Oikeasta ”ympärileikkauksesta”

Apostoli Paavali kirjoittaa:

Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen (1. Kor. 7:19).

… hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella (Kol. 2:11 kirjeen aitous kyseenalainen).

… ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta (Room. 2:29).

Ympärileikkauksen periaatteellisesta itsestään selvästä tarpeettomuudesta todistaa kaikkein selkeimmin Tuomaan evankeliumi:

Jos ympärileikkauksesta olisi hyötyä, ihmiset syntyisivät ympärileikattuina. Oikea hengen ympärileikkaus sen sijaan on kaikin tavoin hyödyksi (Tuom. 53).

Voidaan ajatella, että egyptiläiset, joilta juutalaiset kopioivat ympärileikkauksensa, suorittivat toimenpiteen lähinnä siitä käytännön syystä, että miehet voivat näin välttyä huonoissa hygieenisissä olosuhteissa ja tuulisissa hiekkaerämaissa alapäänsä tulehduksilta. Juutalaiset (miehet) saattoivat lisätä asiaan jumalalliset perusteet voittaakseen pienokaisiaan (hyvästä syystä) säälivien vaimojen vastarinnan.

Ympärileikkaus hengessä tarkoittaa asiana aivan samaa kuin lihan ruumiin poisriisuminen: maallisen elämän luomien ehdollistumien (aisti- ja halusidonnaisuuksien) purkamista tai purkautumista niin täydellisesti, että ihmisen tajunta kadottaa kaikki ehdollistuneet reagointitapansa. Se ei tietenkään merkitse järjen kadottamista niin, että ihminen esimerkiksi Suomen pakkasissa luovuttaisi kaikki rahansa ja kerrastonsa ensimmäiselle vastaantulijalle. Lihan ruumiin riisuminen ei liioin tarkoita hakeutumista fyysiseen kuolemaan, vaan psyko-fyysisen olemuksen saattamista henkisen tietoisuuden alaisuuteen (välittömästi itsessään havaittavien ”jumalallisten lakien” puitteisiin).

Raamatun kuvaukset ihokkaista luopumisista ja omaisuuden myynnistä tarkoittavat pysyvää ja todellista mielentilaa ja asennetta, joka ei takerru mihinkään ajalliseen ja ulkonaiseen. Ihminen voi tarpeen vaatiessa helposti luopua kaikesta – jopa omasta ulkoisesta elämästään – mikäli hän on sisäisesti vapaa ulkoisesta ja katoavaisesta.

Mestari Eckhart totesi, että Jumalan Pojaksi todella syntynyt saattaa luopua elämästään yhtä helposti kuin kananmunasta – koska hänessä on ”elämä itsessään.”

Konkreettinen luopuminen elämän perustarpeista – saati fyysisestä elämästään – ei ole juuri koskaan tarpeen. Sisäisesti kypsymättömille (eli lähes kaikille) ihmisille elämästä pakeneminen tuottaisi lähinnä vahinkoa, sillä ulkoinen elämä on suurinta armoa niille, joille sillä on vielä jotakin opetettavaan (kuten ymmärrystä ja kärsivällisyyttä).

Tärkeintä on mielen luonnollinen (ei pakonomainen) irrottaminen omista typeryyksistä ja vaatimuksista elämän – myös Jumalan – suhteen.

Pakonomainen luopuminen ulkoisista asioista ei yleensä johda muuta kuin taipumusten ja heikkouksien siirtymiseen alitajuntaan, josta ne tilaisuuden tullen nousevat esiin, mahdollisesti muuntuneina toiseen muotoon (kuten katolisten pappien selibaatissa).

"Rakasta, kärsi ja unhoita" – kyllästy typeryyksiisi ja viisastu lankeemuksistasi – siinä tie, jota kulkien kukin voi aikanaan saapua totuuden ahtaalle portille tai ainakin löytää oman kaidan polkunsa alun.