Hyväntahtoinen ja lapsirakas pyöveli

Pohjanmaan Museon hallussa oleva pyövelin työväline´

Otsikon luonnehdinta kohdistuu Isonkyrön viimeiseen pyöveliin, Juho Matinpoika Nybergiin (s. 1794 Isonkyrön Orismalasta). Kuvauksen on antanut kansanedustaja Kustaa Killinen (Vaismaa). Killinen oli lapsena 1800-luvun puolivälin paikkeilla vieraillut kotinsa mailla, Napuen ”Peevelin kalliolla” pienessä torpassa vaimonsa kanssa asustaneen vanhan pyövelin luona.

Juho oli ”perinyt” virkansa appiukoltaan, jolla oli tapana ottaa tehtäviensä edellä enemmän tai vähemmän kemiallista rohkaisua. Työhön opastuksena hän neuvoi Juhoakin, että ”jos pölkyllä näytti olevan useampia päitä – niin ”hyvin se menee, kun siihen keskimmäiseen iskee!”

Juho Nyberg oli kertonut joutuneensa katkaisemaan 23 kaulaa, listinyt useilta käsiä ja polttanut ruumiita.

Killisen mukaan mies oli luonteeltaan vähäpuheinen eikä kertonut virkatoimistaan edes kysyttäessä. Eläkevuosillaan Nyberg kuitenkin avasi Kustaalle joitakin asioita. Juho totesi, että ”hänen käteensä oli annettu se miekka, jonka Jumala on antanut esivallalle pahantekijöiden rankaisua varten.” 

Varsin pian työnsä vastaan otettuaan pyöveli oli alkanut nähdä joitakin omituisia enteitä ennen kuin kruununvouti toi hovioikeudesta mestauskirveen ja punaisen virka-asun. Ensimmäisellä kerralla Juho myönsi alkaneensa melkein vapista. Tästä syystä hänkin päätti ottaa ennen toimenpiteitä muutaman ryypyn viinaa, vaikka ei itse sen käytöstä edes pitänyt.

Juho Nybergin lähin ”toimipaikka” sijaitsi Isonkyrön Valtaalan kylän Rapakkojen kalliolla. Mestaustilaisuuksiin kutsuttiin kustakin lähiseudun talosta mies pitämään seipään kanssa vartiota paikan ympärillä. Vartija papin kanssa toi vangin piirin sisäpuolelle, sitoi hänen silmänsä ja asetti kaulan pölkylle. Juho astui nopeasti paikalle ja suoritti työnsä. Hän sai omakseen silmien sidontaan käytetyn punaisen liinan. Joskus mestattavan ruumis määrättiin teilattavaksi ja osat asettavaksi teilipyörien päälle varoitukseksi muille.

Kustaa Killinen kertoo lukeneensa pimeässä pirtissä Juholle ja hänen vaimolleen Eerik Sorolaisen postillaa (Suomen ensimmäinen postilla vuodelta 1621). Lukemisen ajaksi Juho otti lakin päästään ja jopa pahasuinen Susannakin vaikeni hetkeksi.

Syksyllä 1864 Kustaa oli lukemassa vakavasti sairaalle Juholle, kun tämä tarttui häntä käteen ja lausui: ”Poikani, mittani on täysi, sinä olet ollut hyvä minulle, minulla ei ole sinulle mitään antaa, mutta ota kuitenkin tuo pikku kirves, jolla niin mielelläsi hakkasit puita.” Pian tämän jälkeen Juho Nyberg huokaisi valittamatta, rukoilematta ja vailla omantunnon tuskia viimeisen huokauksensa. Kustaa Killinen arveli, että Juho oli selvittänyt asiansa Vanhurskaan Tuomarin kanssa.

Ote: Kytösavut 9, M.O. Karttunen: Kustaa Killisen kertomus