Kirkon piikki autuaasti aukiko?

Iltalehden toimittaja, Marko-Oskari Lehtonen, toteaa evankelisluterilaisella kirkolla olleen aina enemmän rahaa kuin valvovia silmiä.

Nykyisin valvovia silmiä kuitenkin lienee kuitenkin aivan riittävästi, mikäli ne vain pidettäisiin avoimina. Seurakuntiin valitaan neljän vuoden välein vaaleilla kirkkovaltuusto, joka valitsee käytännön toimintaan kahden vuoden välein kirkkoneuvoston (yhtymissä seurakuntaneuvoston).

Neuvostoilla on varsin paljon valtaa, ja niiden johdossa on kirkkoherra.

Vain harvat kirkkoherrat ovat talousneroja (saati ekonomeja), eikä sellaista heiltä tulisi edes odottaa. Seurakunnista löytyy kuitenkin talousasioista perillä olevia virkailijoita, joiden velvollisuus olisi saattaa pappien ja luottamuselimien tietoon (mieluummin välittömästi) esiin tulleet taloudenhoidolliset ongelmallisuudet ja epäkohdat.

On hyvin erikoista, että tämän päivän seurakunnissa hyväksytään esim. kuitittomia menoeriä. Verolainsäädäntö on pitänyt huolen siitä, ettei sellainen käy laatuun edes pienissä yrityksissä, saati kunnissa tai valtionhallinnossa.

***

Eräs ongelmien syy saattaisi olla siinä, että seurakuntien luottamustoimiin hakeutuu tai haetaan henkilöitä, joilla on jo valmiiksi hyvin myönteinen ”esiymmärrys” hengellisten organisaatioiden johtajia, papistoa, kohtaan. Auktoriteetteihin kriittisesti suhtautuvat persoonat lähtevät vain harvoin ehdolle seurakuntavaaleihin.

Valituiksi voi tietenkin toisinaan osua talousasioista perillä olevia henkilöitä, jotka eivät useinkaan halua ryhtyä taistelemaan ”tuulimyllyjä vastaan”, mikäli sattuvat havaitsemaan epäkohtia.

***

Pääkaupunkiseudulla paljastuneita epäkohtia ei tietenkään tulisi yleistä koko maata koskeviksi. Erittäin monet pienet seurakunnat tuskailevat aivan tavanomaisten talousvaikeuksien kanssa: miten kattaa välttämättömät kiinteistö- ja henkilöstökulut?

Lienee myös niin, että pienten seurakuntien papistoa ei tapaa ostoksilta ainakaan kotipaikkansa viinakaupasta.

***
Kirkkoherrojen reipas rahankäyttö ei tosin ole Suomessakaan aivan uusi asia. Pohjanmaalla kyröläiset valittivat jo 1500-luvun loppupuolella kuninkaalle ja piispalle, että heidän kirkkoherransa, Jaakko Geet, keskittyi kaupankäyntiinsä ja rikkauksiinsa niin perusteellisesti, ettei hänellä ollut aikaa huolehtia seurakuntalaistensa sieluparoista noina "maailmanlopun aikoina." Valitukset eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään, sillä Geet oli kuninkaan erityisessä suojeluksessa.

Jälkipolvien lohduksi kirkkoherra kuitenkin maalautti omin kustannuksin kirkkoon seinämaalaukset, jotka vieläkin koristavat kirkon seiniä kolmena kerroksena.

***

Helsingin seurakuntayhtymän verotulot ovat 148 miljoonaa euroa ja edellisten vuosien ylijäämää 281 miljoonaa.

Usein väitetään karkeasti, että tilaisuus tekee varkaan.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa muuta kuin heikkoluonteisten kohdalla ja siinä mielessä, että kynnys ”rennonpuoleiseen rahankäyttöön” muodostuu sitä matalammaksi mitä enemmän varoja on käytettävissä. Saattaa olla myös niin, etteivät luottamus- ja virkaelimet ”vaivaudu puuttumaan hengellisen esivaltansa” toimiin silloin, kun ne eivät vielä vaaranna koko seurakunnan taloutta.

***

Kansalla (ja medialla) on taipumus vaatia maallisilta poliitikoiltaan korkeaa moraalista ja eettistä tasoa. Periaatteessa heillä olisi sitäkin suurempi oikeus vaatia tasokkuutta hengellisiltä auktoriteeteiltaan, jotka myös käyttävät yhteisiä varoja ja ovat lisäksi koulutetut ja palkatut toimimaan ”henkisen ihmisyyden esikuvina ja opastajina.”

***

Julkisuuteen nousseet epäkohdat eivät ole mieltä ylentäviä (lähinnä kuohuttavia), mutta kuitenkin välttämättömiä. Niihin voidaan alkaa kiinnittää huomiota ennen kuin käytännöt ryöstäytyvät hallinnasta.

Ihmiset ovat erehtyväisiä, mutta oppivat sitä nopeammin mitä pikemmin he saavat palautetta. Samalla voivat kaikki osallistujat saada oivallista harjoitusta nöyryyden ja anteeksiantamuksen hyveissä.

***

Kunnallisessa hallinnossa kunnanjohtajat ovat menettäneet asemansa hallituksen puheenjohtajana, mutta joutuvat kuitenkin kantamaan laillisuusvastuun tehtävistä päätöksistä.

Ehkä olisi paikallaan harkita myös sitä, että kirkkoherrat toimisivat neuvostoissa ainoastaan esittelijöinä, jolloin luottamushenkilöt voisivat omaksua suuremman vastuun taloudenpidosta.

***

Kirkollisissa organisaatioissa demokratia ei ole juuri koskaan toiminut kovin tasa-arvoisesti – sellaiseen sen rakenne on liian hierarkkinen (pappi keskeinen). Lutherin ajatuksena oli maallikoiden aseman vahvistaminen, mutta asia palautui nopeasti ”teoreettiselle asteelle.”

***

Puhtaasti hengellisissä asioissa demokratia ei tosin aina ole edes paikallaan, mikäli halutaan antaa sijaa todella ”näkeville oppaille” ja välttää 200-luvun Calixtus I kaltaista keräysvarojen kavaltajaa, jonka kristityt valitsivat (kaltaisenaan) Rooman piispaksi, kun hän ei kieltänyt heiltä mitään mukavuuksia (kuten orjiin sekaantumista).