Ph. D. Ravi Ravindra
Evankeliumi tarkoittaa
ilosanomaa ihmisen mahdollisuudesta vapautua katoavuudestaan. Sanallisia
viestejä on kuitenkin aina tulkittu eri tapaan. Niiden varaan rakentunut hengellinen
organisaatio on jo varhain pyrkinyt yhtenäistämään (katolistamaan) ja
tiivistämään näkemykset tunnustusten rajoihin.
Intialaissyntyinen,
Kanadassa toimiva vertailevan uskontotieteen emeritus professori, Ravi Ravindra on kirjoittanut hienon
tulkinnan kristillisestä Johanneksen evankeliumista. Sen ensimmäisen painoksi
nimi oli ”Kristuksen Jooga”, viimeisin
on saanut muodon ”Johanneksen
evankeliumi Intian mystiikan valossa.”
Tässä joitakin otteita kyseisestä kirjasta:
Ravindra toteaa, ettei
ole olemassa tietä ”täältä Sinne” (maasta taivaaseen), ellei se ensin ole
rakentunut ”Sieltä tänne.”
Jeesus Kristuksen
opetukset pyrkivät hänen mukaansa aivan samaan tavoitteeseen kuin kaikki
muutkin aidot opastukset: osoittamaan ihmisille tien olemuksen muutokseen, niin
että elämämme siirtyisi itsekeskeisyydestä Jumala-keskeisyyteen.
Professori tiivistää: taivaasta alas johtavat
ikuiset tikapuut, joita pitkin kaikki nousemaan kykenevät voivat ylentyä.
Jeesus Kristus on Jumalan apostoli, joka vuorostaan valmistelee apostoleja
muiden opettajiksi jatkuvana ketjuna. Jumalan Poika ei ole täällä tuomitsemassa
tai rankaisemassa maailmaa, vaan auttamassa niitä, jotka etsivät valoa.
Todellinen hengen valo
voi kuitenkin löytyä ainoastaan silloin, kun mieli on täysin hiljentynyt ja
ihminen on tietoisuudessaan ”Siinain vuorella”, voi ajaton alku saavuttaa
kaikki ajalliset alut ja tulla koetuksi.
Valitettavasti ainoastaan
harvat ihmiset suorittavat tarvittavia ponnistuksia ja saavuttavat Sanan
vastaanottamisen kannalta välttämättömän herkkyyden, puhtauden, viisauden ja
armon.
Ravindra esittää, että Johanneksen evankeliumin
mukaan meidän täytyy valmistautua totuuden vastaanottoon. Tämä ei koske
ainoastaan sen ymmärtämistä, vaan myös sen kestämistä. Tällaisessa totuudessa ei
ole kyse jostakin ajatuksesta, jonka me hyväksymme ja uskomme sokeasti.
Kyseessä on suora ja välitön havaitseminen ja kokemus itsessämme, sekä sen
todeksi eläminen. Ilman asiallista valmistautumista korkeamman todellisuuden ja
sitä vastaavien energioiden avautuminen voisi olla vaaraksi keholle ja
psyykelle.
Evankeliumien mainitsema Kristuksen kaste on luonteeltaan
hyvin vaativa. Sen kestäminen edellyttää kurinalaisuutta ja voimaa, eikä se
siten ole monien saavutettavissa.
Ravindra esittää tässä varoituksen, että energioiden
olemassaolo on todennettu myös tietoisuutta muuttavien huumeiden käytössä:
meille voidaan niiden kautta antaa hetkellinen näky inhimillisen olemuksen
todellisuudesta, joka oli meiltä salassa. Ilman valmistelua me emme kuitenkaan
kestä sellaista, koska me reagoimme todellisuuteen aivan liian
persoonallisesti. Näissä (varsin usein paranoidisissa) tapauksissa henkilö
todennäköisesti menettää tasapainonsa ja sairastuu psyykkisesti.
***
Johanneksen evankeliumin ilmentämä Jumalan Karitsa
(Jeesus Kristus) ei ole kiinnostunut ulkonaisen lampaan uhraamisesta, vaan
itsensä antamisesta uhriksi. Kristusta kiinnostaa kunkin opetuslapsen kehon ja
mielen puhdistaminen niin, että tästä voisi tulla sovelias välinen Pyhälle
Hengelle. Uhrilammas kuvaa tässä evankeliumissa sitä sidosta, jolla me olemme
kiinni maailmassa. Vasta sisäinen vapautuminen siitä on todellinen uhri.
Me voimme vaatia
itsellemme todellista itseämme vasta sen jälkeen, kun olemme vapautuneet
maallisesta itsestämme. Maallinen itsemme on kauppias, joka yrittää käydä
kauppaa Jumalan kanssa.
***
Jo evankeliumin alku
kuvaa ihmisjoukkojen tuomion olevan siinä, että he suuntautuvat luonnostaan
pimeyteen eivätkä ota vastaan henkistä valoa. Me voimme kohota sitä ylemmäksi
valoa kohden, mitä paremmin kykenemme taistelemaan alaspäin vetäviä virikkeitä
vastaan. Suurin vastuksemme syntyy siitä, että me teemme oman tahtomme emmekä
Jumalan tahtoa. Tällä tavalla me pysymme karkotettuina Jumalasta ja kärsimme
omatekoisessa helvetissämme.
***
Ravindra oikaisee sovituksen liian helppoa
tulkintaa tiivistäen, että he, jotka toivovat syntiensä anteeksi antoa ilman
syntisen egonsa uhriksi luovuttamista, eivät voi tulla Jeesuksen Kristuksen
edustajiksi. Meidän pitää muuttua toisenlaisiksi olemuksiksi voidaksemme tulla
toisenlaisten lakien alaisiksi ja vapautua alempien kahleista. Kristuksen
rakkaus ja armo eivät puutu kosmoksen lakeihin. Kustannuksistaan ja
kärsimyksistään välittämättä hän yrittää opettaa meille tietä uuteen syntymään.
Ravindran ja monen muun opettajan (kuten
Gurdjieffin) mukaan henkinen kehitys on vastoin ulkoista, yhä laajenevaa
kehityskulkua, joka on vielä tyypillistä koko luomakunnalle.
Kaikki ulkonainen julistus lähtee käsitteistä
”minä olen sitä tai tätä”, kun taas sisäinen polku merkitsee yritystä saattaa
kaikki tuollaiset ”minä olen” -lausumat lakkaamaan jumalallisessa MINÄ OLEN
-tilassa. Todellinen henkisyys on jatkuvaa kuolemisen harjoitusta egon ja
maailmallisuuden laajentumista vastaan – se on kääntymistä ainoastaan Jumalan
suuntaan.
Jumalasta kaukana oleminen ei kuitenkaan vie
ihmisiä yhtä paljon harhaan kuin itsensä kuvittelu lähellä Jumalaa olevaksi.
He, jotka tiedostavat olevansa kaukana todellisuudesta, voivat pyrkiä siihen ja
tulla opastetuiksi, kun taas ne, jotka kuvittelevat perusteettomasti olevansa
totuudellisia, jäävät aivan oikeutetusti matkalle, eikä heitä voida auttaa.
Ihmiset, jotka ovat täynnä itseään, eivät varaa tilaa Jumalalle.
Havahtuminen siihen, että olemme itse henkisesti
kuolleessa tilassa, on ensimmäinen tärkeä askel (eräänlainen kääntyminen) vapautumisessamme
kuoleman vallasta.
Takertuminen maalliseen elämään, sen pelkojen ja
halujen valtaan, aiheuttaa henkisessä mielessä kuolleen tilan. Vastaavasti
kaipuu henkiseen elämään ja pinnallisen, syntisen elämän inho muodostaa
kaksinaisen virtauksen radikaalin muutoksen ja kuolemasta irtautumisen
suuntaan, jota kutsutaan metanoiaksi.
Tietoisuus henkisestä kuolemasta antaa meille
ymmärryksen, voiman ja rohkeuden kuolla itsekkään itsemme suhteen, joka pitää
meidät pimeyden ja murheen piirissä. Kuoleminen tämän itsen suhteen tarkoittaa
kuolemista oman tärkeilynsä, itsekkäiden vaatimusten, pelon, oman tahdon ja
kaikkien sellaisten tapojen suhteen, jotka sitovat meidät suunnattoman käärmeen
tapaan siihen itseen, josta meidän pitäisi päästä vapaaksi.
Vapaus tai pelastus ei ole vapautta oman itsemme
takia, vaan se on pikemminkin vapautta omasta itsestämme.
Ainoastaan he, jotka kykenevät kuolemaan tämän
itsen suhteen, voivat herätä ikuiseen Itseen, Atmaniin ja Kristukseen. Jumalan
Poika (Kristus) tuli erityisesti kutsumaan niitä, jotka kuulisivat kutsun
osallistua hänen olemukseensa ja jakaa hänen kasteensa sekä kuolettaa Jeesuksen
tapaan oman tahtonsa niin, että hekin voisivat ottaa osaa ylösnousemukseen.
Me voimme kohdata Jumalan Pojan vasta silloin, kun
meidät on korotettu pinnallisen itsemme yläpuolelle Ihmisen Poikaan.
Ihmisjoukolle annetaan evankeliumissakin valittavaksi
joko Jeesus tai Barabbbas, jonka nimi tarkoittaa ”isän poikaa.” Jokainen meistä
on itseensä tullessaan ristillä ja risteyksessä. Muutaman hetken ajan me voimme
valita, seuraammeko Barabbasta, isän poikaa, vai Kristusta, Isän Poikaa.
Kumman sinä valitset?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti