kuva: ”Teologi” Paavali
ikonissa vuodelta 1410
Teologiaa ei liene olemassa ainakaan sanan varhaiskristillisessä merkityksessä,
jossa se tarkoitti tietoa Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Jumalallinen
ymmärretään kyllä varsin yleisesti ikuiseksi asiaksi, mutta jätetään
huomioimatta se, että ikuinen tarkoittaa ajallisuuden ja kaiken siihen
ehdollistuneen täydellistä puuttumista.
***
Käsitteellinen ajattelu
nojaa aina ajan ja tilan puitteissa syntyneisiin ajatusmuotoihin. Ajattelu ei
siten voi saada otetta mistään ajattomasta ja ikuisesta – muuten kuin
ylittämällä kaikki kokemuksen tuottamat rajoitukset (ehdollistumat).
***
Ensimmäisenä
kristillisenä teologina pidetään Paavalia,
jonka kirjeiden tulkinnat ovat monelta kohdin määrittäneet kristillisen
ajattelun suuntaa. Paavalin moniselkoisuus ja hänen nimissään laaditut kirjeet
ovat tuottaneet (ja tuottavat yhä) jälkipolville vaikeuksia löytää hänen
sanomansa ydinkohdat – saati yksimielisyyttä niistä.
Voidaan ainakin päätellä,
että Paavali oli todellinen teologi siinä suhteessa, että hän oli saanut omakohtaista
kokemusta saavuttaa inhimillistä korkeampia tietoisuuden tiloja.
***
Jumalallisten asioiden
määrittely havaittiin hyvin vaikeaksi jo varhaisissa kirkolliskokouksissa.
Siitä huolimatta määrittelyä jatkettiin. Määritelmät tosin vaihtelivat vielä suuresti
ja muodostuivat lopulta niin omituisiksi, että muuan piispoista pyysi Jumalaa
varjelemaan häntä ajattelemasta koko asiaa.
Teologia kiteytettiin lopulta
ns. uskontunnustuksiksi, joihin ei ole uskallettu tehdä kovin periaatteellisia
muutoksia lähes 1700 vuoteen.
***
Teologia-sana tulee
antiikin Kreikasta, jossa se tarkoitti jumalien, kaikkeuden ja jumalallisten
asioiden pohdintaa. Aristoteles piti
sitä teoreettisen filosofian korkeimpana osa-alueena, Plotinoksen mukaan teologia oli jopa ainoa tieteeksi kutsuttava ala.
Roomalainen kirjailija Varro jakoi teologian kolmeen lajiin:
myyttiseen (myyttejä tutkivaan – ei mystiseen), järkiperäiseen ja
yhteiskunnalliseen (uskonnollisten menojen) tutkimukseen. Kirkkoisistä mm. Tertullianus ja Augustinus noudattivat tätä jakoa.
***
Keskiajan skolastiikassa teologia merkitsi
kristinoppien järkiperäistä (yleensä akateemista) pohdintaa, jossa Jumalan
ominaisuuksien lisäksi käsiteltiin sakramentteja, pelastusta ja kirkko-oppia.
Skolastiikan ajan
parhaimpia käytännön tuloksia lienee papeille tarkoitettu ohjeisto saarnojen
monitasoisesta rakentamisesta (ars praedicandi).
***
Tieteellinen kristillinen teologia ei sinänsä ole uskonnon harjoittamista, vaan uskonnon,
uskonnollisuuden ja sen käsitteiden kuvailevaa tutkimista, jossa voidaan
käyttää apuna muidenkin tieteenalojen (kuten kielitieteen ja historian yms.)
menetelmiä. Siinä voidaan erottaa toisistaan mm. eksegetiikka, kirkkohistoria
sekä systemaattinen ja käytännön teologia.
Uskontotiede ei rajoitu ainoastaan yhteen uskontoon, vaan tutkii kaikkien uskontojen
syntyä ja käytäntöä sekä harjoittaa uskontojen vertailua, jota kristillisen
teologian puitteissa ei valitettavasti kovin paljon suoriteta.
***
Muodollista koulutusta ylikorostavassa
Suomessa teologeiksi kutsutaan lähinnä teologian maistereiksi valmistuneita.
Joissakin herätysliikkeissä pappeus käsitetään tosin Lutheriin nojaten kristityn yleisenä oikeutena – hänen mukaansa kun
kaikki kristityt olivat hengellistä säätyä ja siten pappeuteen kelvollisia (AE
44:127).
Luther ei kuitenkaan
ollut ainoa kristillisen liikkeen edustaja, joka esitti yleistä pappeutta.
Ensimmäisillä vuosisadoilla joissakin (myöhemmin gnostilaisiksi luokitelluissa)
suuntauksissa, kuten valentinolaisuudessa,
jokainen pitemmälle ehtinyt (naiset mukaan lukien) oli kelvollinen papillisiin
toimiin (puhumaan ja jakamaan sakramentteja). Tehtävät jopa jaettiin ennen
kokoontumista arpomalla.
***
Teologian syvällisintä
olemusta voidaan etsiä mm. Paavalin sanoista. ”Sillä henki tutkii kaikki,
Jumalan syvyydetkin.”
Johanneksen evankeliumin mukaan Jumala on henki, joten Häntä tulee
tietenkin lähestyä ”hengessä ja totuudessa” – ei käsitteellisen, ilmiöihin ehdollistuneen
ajattelun kautta.
***
Teologia voidaan kääntää
Jumalan sanaksi, puheeksi, järjeksi tai keskusteluksi, mikä sinänsä saatetaan
ymmärtää liian käsitteellisesti. Se tulisi todennäköisesti tulkita
”lausumattomaksi sanaksi”, joka on kaiken aikaan ja tilaan ilmenneen ja siinä erilaistuneen
ajattomassa ja muuttumattomassa perustassa – Jumalassa.
Todellista teologiaa
voitaisiin siten harjoittaa ainoastaan sillä ehdolla, että inhimillinen tajunta
kadottaa rajalliset sidoksensa ja sulautuu ajattomaan tietoisuuteen. Raamatussa
tätä muutosta kutsutaan (ainoaksi neitseelliseksi) ylhäältä syntymiseksi,
ahtaan portin ohitukseksi, Jumalan lapseksi tuloksi, Kristuksen ylleen
pukemiseksi tai (sisäisesti) taivasten valtakuntaan pääsemiseksi.
***
Vaikka joku teologi itse
yltäisikin seppä Höggmanin
mainitsemaan todelliseen ”Kristuksen sisäiseen tuntoon”, muuttuu jumalallinen
välittömästi inhimilliseksi (mentaaliseksi), kun hän saattaa sitä sanallisten
käsitteiden puitteisiin. Paavalin mukaan Jumalan salattua viisautta voitiin
ilmaista ainoastaan täydellisten seurassa, jotka ymmärsivät välittömästi oman (ykseydellisen)
kokemuksensa kautta, mitä sanojen pysyväisenä taustana on.
Paavali kuvaa mielen
toiminnot ylittävää tiedostamista: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut
(ei aistittavissa), mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut (ajateltavaksi
mahdoton).”
Apostoli kuvaa omaa
sisäistä kokemustaan niin, ettei hän edes voinut päätellä, toimiko hänen
tajuntansa ruumiissa (aivotietoisuudessa) vai siitä erillään, mutta hän kuuli
sanomattomia sanoja (puhtaan ja erillistymättömän tietoisuuden tilaa), joita ei
ole lupa (tai edes mahdollista) puhua (ilmaista ajallisten käsitteiden
rajoissa).
***
Teologia tosimmillaan on
siten ainoastaan potentiaalinen mahdollisuus, jonka menestyksekäs harjoittaminen
edellyttää periaatteellista muutosta tiedostamisen tavassa, tietoisuuden
laadussa. Tavallisen teologian päätelmät Jumalasta ja jumalallisesta lienevät lähinnä
inhimillisiä kuvitelmia.
***
Ihmiskuntaan on (kaikkiin
kulttuureihin) silloin tällöin syntynyt persoonia, jotka ovat saavuttaneet sellaisen
tietoisuuden tilan, josta käsin kaikki elämän asiat ja tarkoitukset ovat
välittömästi havaittavissa – ei ulkoisina, erillisinä kohteina, vaan sisäisenä
todellisuutena. Tällaisia (persoonattomia) persoonia voidaan kutsua varsinaisiksi
näkeviksi oppaiksi, jotka kykenisivät johdattamaan muita ihmisiä yksilökohtaisesti
oikeaan suuntaan, mikäli ihmisissä vain heräisi tarve muuttaa näkemyksiään ja
arvostuksiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti