Tavallisina pyhinä lähes tyhjilleen jäävät kirkkosalit kertovat karua
kieltä siitä, että ”suola on käynyt hieman mauttomaksi” – evankeliumit eivät
enää tavanomaisesti avattuina kosketa nykyisiä, aikaisempaa itsenäisemmin ja
vapaammin ajattelevia ihmistä.
***
Epätoivoiset yritykset tuoda kirkko lähemmäksi (kuten kantamalla alttarille
videoscreeni jääkiekko-ottelun seuraamista varten) eivät kosketa ihmisten sisäistä
olemusta, vaan ovat jonkinlaista sirkushuvia.
***
Lienee selvää, ettei ihmisiä enää voida (eikä ole syytäkään) pelotella helvetin
ikuisella tulella. Jo varhaiset kirkkoisät Klemens
Aleksandrialainen ja Origenes
näkivät (gnostilaisten tapaan) helvetin yksinkertaisia ihmisiä aisoissa
pitävänä pelotteena, mutta edistyneemmille helvetin tuli esitettiin vertauskuvana
levottomasta omastatunnosta, jossa koettava ”sisäinen kipu” saattoi parhaimmillaan
johtaa parantumiseen.
***
Edesmenneen professori Heikki
Räisäsen toiseksi viimeisen kirjan mukaan (Mitä varhaiset kristityt
uskoivat) raamattu ei anna paljonkaan tukea edes nykyiselle evankelis-luterilaiselle
käsitykselle siitä, että ihminen on jo alun perin langennut toivottomaan
tilaan, josta ”mädännyttä ei voi palauttaa tuoreeksi.”
Tämä kirkon piirissä aikojen saatossa kehitetty ihmisnäkemys oli omiaan
johtamaan ajatukseen, että pelastuksen mahdollisuudet alettiin nähdä
mahdollisiksi vain ja ainoastaan ulkopuolisen väliintulon kautta. Kun ihminen
ei kerran voinut muuttua, täytyi muutosta etsiä Jumalan toiminnasta
historiassa.
Pelastuksellisesti välttämätön usko Jeesuksen ajassa ja tilassa suorittamaan
sovitukseen oli tosin hieman ongelmallinen lukemattomien häntä ennen eläneiden,
pyhiksi tai edes hyviksi luonnehdittujen persoonien kohtalon kannalta.
***
Jeesuksen ”tie” Khalkedonin kirkolliskokouksen (451 jKr.) määrittelemäksi
jumaluuden toiseksi persoonaksi, joka on täydellinen jumaluudessa ja
täydellinen ihmisyydessä, oli pitkä ja kivinen, ankarien kiistojen ja suuren hämmennyksen
varjostama.
***
Vanha testamentti itsessään ei kuitenkaan mitätöi ihmisen mahdollisuuksia. Toora
(3. Moos. 11:44) julistaa:
”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän
Jumalanne, olen pyhä!”
Mitätöintiä ei tee Uusikaan testamentti, sillä Matteuksen Vuorisaarnan 5:48
toistaa täysin samaa:
”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän
taivaallinen Isänne täydellinen on.”
Täydellistymisen suuntaan johtavaa tietä kutsutaan Uudessa testamentissa kaidaksi
poluksi, jonka päässä on ahdas portti, jonka voi ohittaa vain ”elämänsä
kadottanut” yksilö – ja silloinkin vain Jumalan armosta (ajallinen ei voi korottaa
itseään ajattomaan).
***
Myöhäisempi kristillinen tulkinta on muotoillut Nasaretin Jeesuksesta
kaikkien syntisten ystävän. Professori Räisäsen mukaan ainoastaan Luukkaan
evankeliumi antaa tällaiselle ajattelulle jonkinasteista tukea. Käytännössä
Jeesus vältti suuria joukkoja (puhuen heille niin, etteivät he ymmärtäneet)
keskittyen harvoihin valitsemiinsa, jotka saattoivat jatkaa hänen työtään.
***
Varsin myöhäsyntyinen tulkinta on päätynyt korostamaan näkemystä ”Christus pro nobis” (Kristus
puolestamme) alkaen samalla pitää harhaoppisena mahdollisuutta nähdä ”Christus in nobis” (Kristus minussa).
Räisäsen mukaan Luukkaan evankeliumin lause, ”taivasten valtakunta on
sisäisesti teissä” on kuitenkin kirkon historiassa ollut edustavampi ja
kielellisesti paremmin perusteltava kuin viimeisimmän suomalaisen raamatunkäännöksen
muoto, ”taivasten valtakunta on teidän keskellänne (viitanneeko kirkkoon?).”
***
Alun perin useat kristilliset suuntaukset hylkäsivät nykyisen käsityksen
lihallisesta ylösnousemuksesta, joka kuitenkin myöhemmin vakiintui
”oikeaoppiseen teologiaan”, vaikka Paavalin näkemykset (esim. henkiruumiista) eivät
anna sille minkäänlaista tukea.
***
Voidaan perustellusti kysyä, olivatko evankeliumien syntyaikojen lähellä
eläneet teologit ja yhteisöt huomattavasti tyhmempiä ja tietämättömämpiä
käyttämiensä ja laatimiensa kirjoitusten sisällöstä kuin satoja vuosia
myöhäisemmät – usein kollektiiviset ja hyvin eripuraiset tulkitsijat
(kirkolliskokoukset)?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti