Pääsiäistä kohden

Katolisissa kulttuureissa pääsiäistä edeltävänä aikana harjoitetaan paastoa – yleensä tosin varsin kevyessä muodossa kuten luopumalla liharavinnosta.

Paaston varsinaisena tarkoituksena on puhdistaa ja herkistää ihmisen ulointa olemusta, että se ei häiritsisi tajunnan syventymisestä hengellisiin asioihin.

***

Juutalaiset viettävät pääsisäistä Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Suomenkielen sana on peräisin juutalaisesta sanasta Pesah.

***

Kristillisissä kulttuureissa pääsiäinen on tärkein vuosittainen juhla, joka on omistettu Jeesuksen ylösnousemukselle. Edeltävällä hiljaisella viikolla muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä.

***

Lähes kaikki kristilliset juhlat on yhdistetty aikaisempiin perinteisiin, eikä pääsiäinen tee tässä poikkeusta. Siihen on liitetty luonnon heräämisen vertauskuvia narsissien, rairuohon, pääsiäistipujen, hiirenkorvien ja pajunkissojen muodossa. Ne kaikki ilmentävät sitä, että pimeyden ja kylmyyden jälkeen elämä voittaa kuoleman. Kananmunaa pidetään eri puolilla maailmaa myös hedelmällisyyden ja kasvun vertauskuvana.

***

Sekä kristilliset että juutalaiset saattavat olla yhtä mieltä siitä, että pääsiäinen on vapautumisen juhla. Siitä – miten ja mistä vapaudutaan – on käyty ankaria kiistoja.

Virallinen kristillinen ajattelu tulkitsee niin, että Nasaretin Jeesus on kuolemallaan lunastanut ihmisten synnit ja ylösnousemuksellaan valmistanut (jopa fyysisen) tien iankaikkisuuteen. Ainoa asia, joka etenkin luterilaisuudessa vaaditaan ihmisiltä, on tämän asian todeksi uskominen (ja kaste).

***

Ortodoksit laulavat troparissaan pääsiäisyönä: ”Kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!”

Ajatusta universaalin sijaissovituksen mahdollisuudesta ei tosin olisi ymmärretty ja hyväksytty vielä ensimmäisellä vuosisadalla – sitä olisi pidetty epäkristillisenä lainana ja laajennuksena juutalaisista vika- ja syntiuhreista.

***

Sovitus voidaan tulkita myös täysin yksilökohtaiseksi tapahtumaksi tai prosessiksi:

Apostoli Paavali kehotti (Room. 6:6-8) ristiinnaulitsemaan ”vanha ihminen” eli ”synnin ruumis”, niin että se ”kuolisi Kristuksen kanssa” muuttuen elämäksi Kristuksessa.

Kaikki Uuden testamentin evankelistat yhtyvät – Paavalin tapaan – ajatukseen, että tavanomaisen elämännäkemyksensä kadottaminen on ehto todellisen, pysyvän elämän löytämiseen.

Johanneksen evankeliumi (8:32) tulkitsee kristityn (tai kenen muun tahansa) vapautumisen tapahtuvan vasta silloin, kun tietoisuus kohoaa pysyvästi ajallisten ilmiöiden yläpuolelle – todellisuuden välittömään tiedostamiseen itsessään (totuus on tekevä teidät vapaiksi).

***

Tavanomainen elämännäkemys nojaa erilliseen minuuteen, joka kokee elämänsä ilmiöiden piirissä aistimuksina, tunteina ja ajatuksina. Tällainen tajunta on aina luonteeltaan aikaisempien kokemusten ehdollistama, joiden välityksellä ja värityksellä se kohtaan kaikki uudet impulssit.

Raamatunkin mukaan tällainen ulospäin suuntautuva tajunta on ”langenneessa tilassa” ja sen haltija kulkee maailmassa ”tuhlaajapoikana.” Hän saattaa panna toivonsa raamatun esittämiin ja kirkollisissa puitteissa uudelleen tulkittuihin lupauksiin pelastumisesta uskon ja ulkoisen sovituksen avulla.

Uusi testamentti edellyttää kuitenkin omakohtaista muutosta, joka ei tietenkään poista armon osuutta, sillä ylemmän asteen läsnäolo ja vaikutus (hapatuksen kaltaisuus) kuulunee olennaisena tekijänä kaikkiin positiivisiin muutoksiin.

***

Useissa ns. herätysliikkeissä pelastuksen kriteeriksi on asetettu omakohtainen sisäinen kokemus, joka on samastettu raamatun ”ylhäältä syntymiseksi” tai ”Pyhän Hengen laskeutumiseksi.”

Voidaan kuitenkin havaita, etteivät hetikään kaikki tällaiset kokemukset ole muuttaneet ihmisten tietoisuutta niin, että heitä voitaisiin kutsua Kristuksen täydellisiksi ilmentäjiksi – Kristuksen päälleen pukeneiksi.

Keskiajan dominikaanijohtaja, Mestari Eckhart luonnehti hetkelliset mystiset kokemukset (Paavalin tapaan) tempautumisiksi (jollekin sisäisen elämän monista ”asuinsijoista”). Niillä on oma merkityksensä henkilökohtaisen pyrkimyksen vahvistamisessa, mutta ne eivät yleensä edusta todellista ”hengestä syntymistä”, joka edellyttäisi elinaikana tapahtuvaa tietoisuuden pysyvää muutosta ”ajallisesta ajattomaan.”

***

Eckhartin tapaiset suuret kristilliset opettajat ymmärsivät vielä hyvin sen, että kaikki sanoihin ja ajatusmuotoihin puettu on vain viittausta asioihin ja ilmiöihin, jotka vuorostaan ovat kalpeita, erilaistuneita ja ehdollistuneita heijastumia todellisuudesta (asioiden ydinolemuksesta).

”Käytännön syistä” – ja todellisen tiedon kadottua – koko raamattua on alettu pitää jumalallisena ilmoituksena.

Alfa-kanavalla esiintyy tunnettu amerikkalainen pastori, tohtori Charles Stanley. Hänen esitystapansa on hyvin vakuuttavaa, kun hän selittää kuulijoilleen sitä, miten Jumala toimii heidän elämässään monin eri (usein ikävinkin) keinoin hyvään johdattavana voimana.

Pastorin näkemykset Jumalan toiminnasta nojaavat kuitenkin täysin pelkkään raamatun sanaan, jota vastaan ei hänen mukaansa Itse Jumalakaan voi toimia!

***

Raamattu on kuitenkin erehtyväisten ihmisten laatima sanallinen kooste hengellisesti hyvin eritasoisten ihmisten näkemyksistä ja näyistä, joita on lisäksi useita kertoja uudelleen tulkittu ja käännetty kielistä toisiin.

Kristityt tosin kehtaavat väittää, että koko aineisto on tuotettu ”Pyhän Hengen” johdatuksella. Tällaiselle väitteelle ei löydy juuri minkäänlaisia perusteita.

***

Periaatteessa ihmisen koko elämän tulisi olla vaellusta pääsiäistä kohden, mikäli hän haluaa päästä katoavaisten asioiden piiristä ja kahleista katoamattomaan sisäiseen tilaan.

Lienee selvää, että fyysinen keho on ”kertakäyttötuote”, jonka kautta ihminen voi kokea ulkoista elämää sisäistettäväksi siihen ”taivaalliseen aarrekammioonsa, jota koi ei syö eikä ruoste raiskaa.”

Saattaa olla jopa niin, että ns. ”ylösnousemusruumis” rakentuu luonnollisessa vuorovaikutuksessa yksilöllisen ”taivaallisen aarrekammion” täyttymisen ja täydellistymisen kanssa. Tällöin ei tietenkään puhuta mistään jälleensyntymisestä uuteen fyysiseen olomuotoon, vaan tietoisuuden pysyvästä siirtymisestä kaikilla olemisten tasoilla toimimaan kykenevään olemukseen, jota Paavali nimitti luovaksi hengeksi, viimeiseksi Adamiksi.

***

Puhtaimmillaan pääsiäinen toteutuu vasta silloin, kun kaikkien katoavien olemusten sisältä nousee esiin ihmisyyden alkuperäinen sisin olemus, jota kutsutaan Jumalan Pojaksi.