Viisauden kirja eli Salomonin viisaus kuuluu Vanhan
testamentin apokryfiseen kirjallisuuteen, jota ei ole liitetty protestanttiseen
eikä juutalaiseen raamattuun (kuuluu katoliseen ja ortodoksiseen raamattuun).
Kirja ei ole kuningas Salomonin käsialaa, vaan sen on tuntematon hellenisti-juutalainen
kirjoittanut kreikaksi satakunta vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Kirja voidaan rinnastaa Vanhan
testamentin Saarnaajaan ja Sananlaskuihin sekä apokryfiseen Jeesus Siirakin kirjaan.
Sananlaskujen (kuten myös Jaakobin kirjeen) tapaan Salomonin viisaus korostaa Jumalalta suoraan
kumpuavaa viisautta kaikkea katoavaista arvokkaampana asiana.
***
Varsin monilta osin kirja on
sidoksissa juutalaisten Mooseksen
kirjoihin, mutta yksilöllinen sisäinen avautuminen totuuteen, vanhurskauttaminen,
pysyy kuitenkin ihmisyyden tarkoitusten toteutumisessa ydinajatuksena.
***
Kirjoitus tuo esiin viisauden
ilmentymisen ehdot:
”Viisaus ei astu sisälle
pahanilkiseen sieluun eikä ota asuntoansa ruumiiseen, joka on synnin vallassa.”
Salomonin viisaus esittää
tavanomaisesta, materialistisesta ajattelutavasta nykyaikaiseen tieteellis-materialistisiin
näkemyksiin hyvin soveltuvan kuvauksen:
”Sattumasta me olemme syntyneet,
ja tämän elämän jälkeen me olemme niin kuin meitä ei olisi ollutkaan. Savua on
henkäys meidän sieraimissamme, ja ajatus on kipinä meidän sydämemme sykinnässä. Kun
se on sammunut, raukeaa ruumis tuhkaksi, ja henki haihtuu niin kuin kevyt ilma.”
Viisaus jatkaa epikurolaiseen tyyliin: ”Tulkaa siis ja
nauttikaamme sitä hyvää, mikä saatavissa on, käyttäkäämme kiireesti hyväksemme
maailmaa niin kuin nuoruuden päivinä.”
Tämän päivän ”hengettömyyteen”
sopii oivallisesti luonnehdinta: ”He eivät tunne Jumalan salaisuuksia, eivät
toivo vanhurskauden palkkaa, eivätkä pidä minään nuhteettomien sielujen
kunnialahjaa.”
***
Salomonin viisaus esittää luomisesta Johanneksen
evankeliumin alun tapaan periaatteellisen (prinsiippisen) näkemyksen:
”Sillä Jumala loi ihmisen
katoamattomuuteen ja teki hänet oman olemuksensa kuvaksi.”
Siinä ihmisen ydinolemus
hahmottuu ajattomuuteen täydellisyytenä (taivaallisena isänä), jollaista kohden
ihmisten aikaan ja tilaan muodostuvien, erilaistuneiden olemustenkin tulisi
pyrkiä saavuttaakseen jälleen alkuperäisen pysyvyytensä.
***
Kirja esittää, ettei todellisen ja välittömän viisauden saavuttaneen tietoinen
olemus kuole kehon mukana, vaan:
”Vanhurskasten sielut ovat
Jumalan kädessä, eikä vaiva saavuta heitä. Tyhmien silmissä he tosin
näyttävät kuolleilta, ja heidän eroansa täältä pidetään onnettomuutena, heidän
lähtöänsä meidän tyköämme perikatona; mutta he ovat rauhassa.”
Vanhurskauden saavuttaminen
kuvataan (Uuden testamentin tapaan) vaikeaksi prosessiksi:
”Niin kuin kultaa sulatusuunissa
hän heitä koetteli, ja niin kuin uhrilahjan hän otti heidät vastaan.”
Muut eivät havaitse kehonsa
jättäneitä viisaita konkreettisesti, mutta nämä toimivat kuitenkin omasta
tilastaan käsin:
”Sinä aikana, jolloin heitä etsiskellään,
he loistavat kirkkaasti, ja niin kuin kipinät oljissa he nopeasti rientävät.”
Salomonin viisaus korostaa (kreikkalaiseen
tapaan) hyveen merkitystä: ”Parempi on olla lapseton, mutta hyväavuinen, sillä
hyveen muisto on kuolematon, koska se on tunnettu sekä Jumalalle että
ihmisille.”
***
Kirja ei anna kovin suurta arvoa
tavanomaiselle menestymiselle:
”Mutta jumalattomien suuri
jälkeläisjoukko ei mitään hyödytä. Äpärävesoista lähteneenä se ei syvälle
juurru eikä pääse lujalle pohjalle. Sillä vaikka se hetkiseksi työntää
reheviä oksia, niin tuuli huojuttaa sitä, koska se on epävakaaksi kasvanut, ja
tuulten voima repii sen juurinensa irti.”
Juutalaisista näkemyksistä
poiketen Salomonin viisaus ei näe edes pitkää ikää kovin merkittävänä asiana,
vaan toteaa:
”Mutta vanhurskas pääsee lepoon,
vaikka hän varhainkin kuolee. Sillä kunnioitettu vanhuus ei ole sama kuin
pitkä ikä, eikä sitä mitata vuosien luvulla, vaan ymmärtäväisyys on
ihmisen oikea harmaapäisyys ja nuhteeton elämä oikea vanhuus.”
***
Olennaisinta elämässä on siten sisäinen
kypsyminen: ”Hän kypsyi varhain ja saavutti siten pitkän iän.”
Muut ihmiset eivät tosin
useinkaan ymmärrä sitä, vaan mittavat elämän merkitystä vuosien ja konkreettisten
saavutusten määrällä:
”Me pidimme hänen elämäänsä
mielettömyytenä ja hänen loppuansa häpeällisenä.”
***
Hengellinen ominaislaatu ei tule ulkoisesti
esiin, joten ihmiset saattavat ihmetellä:
”Kuinka hänet on luettu Jumalan
lasten joukkoon, ja kuinka hän on saanut osansa pyhien parissa? Me olemme
siis eksyneet totuuden tieltä, eikä vanhurskauden valo ole loistanut meille
eikä aurinko ole meille noussut.”
***
Salomonin viisaus esittää
pyhittämisen ehdot: ”Sillä jotka pyhinä pitävät pyhät asiat, ne pyhinä
pidetään, ja jotka ovat saaneet opetusta niissä, ne löytävät puolustuksen.”
***
Viisauden saavuttaminen
edellyttää sitä, että ihmisellä on sisäinen halu löytää vastauksia elämän
tarkoitusperistä:
”Loistava ja kuihtumaton on
viisaus, ja jotka sitä rakastavat, ne sen helposti havaitsevat. Joka sitä
varhain etsii, sen ei tarvitse vaivaa nähdä, sillä hän löytää sen istumassa
ovellansa. Sen mietiskeleminen on ymmärryksen huippu, ja joka sen tähden
valvoo, se pääsee pian huolista.
***
Kirja luo, Uuden testamentin
tapaan, myös hieman positiivista ja vastaantulevaa kuvaa viisauden
saavuttamisen mahdollisuudesta (kuten etsikää niin teille löydätte):
”Sillä se itse kulkee ympäri ja
etsii niitä, jotka ovat arvolliset sen saamaan, ja mielellään se ilmestyy
heille heidän poluillansa ja tulee heitä vastaan jokaisessa heidän
ajatuksessaan.”
Kuvaus muistuttaa Mestari
Eckhartin toteamusta siitä, että Jumala on joka hetki valmis astumaan ihmisen
sieluun, kunhan vain ihminen itse päästää irti kiinnikkeistään.
***
Viisaus antaa ymmärtää, että
periaatteessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet elämänsä aikana: ”Yhtäläinen
on kaikkien tulo elämään, samankaltainen myös lähtö siitä.”
Mutta että tavanomainen, aikaan
sidostuva ja samastuva prosessi tulisi pyrkiä ylittämään:
”Sen tähden minä rukoilin, että
minulle annettiin ymmärrystä; minä huusin avuksi Jumalaa, ja viisauden henki
tuli minulle.”
***
Kirja korostaa henkisyyden
poikkeavaa luonnetta siinä, että se ei voi toteutua, jos mieli samastuu
ulkoisiin asioihin:
”Minä rakastin sitä enemmän kuin
terveyttä ja kauneutta ja valitsin sen valkeudekseni. Sillä se valo, joka siitä
lähtee, ei koskaan sammu.”
Uuden testamentin tapaan
todellisen viisauden saavuttamisen mukana tulee luonnostaan kaikki, mitä
ihminen voi tarvita: ”Kaikki hyvä tuli minulle sen mukana, ja mittaamaton
rikkaus oli sen käsissä.”
***
Salomonin viisaus luottaa täysin
siihen, että todellisuuden avautuminen vaikuttaa myös ulkoisiin kykyihin: ”Mutta
minulle antakoon Jumala taidon puhua niin, kuin haluni on, ja mietiskellä niin,
kuin hänen lahjojensa arvo vaatii. Sillä hän on viisaudenkin johtaja ja
viisasten ojentaja.”
***
Useat mystikot (Jeesus, Jaakob ja Paavali mukaan
lukien) ovat vakuuttaneet, että he ovat saaneet tietonsa ”suoraan ylhäältä” –
ovat Mestari Eckhartin ja Jakob Böhmen tapaan ”tulleet Jumalan
opettamiksi.”
***
Apostolien tekojen mukaan Paavali
totesi Jumalan olemuksesta ateenalaisille: ”Mutta hänessä me elämme, liikumme
ja olemme.”
Hieman samaan tapaan toteaa myös
Salomonin viisaus: ”Sillä hänen kädessänsä olemme sekä me että meidän sanamme,
on kaikki ymmärrys ja taito töissä ja toimissa.”
***
Tieteellinen materialismi ei helposti hyväksy käsitystä, että ihmisen
olemukseen kätkeytyisi potentiaalisia mahdollisuuksia tutkia (vieläpä tarkasti)
ei-fyysisin keinoin itsessään myös näkyvän maailmankaikkeuden rakentumista ja
ilmiöiden perusteita:
”Sillä hän antoi minulle
pettämättömän tiedon kaikesta, mikä on, niin että minä tunnen maailmanrakenteen
ja alkuaineitten voiman, aikojen alun, lopun ja keskivälin,
päivänseisaukset ja vuodenaikain vaihteet, vuosien kierron ja tähtien
asennot, eläinten ominaisuudet ja petojen rajut vaistot, henkien vallan ja
ihmisten ajatukset, kasvien erilaisuudet ja juurten voimat. Mikä on
salattua ja mikä julkista, sen minä tiedän.”
***
Ylivertaisen tietoisuuden
lähdettä kuvataan monin ilmauksin (kuten Paavali kaikkiallista rakkautta):
”Sillä viisaus, kaiken mestari,
on sen minulle opettanut. Sillä siinä on henki, joka on järjellinen, pyhä,
ainutlaatuinen, moninainen, hieno, liikkuva, läpinäkyvä, saastumaton, kirkas,
loukkaamaton, hyvän ystävä, terävä, esteet voittava, hyvää harjoittava, ihmisiä
rakastava, luja, horjumaton, huolista vapaa, kaikkivoipa, kaikesta huolen
pitävä ja läpi kaikkien henkien käypä…
Mutta lähteen saavuttaminen on
mahdollista ainoastaan niille:
”Jotka ovat järjellisiä, puhtaita
ja täydellisesti hienoja.”
***
Kirja jatkaa viisauden olemuksen
kuvausta:
”Viisaus on liikkuvampi kuin
mikään, mikä liikkuu; se tunkee ja mahtuu kaiken lävitse puhtautensa vuoksi. Vaikka
se on yksi, se kuitenkin voi kaiken, ja vaikka se itse pysyy muuttumattomana,
se kuitenkin uudistaa kaiken.”
Kirja nostaa esiin sen, että
kaiken ilmenevän perustana on erehtymätön, aikaan ehdollistumaton viisaus,
jonka saavuttaminen tulisi asettaa lopulliseksi tavoitteeksi, eikä tyytyä
katoaviin asioihin:
”Mutta jos rikkauden omistaminen
on elämässä tavoittelemisen arvoista. niin mikä on suurempi rikkaus kuin
viisaus, joka saa aikaan kaiken?”
Todellinen viisaus on kirjan (ja
Jaakobin) mukaan lähtöisin suoraan Jumalasta:
”Mutta jos ymmärrys saa sen
aikaan, niin kuka on koko maailmassa suurempi mestari kuin se? Kuka tuntee
sinun ajatuksesi, ellet sinä anna viisautta ja lähetä pyhää Henkeäsi
korkeudesta?”
***
Viisauskirjan luomisnäkemys on
lähellä Johanneksen evankeliumia, mutta käyttää Sanan (Logoksen) sijasta nimitystä ”maailman isä”, joka on vielä
erillistymätön, periaatteellinen olemus (Adam
Kadmon):
”Se suojeli maailman isää, joka
ensiksi tehtiin, joka luotiin yksinänsä, ja pelasti hänet hänen
lankeemuksestansa (erillistyneestä tilasta – samastumisesta ulkoiseen ja
katoavaan).”
***
Kirja antaa varsin
pessimistiseltä vaikuttavan kuvan tavallisista, materialistisista ihmisistä,
joiden mieli on ehdollistunut psyykkisiin ja fyysisiin ilmiöihin:
”Turhia olivat luonnostaan kaikki
ihmiset, joilta puuttui Jumalan tuntemus ja jotka eivät voineet siitä hyvästä,
mikä näkyy, tuntea häntä, joka on, eivätkä tekoja katselemalla havainneet
tekijää, vaan pitivät maailmaa hallitsevina jumalina joko tulta tai tuulta
tai nopeata ilmaa tai tähtien rataa tai väkeviä vesiä tai taivaan valoja. Jos
he olivat niin ihastuneita näiden kauneuteen, että luulivat niiden olevan jumalia,
olisi heidän tullut tietää, kuinka paljon parempi näitä on niiden hallitsija. Sillä
hän, joka on kauneuden alkusyy, on ne luonut.
Viisauskirja tosin hieman
pehmentää näkemystä ottamalla huomioon, että suuri enemmistö on vasta matkalla
sisäistä todellisuutta kohden:
”Kuitenkaan ei heitä voi paljon
moittia, sillä hekin varmaan etsivät Jumalaa ja tahtovat hänet löytää, vaikka
eksyvätkin. Sillä vaeltaessaan hänen tekojensa keskellä he niitä tarkoin
tutkivat. Niiden katseleminen valtaa heidät, koska se, mitä he näkevät, on
kaunista.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti