Pääkaupungissa asuva, Rovaniemellä syntynyt Ossi Nyman (39-v.), kertoo Helsingin Sanomissa valinneensa elämäntehtäväkseen
kaiken sellaisen työn välttämisen, jota jotkut muut hänelle tarjoavat. Hänen
mukaansa kaikenlainen töihin patistaminen on merkittävä loukkaus yleisiä ihmisoikeuksia
vastaan.
Nymanin ”päätyönä” on
koko aikuisiän ollut ”taistelu” työvoimatoimiston kanssa työmarkkinatuen
saamisesta ilman töiden vastaanottamista. Jälkimmäisessä taidossa hän on
kehitellyt oivallisia menetelmiä, joilla voi taata, ettei vahingossa saisi
mitään työtä.
Saavuttamansa ”ammattitaidon”
hän on nyt halunnut jakaa koko kansalle kirjoittamalla siitä ”oppikirjan”,
jonka nimi on hyvin kuvaava: ”Röyhkeys” (kust. Teos Oy).
Ossi Nymanin mukaan
kansalaispalkka olisi sopiva ratkaisu niille, joita mitkään normaalit työsarat
eivät kiinnosta. Hänen käsityksensä mukaan muilla näyttäisi olevan velvollisuus
maksaa näiden hienojen individualistien olemassa olosta.
Nyman on oikeassa siinä,
ettei työ sinänsä ole ihmisarvon mitta, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, ettei
työ jossakin muodossa kuuluisi osaksi luonnollista elämää – mikäli elämän
moninaisuudesta halutaan jotakin oppia.
***
Suomen valtiolla (eli kansalla)
lienee varaa (tosin jo osaksi lainavaroin) ylläpitää jonkin aikaa muutamaa
nuorta ja täysin tervettä siipeilijää, mutta kovin yleiseksi harrastukseksi
sellaisen ei todellakaan voi sallia kasvavan ilman vakavia seurauksia.
***
Ne ikäluokat, jotka ovat
kovalla työllä ja uhrauksin luoneet perustan nykyisille sosiaalisille
etuuksille, ovat siirtyneet tai siirtymässä työelämän (jopa muunkin elämän) ulkopuolelle,
eikä saavutetun elintason ylläpito onnistu päivääkään Ossi Nymanin opettamin
keinoin.
***
Elämä on vain ani harvoin
pelkkä kiinnostavat huvimatka: etenkään sellainen, jonka jotkut muut
kustantavat.
**
Vanhimpien elossa olevien
ikäluokkien edustajien on täysin mahdotonta hyväksyä Nymanin esittämiä
vaatimuksia siitä, ettei mihinkään itseä kiinnostamattomaan toimeen tarvitse
milloinkaan ryhtyä.
Sodan kokenut polvi tietää,
ettei vapaaehtoisuus ole ainoa ratkaisu silloin, kun elinolosuhteet halutaan
säilyttää edes jollakin tavoin oman mielen mukaisina. Jälleenrakentamisen
aikana työtunteihin saati työmukavuuteen ei kiinnitetty mitään huomiota –
silloin vain nähtiin vaivaa paremman elintason saavuttamiseksi.
***
Kuusikymmentä vuotta
sitten ei varmaan kukaan olisi uskonut kenenkään suomalaisen milloinkaan esittävän,
että terveelle aikuiselle pitää toisten maksaa palkkaa tai muutakaan korvausta pelkästä
olemassa olosta.
Varsin monet saattavat
olla asiasta samaa mieltä vielä nykyisinkin. Yksilöillä saa toki olla vapaa
tahto kieltäytyä työstä, mutta toisilla tulee vastavuoroisesti olla vapaa tahto
pidättyä sellaisen kustantamisesta.
***
Moni omalla työllään
itseään ja perhettään elättävä saattaisi kauhistua, jos joku vaivautuisi
tuomaan julki, miten paljon Nymanin kaltainen ”työn antisankari” tulee Helsingissä
asuessaan keskimäärin tai pahimmillaan maksamaan muille (asumistuet yms.
huomioiden).
***
Elämä vaatii
kehittyäkseen myös huonoja esimerkkejä – olennaista lienee se, että niistä ei
opita (vaikka niistä laadittaisiin oppikirja) vaan että niistä pois-opitaan.
***
Edellisten sukupolvien
työn ja uhrausten ansioista nopeasti vaurastuneessa Suomessa saadaan juhlia
itsenäisyyden 100-vuotista taivalta.
Juhliessa täytyy pitää
mielessä, että tämän päivän työllä luodaan edellytyksiä sille, että vielä tulevaisuudessakin
löytyy juhlan aiheita ja mahdollisuuksia.
Tältä taustalta katsellen
en valitettavasti voi toivotella herra Ossi Nymanille onnea ja menestystä
valitun elämänuran suhteen (muussa suhteessa – onnea vaan!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti