Kansallisen koulutuksen
arviointikeskuksen (Karvin) selvityksen mukaan lukioiden matematiikan
päättöarvosanat eivät ole vertailukelpoisia. Tutkijat arvelevat saman koskevan
myös monia muita aineita.
**
Lukioissa, kuten
muissakin asteissa, käytetään samoja oppikirjoja. Ainakin teoriassa opettajat opettavat
siten samoja asioita. Jonkinlaisia eroja saattaa olla opetuksen laadussa, mutta
vakavin ero lienee siinä, missä määrin oppilailta kunakin ajankohtana vaaditaan
opittaviksi tarkoitettujen asioiden hallitsemista, ja miten tehokkaasti ja objektiivisesti
sitä mitataan.
Opetuksen perille menoa
tulisi testata säännöllisin välein riittävän vaikeilla kokeilla, joiden
tuloksiin annettujen arvosanojen tulisi nojata. Kokeiden liiallinen
helpottaminen, saati arvostelun ”normalisointi” antaa usein väärän kuvan
asioiden todellisesta hallinnasta.
”Olli Ollikaisen”
piirroksen tekstin: ”Tekisin mitä vain, jos voisin saada parempia arvosanoja”,
pitäisi tavalla tai toisella ”tulla lihaksi” eli heikosti hallittujen asioiden
tunnistavien oppilaiden ja heidän opettajiensa työvälineeksi ja motivaatioksi.
***
Lukion lyhyet kurssit
jäävät helposti laajempien jalkoihin, eikä vaatimustaso ole aina sitä, mitä sen
tulisi olla. Numerot saatetaan asettaa siedettävälle tasolle helpottamalla
kokeita tai arvostelua.
***
Arvosanojen
vertailukelpoisuus eri koulujen kesken nousee tärkeäksi asiaksi silloin
(päättötodistuksissa), kun arvosanoja käytetään kriteereinä jatko-opintopaikkoihin.
Pääsykokeista näytetään pyrittävän eroon, jolloin arvosanat entisestään korostuvat.
Niin sanotun
normaalijakauman suoraviivainen käyttö arvostelussa antaa usein väärän kuvan,
koska se suurelta osin häivyttää oppilasainesten erilaisuudet.
Joihinkin lukioihin
tullaan yhdeksän, toisiin kuutosen keskiarvolla. Tasoeroja voidaan (ja tulisi) tietenkin
vähentää tehostamalla heikomman aineksen opetusta, mutta tuskin erot kokonaan
katoavat – vaikka arvosanojen perusteella siltä näyttäisi (ihmiset ovat
samanarvoisia, mutta eivät samanlaisia).
***
Arvostelun yhtenäistämiseksi
ei olisi mikään ongelma laatia lukion eri vaiheisiin soveltuvia valtakunnallisia
tasokokeita, jotka arvosteltaisiin kouluissa. Opettajille annettaisiin kuitenkin
selkeät arvosteluperusteet, joihin numeroiden tulisi pääasiassa nojautua. Samaa
voitaisiin soveltaa myös ei-pakollisiin aineisiin.
***
Arvosanojen heittely ei ole
mikään uusi, saati vain lukioita koskeva asia. Törmäsin siihen jo 1970-luvun alussa
tutkiessani sitä, miten hyvin matematiikan osalla neljän ala-asteen päätteeksi
annetut arvosanat ennustivat viidennen luokan (keskikoulun ensimmäisen) väliarvostelun
vastaavia. Joidenkin koulujen kohdalla ennustettavuutta ei löytynyt laisinkaan.
Niissä oli neljä vuotta leikitty joukko-opin kanssa ja unohdettu matematiikka (monet
eivät osanneet edes kertotaulua). Arvostelun skaala muistutti usein ”Suomen
kaunein koti” -ohjelmaa, missä lähtötasona on kahdeksan (ettei ketään
osallistujaa loukattaisi).
***
Opettajat ovat joko
turhan kilttejä tai haluavat hyvien arvosanojen kautta osoittaa tehneensä hyvää
työtä. Itselläni oli muinoin ”kauhea tapa” laatia etenkin syyspuolella sen
verran vaikeita kokeita, että oppilaiden perusosaaminen ja osaamattomuus tulivat
esiin. Arvostelussakin saatoin silloin ”unohtaa” niin sanotun normaalijakauman
näyttääkseni oppilaille konkreettisesti, että heillä oli (Simo Salmisen laulun
mukaan) ”aukkoja tiedoissa”. Kun ”tauti” oli diagnosoitu, voitiin yhdessä keskittyä
sen parantamiseen.
Arvostelussa voitaisiin
ottaa hieman mallia vaikkapa ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta, jossa
käytetään varsin laajaa skaalaa, mutta tuodaan selvästi ja myönteisessä hengessä
esiin ne asiat, joissa kunkin on syytä suoritustaan parantaa.
***
***
Torstaina 16. maaliskuuta
Arno Kotro esittää Iltasanomissa, että ylioppilaskirjoitukset ovat ”menneen
talven lumia”. Niiden poistaminen veisi täydelliseen kaaokseen
jatko-opintopaikkoihin valintojen kriteereiden suhteen, koska koulut
haluaisivat todennäköisesti taata oppilaidensa mahdollisuudet hyvien numeroiden
kautta.
Kotron näkemys edustaa
täysin vastuutonta politikointia, joka ei kuulu tähän eikä mihinkään muuhunkaan päivään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti