Mikäli tänään
laadittaisiin jokin yhteinen sanallinen uskontunnustus,
löytyisi sen oikeista tulkinnoista huomenna jo erilaisia näkemyksia. Ennemmin tai
myöhemmin tulkintaerot johtaisivat lahkoutumisiin – pahimmillaan jopa
uskonsotiin.
***
Nasaretin Jeesus itse kehotti olemaan vannomatta mitään
(koska ihmisen ymmärrys on puutteellinen). Mitä muuta sanalliset tunnustukset sitten
ovat kuin vannomista joidenkin ajatusmuotojen ehdottoman oikeellisuuden nimeen.
Jollakin tavoin
tunnustukset saattavat lujittaa ihmisten turvallisuuden tunnetta ja
identiteettiä, mutta poissulkevat samalla kaikki sellaiset ajatukset – valitettavan
usein myös henkilöt – jotka sisältävät on poikkeavia (mahdollisesti jopa
paremmin perusteltuja) käsityksiä.
Siellä missä on organisaatio, syntyy todennäköisesti kilpailua
asemasta ja arvonannosta. Oman luontonsa kanssa kilvoittelu saattaa silloin
jäädä taka-alalle. Evankelista Markus viitannee tähän suuntaan (asian
hengellisessä mielessä) kirjoittamalla: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on
hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija.”
Ihmisten asettaminen muodollisten perusteiden
nojalla arvojärjestykseen organisaatioissa on erityisesti hengellisissä
puitteissa usein johtanut siihen, että henkisistä asioista ammattinsa takia
tietävät, mutta niitä puutteellisesti ymmärtävät tuntevat jokaisen asioita
syvemmin hallitsevan uhkaksi itselleen.
Tällaisiin lukeutuvat sellaiset papit tai
teologit, jotka kyllä tuntevat pyhien kirjoitusta sanalliset ilmaukset, mutta
eivät välttämättä niiden sisältöä. He ovat pääasiassa kiinnostuneita omista
valtuuksistaan ja määrällisistä asioista ja vaivaantuvat jokaisesta viitteestä
heidän omat näkemyksensä ylittävien asioiden suuntaan. Nämä ihmiset pyrkivät
usein mitätöimään tai tuhoamaan kaiken sellaisen, jota he eivät ymmärrä.
Kirkonkiroukset eli pannaan julistukset –
puhumattakaan kidutuksista ja polttorovioista – edustavat ahtaiden tulkintojen
vihamielistä puolustamista ja muodollisen valta-aseman keinoin. Niissä on
etäännytty hyvin kauaksi Jeesuksen ydinopetuksista.
***
Vallitsevien näkemysten puolustamista
ilmenee helposti myös ihmisen sisäisessä olemuksessa. Ellei mieli ole oikein
harjoitettu Hengen edellyttämään nöyryyteen ja vakauteen, se haluaa
määrällistää ja alentaa sellaisen korkean tason, joka uhkaa mielen itsensä ylivaltaa
ja kontrollia. Tällainen mieli suuntautuu alituisesti analysointiin ja
oletuksiin tai yli-innokkaaseen uskomiseen tai epäilyksiin. Se haluaa julistaa,
myydä tai tuhota kaiken, joka tulee suoraan ylhäältä.
***
Suuret ihmisjoukot
eivät ole hengellisessä mielessä vaarallisia. Ne eivät ymmärrä eivätkä välitä –
ja ovat lisäksi helposti johdettavissa suuntaan jos toiseen. Todella tuhoisa
voima ilmenee niiden toimissa, jotka kyllä ymmärtävät jossakin määrin omien
tunteidensa tai ajattelunsa rajoissa. Tämä kävi ilmi mm. juutalaisten pappissäädyn
(kirjanoppineiden ja fariseusten) alituisena vihana Jeesus Kristusta kohtaan.
***
Organisoitumisen
ongelmat tunnisti myös tunnettu intialainen opettaja, Jiddu Krishnamurti. Hän hajotti oman persoonansa varaan rakennetun
kirkon (Idän tähti -järjestön) toteamalla, ettei hän halunnut olla luomassa ihmisille
uusia häkkejä, koska totuutta ei voida organisoida!
***
Organisaatio oli vielä
kirkon alkuaikoina hyvin löysä ja perustui lähinnä ”henkiseen kypsyyteen.” Kirkoksi
kehittyneen suuntauksen rinnakkaismuodoissa (ns. gnostikoissa) tiukkaa organisointia yritettiin usein vältellä
valitsemalla eri tehtävien hoitajat vasta ”paikan päällä.” Epäilemättä heidän
keskuudessa tunnustettiin se, että yksilöt olivat sisäisesti (ymmärryksensä
suhteen) eritasoisia, vaikka ihmisten henkinen lähtökohta onkin yksi ja sama.
Erilaisuus on
dynaaminen tekijä, joka pitää huolta siitä, että kehitys ei pysähdy (kuten
helposti kävisi liian samanlaisten keskuudessa). Essealaiset tunnistivat ja
tunnustivat jäsenistönsä erilaisuudet, samoin Paavali – kuin myös Jeesus itse.
Reformoiduista
kristillisistä suuntauksista (organisaation kannalta) lähimpänä gnostikoiden
ajattelua lienevät baptistit, joilla
on yleinen pappeus eikä lainkaan uskontunnustuksia (muuta kuin koko raamatun ehdoton
auktoriteettiasema).
***
Kristillisten käsitysten
juutalaistaminen alkoi jo ensimmäisellä vuosisadalla (Paavalin aikaan) ja saattoi
osaltaan olla syynä hierarkkisten (patriarkaalisten) organisaatioiden
muodostumiseen. Varsin pian ei enää johtajien henkis-moraalisella asteellakaan
ollut kovin suurta merkitystä, vaan valinnoissa alkoi näkyä tavallisen
maallisen politiikan piirteitä: valittiin (nimenomaan) miehiä, jotka eivät
asettaneet seurakuntalaisilleen (eivätkä aina edes itselleen) rajoja, vaan
sallivat ihmisten tyydyttää vapaasti karkeitakin halujaan (esim. Rooman piispa Calixus
I ”Pyhä”).
Yleisesti ottaen demokratia
toimii politiikassakin varsin kelvollisesti aina niin kauan kun ihmiset
ymmärtävät valita asioiden hoitajiksi parhaimmistoaan.
Kun he alkavat etsiä vain kaltaisiaan,
ollaan pian suurissa vaikeuksissa.
***
Tärkeintä
tietenkin lienee se, että me kukin kohdallamme pyrimme kasvamaan sisäisesti
omaan täyteen mittaamme, niin että meistä joskus olisi muuhunkin kuin sokeiden
sokeiksi taluttajiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti