Eino Leino kirjoitti vapaussodasta – valkoisten puolelta

Paikalliset ihmettelemässä "senaattorijunaa" Ylistaron (Seinäjoen) Kainastolla

Heti itsenäistymisen jälkeen alettiin ylioppilassuojeluskuntalaisia joulukuun lopussa v. 1917 kouluttaa Vimpelissä sotilaallisiin johtotehtäviin. Kurssin pituus oli parisen viikkoa, mutta sen tulokset niin hyviä, että toimintaa päätettiin jatkaa joko Vimpelissä tai Lapualla.

Koulun sijoituspaikaksi valittiin Vöyri, koska sieltä löytyi majoitusta eikä pitäjässä ollut paljonkaan vastapuolen väkeä tai venäläisiä. Alkamispäivänä koululaisia oli jo 365, ja osa heistä osallistui heti suojeluskuntalaisten ohella Vähänkyrön valtaukseen.

***

Suomen hallitus olisi halunnut saada venäläiset joukot pois maasta ilman taistelua, mutta näiden vallankumoukselliset johtajat kieltäytyivät ja julistivat 28. tammikuuta sodan valkoisia vastaan Venäjän neuvostohallituksen selkeällä tuella.

Samana päivänä alkoivat varsinaiset sotatoimet. Vöyrin koulu määrättiin valtaamaan Ylistaro. Seinäjoelta päin ei saanut enää päästää junia, joten yöllä lähtenyt postijuna suistettiin raiteilta. Junasta saatiin vangiksi yli 30 venäläistä, mutta vaunuista nousi lisäksi kolme Vaasaan lähetettyä senaattoria, joista ensimmäisenä tullut Heikki Renvall totesi: ”Kaikesta näkyy, että ollaan Pohjanmaalla.”

Vöyrin pataljoonalaisten osaksi tulleiden sotatehtävien vaikeudesta kertoo se, että huhtikuun alkuun mennessä sen miesvahvuus oli laskenut huomattavasti alle puoleen. Ylipäällikkö halusi ilmeisesti säästää lopun miehistöstä koulutustehtäviin ennen Tampereen lopullista valtausta, mutta perui lukuisten anomusten johdosta määräyksen ja salli pataljoonan suorittaa ikävän velvollisuutensa loppuun saakka.

***

Kenraali Mannerheim lausui Vöyrin koululaisille Tampereen valtauksen jälkeen:

”Te olette kunnialla ottaneet osaa kaikkiin taisteluihin Ylistarosta Tampereelle asti. Missä taistelu on ollut verisin, missä vastus on ollut vahvin, siellä on se teidän rinnoillanne ja verellänne murrettu. Minä hajotan nyt Vöyrin koulun ja lähetän teidät opettajiksi Suomen sotaväen eri joukkoihin, mutta Vöyrin koulu on pysyvästi saanut paikan isänmaan historiassa.

***

Miten sitten runoilijana tunnettu Eino Leino tuli kirjoittaneeksi Vöyrin sotakoulusta kirjan jo sodan päättymisvuonna 1918? Aloitteen teki kustannusliike Minerva Oy, todennäköisesti sen omistaja ja johtaja, P. V. Lönngren.

Kirjan alussa Leino ihmettelee itsekin sitä, että juuri hänelle esitetään sotakirjan laatimista. ”Hymyilevän Apollon” kirjoittaja yritti omilla toimillaan edistää yleistä suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Itsenäistyminen oli runoilijalle rakas asia, mutta väkivaltaisuuksien alkaminen suuri järkytys.

Leino oli omien sanojensa mukaan koko sodan ajan Helsingissä ”kuin säkissä”, mutta suostui lopulta toimeen, kun kustantaja lupasi jääkärikapteeni Viljasen auttavan kaikissa sotilaallisissa asioissa.

Leinolla oli ystäviä vapaussodan kummallakin puolella. Vöyrin koululaisista Heikki Reenpää, Juho Erkko (Aatos Erkon isä), Heikki Järnefelt (Eeron poika) tai Jorma Gallén-Kallela (Akselin poika) olivat hänelle tuttuja. Viimeksi mainittu taisteli isokyröläisten mukana kuudennessa komppaniassa ja kaatui talvisodassa pelastaessaan Adolf Ehrnroothin hengen. Hän myös suunnitteli Vöyrin sotakoulun merkin.

Jorma Gallén-Kallelan suunnittelema Vöyrin koulun merkki

Leinon kirjan jälkeen seuraava esitys Vöyrin sotakoulusta tuli vasta nelisenkymmentä vuotta sodan päättymisestä, kun Väinö Seppä laati siitä perusteellisen selvityksen matrikkeleineen (Otava, 1960).

Leinon kirjaa ei löydy kovin monesta paikasta, joten skannasin sen pdf-muotoon:

http://www.netikka.net/studiomielty/voyrin%20sotakoulu.htm

Aikalaislehdistön kommentteja Leinon kirjaan:

Nuorsuomalaisten Helsingin Sanomat suhtautuu hieman kriittisesti Leinon kirjaan ja pitää sitä kuivana kronikkana.  Lehti epäilee jopa sitä, ettei sota enempää liikuttanut pääkaupungin asukasta, eikä hän osannut antaa arvoa valkoisen Suomen miesten työlle Etelä-Suomen vapauttamisessa.

Toisaalla kokoomukselainen Uusi Aura ihmettelee teoksen kevyttä tyyliä ja kaipaa pelkkien haastatteluiden sijaan sankarirunoelmaa.

Sitoutumaton Loviisan Sanomat kertoo, että Vöyrin sotahistorian ensimmäinen painos myytiin loppuun viikossa, ja että teos on mitä nautittavinta, lennokkaan sujuvaa luettavaa.

Iltalehden edeltäjä, vanhasuomalaisten Uusi Päivä näkee Leinon kirjan varsin positiivisessa valossa huomauttaen kuitenkin, että teos on varsin ylimalkainen.

Itä-Suomen Työmies oli punakaarteja vastustanut, ja sen vuoksi sodan ajaksi lakkautettu sosiaalidemokraattinen lehti. Se ei löydä Leinon kirjassa paljonkaan hyvää muuta kuin kustantajan kukkaron kannalta. Lehti moittii etenkin sitä, ettei kirja edusta kaunokirjallisuutta tai puhdasta dokumenttia, vaan on jotakin siltä väliltä. Teos on kuivaa luettavaa ja joutaisi lehden mukaan sotaministeriön arkistopinkkaan.