Ulkopuoliset, puolueettomat silmät

Monissa asioissa – eikä vähiten uskonnollisissa – saatetaan tarvita ulkopuolisia, puolueettomia silmiä havaitsemaan suuntaukset, joiden juuret ovat erkautuneet asioiden ytimestä ja joiden pintaan on aikojen saatossa kasautunut liian paljon inhimillisen elämänkokemuksen tuomaa pintamateriaalia.

Intialaissyntyinen vertailevan uskontotieteen professori Ravi Ravindra nostaa useissa teoksissaan esiin eri uskonnollisten näkemysten syvimpiä yhteisiä juuria osoittaen selkeästi, millaisia kestämättömiä, aivan liian pinnallisia ja materialistisia tulkintoja ihmiset ovat aikojen saatossa niistä kehitelleet – lisäksi usein hyvin ikävin seurauksin.

Kirjassaan ”Pyhitykseen pyrkivä sielu” Ravindra kertoo siitä, kuinka hän oli 1960-luvun alussa nuorena maisterina tullut Toronton yliopistoon fysiikan tohtoriksi pyrkivänä stipendiaattina ja tutustunut vakaumuksellisiin kristittyihin. Nämä olivat yrittäneet ahkerasti käännyttää häntä omiin näkemyksiinsä. Ravindra oli kuitenkin päätynyt ihmettelemään kysymyksiä ihmisyyden todellisesta olemuksesta saaden siitä opiskelutovereiltaan lisänimen ”Kuka-minä-olen-Ravindra”.

Tuohon aikaan ei edes Toronton suurkaupungin kirjakaupoista löytynyt juuri mitään mystiikkaan liittyvää kirjallisuutta, joten tämä nuori fysiikan opiskelija joutui huolehtimaan arvostettujen akateemikkojen keskuudessa tapahtuvien keskusteluiden tästä puolesta. Kymmenen vuotta myöhemmin kirjakaupoissa ja kirjastoissa oli jo paljon aihetta koskevaa kirjallisuutta, sillä ihmisten kiinnostus itämaisia näkemyksiä kohtaan oli herännyt.

Nuori Ravindra valmistui fysiikan tohtoriksi ja myöhemmin filosofian maisteriksi hoitaen myöhemmin mm. fysiikan, filosofian ja vertailevan uskontotieteen professuureja kanadalaisissa yliopistoissa, viimeisenä Halifaxin Dalhousessa. Tohtori Ravindran CV on niin mittava, että siitä riittäisi aineistoa useammankin tutkijan elämäntyöhön. Hän on nykyisin eläkkeellä, mutta kiertää aktiivisesti ympäri maailmaa opettaen ihmisiä löytämään kelvollisia ja kestäviä perusteita omalle henkiselle etsinnälleen.

 Professori Ravindra on suhtautunut hyvin suopeasti meitä suomalaisia – pientä kielellistä kansaa – kohtaan antamalla minulle luvan kääntää ja julkaista vapaasti luettavaksi hänen kirjansa ”Johanneksen Evankeliumi Intian Mystiikan Valossa”. Tämä kirja syväluotaa neljännen evankeliumin ylevää ja universaalia sanomaa nostaen esiin niitä yhtäläisiä ajatuksia, joita siinä esiintyy evankeliumeita paljon vanhemman intialaisen kirjallisuuden kanssa.

On valitettavan tavallista, että uskontoja (jopa saman uskonnon puitteissa) vertailtaessa on haettu ja korostettu etupäässä niiden erilaisuuksia – ja tuomittu niiden perusteella kaikki omasta poikkeavat harhaopeiksi.

Kirjan saatte luettavaksenne tästä linkistä:

Edellisen kirjan valmistumisen jälkeen Ravindran ehdotti minulle myös Bhagavad Gitan suomentamista, johon suostuin mielelläni heti, kun luin muutaman otteen tästä hänen suoraan sanskritista kääntämästään ja kommentoimastaan laitoksesta. Kirjan otsikossa on tarkennus: ”Navigointiopas Elämän Taistelussa”, joka kuvaa kirjan todellista sisältöä – monipuolista tarkastelua ihmisyyden ja sen todellisten tarkoitusperien toteuttamisesta.

Kirjan saatte luettavaksenne tästä linkistä:

Bhagavad Gitan julkaisemisen jälkeen sain luvan kääntää vielä Ravindran kirjan ”Pyhitykseen Pyrkivä Sielu, Tie Maailmanuskonnoille Yhteiseen Pyhään”. Käännöstyö on tällä hetkellä puolessa välissä ja valmistunee tammikuussa.

Ravindra toteaa kirjassa henkisen etsinnän tarkoittavan todellisessa, sisäisessä mielessä kamppailua sen selvittämistä, kuka minä olen. Henkinen matka merkitsee oman itsen sisäistä liikettä naamion takaa aitoihin kasvoihin, persoonallisuudesta todelliseen persoonaan ja esittävästä näyttelijästä sisäisen kammion hallitsijaksi.

Ydinkysymys koskettaa siinä pikemminkin todellista olemusta kuin tietämistä, pikemminkin muutosta kuin informaation lisääntymistä. Se merkitsee vapautta itsen siitä osasta (egosta), joka osallistuu sosiaaliseen unelmointiin eläen siten yhteisön perusteemojen – palkkion ja rangaistuksen, ahneuden ja pelon – muodostamissa puitteissa.

Ikuista on määrä ja tarkoitus etsiä ajan puitteista, juuri täältä – ei sieltä tai joskus myöhemmin. Jokapäiväinen elämämme ei siten ole lainkaan arkipäiväistä – sen tapahtumiin ei vain yleensä kiinnitetä riittävästi huomiota.

Tohtori Ravindra tarkastelee eri uskontoja lämpimän ymmärtävästi etsien huolellisesti niiden syvintä sanomaa, jossa on usein löydettävissä huomattavasti enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin ristiriitoja. Hän tuo kyllä selkeästi ja perustelleen esiin myös uskontojen laitostumisten synnyttämiä vinoumia ja virhetulkintoja, jotka eivät kovin hyvin palvele yksilöiden henkistä avautumista – jollaisen kehityksen kuitenkin olettaisi pysyvän kaikkien uskontojen ydintavoitteena.

Kaikki henkiset perinteet määrittävät ihmisyyden tavallisen tilan tähän tapaan: me olemme unessa. Elämämme, pyrkimyksemme, pelkomme ja toimintamme johtuvat oman tahtomme ja hallintamme ulkopuolisista voimista. Me voimme kuitenkin herätä unestamme opastuksen, armon ja ponnistuksen kautta havaitsemaan oman tilamme ja alkaa sitten kuunnella sisäistä ääntämme.

Ylen arkistosta löytyy Yrjö Kallisen hieno haastattelu, jonka otsikkona on ”Elämmekö Unessa?”

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/10/12/elammeko-unessa

Elämmekö unessa?

Otsikko on opetusneuvos Yrjö Henrik Kallisen (1886–1976) erään hänen näkemyksistään laaditun kirjan nimi. Nuoret sukupolvet tuskin tietävät paljonkaan tästä aikoinaan hyvin tunnetusta ja – omaperäisyydestään huolimatta – hyvin arvostetusta persoonasta.

Kallinen oli nuoresta saakka vannoutunut pasifisti, joka ilmeni mm. siinä, ettei hän ennen sisällissotaa hyväksynyt työväenkaartien aseistamista ja väkivaltaisen kumouksen aloittamista. Hän osallistui kuitenkin työväenliikkeen luottamustoimiin ja joutui niiden myötä sodan pyörteisiin.

Kallinen yritti Oulun seudulla rauhanomaista ratkaisua asettaen pantiksi oman henkensä, mutta hänet vangittiin ja kenttäoikeus tuomitsi miehen kuolemaan (ensimmäisen kerran).

Kallinen kertoi itse, kuinka heidät oli pantu kaivamaan hauta, ja että hän oli pyytänyt saada lausua muutaman sanan tovereilleen ennen teloitusta. Sanat olivat tehneet näihin ja myös teloittajiin niin suuren vaikutuksen, että he kaikki olivat alkaneet itkeä – ja ryhmän komentaja oli käskenyt Kallisen astumaan ulos rivistä.

Valtiorikosoikeus tuomitsi Kallisen uudelleen kuolemaan heinäkuussa 1918, vaikka useat valkoiset vetosivat hänen puolestaan. Hän ei itse milloinkaan suostunut anomaan armoa, joten muut toimittivat anomuksen ylioikeudelle. Kallinen lienee yksi harvinaisuus siinäkin mielessä, että hänet tuomittiin kuolemaan neljään kertaan: mistä huolimatta hän eli lähes sata vuotiaaksi.

Toinen erikoisuus Kallisen elämässä on siinä, että hänet v. 1946 – vannoutuneena pasifistina – valittiin Pekkalan hallituksen puolustusministeriksi. Tarkoituksena oli osoittaa Neuvostoliitolle Suomen rauhantahtoisuutta. Kallinen suostui tehtävään sellaisin ehdoin, ettei hänen tarvinnut osallistua mihinkään sotilaallisiin tehtäviin.

Kallinen toimi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana, mutta kovin hyvin hän ei politiikan parissa ja puitteissa viihtynyt, vaan keskittyi mieluummin koko ihmisyyttä koskevaan valistustyöhön.

***

Yrjö Kallinen oli jo nuorena kiinnostunut elämän syvimmistä kysymyksistä, joihin hän pyrki etsimään vastauksia kauempaakin kuin vain helpoiten käsillä olevista uskonnollisista ja filosofisista lähteistä. Etsintää varten hän joutui mm. opettelemaan englannin kielen.

Hän pyrki pikemminkin löytämään eri uskonnollisia tai poliittisia näkemyksiä yhdistäviä tekijöitä kuin eroavuuksia. Muodollisia ajatusmalleja paljon tärkeämpää oli hänen mielestään se, mitä ne saivat maailmassa ja ihmisten elämässä aikaan.

Kallisen henkiset pyrkimykset johtivat jo varhaisella iällä myös omakohtaiseen sisäiseen kokemukseen, joka vahvisti hänen näkemyksiään siitä, että ihmisen olemukseen kytkeytyy sellaisia mahdollisuuksia, joista ei yleensä olla lainkaan tietoisia. Saatetaan toki uskoa, että vain jotkut harvat ovat joskus kauan sitten toteuttaneet niitä elävässä elämässä.

***

Yrjö Kallinen antoi v. 1971 tv-haastattelun, jossa käsiteltiin hänen jo vuosikymmeniä aikaisemmin valottamiaan näkemyksiä ”ihmisten unen kaltaisesta tilasta.”

Kallinen alustaa näkemyksiään kertomalla tutustuneensa jo varhain mm. buddhismiin ja tulleensa sellaiseen johtopäätökseen, että ajatteluksi kutsutun toiminnan tuloksiin ei voida täysin luottaa, koska ajattelu nojaa aina ennalta oleviin ja omaksuttuihin ajatuksiin. Ihmiset tosin suodattavat ja tulkitsevat ideoita oman mielensä mukaan, mutta kokonaisuus rakentuu aina elämästä saatavan virikevaraston puitteisiin.

Näin ollen Kallinen toteaa, että ”me kaikki ihmiset nukumme.”

Mitä hän sitten tarkoitti nukkumisella? Hän tarkoitti samaa kuin Tuomaan evankeliumin Jeesus todetessaan, että hänen tullessaan maailmaan ”kaikki ihmiset olivat juovuksissa.” Kaikki ihmiset uskoivat omaksumiensa ajatusten edustavan ehdotonta todellisuutta.

Kallinen tiivistää, että ihmiset eivät ole vielä oikeasti syntyneet ihmisiksi, vaan ovat yhä sikiöasteella. He ovat kyllä oppineet käsitteellisen ajattelun ja sen ilmaisun sanallisin symbolein, joiden kautta ei voida kuitenkaan päästä käsiksi asioiden todelliseen olemukseen.

***

Kallinen toteaa, että kaikkina aikoina on tosin elänyt poikkeuksellisia henkilöitä, jotka ovat heränneet harhanomaisesta unestaan ja havainnoineet todellisuutta sellaisena kuin se on tässä ja nyt – ilman ajallisen kokemuksen synnyttämiä eroja ja vääristymiä.

Nämä yksilöt havaitsevat tietenkin samalla myös ulkoisen maailman ilmiöt, mutta suhde niihin on muuttunut. Länsimailla tällaisia yksilöitä on esim. Mestari Eckhart.

Intiasta heitä löytyy huomattavasti enemmän, koska siellä näihin mahdollisuuksiin on uskottu ja pyritty niiden toteutumista edistämään jo tuhansien vuosien ajan.

***

Kallinen jatkaa, että kristityiden valtaosa uskoo Jumalan pojan syntyneen maan päälle ja opastaneen ihmisiä erottamaan oikean väärästä. Vuorisaarnaa pidetään hänen oppinsa tiivistelmänä, jossa edellytetään täysin pyyteetöntä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Intialainen Mahatma Candhi (suvaitsevan uskonnon edustajana) piti Vuorisaarnaa maailman uskonnollisen kirjallisuuden kalleimpana helmenä.

Valitettavasti saarnan 2000-vuotiset käytännön sovellukset kristillisen kirkon piirissä ovat sisältäneet aivan liikaa verta, tulta, kyyneleitä ja sotia.

Kallinen toteaa: ”Mitä touhukkaammin ihmiset tappavat toisiaan jonkin aatteen tai asian vuoksi, sitä syvempää ja täydellisempää on heidän unitilansa. Sama koskee myös täysin varmana pidettyjä käsityksiä maailmanjärjestyksestä.”

***

Kallinen vetoaa C.G. Jungiin, joka on todennut, että todellinen selkiytyminen ja vapautuminen ovat aina ja kaikissa tapauksissa yksilöllinen asia. Toinen ihminen voi ainoastaan antaa virikkeitä, mutta kuten kylväjävertauksessa todetaan, niin siemenet voivat pudota joko kasvukelvottomaan tai hyvään maahan.”

Kallinen kertoo omasta kokemuksestaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, missä hän päivän päätyttyä katseli ristikkoikkunasta hiljaista tähtitaivasta ja tunsi yhtäkkiä olevansa absoluuttisesti vapaa. Vankilan muureilla, kaltereilla ja rautaovilla ei ollut mitään tekemistä tämän todellisuuden kanssa, koska todellisuus ei riipu ulkoisista olosuhteista.

***

Nykyinen raamatuntutkimus on samoilla linjoilla Kallisen kanssa siinä, että kristinusko on syntynyt prosessinomaisesti. Jeesuksella itsellään on ollut oma uskonsa, jota hän ei kutsunut kristinuskoksi. Vasta Paavali muotoili asioita käsitteellisiin puitteisiin, jota työtä myöhemmät kirkkoisät ja kirkolliskokoukset ovat jatkaneet.

Käsitteellisten erimielisyyksien takia on sitten käyty sotia, joissa jokainen osapuoli on ollut varma siitä, että vastapuoli on itsensä Perkeleen asialla.

***

Kallinen kertoi käsitteellisten asioiden tiivistelmien oikeina pitämisestä esimerkin. Hän oli (tosin hieman vastahakoisesti) mennyt kuulemaan raamattuopistolla pidettyyn tilaisuuteen erään kouluneuvoksen alustusta Albert Schweitzerin kristillisyydestä.

Alustaja oli esittänyt hyvin totuudenmukaisen kuvan ” Lambarenen viidakkotohtorista” ja todennut, että tämä alun perin hyvin harras kristitty oli irtautunut monista uskomuksista ja opinkappaleista, kuten syntiinlankeemus tarusta, neitseestä syntymisestä, Jeesuksen yksinomaisesta poikuudesta ja lihallisesta ylösnousemuksesta. Schweitzerin mukaan tällaiset tulkinnat olivat syntyneet Jeesuksen jälkeisen ajan messias-odotuksista.

Alustaja kuvasi vielä Schweitzerin ansiokasta toimintaa parantajana ja Jeesuksen ohjeiden käytäntöön soveltajana, mutta tuli lopuksi siihen johtopäätökseen, ettei tätä tohtoria voida pitää oikeana kristittynä.

Tilaisuuden lopuksi opiston rovasti-johtaja tiivistää näkemykset ”Herran totuuden hengen liikunnon ansioksi” seuraavasti:

”Olemme tutustuneet aikamme suurimpaan kerettiläiseen, totuuden kieltäjään, jonka nimi on Schweitzer. Jos minun sallitaan sanoa oma käsitykseni hänestä, niin totean, että tämä mies, joka tekee Kristuksen töitä, parantaa sairaita ja auttaa köyhiä ja hyljättyjä, hän kieltää uskontomme perustotuudet ja se merkitsee: että hän on meidän aikamme väkevin ase Perkeleen kädessä.”

***

Haastattelussa kosketellaan vielä sitä, miten kristinuskoon voitaisiin palauttaa Jeesuksen edustama alkuperäinen innoitus – ja voisivatko idän uskonnot auttaa ihmisiä löytämään tästä omasta uskonnostaan kestäviä perustoja?

Kallisen mukaan idän uskonnot tähtäävät heräämiseen ehdollistumien luomasta unesta, mutta niistäkin on ensin raivattavat pois paksuja opillisia ja organisaatioiden muodostamia kerrostumia, joissa eletään seremonioiden ja varmojen uskomusten maailmassa – pintakerrostumassa.

Ihmisen on itse koettava, mikä on totuus – kukaan ei voi sitä näyttää, yksikään opettaja tai pyhä kirja ei pysty sitä selittämään. Zen-buddhistit sanovat: ”Sana on sormi, joka viittaa kuuhun, mutta sormi ei ole kuu.” Pyhät kirjat ovat sarja sormia, jotka viittaavat johonkin. Se, mihin ne viittaavat, on ihmisen löydettävä omasta itsestään.

Kaikkien ulkoisten oppien ja opasteiden jälkeen saattaa tulla vaihe, hiljaisuuden alue, jonka äärellä tavataan todelliset opettajat. He kuiskaavat korvaan: ”Tästä lähtien sinun on kuljettava yksin, sillä vain sinä itse voit virittää sielusi niin, että se vastaanottaa totuuden.”

Alla olevasta linkistä löytyy Yrjö Kallisen haastattelu v. 1971 (Ylen elävä arkisto)

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/10/12/elammeko-unessa