viisaus: ”Sillä hänen kädessänsä olemme sekä me että meidän sanamme, on kaikki ymmärrys ja taito töissä ja toimissa.” 

***

Tieteellinen materialismi ei helposti hyväksy käsitystä, että ihmisen olemukseen kätkeytyisi potentiaalisia mahdollisuuksia tutkia (vieläpä tarkasti) ei-fyysisin keinoin itsessään myös näkyvän maailmankaikkeuden rakentumista ja ilmiöiden perusteita:

”Sillä hän antoi minulle pettämättömän tiedon kaikesta, mikä on, niin että minä tunnen maailmanrakenteen ja alkuaineitten voiman, aikojen alun, lopun ja keskivälin, päivänseisaukset ja vuodenaikain vaihteet, vuosien kierron ja tähtien asennot, eläinten ominaisuudet ja petojen rajut vaistot, henkien vallan ja ihmisten ajatukset, kasvien erilaisuudet ja juurten voimat. Mikä on salattua ja mikä julkista, sen minä tiedän.”

***

Ylivertaisen tietoisuuden lähdettä kuvataan monin ilmauksin (kuten Paavali kaikkiallista rakkautta): 

”Sillä viisaus, kaiken mestari, on sen minulle opettanut. Sillä siinä on henki, joka on järjellinen, pyhä, ainutlaatuinen, moninainen, hieno, liikkuva, läpinäkyvä, saastumaton, kirkas, loukkaamaton, hyvän ystävä, terävä, esteet voittava, hyvää harjoittava, ihmisiä rakastava, luja, horjumaton, huolista vapaa, kaikkivoipa, kaikesta huolen pitävä ja läpi kaikkien henkien käypä…

Mutta lähteen saavuttaminen on mahdollista ainoastaan niille:

”Jotka ovat järjellisiä, puhtaita ja täydellisesti hienoja.”

***

Kirja jatkaa viisauden olemuksen kuvausta: 

”Viisaus on liikkuvampi kuin mikään, mikä liikkuu; se tunkee ja mahtuu kaiken lävitse puhtautensa vuoksi. Vaikka se on yksi, se kuitenkin voi kaiken, ja vaikka se itse pysyy muuttumattomana, se kuitenkin uudistaa kaiken.”

Kirja nostaa esiin sen, että kaiken ilmenevän perustana on erehtymätön, aikaan ehdollistumaton viisaus, jonka saavuttaminen tulisi asettaa lopulliseksi tavoitteeksi, eikä tyytyä katoaviin asioihin:

”Mutta jos rikkauden omistaminen on elämässä tavoittelemisen arvoista. niin mikä on suurempi rikkaus kuin viisaus, joka saa aikaan kaiken?” 

Todellinen viisaus on kirjan (ja Jaakobin) mukaan lähtöisin suoraan Jumalasta:

”Mutta jos ymmärrys saa sen aikaan, niin kuka on koko maailmassa suurempi mestari kuin se? Kuka tuntee sinun ajatuksesi, ellet sinä anna viisautta ja lähetä pyhää Henkeäsi korkeudesta?”

***

Viisauskirjan luomisnäkemys on lähellä Johanneksen evankeliumia, mutta käyttää Sanan (Logoksen) sijasta nimitystä ”maailman isä”, joka on vielä erillistymätön, periaatteellinen olemus (Adam Kadmon):

”Se suojeli maailman isää, joka ensiksi tehtiin, joka luotiin yksinänsä, ja pelasti hänet hänen lankeemuksestansa (erillistyneestä tilasta – samastumisesta ulkoiseen ja katoavaan).” 

***

Kirja antaa varsin pessimistiseltä vaikuttavan kuvan tavallisista, materialistisista ihmisistä, joiden mieli on ehdollistunut psyykkisiin ja fyysisiin ilmiöihin:

”Turhia olivat luonnostaan kaikki ihmiset, joilta puuttui Jumalan tuntemus ja jotka eivät voineet siitä hyvästä, mikä näkyy, tuntea häntä, joka on, eivätkä tekoja katselemalla havainneet tekijää, vaan pitivät maailmaa hallitsevina jumalina joko tulta tai tuulta tai nopeata ilmaa tai tähtien rataa tai väkeviä vesiä tai taivaan valoja. Jos he olivat niin ihastuneita näiden kauneuteen, että luulivat niiden olevan jumalia, olisi heidän tullut tietää, kuinka paljon parempi näitä on niiden hallitsija. Sillä hän, joka on kauneuden alkusyy, on ne luonut. 

Viisauskirja tosin hieman pehmentää näkemystä ottamalla huomioon, että suuri enemmistö on vasta matkalla sisäistä todellisuutta kohden:

”Kuitenkaan ei heitä voi paljon moittia, sillä hekin varmaan etsivät Jumalaa ja tahtovat hänet löytää, vaikka eksyvätkin. Sillä vaeltaessaan hänen tekojensa keskellä he niitä tarkoin tutkivat. Niiden katseleminen valtaa heidät, koska se, mitä he näkevät, on kaunista.”