Kuoleman voittamisesta

Yllä komeileva juliste löytyy Vantaankosken seurakunnan Myyrmäen kirkon muurilta (MTV:n kuva). Se on seurakunnan kanttorin oivallus tämän päivän ”kirkollisesta huumorista.”

Huumori on vaikea laji varsinkin kun sitä yritetään soveltaa kuoleman vakaviin teemoihin.

***

Tämä lyhyt kirjoitukseni liittyy Pääsiäisen ydinteemaan, ylösnousemukseen – tosin ei sentään ”lihallisessa muodossa tapahtuvaan”, jollaisen mahdollisuudesta suuri osa nykyisistä uskontotutkijoista toteaisi: aprillia! (koska se on varsin myöhäinen tulkinta)

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Jeesus olisi noussut ylös (ajattomaan tietoisuuteen), vaan sitä, että hänen sisäinen yhdentymisensä Isään oli tapahtunut jo hänen elinaikanaan (Isä ja minä olemme yhtä).

Mutta  - kuten kirkkoisä Augustinuksen väitetään todenneen: "Mitä se minua hyödyttää, että minulla on täydellinen veli, jos minä itse olen mielipuoli!"

***

Pääsiäiseen liittyvässä ortodoksien troparissa toistetaan sanoja: ”Kuolemallaan kuoleman voitti”, viitaten Nasaretin Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen, jotka kristillinen kirkko on tulkinnut kaikkien uskovien vapautuksen ehdoiksi.

***

Lause voidaan tulkita myös universaalina, kaikkia yksilöitä (ja uskontoja) koskevana periaatteena. Siinä edellytetään (Uuden testamentin mukaan), että jokaisen yksilön tulee jossakin vaiheessa ”kuolla pois kuolevaisesta luonnostaan kadottamalla katoaviin ilmiöihin suuntautuva elämänkäsityksensä.”

***

Kuolemalla ja kuolleella tarkoitetaan silloin kaikkea sellaista tavallista elämää, joka nojaa pelkästään aisteihin, tunteisiin ja ajatteluun sekä kokemukseen erillisestä minuudesta.

Paavali kuvasi tällaista katoavaa elämäntapaa kirjoittamalla: "Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää."

Myös hänen kuvaamansa "Kristuksen ympärileikkaus", "lihan ruumiin poisriisuminen" voidaan tulkita täydellisenä tietoisuuden muutoksena, jossa samastuminen ulkoisen elämän ilmiöihin ja omaan minäänsä katoaa – jolloin siltä vapautuvaan tilaan ”puetaan” universaali, ajaton tietoisuus, jota uskonnossamme kutsutaan Kristukseksi.

***

Tällaisen universaalin tulkinnan yhteydessä ristille antautuminen tarkoittaa eräänlaista kulminaatiopistettä, jossa yksilön ajallisiin asioihin ehdollistunut tajunta havaitsee omat rajansa ja luopuu sidoksistaan niin vapaasti ja täydellisesti, että jokin ajaton ja rajaton voi armollisesti täyttää ajallisuudesta tyhjentyneen tilan.

Risti on siten leikkauskohta, jossa ”kuollaan sisäisesti” kaiken katoavan suhteen (ei tietenkään fyysisesti). Sen jälkeen ”synnytään (parhaassa tapauksessa) uudelleen ylhäältä” – pakonomaisesta ulkoisen elämän kokemisen halusta puhtaan tietoisuuden ja olemisen tilaan, pysyvään sisäiseen elämään itsessään – Hengessä.

Tämä merkitsee ajattelun kautta syntyneiden ehdollisten mielikuvien ylittämistä ja ylittymistä niin, että yhdentynyt ja ”yhdeksi tullut tietoisuus” havaitsee välittömästi ja välityksettömästi itsessään kaikkien asioiden ydinolemukset. Sellaisesta tietoisuudesta käsin ei enää ”puhuta omiaan” eli persoonallisen, ehdollistuneen mielen tuotoksia (Jaakobin mukaan riivaajien viisautta).

Tällaiseen tilaan päässeellä ei itsensä kannalta ole tarvetta jakaa ja eritellä mitään ajatuksellisiin ja käsitteellisiin puitteisiin. Ajattomuudessa koettavaa ei voida sellaisenaan siirtää kehenkään toiseen. Se joudutaan suodattamaan ja kutistamaan käsitteellisiin muotoihin, jolloin tulkinnat yleensä värittyvät sekä suorittajansa että vastaanottajansa aikaisemmin omaksumista käsitteistä ja kiintoajatuksista.

"Leilin eli mielen kovettumisen välttäminen" on tarpeen ensiksikin siitä syystä, että periaatteellinen sisäinen muutos tajunnassa olisi mahdollista – toiseksi siitä, että sen hedelmät voitaisiin suodattaa ulkoisen ilmennyksen piiriin riittävän puhtaissa muodoissa.

Pääsiäistä kohden

Katolisissa kulttuureissa pääsiäistä edeltävänä aikana harjoitetaan paastoa – yleensä tosin varsin kevyessä muodossa kuten luopumalla liharavinnosta.

Paaston varsinaisena tarkoituksena on puhdistaa ja herkistää ihmisen ulointa olemusta, että se ei häiritsisi tajunnan syventymisestä hengellisiin asioihin.

***

Juutalaiset viettävät pääsisäistä Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Suomenkielen sana on peräisin juutalaisesta sanasta Pesah.

***

Kristillisissä kulttuureissa pääsiäinen on tärkein vuosittainen juhla, joka on omistettu Jeesuksen ylösnousemukselle. Edeltävällä hiljaisella viikolla muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä.

***

Lähes kaikki kristilliset juhlat on yhdistetty aikaisempiin perinteisiin, eikä pääsiäinen tee tässä poikkeusta. Siihen on liitetty luonnon heräämisen vertauskuvia narsissien, rairuohon, pääsiäistipujen, hiirenkorvien ja pajunkissojen muodossa. Ne kaikki ilmentävät sitä, että pimeyden ja kylmyyden jälkeen elämä voittaa kuoleman. Kananmunaa pidetään eri puolilla maailmaa myös hedelmällisyyden ja kasvun vertauskuvana.

***

Sekä kristilliset että juutalaiset saattavat olla yhtä mieltä siitä, että pääsiäinen on vapautumisen juhla. Siitä – miten ja mistä vapaudutaan – on käyty ankaria kiistoja.

Virallinen kristillinen ajattelu tulkitsee niin, että Nasaretin Jeesus on kuolemallaan lunastanut ihmisten synnit ja ylösnousemuksellaan valmistanut (jopa fyysisen) tien iankaikkisuuteen. Ainoa asia, joka etenkin luterilaisuudessa vaaditaan ihmisiltä, on tämän asian todeksi uskominen (ja kaste).

***

Ortodoksit laulavat troparissaan pääsiäisyönä: ”Kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!”

Ajatusta universaalin sijaissovituksen mahdollisuudesta ei tosin olisi ymmärretty ja hyväksytty vielä ensimmäisellä vuosisadalla – sitä olisi pidetty epäkristillisenä lainana ja laajennuksena juutalaisista vika- ja syntiuhreista.

***

Sovitus voidaan tulkita myös täysin yksilökohtaiseksi tapahtumaksi tai prosessiksi:

Apostoli Paavali kehotti (Room. 6:6-8) ristiinnaulitsemaan ”vanha ihminen” eli ”synnin ruumis”, niin että se ”kuolisi Kristuksen kanssa” muuttuen elämäksi Kristuksessa.

Kaikki Uuden testamentin evankelistat yhtyvät – Paavalin tapaan – ajatukseen, että tavanomaisen elämännäkemyksensä kadottaminen on ehto todellisen, pysyvän elämän löytämiseen.

Johanneksen evankeliumi (8:32) tulkitsee kristityn (tai kenen muun tahansa) vapautumisen tapahtuvan vasta silloin, kun tietoisuus kohoaa pysyvästi ajallisten ilmiöiden yläpuolelle – todellisuuden välittömään tiedostamiseen itsessään (totuus on tekevä teidät vapaiksi).

***

Tavanomainen elämännäkemys nojaa erilliseen minuuteen, joka kokee elämänsä ilmiöiden piirissä aistimuksina, tunteina ja ajatuksina. Tällainen tajunta on aina luonteeltaan aikaisempien kokemusten ehdollistama, joiden välityksellä ja värityksellä se kohtaan kaikki uudet impulssit.

Raamatunkin mukaan tällainen ulospäin suuntautuva tajunta on ”langenneessa tilassa” ja sen haltija kulkee maailmassa ”tuhlaajapoikana.” Hän saattaa panna toivonsa raamatun esittämiin ja kirkollisissa puitteissa uudelleen tulkittuihin lupauksiin pelastumisesta uskon ja ulkoisen sovituksen avulla.

Uusi testamentti edellyttää kuitenkin omakohtaista muutosta, joka ei tietenkään poista armon osuutta, sillä ylemmän asteen läsnäolo ja vaikutus (hapatuksen kaltaisuus) kuulunee olennaisena tekijänä kaikkiin positiivisiin muutoksiin.

***

Useissa ns. herätysliikkeissä pelastuksen kriteeriksi on asetettu omakohtainen sisäinen kokemus, joka on samastettu raamatun ”ylhäältä syntymiseksi” tai ”Pyhän Hengen laskeutumiseksi.”

Voidaan kuitenkin havaita, etteivät hetikään kaikki tällaiset kokemukset ole muuttaneet ihmisten tietoisuutta niin, että heitä voitaisiin kutsua Kristuksen täydellisiksi ilmentäjiksi – Kristuksen päälleen pukeneiksi.

Keskiajan dominikaanijohtaja, Mestari Eckhart luonnehti hetkelliset mystiset kokemukset (Paavalin tapaan) tempautumisiksi (jollekin sisäisen elämän monista ”asuinsijoista”). Niillä on oma merkityksensä henkilökohtaisen pyrkimyksen vahvistamisessa, mutta ne eivät yleensä edusta todellista ”hengestä syntymistä”, joka edellyttäisi elinaikana tapahtuvaa tietoisuuden pysyvää muutosta ”ajallisesta ajattomaan.”

***

Eckhartin tapaiset suuret kristilliset opettajat ymmärsivät vielä hyvin sen, että kaikki sanoihin ja ajatusmuotoihin puettu on vain viittausta asioihin ja ilmiöihin, jotka vuorostaan ovat kalpeita, erilaistuneita ja ehdollistuneita heijastumia todellisuudesta (asioiden ydinolemuksesta).

”Käytännön syistä” – ja todellisen tiedon kadottua – koko raamattua on alettu pitää jumalallisena ilmoituksena.

Alfa-kanavalla esiintyy tunnettu amerikkalainen pastori, tohtori Charles Stanley. Hänen esitystapansa on hyvin vakuuttavaa, kun hän selittää kuulijoilleen sitä, miten Jumala toimii heidän elämässään monin eri (usein ikävinkin) keinoin hyvään johdattavana voimana.

Pastorin näkemykset Jumalan toiminnasta nojaavat kuitenkin täysin pelkkään raamatun sanaan, jota vastaan ei hänen mukaansa Itse Jumalakaan voi toimia!

***

Raamattu on kuitenkin erehtyväisten ihmisten laatima sanallinen kooste hengellisesti hyvin eritasoisten ihmisten näkemyksistä ja näyistä, joita on lisäksi useita kertoja uudelleen tulkittu ja käännetty kielistä toisiin.

Kristityt tosin kehtaavat väittää, että koko aineisto on tuotettu ”Pyhän Hengen” johdatuksella. Tällaiselle väitteelle ei löydy juuri minkäänlaisia perusteita.

***

Periaatteessa ihmisen koko elämän tulisi olla vaellusta pääsiäistä kohden, mikäli hän haluaa päästä katoavaisten asioiden piiristä ja kahleista katoamattomaan sisäiseen tilaan.

Lienee selvää, että fyysinen keho on ”kertakäyttötuote”, jonka kautta ihminen voi kokea ulkoista elämää sisäistettäväksi siihen ”taivaalliseen aarrekammioonsa, jota koi ei syö eikä ruoste raiskaa.”

Saattaa olla jopa niin, että ns. ”ylösnousemusruumis” rakentuu luonnollisessa vuorovaikutuksessa yksilöllisen ”taivaallisen aarrekammion” täyttymisen ja täydellistymisen kanssa. Tällöin ei tietenkään puhuta mistään jälleensyntymisestä uuteen fyysiseen olomuotoon, vaan tietoisuuden pysyvästä siirtymisestä kaikilla olemisten tasoilla toimimaan kykenevään olemukseen, jota Paavali nimitti luovaksi hengeksi, viimeiseksi Adamiksi.

***

Puhtaimmillaan pääsiäinen toteutuu vasta silloin, kun kaikkien katoavien olemusten sisältä nousee esiin ihmisyyden alkuperäinen sisin olemus, jota kutsutaan Jumalan Pojaksi.

Pelastuksesta

Yleisimmässä mielessä pelastuminen käsitetään välttymisenä joltakin epämiellyttäväksi koetulta asialta – on se sitten luonteeltaan konkreettista tai mielen aluetta koskevaa.

Ihmisyhteisöiden konkreettiselle toimintasektorille on rakenneltu pelastuslaitoksia, -palveluita ja -joukkoja, sairaaloita ja hoitolaitoksia, joiden tehtävänä on huolehtia ennen muuta ihmisten fyysisen puolen varjelusta.

Mielen alueella toimii mm. pelastusarmeijan, kirkon, uskontokuntien ja mielenterveyshuoltoon keskittyviä sekä kulttuurin piiriin luettavia organisaatioita. Kristillinen kirkko lupaa tosin ehdollisen pelastuksen sekä mielelle (tajuisuudelle) että fyysiselle olemukselle.

***

Konkreettisista pelastustapahtumista voidaan saada todisteita uutisista ja potilaskertomuksista. On tietenkin huomioitava se, että fyysisen puolen pelastamiselle näyttäisi jossakin vaiheessa tulevan vastaan ylitsepääsemättömät rajat.

Hengellisten piirien esittämät pelastukset jäävät useimmiten uskon tai subjektiivisten todistusten varaan. Lisäksi ne määritellään yleensä ikuisiksi (kuten myös niiden ulkopuolelle jäämiset).

***

Wikipedia määrittelee uskonnollisen pelastusajatuksen sellaiseksi, missä ihminen pelastuu Jumalan hänelle hänen ”luonnollisen syntisyytensä” johdosta määrittelemästä rangaistuksesta takaisin Jumalan yhteyteen eli taivaaseen.

Toinen vaihtoehto olisi niin sanottu kadotus, josta ainakin luterilaisen näkemyksen mukaan voidaan pelastua ainoastaan uskomalla kristinuskon perustajaksi määriteltyyn persoonaan, Nasaretin Jeesukseen, sekä hänen suorittamaan sovitustyöhön ja ylösnousemukseen.

Roomalaiskatolinen tulkinta sisältää lisänä kuoleman jälkeisen kiirastulitilan, jossa syntinen sielu voi ainakin lievissä tapauksissa puhdistautua maallisista epäpuhtauksistaan.

***

Wikipedia väittää, että raamatun terminologiassa sielu viittaisi ihmiseen (holistisena) kokonaisuutena, kun se myöhemmissä vaiheissa on ”populaareissa tulkinnoissa” käsitetty sisäiseksi olemukseksi.

Tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä ”holistinen” näkemys on myöhäisempi kuin lihallisenkin kehon (taivaaseen) mukaan ottava (ks. Otavan Ensyklopedia/kuolema/Laasonen).

***

Jeesuksen ylösnousemuksen tulkinta konkreettiseksi, fyysisenkin kehon henkiin herättämiseksi, lienee osa evankelistojen itsensä rakentamaa kerrontaa. Jeesuksen ylös noussut olemus kuvataan yleensä selvästi fyysisestä poikkeavaksi (hätinä tunnistettavaksi).

Kirkollisissa piireissä korostetaan usein Johanneksen evankeliumin kohtaa, missä epäilevä Tuomas on pantu konkreettisesti koskettelemaan Jeesuksen kehoa. Johannes lienee tosin rakentanut episodin ainoastaan korostamaan sitä, ettei konkreettinen läheisyys tai seuraaminen ollut niin tärkeätä kuin ajattomien asioiden välitön tiedostaminen omassa sisäisyydessään – usko ilman ulkoisia uskon kohteita.

***

Wikipedia erittelee lähinnä kristillisiä pelastusnäkemyksiä, joissa korostetaan joko armon, uskon tai Kristuksen merkitystä – katolisten ottaessa mukaan myös opin kiirastulesta. Tällaiset korostuserot voidaan luokitella lähinnä makuasioiksi, ellei esim. uskolle haeta käsitteen syvimpiä merkityksiä välittömänä omakohtaisena tietoisuutena (uskosta, toivosta ja rakkaudesta ks. esim. Ristin Johannes: Hengen yö).

***

Pelastuminen juutalaisuudessa määritellään Wikipediassa pelkästään ”kansalliseksi hyvinvoinniksi”, jossa yksilöiden kuoleman jälkeinen kohtalo jää vaille huomiota.

Näkemys on pahasti yksinkertaistettu. Juutalaiset saattavat tosin pitää itseään pelkän kansallisuuden ja sen historian nojalla Jumalan suhteen erikoisasemassa (omaisuuskansana). Kuoltuaan hän saattaa tuonelassa kohdata Mooseksen ja joutua näkemään rikkomuksensa tämän antamia lakeja kohtaan. Kärsittyään hän kuitenkin voisi päästä osalliseksi kaikesta hyvästä (tosin kovin maallisesti määritellystä).

***

Kristinusko ”peri” juutalaisuudesta ajatuksen sijaissovituksen mahdollisuudesta sekä äärettömän suvaitsemattomuuden kaikkia poikkeavia näkemyksiä kohtaan.

***

Wikipedian mukaan islamilainen pelastusnäkemys muistuttaa kristillistä ainakin taivastavoitteen suhteen. Hekin ovat tulkinneet paratiisinsa kovin lihallisesti. Joidenkin näkemysten mukaan siellä on miespuolisen kehonsa uhraajaa odottamassa joukko neitsyitä (miehet eivät aina huomaa, että ”käyttövälineet” tuli tuhotuksi).

Perusnäkemys marttyyriuden autuuttavuudesta on tosin alun perin lainattu suoraan kristinuskosta.

***

Kristinuskoa ja islamia vanhempien uskontojen pelastusnäkemyksistä Wikipedia ei mainitse mitään. Saattaa olla niin, että sivusto on asian suhteen samalla kannalla kuin Kristinusko.fi.

Sivuston kirjoittajan mukaan hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa ”pelastus” merkitsi nirvaanisen tilan saavuttamista, jonka kristityt kovin mielellään (tahallaan) tulkitsevat ”tyhjiin raukeamiseksi – jopa kristittyjen määrittämäksi helvetiksi” (helvetti on tosin tyhjyyttä ikävämpi vaihtoehto, koska se kuvataan ikuisena kärsimyksenä).

Kirjoittaja kehtaa jopa väittää, että buddhalaisuus on ateistinen oppi, koska sen jumalakäsitys ei ole yhtä ihmismäinen kuin kristityillä (jotka ovat omaksuneet sen suoraan juutalaisten Vanhasta Testamentista). Buddhalaisilla oli tosin Jeesuksen kanssa hyvin samantapaista elämänfilosofiaa suosittanut perustaja, Gautama Buddha. 

Mikäli oppi pyrkisi vain kaiken ”annihilaatioon”, olisi omituista, että mm. Dalai Laman kirjassa ”Opetuksia elämästä” kerrotaan jopa kahden laatuisista ylösnousemusruumiista (sambhokaya ja nirmanakaya, ks. Madhiamikan avain).

Hiemankin tarkempi tutustuminen itämaisiin näkemyksiin saattaisi johtaa päätelmiin, joissa kristillinen, inhimillisistä kuvitelmista puhdistettu näkemys taivaasta hengen ykseytenä alkaisi muistuttaa itämaista, ajallisista ehdollistumista vapautunutta sisäistä ja pysyvää olemisen tilaa.

Lisäksi lienee syytä ottaa vakavasti kaikissa evankeliumeissa esiintyvä Jeesuksen itsensä vaatimus, jonka mukaan ihmisen tuli kadottaa katoavainen elämänsä – raueta sen suhteen tyhjiin – että hän voisi sisäisesti vaihtaa sen (Jumalan armosta) katoamattomaan (elämään itsessään – nirvanaan).

Useat kristitytkin opettajat (mm. mestari Eckhart ja Böhme) vertasivat Jumalaa ”tyhjyyteen” pyrkiessään korostamaan sitä, ettei Jumala Itsessään ollut ”sitä tai tätä” – mitään ajallisin käsittein määriteltävissä olevaa.

***

Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä Paavali vakuuttaa, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamatonta. Mikäli kristinuskon tärkein tulkitsija on käsittänyt oikein, lienee täysin turhaa puhua lihallisen kehon (tai edes siihen samastuvan mielen) ylösnousemuksesta (epäilijät kysyköön asiasta haudankaivajilta).

***

Suomessa kesän suuret uskonnolliset joukkokokoontumiset todistavat, että perinteiselle tunnustukselliselle uskonmuodolle löytyy vielä verraten paljon seuraajia.

Tavanomaisen kirkollisuuden piirissä seurakuntalaisten näkemykset saattavat olla jo väljähtyneitä, mikäli niitä on ylipäänsä vaivauduttu omakohtaisesti edes pohtimaan. Monet tyytyvät muutamiin seremonioihin, joita kirkko on polvesta toiseen tarjonnut elämän kohokohtien juhlistamiseen.

***

Ajatusta pelastumisesta tulisi uskontojenkin pohjalta miettiä vapautumisena aikaan samastuvan tajunnan rajoittumisesta menneen, nykyisen ja tulevaisuuden (ohimenevyyden) puitteisiin.

Vapautuminen ei merkinne (kuten helposti ajatellaan) kehon vanhenemisen lakkaamista ja ajallisen elämäntavan venymistä loputtomaksi, vaan tietoisuuden irtautumista kaikesta sellaisesta, joka on syntynyt ehdollistumisesta peräkkäisiin ja ohimeneviin ilmiöihin (perisyntiin).

***

Mitä tulee erilaisiin näkemyksiin ihmisten pelastusmahdollisuuksista, olisi ehkä jo korkein aika tarkastella niitä avoimesti ja ennakkoluulottomasti, jolloin niiden ydinteemoissa voitaisiin havaita huomattavasti enemmän yhteisiä piirteitä kuin eroavuuksia.

Ihmiskunnan historia on täynnä kauheita todistuksia siitä, mitä pienten erilaisuuksien korostaminen voi aiheuttaa.

Yhteisesti sovittuja näkemyksiä (tunnustuksia) on usein puolustettu kiivaasti (jopa verisesti), vaikka osa niistä olisi rakentunut hyvin heikoille perustuksille.

Hengellisissä asioissa ensimmäinen vaatimus on täydellinen rehellisyys ja riittävä avoimuus, jolloin ”leilit” eivät pääse kovettumaan niin, etteivät ne siedä mitään entistä todellisempaa.

Hengellisiä asioita ei milloinkaan voida esittää sellaisina kuin ne itsessään ovat, koska henki on luonteeltaan ajaton ja jakamaton – ei käsitteellinen.

Ihmisen tajuntaa voidaan ohjata – mikäli ihminen itse sallii sen ohjautua – henkisyyden suuntaan sanallisen opastuksen, vertauskuvien ja seremonioiden kautta, kunhan konkretisoinnissa ei sentään ajauduta tuulivoimalla toimiviin rukousmyllyihin saakka.