Voiko teologiaa olla olemassa?

kuva: ”Teologi” Paavali ikonissa vuodelta 1410

Teologiaa ei liene olemassa ainakaan sanan varhaiskristillisessä merkityksessä, jossa se tarkoitti tietoa Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Jumalallinen ymmärretään kyllä varsin yleisesti ikuiseksi asiaksi, mutta jätetään huomioimatta se, että ikuinen tarkoittaa ajallisuuden ja kaiken siihen ehdollistuneen täydellistä puuttumista.

***

Käsitteellinen ajattelu nojaa aina ajan ja tilan puitteissa syntyneisiin ajatusmuotoihin. Ajattelu ei siten voi saada otetta mistään ajattomasta ja ikuisesta – muuten kuin ylittämällä kaikki kokemuksen tuottamat rajoitukset (ehdollistumat).

***

Ensimmäisenä kristillisenä teologina pidetään Paavalia, jonka kirjeiden tulkinnat ovat monelta kohdin määrittäneet kristillisen ajattelun suuntaa. Paavalin moniselkoisuus ja hänen nimissään laaditut kirjeet ovat tuottaneet (ja tuottavat yhä) jälkipolville vaikeuksia löytää hänen sanomansa ydinkohdat – saati yksimielisyyttä niistä.

Voidaan ainakin päätellä, että Paavali oli todellinen teologi siinä suhteessa, että hän oli saanut omakohtaista kokemusta saavuttaa inhimillistä korkeampia tietoisuuden tiloja.

***

Jumalallisten asioiden määrittely havaittiin hyvin vaikeaksi jo varhaisissa kirkolliskokouksissa. Siitä huolimatta määrittelyä jatkettiin. Määritelmät tosin vaihtelivat vielä suuresti ja muodostuivat lopulta niin omituisiksi, että muuan piispoista pyysi Jumalaa varjelemaan häntä ajattelemasta koko asiaa.

Teologia kiteytettiin lopulta ns. uskontunnustuksiksi, joihin ei ole uskallettu tehdä kovin periaatteellisia muutoksia lähes 1700 vuoteen.

***

Teologia-sana tulee antiikin Kreikasta, jossa se tarkoitti jumalien, kaikkeuden ja jumalallisten asioiden pohdintaa. Aristoteles piti sitä teoreettisen filosofian korkeimpana osa-alueena, Plotinoksen mukaan teologia oli jopa ainoa tieteeksi kutsuttava ala.

Roomalainen kirjailija Varro jakoi teologian kolmeen lajiin: myyttiseen (myyttejä tutkivaan – ei mystiseen), järkiperäiseen ja yhteiskunnalliseen (uskonnollisten menojen) tutkimukseen. Kirkkoisistä mm. Tertullianus ja Augustinus noudattivat tätä jakoa.

***

Keskiajan skolastiikassa teologia merkitsi kristinoppien järkiperäistä (yleensä akateemista) pohdintaa, jossa Jumalan ominaisuuksien lisäksi käsiteltiin sakramentteja, pelastusta ja kirkko-oppia.

Skolastiikan ajan parhaimpia käytännön tuloksia lienee papeille tarkoitettu ohjeisto saarnojen monitasoisesta rakentamisesta (ars praedicandi).

***

Tieteellinen kristillinen teologia ei sinänsä ole uskonnon harjoittamista, vaan uskonnon, uskonnollisuuden ja sen käsitteiden kuvailevaa tutkimista, jossa voidaan käyttää apuna muidenkin tieteenalojen (kuten kielitieteen ja historian yms.) menetelmiä. Siinä voidaan erottaa toisistaan mm. eksegetiikka, kirkkohistoria sekä systemaattinen ja käytännön teologia.

Uskontotiede ei rajoitu ainoastaan yhteen uskontoon, vaan tutkii kaikkien uskontojen syntyä ja käytäntöä sekä harjoittaa uskontojen vertailua, jota kristillisen teologian puitteissa ei valitettavasti kovin paljon suoriteta.

***

Muodollista koulutusta ylikorostavassa Suomessa teologeiksi kutsutaan lähinnä teologian maistereiksi valmistuneita. Joissakin herätysliikkeissä pappeus käsitetään tosin Lutheriin nojaten kristityn yleisenä oikeutena – hänen mukaansa kun kaikki kristityt olivat hengellistä säätyä ja siten pappeuteen kelvollisia (AE 44:127).

Luther ei kuitenkaan ollut ainoa kristillisen liikkeen edustaja, joka esitti yleistä pappeutta. Ensimmäisillä vuosisadoilla joissakin (myöhemmin gnostilaisiksi luokitelluissa) suuntauksissa, kuten valentinolaisuudessa, jokainen pitemmälle ehtinyt (naiset mukaan lukien) oli kelvollinen papillisiin toimiin (puhumaan ja jakamaan sakramentteja). Tehtävät jopa jaettiin ennen kokoontumista arpomalla.

***

Teologian syvällisintä olemusta voidaan etsiä mm. Paavalin sanoista. ”Sillä henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.”

Johanneksen evankeliumin mukaan Jumala on henki, joten Häntä tulee tietenkin lähestyä ”hengessä ja totuudessa” – ei käsitteellisen, ilmiöihin ehdollistuneen ajattelun kautta.

***

Teologia voidaan kääntää Jumalan sanaksi, puheeksi, järjeksi tai keskusteluksi, mikä sinänsä saatetaan ymmärtää liian käsitteellisesti. Se tulisi todennäköisesti tulkita ”lausumattomaksi sanaksi”, joka on kaiken aikaan ja tilaan ilmenneen ja siinä erilaistuneen ajattomassa ja muuttumattomassa perustassa – Jumalassa.

Todellista teologiaa voitaisiin siten harjoittaa ainoastaan sillä ehdolla, että inhimillinen tajunta kadottaa rajalliset sidoksensa ja sulautuu ajattomaan tietoisuuteen. Raamatussa tätä muutosta kutsutaan (ainoaksi neitseelliseksi) ylhäältä syntymiseksi, ahtaan portin ohitukseksi, Jumalan lapseksi tuloksi, Kristuksen ylleen pukemiseksi tai (sisäisesti) taivasten valtakuntaan pääsemiseksi.

***

Vaikka joku teologi itse yltäisikin seppä Höggmanin mainitsemaan todelliseen ”Kristuksen sisäiseen tuntoon”, muuttuu jumalallinen välittömästi inhimilliseksi (mentaaliseksi), kun hän saattaa sitä sanallisten käsitteiden puitteisiin. Paavalin mukaan Jumalan salattua viisautta voitiin ilmaista ainoastaan täydellisten seurassa, jotka ymmärsivät välittömästi oman (ykseydellisen) kokemuksensa kautta, mitä sanojen pysyväisenä taustana on.

Paavali kuvaa mielen toiminnot ylittävää tiedostamista: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut (ei aistittavissa), mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut (ajateltavaksi mahdoton).”

Apostoli kuvaa omaa sisäistä kokemustaan niin, ettei hän edes voinut päätellä, toimiko hänen tajuntansa ruumiissa (aivotietoisuudessa) vai siitä erillään, mutta hän kuuli sanomattomia sanoja (puhtaan ja erillistymättömän tietoisuuden tilaa), joita ei ole lupa (tai edes mahdollista) puhua (ilmaista ajallisten käsitteiden rajoissa).

***

Teologia tosimmillaan on siten ainoastaan potentiaalinen mahdollisuus, jonka menestyksekäs harjoittaminen edellyttää periaatteellista muutosta tiedostamisen tavassa, tietoisuuden laadussa. Tavallisen teologian päätelmät Jumalasta ja jumalallisesta lienevät lähinnä inhimillisiä kuvitelmia.

***

Ihmiskuntaan on (kaikkiin kulttuureihin) silloin tällöin syntynyt persoonia, jotka ovat saavuttaneet sellaisen tietoisuuden tilan, josta käsin kaikki elämän asiat ja tarkoitukset ovat välittömästi havaittavissa – ei ulkoisina, erillisinä kohteina, vaan sisäisenä todellisuutena. Tällaisia (persoonattomia) persoonia voidaan kutsua varsinaisiksi näkeviksi oppaiksi, jotka kykenisivät johdattamaan muita ihmisiä yksilökohtaisesti oikeaan suuntaan, mikäli ihmisissä vain heräisi tarve muuttaa näkemyksiään ja arvostuksiaan.

Lepääkö vanhurskauttamisoppi kestävällä perustalla?

Augustinus

Kristillisen määritelmän mukaan vanhurskauttamisopissa on kyse siitä, kuinka ihminen pääsee takaisin Jumalan yhteyteen, on sovinnossa Jumalan kanssa ja vapautuu elämää tuhoavista turmiovalloista.

Tämä lienee itsestään selvä asia: ihmisen tulee päästä ajallisen elämän luomista kahleista takaisin ajattomaan ja alkuperäiseen tilaan, jossa ei ole ”vaihteen varjoa”, muutosta (koska se on täydellinen olotila).

Vanhurskauttamisopin perustan sanotaan löytyvän erityisesti Paavalilta, joka korostaa kristityn ja Kristuksen läheistä yhteyttä. Paavalin mukaan todellisena kristittynä eläminen ja oleminen perustuvat siihen, että hän on yhtä Kristuksen kanssa ja ”elää Kristuksessa”.

Aivan niin, mutta Paavali edellyttää paljon enemmän kuin vain läheistä yhteyttä: hän edellyttää sisäistä samuutta, ”Kristuksen pukemista ylle” eli omaksi sisimmäksi olemukseksi, toimivaksi tietoisuudeksi. Vasta silloin ihminen voi olla ja toimia ”Kristuksen muotona”. Tällaista samuutta edellytti Johanneksen evankeliumin mukaan myös Jeesus itse, joka tahtoi ihmisten pääsevän aivan samaan ykseydelliseen, ajattomaan tilaan, missä hän oli sisäisesti Isänsä kanssa.

***

Paavali kyllä sanoo, että vanhurskautus tapahtuu uskon kautta ilman lain tekoja, mutta hän tuskin tarkoittaa uskolla pelkkää sanallisiin käsitteisiin ja kiintoajatuksiin uskomista, vaan todellista sisäistä tilaa ja olemusta.

Ulkonaisten säännösten (lakien) noudattamisella on lähinnä sosiaalinen merkitys. Aivan eri asia on Jaakobin mainitsema ”täydellinen laki”, jota kykenevät noudattamaan vain ne harvat, joille se on sisäisesti avautunut.

Vanhurskauttamisoppi ei kuitenkaan perustu suoraan Paavaliin, vaan ennen muuta kirkkoisä Augustinuksen omakohtaiseen tulkintaan, jossa hän kiisti pitkään vallalla olleen Pelagiuksen käsityksen ihmisen potentiaalisesta mahdollisuudesta saavuttaa vanhurskaus ja pelastus – tai ainakin luoda sille edellytykset.

Augustinus oli valitettavan heikkotahtoinen ja aistillinen persoona, joka ”transpunoi” Paavalin varsin selkeät näkemykset vastaamaan paremmin omia edellytyksiään. Ei ole mikään ihme, että nämä ”helpotukset” on otettu iloiten vastaan.

***

Jeesus itse yritti opettaa täydellistä lakia ihmisten muotoileman Mooseksen lain sijaan vaatimalla Vuorisaarnassa seuraajiltaan taivaallisen Isän täydellisyyttä – sisäistä kaltaisuutta.

***

Kristittyjen yhdessä muotoilema ekumeeninen vanhurskauttamiskäsitys kuuluu:

"Me tunnustamme yhdessä: Yksin armosta, uskossa Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansiomme perusteella Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsuu meidät hyviin tekoihin.”

Julistus muistuttaa paljon lasten uskoa joulupukkiin ja on lisäksi sisäisesti ristiriitainen. Siinä väitetään, ettei teoilla ole mitään merkitystä, mutta uskotaan silti yhteen ulkoiseen, historialliseen sovitustekoon, jonka katsotaan muuttavan kaikki tekoon uskovat (ja ainoastaan heidät) taivaskelpoisiksi.

Luterilaisen ajattelun mukaan kristitty on ”samalla kertaa syntinen ja vanhurskas”. Tämä lausuma on yhtä ristiriitainen kuin Lutherin käskyjen selitysten johdanto, jossa kehotetaan samanaikaisesti ”pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa”.  

Asia voi pitää paikkansa ainoastaan periaatteellisessa mielessä: kun lasketaan ihmisen kuuluviksi sekä persoonallinen (lihallinen) että henkinen olemuspuoli. Ongelma on vain siinä, ettei persoonallinen ihminen ole tietoinen henkisestä olemuksestaan, eikä henkinen voi mitenkään avautua sellaisen sielun ja mielen kautta, joka on suuntautunut ja ehdollistunut ajallisiin ilmiöihin.

***

Henki on jakamaton (yhtä olemusta) ja ikuinen eli ajaton, joka ei voi laatunsa takia sekaantua ajattomaan ja muodolliseen – tai tarkemmin ilmaisten – ettei ajalliseen ehdollistunut tajunta voi tiedostaa mitään todella ajatonta – jumalallista.

Paavalin mukaan ihmisen henki – kunhan siitä ensin on tullut tietoisuuden keskus – voi tutkia Jumalan syvyydetkin.

Liha, tai mikään muukaan katoava, ei Paavalin itsensä mukaan peri taivasten valtakuntaa – ellei katoava tavalla tai toisella sisäisesti irtaudu lihallisuudestaan eli kaikista vääristä (synnillisistä) samastuksistaan.

Tämän irtautumisen edistämiseksi kaikki uskonnot lienee alun perin tarkoitettu.

Elämä itse auttaa tässä kyllästyttämällä ihmisen aikojen saatossa kaikkiin mahdollisiin ulkoisen maailman mahdollistamiin virikkeisiin.

***

On aivan selvää, että kaikki toiminta ajassa tai tilassa – laadusta riippumatta – on suhteellista. Se ei kelpaa ihmisen todellisen tilan arvosteluperustaksi. Ulkoinen toiminta on tarkoitettu mielen ja sen kautta sielun muokkautumista varten: että ihmisessä kehittyisivät ne olemuspuolet, joilla on –ja tulee olemaan – merkitystä jossakin luomisen prosesseissa.

Psyykkis-mentaalisen olemuksen (persoonan) rakentuminen (rikkaaksi tulo) ja kehittyminen eivät sinänsä synnytä taivaskelpoista ihmistä – ei aina edes kovin viisasta – koska ihmisen on lisäksi kyettävä vapaaehtoisesti irtautumaan (pois oppimaan – palaamaan kotiin) kaikesta siitä häviävästä, johon hän on luonnostaan samastunut (on se sitten hyvää tai pahaa).

***

Todellista ”taivaskelpoista tilaa” kuvataan raamatussa kyvyllä kulkea neulansilmän tai ahtaan portin läpi: siitä mahtuu – Jumalan armosta – ainoastaan kaikesta erillisestä vapautunut ja puhdistunut ydinolemus.

***

Mestari Eckhart toteaa, että Jumala ei ole ihmisen kaltainen, joka voi mielivaltaisesti päättää, ketä suosii ja ketä ei. Häntä sitoo oma täydellinen laki, joten Hänen täytyy toimia heti, kun Hän huomaa ihmisen tyhjentyneen sisäisesti kaikesta maallisesta.

(ajallisen) Elämänsä kadottaminen ja todellisen (ajattoman) elämän löytäminen ovat yksi ja sama, täydelliseen lakiin perustuva asia.