Jan Vapaavuori totesi ajavansa vain ja ainoastaan Helsingin rattailla, koska hänet on
valittu kyseisen kaupungin pormestariksi. Hän ei tietenkään (ja valitettavasti)
ole ainoa Helsingissä syntynyt ja kasvanut, joka ajattelee koko Suomen
kehityksen rakentuneen ja rakentuvan nimenomaan tämän kaupungin olemassaolon varaan.
Viime vuosisadan
puolivälissä kirjailija ja päätoimittaja Ilmari
Turja tympääntyi helsinkiläisten omanapaiseen asenteeseen ja totesi, että
silloin, kun hänen synnyin paikkakunnalleen (Isoonkyröön) oli jo rakennettu
kivikirkko (perimätiedon mukaan v. 1304), niin pääkaupunkiseutu oli vielä
susien pesimäpaikkaa.
***
On ymmärrettävää, että
jotkin toiminnot ovat erityisesti aikaisemmin (kun yhteydenpito oli nykyistä
vaikeampaa) jouduttu keskittämään kaupunkeihin, mikä ei kuitenkaan ole
taloudellisesti osoittautunut niin edulliseksi kuin voitaisiin olettaa.
Taajan asutuksen tulisi periaatteessa
alentaa asumiskustannuksia, mutta käytännössä se on nostanut niitä haja-asutukseen
nähden moninkertaisiksi (joka on lisäksi heijastunut yleisenä rakennuskustannusten
nousuna koko maahan).
***
Lyhyiden etäisyyksien ja
runsaan julkisen liikenteen pitäisi lyhentää ja helpottaa työssäkäyntiä, mutta hävyttömän
kalliista investoinneista huolimatta liikkumiseen tuhrautuu yhä aikaa enemmän
kuin maaseudulla.
***
Keskitetyn
lämmöntuotannon ajattelisi ilmenevän puhtaampana ilmana. Helsingistä suurimman
kasvualustansa saava Vihreä-puolue patistaa koko maata vähentämään fossiilisten
polttoaineiden kulutusta (puusaunakin lienee vakava ympäristörikos), vaikka
heidän kotipesänsä lämpenee yhä ulkomaisella hiilellä.
Aalto-yliopiston
väitöstutkimuksen (Jukka Heinonen) mukaan pääkaupunkiseudun asukkaan ”päästöt”
ovat huomattavasti suuremmat kuin haja-asutusalueella asuvan, joten asutuksen
keskittymisellä ei ratkaista edes ilmasto-ongelmia.
***
Vapaavuoren ohella jotkut
helsinkiläiset ovat julkisuudessa väittäneet, että koko muu maa elää suurelta
osin Helsingin tuotosten varassa. Pääkaupunkiin on kuitenkin keskitetty
erittäin paljon toimintoja, joiden tuotos syntyy valtakunnassa aivan muualla
tai jotka rahoitetaan koko kansalta kerättävillä veroilla.
Helsinkiläiset eivät kaupunkina
kustanna valtionhallinnon virkamiesten palkkoja ja toimitiloja. Helsinkiläiset
saavat kuitenkin etua näiden maksamien kunnallisverojen ja ostovoiman kautta.
***
Pääkaupunki ei liioin itsessään
pidä yllä teollisuuden ja kaupan keskusliikkeitä, vaan niiden tuotokset
syntyvät koko valtakunnan alueella.
***
Kelan entinen johtaja, Liisa
Hyssälä (syntynyt Iissä) kiinnitti huomiota asumistukien lähes 20 % vuosittaiseen
kasvuvauhtiin, joka johtuu erityisesti pääkaupunkiseudun korkeista kustannuksista
ja siitä, ettei tuettaville vuokrille ole määrätty kattoa. Hyssälä esitti tästä
syystä kunnille velvoitetta maksaa puolet asumistuesta. Silloin kasvua
voitaisiin jarruttaa esim. lisäämällä ja nopeuttamalla kaavoitusta (joka ei tuo
pikaista – jos mitään – ratkaisua).
Helsingissä on n. 24 000
asumistukea nauttivaa, joista puolet asuu täysin Kelan, eli koko valtakunnan
kustannuksella. Yhden helsinkiläisen yksiön vuokramenoilla voitaisiin
maaseudulla kustantaa monen talouden asuminen.
***
Jan Vapaavuori totesi
haastattelussa, että Helsinki on ”luovuuden
kehto”.
Tällaista lausuntoa
voitaisiin pitää jopa koko muuta kansanosaa halventavana (lisäksi myös
perusteettomana) lonkalta heittona (turhana provokaationa).
Ihmisten ahtautuminen
pienelle alueelle ei automaattisesti synnytä luovuutta – muuta kuin ehkä ”kaljakelluntaa”
vastaavia kulttuurin kukintoja (sitä kuuluisaa tyhmyyden tiivistymää).
***
Sekä kulttuurin että
talouselämän historiaa tarkastellen voidaan yleistäen todeta, että ainoastaan
kovin harvat merkittävät (nykyisetkään) persoonat ovat alun perin lähtöisin
pääkaupunkiseudulta. Valtaosa heistä on ammentanut luovuutensa ja pätevyytensä
aivan muunlaisesta ympäristöstä.
Kirjailijoiden piiristä
voidaan poimia ”periferiasta nousseita”, kuten Runeberg (Pietarsaaresta), Topelius
(Uudestakaarlepyystä), Kivi (Nurmijärveltä), Aho (Lapinlahdelta) ja Leino
(Paltamosta).
Kuvataiteilijoista mm. Akseli
Gallen-Kallela (Porista), Eero Järnefelt (Viipurista), Alvar Aalto (arkkitehti Kuortaneelta),
Pekka Halonen (Lapinlahti), Juho Rissanen (kuopio) ja Hugo Simberg (Hamina).
Musiikin piiristä
Pohjolan musiikkiperhe (Ylistarosta), Leevi Madetoja (Oulusta), Toivo Kuula
(Töysästä), Jean Sibelius (Hämeenlinnasta), Erkki Melartin (Käkisalmelta) Heikki
Klemetti (Kuortaneelta) ja Aulis Sallinen (Salmilta).
Talouselämän
vaikuttajista muualta kuin Helsingistä ovat syntyisin mm. Marimekon perustaja
Armi Ratia (Pälkjärvi), Nokian entinen johtaja Jorma Ollila (Seinäjoki), Koneen
entinen johtaja Matti Ala-Huhta (Alahärmä), Nesteen johtaja Matti Helander (Kuopio),
Keskon johtaja Matti Lievonen (Raahe) ja Rovion johtaja Kati Levoranta
(Vammala).
***
Helsinkiin sijoitetuista
kulttuurilaitoksista useiden merkittävien etuliitteenä on kansallis-, joka merkitsee samalla sitä, että myös taloudellinen
puoli nojaa koko kansan varoihin. Sijainnin takia helsinkiläisille on muuta
kansaa helpompaa käyttää laitosten (kuten kansallisoopperan ja -teatterin)
palveluita, joita ei yleensä tuoteta talkoovoimin, vaan palkatun henkilökunnan
avulla.
Keskellä
etelä-pohjalaista maaseutua Ilmajoen
musiikkijuhlat on järjestänyt ammattilaisesti tuotettuja, mittavia
oopperatapahtumia jo 40 vuoden ajan – suurelta osin talkoovoimin. Ensi kesän
liput Mannerheim-oopperaan alkavat olla jo lopussa. Helsingin suuntaan täytyy
kumartaa siinä, että puolet Ilmajoella esitettyjen oopperoiden säveltäjistä
ovat syntyisin Helsingistä (Almila, Kuusisto, Kostiainen, Kantelinen).
***
Suomen itsenäisyyden
juhlavuoden huipentuman lähestyessä olisi varmaan toivottavaa, ettei luonnollinen
– pelkästään asuin tapaa koskeva – jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin alkaisi
syvetä ja jyrketä asenteelliseksi vastakkain asetteluksi.
Tähän suuntaan vihjaten Luukas
11:17 kirjoittaa: ”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu
autioksi, ja talo kaatuu talon päälle.”
***
Suomessa pitäisi jo olla aivan
riittävästi kokemusta siitä, mitä jyrkät, omista etunäkökohdista tiivistetyt
erilaiset ajatusmuodot ja niiden puolesta kiivailu tuovat tullessaan.
Näinä aikoina aivan liian
jyrkkiä ristiriitoja on lisäksi syntynyt ulkoa tulleista asioista, kuten
maahanmuutosta. Ihmiset ovat nopeasti asemoituneet joko kriittisiin tai
liberaaleihin ja alkaneet sitten demonisoida vastapuolen näkemyksiä – ja aggressiot
ovat nousseet pintaan.
***
Kirkon piirissä
kiistellään epätyypillisten parisuhteiden vihkimisestä (kun kiistat naispappeudesta
ovat jo laantumassa).
Maallisella sektorilla
ollaan aloittelemassa sukupuolten eriarvoisuuden poistamisen ”hienosäätöä”,
joka todennäköisesti synnyttää turhautumista ja ärtymistä, kun kansa ei pysy
mukana siinä, miten asioita tulisi oikeaoppisesti nimittää.
***
Periaatteessa lienee
kuitenkin niin, että ristiriitojen tehtävänä on pitää huolta kehityksen
(ainakin muutosten) jatkumisesta. Liian stabiilit olosuhteet ja haasteiden
puute kun johtavat helposti veltostumiseen tai ainakin lapsellistumiseen
(jälkimmäistä on jo selvästi havaittavissa ainakin TV-ohjelmistoissa).
Uusi testamentti ei
varmaan ilman luonnollisia perusteita totea (Matt. 10:34):
”Älkää luulko, että minä
olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle (muuta kuin ehkä niille, jotka siihen
sisäisesti kykenevät) – en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä
olen tullut nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan
ja miniän anoppiansa vastaan.”
***
Näistä pienistä
reunahuomioista huolimatta meidän on hyvä muistaa, että me suomalaiset olemme
perustoiltamme varsin yhtäläinen kansakunta. Meillä on ainakin muodolliset
edellytykset säilyttää riittävän yhtäläiset näkemykset elämän taloudellisista
ja kulttuurillisista suuntauksista.
Pohjoisesta
sijainnistamme huolimatta luontokaan ei enää näytä aiheuttavan muiden maiden
kokemien kaltaisia ikäviä yllätyksiä, joten epämiellyttävien ilmiöiden nousu
riippuu nyt pääosin meistä itsestämme.
***
Parin kuukauden päästä
juhlitaan Suomen itsenäisyyden
100-vuotista taivalta.
Voimme toki muistella
myös taipaleen synkkiä vaiheita, kunhan muistelun tavoitteena ei ole vanhojen
kiistojen uudelleen elvyttäminen, vaan niistä oppiminen – tai pikemminkin kiistoista
pois-oppiminen.
Usein julistetaan, että Suomi on hieno maa –
olkaamme siis kansanakin kasvualustamme arvoisia (sekä maalla että
kaupungeissa)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti