Olemmeko jo kotona?

Keskiajan suuri hengellinen opettaja, Mestari Eckhart ei käyttänyt saarna-aikaansa toistelemalla ja laajentamalla sanallisesti raamatun kertomuksia. Hän pyrki avaamaan kuulijoille tutuiksi tulleiden lauseiden sisäistä merkitystä ja sitä, mitä niiden toteuttaminen kunkin yksilön kohdalla edellytti ja merkitsi.

***

Jeesus opetti usein vertauksin, mutta niidenkin avaaminen jää usein kovin puutteelliseksi, koska sanallista ilmausta on jo varhaisilla vuosisadoilla alettu kunnioittaa aivan liian paljon (huolimatta siitä, että monet varhaiset kirkkoisät kannattivat allegorista tulkintatapaa).

Useat keskiajan saarnamiehet irtautuivat pelkästä sananmukaisuudesta ja pyrkivät löytämään pelkän konkreettisen sanoman takaa vertauskuvallisia, moraalisia ja jumalallisiin asioihin liittyviä (analogisia) ulottuvuuksia. Tällaisesta muodostui toimiva ohje rakentaa ja elävöittää saarna (ars praedicandi).

***

Eckhartilta on jäänyt noin 100 autenttiseksi katsottavaa saarnaa. Joku on esittänyt, että niissä on ainoastaan yksi ydinteema: Jumalan Pojan syntyminen ihmisen sielun korkeimmassa olemuspuolessa.

Tämä ydinteema – joka on periaatteessa myös joulun teema: ajallisuudesta ja sen tuottamasta katoavuudesta vapautuminen (pois syntyminen), on tosin helposti löydettävissä lähes kaikista uskonnoista ja filosofioista (paitsi epikurolaisuudesta ja materialismista). Muita teemoja voitaisiin tämän ajatuksen rinnalla pitää lähinnä pesuvetenä tai jopa psyykkisenä viihteenä.

***

Eckhart käsittelee luonnollisesti myös edellytyksiä, joiden vallitessa inhimillisen tajunnan on mahdollista vaihtua jumalalliseksi (Jumalan armosta). Lisäksi hän erittelee erilaisia mystisiä kokemuksia, että kuulijat osaisivat tulkita niitä kohdallaan oikein.

***

Yksi tärkeimmistä perusedellytyksistä käy ilmi seuraavista saarnaotteista:

”Vastaanottavuus korkeimman totuuden suhteen – ja siinä eläminen – edellyttävät, että ihminen on vapaa ajallisuudesta niin, etteivät hänen aikaisemmat toimensa ja vastaanottamansa mielikuvat (ehdollistumat) toimi esteinä.

Ihmisen on oltava (sisäisesti) tyhjä ja vapaa. Hänen on vastaanotettava jumalainen lahja ikuisessa Nyt-tilassa, sekä johdettava se esteettä takaisin alkuperäiseen valoon.”

Paavali sanoo: ’Iloitkaa Herrassa’ (Fil. 3:1). Meidän tulisi kaikessa pysyttäytyä Herrassa eikä etsiä tietoa tai iloa Hänen ulkopuoleltaan, vaan iloita pelkästään Hänessä.

Pyhä Augustinus sanoo sellaisen iloitsevan alati, joka iloitsee ajattomuudessa. Hän sanoo: ’Iloitkaa alati’, ajan yläpuolella, sekä: ’Älkää murehtiko: Herra on saapuvilla ja lähellä.’

Sielun, joka aikoo iloita Herrassa, täytyy heittää pois kaikki huolehtiminen (vrt. Matt. 6:25), ainakin silloin, kun se antautuu Jumalalle. Tästä syystä hän sanoo: ”Älkää murehtiko: Herra on saapuvilla ja lähellä”.

Hän viittaa meidän sisäisimpään olemukseemme:

mikäli Jumala sieltä löytää meidät kotoamme - eikä sielu ole lähtenyt kävelylle viiden aistin kera. Sielun pitää olla kotona sisimmässä, korkeimmassa ja puhtaimmassa olemuksessaan, pysyen sisäisyydessä eikä katsella ulos: silloin ’Jumala on saapuvilla ja lähellä.’”

P. S. Tästä linkistä löytyy 60 Eckhartin saarnaa

Uskoisimmeko suutaria?

 

Saksalainen suutari Jakob Böhme syntyi v. 1575. Hän kirjoitti viidessä vuodessa yli kaksikymmentä teologista kirjaa ja sai paljon mainetta (yllä kuva muutamasta teoksesta).

Kaikki aikalaiset eivät kuitenkaan voineet sietää sitä varmuutta, jolla suutarina tunnettu mies esitti teologisia näkemyksiään. Böhme kirjoittaa itsestään: "Tämä käsi on yksinkertainen ja maailman silmissä typerä. Kuitenkin se kertoo sellaista salaisuutta, joka on järjelle käsittämätöntä."

***

Böhmen kirjoitusten tiedetään vaikuttaneen mm. kveekareiden, Friedrich von Schellingin, Friedrich Nietzschen, William Blaken, Sigmund Freudin, Henri Bergsonin, Rudolf Otton, Carl Jungin, Paul Tillichin, Martin Heideggerin  ja lukemattomien muiden ajatteluun.

Saksalaissyntyinen, kristillinen eksistentialistifilosofi Paul Tillich (1886 - 1965) totesi, että Böhmen vaikutus länsimaiseen filosofiaan on hämmästyttävän suuri.

Myös Sir Isaac Newton tutustui usean viikon ajan Böhmen teoksiin ja uskoi, että ne sisälsivät luomakunnan kaikki salaisuudet. On todennäköistä, että hän sai perusideat gravitaatioteoriaansa juuri Böhmen kirjoista.

***

On erikoista, että meillä Suomessa Böhmen opit tavoittivat aivan tavallisen kansan, jota vaivasi sama tunne kuin kirjailijaa itseään: ”Minun sieluni janoaa elävää Jumalaa”.

Böhmen näkemykset poikkesivat jonkin verran ajan kirkollisesta kristillisyydestä, jota näissä janoisimmissa piireissä pidettiin kuolleena ja hengettömänä.

Varhaisia böhmeläisiä mystikoita esiintyi mm. Vähänkyrön (nyk. Vaasan) Merikaarron kaksikielisessä kylässä. Kälviällä Erickssonin veljekset olivat saaneet böhmeläisiä vaikutteita. Laihialla toimivat Gabriel Ollila ja Jaakko Kärmäki, Ilmajoella Samuel Rinta-Nikkola, Kauhavan seudulla Jaakko Wallenberg. Pohjois-Pohjanmaalla Kokkolan lukkari Anders Nyström edisti kyseistä ajatussuuntaa vielä 1800-luvun puolivälissä.

Suomenkielistä Böhmen kirjallisuutta ei ollut käytettävissä, joten sitä hankittiin Ruotsista, jossa Anders Collin käänsi teoksia ruotsiksi. Suomalaiset käänsivät ja kopioivat niitä suuren määrän käsin. Jäljellä on yhä parisen sataa sidottua kirjaa, joista alla näyte ilmajokisen räätälin, Samuel Rinta-Nikkolan jäljentämästä kirjasta ”40 Kysymystä Sielusta” (Pohjanmaan Maakuntamuseo, kuva Erkki Salminen).

Tämä noin 300 sivuinen kirja on varsin perusteellinen vastaus neljäänkymmeneen saksalaisen yliopistomiehen yhdessä laatimaan, sielun olemusta koskevaan kysymykseen, joihin he ajattelivat olevan täysin mahdotonta vastata.

Kysymykset oli tehty Böhmen kanssa ystävystyneen, fysiikan tohtori Balthasar Walterin aloitteesta. Tohtori Walter oli kiinnostunut salatusta viisaudesta ja oli matkustellut paljon sitä etsiessään.

Walter kirjasi kysymyksistä luettelon, jonka hän lähetti Böhmelle. Seuraavassa näytteeksi kymmenen ensimmäistä kysymystä:

1. Missä on sielun alkuperä? 2. Mitä ovat sielun ydinolemukset, substanssi, luonto ja ominaisuudet? 3. Millä tavoin sielu on luotu Jumalan kuvaksi? 4. Mitä oli sisään hengitys, ja milloin se tapahtui? 5. Miten sielu on oikeastaan muodostettu, ja millainen on sen muoto? 6. Mitä ovat sielun voimat ja kyvyt? 7. Onko sielu lihallinen vai aineeton? 8. Missä muodossa sielu astuu ihmiseen tai ruumiiseen? 9. Millä tavoin sielu yhdistyy ruumiiseen? 10. Onko sielu johdettu ja monistettu inhimilliseen, ruumiillisen tapaan suoraan vanhempien sieluista, vai onko se joka kerta uusi luomus, Jumalasta lähtenyt henkäys?

Vastaustensa esipuheessa Böhme toteaa (hieman Paavalin tapaan):

Teidän ei tulisi liian innokkaasti etsiä näitä asioita, koska ne eivät ole ulkoisen pohdinnan ulottuvissa. Mutta Jumalan hengelle mikään ei ole mahdotonta. Havaitessaan meidän olevan Jumalan lapsia ja Kristuksessa uudelleen Jumalaan syntyneitä: silloin poika näkee selvästi, mitä Isä talossaan tekee, ja myös hän oppii Isän taidot ja työt.

Vastaukset sisältävät mm. alla olevan kaavion, ”filosofisen pallon”, jossa kuvataan kaiken perustana olevia prinsiippejä ja elämän kokonaisdynamiikkaa ”tulen piiristä valoon”.

Blogin otsikko voitaisiin sovittaa myös kotimaiseen herätysliikkeen historiaan muodossa: uskoisimmeko seppää?

Seppä Jaakko Högman tunnettiin valistuneena ja hengellisenä miehenä, joten synnintunnosta kärsinyt, kaskiviljelijän poika Paavo Ruotsalainen käveli Nilsiän Aholansaaresta jalan yli 200 kilometrin matkan tapaamaan. Seppä antoi Paavolle Thomas Wilcocksin kirjan ”Kallihit hunajan-pisarat”.

Tapaamisesta on jäänyt elämään sepän siteeraus kirjasta: Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki sekä sen jatko: Kristuksen sisällinen tunto. Sisällinen tunto eli tietoisuus tarkoittaa välitöntä sisäistä yhteyttä ajattomaan ja ehdollistumattomaan tietoisuuteen. Parhaimmillaan se on ns. pyhäin yhteyttä.

***

Kun puhe on nimenomaan kristinuskosta, voidaan tietenkin asettaa sen kannalta perustavaa laatua oleva kysymys: uskoisimmeko puusepän poikaa?

Markuksen evankeliumissa tuodaan esiin yleisinhimillisiä ennakkokäsityksiä kaikkia ”turhan läheisiä” kohtaan. Ihmiset antavat arvoa helpommin niille, joita he eivät tunne, kuin niille, joihin he voivat peilata omaa persoonaansa.

”Niin Jeesus sanoi heille: ’Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan. ’Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa.”

Granum sinapis, eli Sinapin siemen on runo, jonka uskotaan olevan Mestari Eckhartin nuoruuden tuotantoa 1200-luvun loppupuolelta. Tekstin pohjalta on sävelletty mm. kantaatteja, mutta suomeksi runoa ei toistaiseksi ole ollut saatavilla.

Alla täysin uusi (8.12.2016) suomennokseni ja sen jäljessä runo keskisen yläsaksan muodossa.

Granum sinapis – Sinapin siemen

Alussa – kaukana mielen rajojen takana,

ikuinen Sana.

Suunnaton rikkaus, jossa alku synnyttää alun.

Voi Isän sydäntä, joka haluten synnyttää Sanan.

Totisesti – myös kohdussaan säilyy se aina.

***

Rakkauden hehkussa, yhteisen liiton tunnossa

syntyy Pyhä Henki, yhtenä, erottamattomana.

Yhtä ovat nuo kolme.

Tiedätkö sen? Varmasti et!

Vain itse tuntee se itsensä – täydellisesti.

***

Kolmen syleily, suunnaton kuilu ja kehä,

järjelle käsittämätön, pohjaton ydin,

Shakki ja Matti – aika, muoto ja tila!

Kaiken lähde, ihmeellinen kehä,

ydin liikkeestä vapaa.

***

Ylhäinen vuori ja välineetön nousu.

Jos olet viisas, johtaa se outoon erämaahan.

Syvään ja äärettömään,

ajan ja tilan kahleista vapaaseen,

missä kaikki on yhtä.

***

Yksikään jalka ei ole sinne astunut,

eikä luotu järki tunkenut sisään.

Se on, vaan kukaan ei tiedä – mitä!

Se on tuolla ja täällä, kaukana ja lähellä.

Se on ylhäällä ja alhaalla.

Vaan sitä tai tätä se ei kuitenkaan ole!

***

Se on kirkas ja loistava – tai valoa vailla.

Aluton ja loputon,

kuvaamaton sanoin ja merkein.

Paljaana ja alasti se seisoo,

täysin liikettä vailla.

Kuka tuntee sen sijan,

paljastakoon sen olemuksen.

***

Tulla lapseksi, kuuroksi ja sokeaksi,

niin pitää oma kaikkesi tyhjetä,

tulla työnnetyksi yhä ylemmäksi.

Tila ja aika täytyy sinun hylätä,

samoin kaikki kuvalliset muodot.

Kulje tietöntä tietä, kaitaa polkua,

niin saavut erämaahan.

***

Oi sieluni, väistyköön se ulos

 ja Jumala sisään.

Vaipukoon kaikki kaikkeni

Jumalan tyhjyyteen,

pohjattomaan virtaan.

Jos minä Sinua pakenen,

tulet Sinä luokseni.

Jos minä itseni kadotan,

löydän minä Sinut,

oi ylimaallinen autuus.

Runo keskisen yläsaksan muodossa:

In dem begin hô uber sin ist ie daz wort.

ô rîcher hort, dâ ie begin begin gebar!

ô vader brust, ûz der mit lust daz wort ie vlôz!

doch hat der schôz daz wort behalden, daz ist wâr.

Von zwên ein vlût, der minnen glût,

der zweier bant, den zwein bekant,

vlûzet der vil sûze geist vil ebinglîch,

unscheidelîch. dî drî sîn ein. weiz du waz? nein.

iz weiz sich selber aller meist.

Der drîer strik hat tîfen schrik, den selben reif

nî sin begreif: hîr ist ein tûfe sunder grunt.

schach unde mat zît, formen, stat!

der wunder rink ist ein gesprink,

gâr unbewegit stêt sîn punt.

Des puntez berk stîg âne werk, vorstentlichkeit!

der wek dich treit in eine wûste wunderlîch,

dî breit, dî wît, unmêzik lît. dî wûste hat

noch zît noch stat, ir wîse dî ist sunderlîch.

Daz wüste gût nî vûz durch wût,

geschaffen sin quam nî dâ hin:

us ist und weis doch nimant was.

us hî, us dâ, us verre, us nâ,

us tîf, us hô, us ist alsô,

daz us ist weder diz noch daz.

Us licht, us clâr, us vinster gâr, us unbenant,

us unbekant, beginnes und ouch endes vrî,

us stille stât, blôs âne wât.

wer weiz sîn hûs? der gê her ûz

und sage uns, welich sîn forme sî.

Wirt als ein kint wirt toup, wirt blint!

dîn selbes icht mûz werden nicht,

al icht, al nicht trîb uber hôr!

lâ stat, lâ zît, ouch bilde mît!

genk âne wek den smalen stek,

sô kums du an der wûste spôr.

Ô sêle mîn genk ûz, got în!

sink al mîn icht in Gotis nicht,

sink in dî grundelôze vlût!

vlî ich von dir, du kumst zu mir.

vorlîs ich mich, sô vind ich dich,

ô uberweselîches gût!

Puhdistusta kaipaava temppeli onkin ihmisen sielu!

Johanneksen evankeliumin toisessa ja Matteuksen 21. luvussa on kertomus, jota kutsutaan ”temppelin puhdistamiseksi”. Jeesuksen kerrotaan ajaneen ruoskaa käyttäen temppelistä ulos rahanvaihtajat ja kauppiaat – kyyhkysten myyjiä hän käsitteli hieman lempeämmin.

Kertomusta on käytetty osoituksena Jeesuksen radikaaleista tavoitteista ja keinoista sekä yhtenä osasyynä juutalaisten vihaan häntä kohtaan.

Ongelma on lähinnä siinä, ettei tuollainen väkivaltainen toiminta sovi lainkaan ”rauhan ruhtinaan” profiiliin. Toiminta ei ollut edes kovin viisasta, sillä puolen tunnin kuluttua tilanne olisi varmaan palautunut entiselleen tai pahemmaksi.

On todennäköistä, että kertomus on alun perin kuulunut Jeesuksen vertauksiin, ja että vasta evankelista on muuntanut sen konkreettiseen muotoon.

Keskiajan suuri opettaja ja dominikaanijohtaja Mestari Eckhart tulkitsee eräässä saarnassaan tapahtuman ”hengellisesti”. Alla koko saarna alaviitteineen.

Mestari Eckhart
TEMPPELIN PUHDISTUS

(Pfeifferilla n:o 6, Quintillä n:o 1, QT 1)

käännös: Kalervo Mielty

INTRAVIT JESUS IN TEMPLUM DEI ET EJICIEBAT OMNES VENDENTES ET EMENTES

(Mt. 21:12)

Pyhästä evankeliumista voimme lukea, että Herramme meni Temppeliin ja heitti ulos ne, jotka ostivat ja myivät ja sanoi kyyhkysiä ja muita myyville seuraavaa: ”Viekää nämä asiat täältä! Viekää ne pois!”(Joh. 2:16) Miksi sitten Jeesus heitti pois nuo, jotka ostivat ja myivät ja käski kyyhkysiä kauppaavat viemään ne pois sieltä? Hänellä ei ollut muita tarkoituksia kuin puhdistaa Temppeli, aivan kuin hän oli tahtonut sanoa: Minulla on oikeus tähän Temppeliin ja haluan sen itselleni ollakseni siinä herrana. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Tämä temppeli, jossa Jumala voi ehdottomasti hallita Tahtonsa mukaan, on ihmisen sielu, jonka Hän on tehnyt täysin Itsensä kaltaiseksi, aivan kuten saamme lukea Herran sanoneen: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme ja kaltaiseksemme” (1.Moos. 1:26). Ja näin Hän myös teki. Jumala on tehnyt sielun niin kaltaisekseen, ettei mikään muu taivaan ja maan kaikista Hänen ihmeellisesti luomistaan suurenmoisista olennoista muistuta Jumalaa yhtä paljon kuin ihmissielu. Juuri tästä syystä Jumala tahtoo tämän temppelin puhdistettavan, että Hän voisi olla siinä täysin ainoana asiana. Tämä temppeli on juuri Hänen mukaisensa siitä syystä, että se on juuri niin Hänen kaltaisensa - ja Hän on siinä tyytyväinen: voidessaan olla  siinä ainoana asiana.

Miettikäähän nyt keitä olivat - ja yhä ovat - nuo jotka ostivat ja myivät? Ottakaahan vastaan hyvä vihje: Minä puhun tässä saarnassa ainoastaan hyvistä ihmisistä. Siitäkin huolimatta tulen osoittamaan, keitä nuo kauppiaat olivat ja yhäkin ovat, jotka ostivat ja myivät, ja joita Herramme iski piiskalla ja heitti sitten ulos. Hän tekee sen yhä vieläkin niille, jotka ostavat ja myyvät tässä temppelissä: sinne hän ei jättäisi heistä ainoatakaan.

Katsokaahan, kaikki sellaiset ovat kauppiaita, jotka kuolemansyntejä vältellen ja toivoen itse olevansa hyveellisiä suorittavat hyviä tekoja Jumalan kunniaksi; paastoavat, käyvät yöpalveluksissa, rukoilevat tai tekevät joitakin muita vastaavia hyviä töitä, mutta tekevät sellaisia siinä mielessä, että Herramme antaisi heille jotakin vastapalvelukseksi - tai että Jumala tekisi jotakin heidän toivomaansa - kaikki nämä ovat kauppiaita.

Tämän näkee selvästi, sillä hehän tahtovat antaa yhden asian vaihdossa toiseen ja siten käydä vaihtokauppaa Herran kanssa. Mutta tämän kaupan suhteen he erehtyvät, sillä vaikka he antaisivat kaiken omistamansa ja vallassaan olevan Jumalan vuoksi ja uuvuttaisivat itsensä pelkästään Jumalan takia, ei Hänen tarvitsisi antaa heille tai tehdä heidän hyväkseen yhtään mitään - ellei Hän tahtoisi tehdä sitä täysin vapaaehtoisesti ja vastikkeetta.

Sillä kaikki mitä nuo ihmiset ovat, on Jumalasta, ja kaikki mitä heillä on, on myös Hänestä lähtöisin - eikä heistä itsestään. Siten ei Jumalalla ole mitään velvoitetta korvata heille heidän toimiaan tai lahjoja - ellei Hän vapaaehtoisesti Armostaan sitä tahdo - eikä sen perusteella, mitä nuo ihmiset ovat tehneet tai antaneet; sillä he eivät anna omastaan eivätkä todellisuudessa itse ole toimijoita. Kuten Kristus sanoo: ”Ilman minua ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5).

Vain hyvin typerät ihmiset kävisivät tällaista kauppaa Herramme kanssa; he tietävät totuudesta vain hyvin vähän tai ei mitään. Juuri siitä syystä Jumala heitti heidät ulos temppelistä ja ajoi heidät pois.

Valo ja pimeys eivät voi ilmetä samanaikaisesti. Jumala on totuus, Hän on valo Itsessään. Kun Jumala saapuu temppeliin ajaa Hän pois tietämättömyyden, joka on pimeyttä, ja paljastaa itsensä valossa ja totuudessa. Totuutta paljastettaessa täytyy kauppiaiden poistua, koska totuus ei tarvitse kaupankäyntiä.

Jumala ei etsi Omaa etuaan: Hän on täysin vapaa kaikissa toimissaan, jotka Hän suorittaa todellisesta rakkaudestaan. Niin tekee myös ihminen, joka on yhtä Jumalan kanssa: hänkin on täysin vapaa kaikissa tekemisissään, hänkin tekee ne rakkaudesta, kysymättä koskaan ’miksi?’¹ - vaan pelkästään Jumalan kunniaksi - etsimättä niissä omaa etuaan, ja Jumala työskentelee hänessä.

Jatkan vielä tästäkin: niin kauan kun ihminen kaikissa toimissaan ylipäänsä haluaa jotakin sellaista, mitä Jumala voi tai tahtoo hänelle antaa, kuuluu hän yhä näiden kauppiaiden pariin. Että voisit vapautua kaikista kaupankäynnin leimoista niin, että Jumala sallisi sinun astua tähän temppeliin, täytyy sinun tehdä kaikki voitavasi kaikissa toimissasi ainoastaan Jumalan kunniaksi - ja pysyä itse niistä yhtä vapaana kuin se täydellinen tyhjyys, joka ei ole olemassa siellä tai täällä.² 

Sinun ei tulisi pyytää mitään vastiketta. Aina kun toimit tällä tavoin ovat työsi henkisiä ja jumalallisia, ja kauppiaat ovat samassa ajetut pois temppelistä, jossa silloin on ainoastaan Jumala, koska ihminen silloin ajattelee ainoastaan Häntä.

Katsokaahan, juuri tällä tavoin puhdistetaan tämä temppeli kauppiaista!

Ihminen joka ei ajattele itseään tai mitään muutakaan, vaan ainoastaan Jumalaa ja Hänen kunniaansa, on toimissaan todella vapaa kaikista kaupankäynnin piirteistä. Hän ei etsi omaansa vähäisessäkään määrin, aivan samoin kuten Jumalakin on vapaa kaikissa toimissaan etsimättä omaa etuaan.

Olen myös maininnut, mitä Herramme sanoi niille, jotka myivät kyyhkysiä: ”Viekää tämä pois! Viekää tämä täältä!” . Hän ei ajanut näitä ihmisiä pois eikä nuhdellut heitä ankarasti, vaan sanoi melko lempeästi ”viekää tämä pois!”, ikään kuin sanoen, ettei se ole väärin, mutta on kuitenkin esteenä puhtaan totuuden suhteen. Nämä kaikki ovat hyviä ihmisiä, jotka työskentelevät puhtaasti Jumalan takia eivätkä itsekkäästi, mutta he työskentelevät vielä sidostuneesti,³  ajan ja vuorovesimäisten ilmiöiden mukaan,⁴  sellaisten joita  ovat kaikki ajalliset, aikaisemmat tai myöhemmät asiat.

Tällaiset asiat estävät heitä pääsemästä osallisiksi korkeimmasta totuudesta ja olemasta täysin vapaita ja esteettömiä kuten Herramme Jeesus Kristus on, joka taukoamatta ja ajan ulottumattomissa hedelmöityy aina uudeksi taivaallisesta Isästään; ja joka aivan samassa ’Nyt’-hetkessä alinomaan syntyy täydellisenä takaisin ylistyksen ja kiitollisuuden saattelemana Isän majesteettisuuteen - yhtäläisessä kunniassaan.

 Vastaanottavuus korkeimman totuuden suhteen, ja siinä eläminen, edellyttävät sitä, että ihmisen täytyy olla vapaa ajallisuudesta - niin etteivät hänen aikaisemmat toimensa ja vastaanottamansa kuvat toimi hänen esteinään. Ihmisen on oltava tyhjä ja vapaa ja vastaanotettava jumalainen lahja ikuisessa ’Nyt’-tilassa; sekä vietävä se esteettä takaisin alkuperäiseen valoon ylistäen ja kiittäen Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa (vastaavassa tilassa).

Tällöin olisivat ’kyyhkyset’ poissa. Tässä kyyhkyset tarkoittavat minän toimintoihin sidostumisen aiheuttamaa estettä - huolimatta noiden toimintojen sinänsä myönteisestä laadusta ja siitä, ettei ihminen niissä etsi suoranaisesti omaa etuaan. Tästä syystä Herramme sanoi ystävällisesti: ”Viekää tämä täältä, viekää se pois!,” ikään kuin sanoakseen,  ’Se on kyllä hyvää, mutta vielä puolinaista ja esteeksi koituvaa.’

Kun temppeli on tällä tavoin vapautettu esteistä (minä-sidostumista ja tietämättömyydestä), kimaltelee se silloin kauneuttaan, loistaen kirkkaana ja puhtaana koko luomakunnalle ja läpäisee koko Jumalallisen luomiston siten, että mitään muuta kuin luomatonta Jumalaa yksin ei voida verrata sen kirkkauteen. Todellisuudessa ei ole olemassa muuta tämän temppelin kaltaista kuin luomaton Jumala Itse. Mikään enkelten alapuolinen ei ole tämän temppelin kaltaista. Korkeimmat enkelit ovat monin tavoin tämän jalon sielun temppelin kaltaisia, mutta eivät kaikin puolin. Heidän osittainen yhdenmukaisuutensa on tietoisuudessa ja rakkaudessa. Mutta heidän suhteensa on olemassa ylittämätön raja, jonka sielu voi ylittää.

Jos ajassa elävän ihmisen sielu olisi korkeimman enkelin kaltainen olisi tuolla ihmisellä kuitenkin mahdollisuudet kohota rajattoman paljon tuota enkeliä korkeammalle: uudistua alati uudeksi jokaisena hetkenä ja ilman moninaisuutta, mikä tarkoittaa riippumattomuutta välineellisyydestä (Weise) - nousemista enkeleitä ja luotua järjellisyyttä koskevien muotojen (Weise) yläpuolelle.

Jumala yksin on vapaa ja luomaton - ja siten Hän yksin on vapauden suhteen sielun kaltainen - tosin ei luomattomuudessaan - sillä sielu on luotu. Ja kun sielu sukeltaa sekoittumattomaan (puhtaaseen, alkuperäiseen) valoon, se vaipuu omaan Tyhjyyteensä⁵ ja on tuossa Tyhjyydessä niin kaukana kaikesta luodusta Jostakin, ettei sielu  voi enää omin voimin palata takaisiin siihen luotuun ’Johonkin’, jossa se aikaisemmin oli ollut.

Jumala ylläpitää⁶  sielun Tyhjyyden Omassa luomattomuudessaan ja säilyttää sen Omassa ’Jossakin’. Sielu on uskaltanut tulla tyhjäksi eikä siten voi itse palata itseensä, koska on etääntynyt niin kauaksi itsestään, ennen kuin Jumala on tullut sitä pelastamaan.

Näin tämän täytyy olla, sillä, kuten sanoin, Jeesus meni Temppeliin ja heitti ulos ostavat ja myyvät ja sanoi muille:  ”Viekää tämä täältä!”

Katsokaahan, olen nyt tullut seuraavaan tekstikohtaan: ”Jeesus meni sisään ja alkoi puhua, ’viekää tämä täältä.’ ”  Huomatkaahan, ettei Temppelissä ollut muita kuin Jeesus kun hän alkoi puhua. Tästä voitte olla varmoja: jos joku toinen olisi puhunut temppelissä (sielussa) kuin Jeesus, olisi Jeesus vaiennut ikään kuin hän olisi ollut vieraiden seurassa - sillä hän ei ole kotonaan sellaisessa sielussa, jossa joutuisi puhumaan oudoille vieraille.

Mutta mikäli Jeesuksen tulee puhua sielussa, täytyy sen olla aivan yksin, ja tuon sielun täytyy itse olla hiljaa ja kuunnella, mitä hän sanoo. Ja hän astuu sisään ja alkaa puhua. Mitä Herra Jeesus sitten sanoo? Hän sanoo sen mikä hän on.⁷ Mikä hän sitten on? Hän on Isän Sana⁸. Tässä samassa Sanassa, missä  Isäkin lausuu itsensä on läsnä kaikki jumalainen luonto ja kaikki mitä Jumala on juuri sellaisena kuin Hän sen tuntee - ja Hän tuntee sen sellaisena kuin se on.

Ja koska Jumala on täydellinen tietoisuuden ja voiman suhteen, on Hän sitä myös puheessaan. Lausuessaan Sanansa Hän ilmaisee tuon Sanan ja kaikki toiseen Persoonaan (Logokseen) kuuluvat asiat, joille Hän antaa saman luonnon kuin Hänellä itselläänkin on.

Ja Hän lausuu tuossa Sanassa kaikki järjelliset henget, jotka ovat tuon Sanan kaltaisia siinä ’kuvassa’, joka on sisässä (Hänessä). Kuitenkaan ei jokainen itsessään oleva kuva ole kaikissa suhteissaan Sanan kaltainen silloin, kun se säteilee eteenpäin. Ne ovat pikemminkin vastaanottaneet voiman osallistua tuohon samankaltaisuuteen tuon saman Sanan⁹ armon kautta; ja tämän Sanan - sellaisena kuin se itsessään on - ja kaiken mitä se käsittää, on Isä lausunut.

Koska Isä on lausunut tämän, niin mitä sitten Jeesus sanoo sielussa? Kuten olen sanonutkin, Isä lausuu Sanan ja tässä Sanassa eikä mitään muuta - mutta Jeesus puhuu sielussa. Hänen tapansa puhua on samaa kuin itsensä paljastaminen ja sen ilmentäminen, mitä Isä on hänessä lausunut - aina sen mukaan, miten henki kykenee sen vastaan ottamaan. Hän paljastaa Isän valtuudet hengessä aivan yhtäläisin, mittaamattomin voimin. Kun henki vastaanottaa tämän voiman Pojassa ja Pojan välityksellä, se kasvaa mahtavaksi kaikessa, mihin se ryhtyy, niin että siitäkin tulee samanlainen ja yhtä suurenmoinen kaikissa hyveissään ja puhtauden täydellisyydessä, niin ettei ilo tai suru tai mikään Jumalan luoma ajallinen asia voi sellaista ihmistä tuhota, vaan että hän pysyy mahtavana paikoillaan kuin jumalaisen voiman kera, jonka edessä kaikki asiat ovat vähäisiä ja mitättömiä.

Toiseksi paljastaa Jeesus itsensä sielussa äärettömänä viisautena, joka hän itsessään on; tuossa viisaudessa Isä tuntee Itsensä kaikkine isällisine valtuuksineen ja tuona samaisena Sanana, joka on Viisaus itse, sekä kaikkena mikä siihen kuuluu - sen kaiken ollessa yhtä ja samaa.

Kun tämä viisaus yhdistyy sieluun, kaikki epäilys, erehtyminen ja pimeys häipyvät kokonaan, ja sielu asetetaan kirkkaaseen, puhtaaseen valoon, joka on Jumala Itse, niin kuin profeetta sanoo: ”Herra, Sinun valossasi opitaan valo tunnistamaan” (Ps. 36:9, ’Sinun valostasi me saamme valon’ RK-92). Silloin Jumala tiedostaa Itsensä sielussa; tämän Viisauden kautta sielu tuntee itsensä ja kaikki asiat, ja tuo sama Viisaus tuntee sielun itsensä kera; ja tuon samaisen Viisauden kera sielu tuntee Isän voiman hedelmällisenä luomisvoimana (Zeugungskraft) - ja Ydinolemuksen yksinkertaisen ykseyden, missä ei ole minkäänlaisia rajoituksia.

Jeesus paljastaa itsensä myös rajattomana suloutena ja rikkautena, joka kumpuaa ja virtaa ylitsevuotavana Pyhän Hengen voimasta suunnattoman yltäkylläisenä rikkautena ja suloutena kaikissa vastaanottokykyisissä sydämissä. Kun Jeesus paljastaa itsensä tänä rikkautena ja suloutena ja siten yhdistyy sieluun, tuo sielu virtaa tuossa rikkaudessa ja suloudessa itseensä ja itsestään kaikkien asioiden tuolle puolen, armosta ja voiman vaikutuksesta, välittömästi ja välineettömästi10  takaisin alkuperäiseen lähteeseensä.

Silloin tulee ulkoisesta ihmisestä kuuliainen sisäisen suhteen aina kuolemaan saakka, ja se on alati rauhan tilassa palvellen ikuisesti jumalaa.

Ja että Jeesus voisi tulla meihin ja puhdistaa ja heittää ulos ruumiista ja sielusta kaikki esteet ja tehdä meidät yhdeksi, niin kuin hänkin on yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa - yhtä Jumalaa. Että me saattaisimme tulla ja pysyä ikuisesti yhtenä Hänen kanssaan, Jumala meitä siinä auttakoon.

Amen.

Viitteet:

1 Noudattaa Pfeifferin tekstiä. Ks. latinalaisessa saarnassa (LW  IV, alav. 21): ’Deus et per consequens homo divinus non agit propter cur aut quare’ (Jumala, ja vastaavasti myös jumalainen ihminen ei toimi kysymysten ’miksi ja minkä tähden’ pohjalta). Ks n:o 43, ja Ueda, s. 155.

2 Tämä on lauseesta Quintin omaksuma vaikeampi (ja siitä syystä luultavasti autenttisempi ) muoto (als daz nicht ledic ist, daz noch hie noch dâ enist). Evans kääntää Pfeifferiin nojaten  ’ikäänkuin sinua ei olisikaan’. Ks. alav. 5.

3 Eckhart käyttää sanaa  eigenschaft, joka on Quintinkin mukaan (QT 470) vaikea käännettäväksi, ehkäpä vielä vaikeampi nykysaksaksi kuin englanniksi. Kirjaimellisesti se tarkoittaa jotakin  ’omaansa’; Eckhart ei ilmeisestikään käytä sitä nykysaksan merkityksessä  ’laatu, luonteenominaisuus’, vaan pikemminkin ’omistaminen’. Ajatus sinänsä on luullakseni sellaisen ’omiminen’, joka ei todellisuudessa ole hänen omaansa. Suom. käännös ’sidostuminen’  (myös ’ehdollistuminen’ voisi kuvata k.o. tietoisuuden tilaa) kuvaa samaistumista häviäviin ilmiöihin ’ajassa ja tilassa’. Ks. seur. alaviite.

4 Sananmukaisesti ’ajan ja lukumäärän’ (mit zît und zal). Walsh on käyttänyt Clarkin käännöstapaa, joka hyödyntää vastaavaa ’alkusointuista’ sanontaa.

5 Keskisen ylä-saksan sana  ’niht’ (lausutaan kuten nykysaksan nicht) = ’ei mikään’, ja korostettuna  nihtes niht.  Myönteinen muoto  iht = ’jotakin’. Sielu sekä  ’on’ että  ’ei ole’. Quint selittää että  ’tyhjyys (ei mikään)’ ei tässä merkitsee absoluuttista ’nollautumista’, vaan sitä ’ettei ole sielu’, t.s. sielun todellisen olemassaolon kieltämistä.

6 understât = latinan  substat: skolastiikan käsittein, ’antaa substanssi (olemus) jllkin’ (Q)

7 Clark kääntää: ’Hän sanoo että Hän on’, viitaten 2.Moos. 3:14 (’Minä ole se joka olen’). Tämä on kieliopillisesti mahdollista, mutta ei sisällöllisesti todennäköistä. Walsh noudattaa Evansin ja Quintin tulkintoja.

 8 Tämä on tietenkin  Logos (Joh. 1:1), t.s. Poika Kolminaisuudessa.

 9 Logos tai Sana on samaa olemusta Isän kanssa. Niin kauan kuin järjellisten olentojen ’kuvat’ (tai Platonin ’ideat’) ovat Jumalassa, ovat ne myös samaa olemusta Sanan kanssa. Kun ne ’säteilevät eteenpäin’ - luomistapahtumassa - ne erilaistuvat, mutta voivat armon kautta saavuttaa jälleen samankaltaisuutensa Sanan kanssa (Q).

 10 âne mitel (nykysaksan ohne Mittel) = ’keinottomasti’, ilman välitystä.

Olemmeko Jumalan kuvia vai kuvatuksia?

Luukkaan evankeliumin 17:21 toteaa viimeistä edellisen raamatunkäännöksen mukaan: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.”

Muissa käännöksissä todetaan samoin: Luther: “Das Reich Gottes ist inwendig in euch.” Vulgata: “Regnum Dei intra vos est.” King James: “The kingdom of God is within you.”

Uusin suomalainen raamatunkäännös (rk. -92) vääristää asian muotoon: “Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Käännös ilmentänee ulkoista, vanhatestamentillista jumalakuvaa, tai viittaa peitellysti jopa siihen, että kirkko itse on Jumalan valtakunnan edustaja ihmisten keskellä.

***

Johanneksen evankeliumin 10:43 ilmentää sekin sisäistä jumalakuvaa. Siinä Jeesus siteeraa Psalmia 86:6, ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?”

Tätä näkemystä voidaan vastustaa toteamalla, etteivät ihmiset kaikkine pahuuksineen, puutteineen ja typeryyksineen edusta kovin korkeaa jumaluutta.

Psalmi täsmentääkin ilmausta: ”Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia; kuitenkin te kuolette, niin kuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niin kuin kuka ruhtinas tahansa."

Lisäys viittaa siihen, etteivät ihmiset yleensä ole tietoisia olemukseensa kuuluvasta alkuperäisestä jumalallisuudestaan – saati yhdistyneitä siihen. He ovat samastuneet ja sidostuneet katoaviin muotoihin ja ilmiöihin, ja katoavat – ainakin joiltakin osin – niiden häviämisen mukana.

***

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1:27 väittää myös Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen ja todenneen kaikki luomukset hyviksi. Ihmiskunnan ajallisten ilmausten selvä puutteellisuus saattaa asettaa Jumalan luomistaidot kyseenalaisiksi – ellei jumalallinen luominen sitten tapahtunut jo ennen ajan ja erillisyyden syntyä – Johanneksen evankeliumin alun mukaan: in principio, periaatteessa, ajattomassa alussa, ydinolemuksessa ja ydinolemuksina (kuten mm. Eckhart luomisen tulkitsee).

***

Apostoli Paavali edustaa myös selvästi sisäistä jumalakuvaa kirjoittaessaan tarpeesta ”pukea ylle Kristus, tai tulla muodoksi Kristukselle.”

Galatalaiskirjeessä apostoli antaa sellaisen kuvan itsestään, että hänen tietoisuutensa oli todella vaihtunut Kristuksen tietoisuudeksi: ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” Lienee selvää, ettei Kristus sentään ollut mikään ”loinen Paavalissa”, vaan inhimilliset rajat ylittävä, jumalallinen tietoisuuden tila.

On mahdotonta päätellä, miten korkea Paavalin (tai kenenkään muunkaan) henkinen tila oli. Hän itse kirjoitti (2. Kor. 12:2) ”kolmannesta taivaasta”, joka oli kaiken ajateltavan ulottumattomissa ja todennäköisesti ilmeni ruumiista erillään olevassa tietoisuuden tilassa.

Paavali kirjoittaa toisinaan Kristus Jeesuksesta, missä Kristus lienee henkinen olemus, jonka toteuttajaksi persoonallinen Nasaretin Jeesus on jossakin vaiheessaan kohonnut.

***

Sisäistä jumalakuvaa on pyritty tietoisesti hävittämään ulkoisen tieltä, koska sisäinen mahdollistaa yksilöllisten näkemysten muodostumisen ja saattaa siten olla vaaraksi niin sanotulle ”katolisuudelle” (yhdenmukaiselle ajattelulle uskonnollisista asioista).

***

Suuri osa nykyisistä tutkijoista on sitä mieltä, että ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikaan kristinuskon nykyistä perusteemaa, ajatusta sijaissovituksesta, olisi pidetty täysin mielettömänä.

Vaikka tulkinta on yksipuolistunut Christus pro nobis (Kristus puolestamme) -muotoon, on sille koko kristillisen ajan säilynyt – usein tosin julkisuudelta piilossa – myös paremmin raamattuun nojaava vastanäkemys: Cristus in nobis (Kristus meissä).

Johanneksen evankeliumin 17:21 jae todistaa sekin – ei ainoastaan Pojan ja Isän ykseydestä – vaan kaikkien olevaisten mahdollisuudesta kääntyä ja palata alkuperäiseen ykseyteen: ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.”

***

Kristus-käsitteen personointi ja rajoittaminen yhteen ainoaan ajalliseen ilmaukseen on omiaan vaikeuttamaan sisäisen Kristuksen hahmottamista (Johanneksen tapaan) universaalina, puhtaasti henkisenä olemuksena, johon inhimillinen tajunta voisi parhaimmillaan vaihtua, mikäli se kykenisi vapaasti ja luonnollisesti väistymään syrjään.

JOULUKUUSEN JUURISTA JA VÄHÄN JOULUSTAKIN

Ensimmäinen joulupuu Suomessa lienee seissyt vuonna 1829 paroni von Klinkowströmin perheessä Helsingissä. Joulukuusen nopeaa yleistymistä meillä jarrutti pelko metsävarojen hupenemisesta. Varsinaisesti kuusen käyttö yleistyi kansan keskuudessa vasta 1920-luvulla koulujen kuusijuhlien ansiosta. Aikaisemmin oli tapana levitellä olkia lattioille.

Joulukuusi kulkeutui meille Saksan ja Viron kautta. Vuonna 1419 Freiburgin sairaalaan pystytettiin joulupuu, joka oli koristettu omenilla, päärynöillä ja paperikoristeilla. Tallinnassa ensimmäiset kirjalliset maininnat joulukuusesta ovat vuodelta 1441, kuuset olivat tällöin toreille pystytettyjä ulkokuusia. Saksassa korostetaan erityisesti Martti Lutherin merkitystä tavan yleistymisessä. Hänen kerrotaan tuoneen pienen kuusen kotiinsa sisälle. Kuusen kynttilät kuvasivat jouluyön kirkasta taivasta.

Joulupuun juuria voidaan etsiskellä ajallisesti ja paikallisesti myös paljon kauempaa.

Heettiläiset olivat muinainen, runsaasti nuolenpääkirjoituksia jälkeensä jättänyt sivistyskansa, joka mm. oppi raudankäytön paljon muita aikaisemmin (n. 1350 eKr.) Heidän tarustostaan löytyy muunnoksia joulun aikaan sijoittuvasta kertomuksesta. Aiheena on valon katoaminen ja sen takaisin palauttaminen. Yhdessä versiossa auringon jumalan puoliso, Telepinus, oli ottanut nokkiinsa ja häipynyt maisemista. Valo ja lämpö olivat katoamassa niin ihmisiltä kuin toisilta jumaliltakin. Karkulaista yritettiin turhaan etsiä. Lopulta pieni mehiläinen tavoittaa hänet ja antaa hänelle pistoksen. Loitsun avulla Telepinuksen pahantuulisuus saadaan lopulta hälvennettyä, ja hän palaa tapaisin maan päälle tuoden mukanaan elämän kaikkeen kuihtuneeseen. Kuninkaalle ja kuningattarellekin hän suo lahjoja seuraavin erikoisin puittein:

Telepinuksen edessä on puu, johon on ripustettu lampaannahka. Nahkapussista löytyy mm. rasvaa, ohraa, tähkäpäitä, viiniä, hyvää tahtoa, tyytyväisyyttä, sekä viisautta suova viesti. Niin, joulupuulta ja pukin kontiltahan tuo vaikuttaa – lähes neljätuhatta vuotta ennen eurooppalaisia vastineitaan! (ks. Kansojen Historia, osa 1-2, s. 255).

On varsin luultavaa, että vuoden pimeimpiin aikoihin liittyneet tavat ja uskomukset välittyivät muodossa tai toisessa kansoilta toisille, kansojen välinen vuorovaikutus - niin hyvässä kuin pahassa - kun ei ole mikään nuori ilmiö.

On myös mielenkiintoista havaita, että varsin monien uskontojen tärkeimpien merkkihahmojen syntyhistoriat ajoittuvat juuri joulun tienoille ja muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan. Monen heistä kerrotaan saaneen alkunsa hengestä ja syntyneen neitseestä (esim. Krishna, Horus, Tammuz, Zoroaster, Quatzalcoatl) talvipäivän seisauksen aikoihin, usein enkelten laulun saattelemina. Kaksi heistä (Krishna ja Jeesus) ovat lisäksi joutuneet paikallisten tyrannien (Kamsan ja Herodeksen) vainoamiksi, mutta säästyneet kuin ihmeen kautta.

Vaikka joulun tavoissa on eri uskonnoissa ja kulttuureissa myös eroavuuksia, voitaneen niissä nähdä periaatteellisena yhteisenä piirteenä ihmisten vankka usko siihen, että valo kaikilla elämisen tasoilla lopulta kykenee voittamaan pimeyden: hyvyyden voittona pahuudesta, ikuisen voittona ajallisesta, hengen voittona aineellisuudesta.

Tontuista ja muistakin näkymättömistä olennoista

Tähän vuodenaikaan lapsille on tapana kertoa joulutontuista, jotka hiiviskelevät talojen lähistöllä tarkkaillen ihmisten – erityisesti lasten – edesottamuksia. Tontut edustavat joulupukin salaista palvelua, että lahjojen määrässä ja laadussa ”oikeus tapahtuisi”.

Todellisena tarkoituksena lienee tosin lasten pitäminen edes jonkin aikaa ”kurissa ja vanhempien nuhteessa”. Vitsat eivät tosin enää kuulu joulupukin lahjavalikoimaan, koska niiden hyötykäytöstä saattaa joutua lailliseen edesvastuuseen.

***

Ajatus tonttujen olemassaolosta nojaa sekä suomalaisiin että lähes koko ihmiskuntaa koskevaan perimätietoon erilaisista ja eritasoisista näkymättömistä olentokunnista, joihin ihmisen uskotaan voivan olla vuorovaikutussuhteessa.

Näitä olentoja kutsutaan joskus yleisnimellä haltijoiksi. Niiden ajatellaan asustavan ja toimivan luonnon avustajina eri elementeissä: ilmassa (sylfit), vedessä (undinit), kasvikunnassa ja kivikunnassa. Tästä syystä ”vanha kansa” on pyrkinyt niitä huomioiden parantamaan mm. satonäkymiä ja karjaonnea.

***

Monissa perinteissä personoituja luonnonhenkiä tai enkeleitä on palvottu jumalina, mihin myös verinen uhrikäytäntö – elinvoiman tarjoaminen ”maksuksi palveluksista” – pohjautunee. Muun muassa Toisen Mooseksen kirjan uhrikäytännöt käyvät esimerkeiksi tällaisesta kyseenalaisesta ”jumalanpalveluksesta”.

***

Useissa perinteissä ei nähdä mitään eroa elementteihin liittyvien luonnonhenkien ja enkelikuntien välillä. Varsinkin luterilaisuudessa enkeleistä kerrotaan lähinnä Jeesuksen syntymän ja haudan yhteydessä – muussa mielessä ne ovat haudattu materialististen näkemysten alle.

Pelkällä skeptisyydellä ei kuitenkaan voitane täysin mitätöidä lähes kaikissa kulttuureissa esiintyviä, varsin yhdenmukaisia näkemyksiä näkymättömistä olentokunnista, joiden olemuksia on tietenkin tiedon puutteessa kuvattu inhimillisen mielikuvituksen avulla.

Ainakin apostoli Paavali näyttää uskoneen enkelihierarkioiden olemassaoloon kirjoittaessaan yleiskäsitteenä alkeisvoimista ja eritellen Hallituksista, Valloista, Valtaistuimista ja Herrauksista. Mestari Eckhart saarnasi Serafeista, joiden ykseydelliseen olemukseen Jumala oli hänen mukaansa suorittanut luomistyönsä (Sanana).

***

”Vanhan kansan” mukaan maa-elementtiin liittyi erilaisia (Gnoomeja) peikkoja, hiisejä, maahisia ja menninkäisiä. Myös veteen, ilmaan ja tuleen yhdistettiin puolipersoonallisia henkiolentoja, jotka oli syytä tietyissä yhteyksissä ottaa huomioon.

***

Suomessa kirkko on satoja vuosia pyrkinyt hävittämään uskoa luonnon persoonallisiin voimiin, mutta kansan parissa sellaista ilmeni varsin runsaasti vielä 1800-luvulla (usein tosin kristillisiin käsitteisiin sekoitettuna).

Perimätiedon mukaan luonnonvoimien palvonnassa ei Suomessa ole onneksi omaksuttu yhtä brutaaleja muotoja kuin monissa muissa kulttuureissa. Luontoa on kunnioitettu, ja sille on osoitettu kiitollisuutta, koska koko elämä on ollut sen varassa.

***

Kaikkein sitkein luonnonhenkilaji Suomessa näyttää olleen tonttu – etenkin niin sanottu joulutonttu, joka tosin ajatuksena syntyi vasta 1800-luvun loppupuolella. Varsin pitkään juuri tontut jakelivat jouluna lahjoja, kunnes joulupukki onnistui viime vuosisadan alkupuolella ”alistamaan” ne apureikseen.

Joulutontun ajatuksellinen esi-isä lienee löydettävissä kotitonttujen parista, joiden uskottiin elelevän lähellä ihmisiä – toisin kuin ns. metsätontut.

***

Tonttu on lisäksi mukautunut ihmistä kuvaavaksi käsitteeksi, jolloin sillä voidaan tarkoittaa jotakuta hieman outoa tai epävarmaa henkilöä (tai sellaiselta näyttävää) – joskus jopa omaa itseään.

Joulunaikaan – etenkin pikkujouluissa – tonttuilu lienee tavallista yleisempää, mutta sellainen tonttuilu ansainnee aivan oman blogikirjoituksensa ja -kirjoittajansa!