Henkisyyden perusaskeleet

Evankeliumien ja periaatteessa kaikkien sellaisten henkisten opetusten ydin, joissa on jäljellä todellista tietoa, voitaisiin tiivistää seuraavasti:

Että ihminen voitaisiin luoda uudelleen, täytyy hänen ensin itse luoda itsensä uudelleen ja sen jälkeen täydellisesti luopua luomuksestaan.

Tämä voidaan sanoittaa myös niin, että ihmisen pojan on tultava Ihmisen Pojaksi ennen kuin hänet voidaan korottaa Jumalan Pojaksi, jolla vasta on oikeus lausua sanat MINÄ OLEN, koska ainoastaan tähän tilaan päätynyt todella on.

Ihmisen poika, pienellä kirjoitettuna, tarkoittaa tietenkin tavallista, luonnollista (lihallista) ihmistä, joka samastuu ulkoisiin ilmiöihin ja omaan erilliseen minuuteensa (tuohon rakkaimpaan Iisakkiinsa).

Jossakin vaiheessa tämän ihmisen pojan tajunnassa alkaa vaikuttaa kaksi erisuuntaista pyrkimystä, joista toinen vaatii pysyttäytymään totunnaisten asioiden, näkemysten ja halujen puitteissa, toisen pyrkiessä irrottautumaan karkeimmista asioista ja itsekeskeisyydestään.

Tämän sisäisen kädenväännön yhteydessä puhutaan usein omantunnon äänestä, joka syyttää silloin, kun ihminen tekee jotakin ”vastoin parempaa tietoaan.” Tämä parempi tieto nojaa kuitenkin alkuvaiheissa yhteisössä vallitsevaan ajattelu- ja käytösnormistoon (lauman ääneen). Se soimaa, kun yksilö poikkeaa sovinnaisuuksista (suuntaan jos toiseen).

Paavali kuvaa oivallisesti sisäistä kamppailua, joka tosin hänen osallaan oli edennyt jo niin pitkälle, että hän saattoi kuulla todellista ”sielunsa ääntä”, aidompaa omaa tuntoaan. Senkin vaikutus jää tosin alkuvaiheessa helposti vähäisemmäksi kuin ”tämän maan valtiaiden kutsu” – omat totunnaiset, itsekeskeiset halut.

Vähitellen – mikäli ihminen vaivautuu ponnistelemaan (ottamaan oman ristinsä) – ihminen alkaa erottaa ”hyvän pahasta.” Tästä on kuitenkin vielä matkaa siihen, että hän todella erottaisi henkisessä mielessä ”hyväksi olevan vastakohdistaan.” Vasta silloin hän alkaa muistuttaa niitä alempia jumalallisia voimia, jotka Mooseksen kirjan mukaan ennakoivat ihmisestä tulevan ”kuin yksi heistä: että hän erottaa hyvän ja pahan.”

Tietenkään ei voida sanoa, että ihminen kykenisi täysin itse ”veistämään” itsensä korkeammaksi luomukseksi – ihmisen pojasta Ihmisen Pojaksi. Muut ihmiset, muu luomisto ja kulttuuri ovat siinä mukana. Muutos sinänsä tapahtuu kuitenkin yksilön tajunnan ”syvyysulottuvuudessa.”

Evankeliumeissa Johannes Kastaja voisi kuvata Ihmisen Poikaa. Tuomaan evankeliumin Jeesus sanoi Johanneksen edustavan parasta, mihin ihminen voi omin ponnistuksin yltää. Hänen tasonsa ylittäminen edellyttäisi ”lapseksi tuloa” – tarkemmin sanoen muuttumista Jumalan Pojaksi eli syntymistä ylhäältä, Pyhästä Hengestä.

Ihmisen Poika, korkeampi ihminen, tulee siten ylentää omassa erämaassaan (hengen yössään) tulella – eli itsekkyyden kaikista piirteistä täydellisesti irtautuneessa (tyhjentyneessä) olemuksessa jumalallisen voiman (tulikasteen) avulla, joka ”polttaa” kaikki erottavat tekijät inhimillisten olemusten ja jumalallisen väliltä.

Evankeliumien mukaan korkeamman ihmisen eli Ihmisen Pojan on kyettävät asettamaan kaikki alemmat olemuksensa ”uhrialttarille” voidakseen tyhjentyä niin, että hänet voidaan täyttää jollakin aivan toisen laatuisella – henki ja liha kun eivät voi sekoittua toisiinsa.

Evankeliumit kuvaavat tätä edellytystä itsensä unohtamisena tai elämänsä kadottamisena, minkä jälkeen vasta ihminen voi – Korkeimman armosta – saavuttaa todellisen, ajallisesta täysin riippumattoman olotilan ja elämän. Vasta sellaisen löytäminen ja vakiintuminen on – täysin uskonnoista riippumatta – todellista vapautumista ja pelastumista tietämättömyydestä ja tietoisuuden katkonaisuudesta.