Isänpäivästä

Isänpäivällä on Pohjoismaissa (ei tosin Tanskassa) alun perin saattanut olla tarkoitus tuoda hieman vaihtelua marraskuun ankeuteen – todennäköisin motiivi päivän viettoon lienee kuitenkin puhtaasti kaupallinen.

***

Viikkoa ennen vietetään Pyhäinpäivää, jota aikaisemmin kutsuttiin Pyhäinmiestenpäiväksi. Pyhiksi luonnehdittavia (vaan ei miesten sellaisiksi julistamia) löytynee kuitenkin todennäköisesti enemmän naisten parista, joten päivän nimitys on päivitetty vastaamaan nykyisiä tasapuolisuuden vaatimuksia. Kukaan ei ole aikaisemminkaan rohjennut ehdottaa päivän yhdistämistä isänpäivään – tai jopa yleensä miesten päiväksi.

Isiä juhlitaan puoli vuotta äitien jälkeen, mikä on täysin perusteltavaa. Toukokuun valoisuus kuuluu äideille, jotka kuitenkin yleensä kantavat suurimman taakan lasten alkutaipaleella. Kaikista tasa-arvovaateista huolimatta isät eivät milloinkaan koe odotusaikaa, synnytystä tai imetä lasta, joten heidän juhlimisensakin joutaa tapahtua huomattavasti hämärämmissä olosuhteissa.

***

Suomessa isänpäivän vietto on alkanut jo 1970-luvulla, mutta liputuksen arvoiseksi Helsingin yliopisto katsoi päivän vasta v. 1987.

Tapa on saanut alkunsa Amerikasta, jossa pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat sen paikaksi marraskuuta – tuomaan piristystä joulusesonkia edeltävään kaupankäyntiin.

***

Ihmisenä olemisen ja kehittymisen mahdollisuus edellyttää isää – ainakin jossakin muodossa. Neitseellinen lisääntyminen ei ole ihmisolennoille mahdollista muuta kuin asian hengellisessä merkityksessä, jossa sekä isä että äiti ovat yhtä ja samaa ajatonta olemusta. Joissakin perinteissä niin sanottua Pyhää Henkeä (Sofiaa, Viisautta) pidetään tosin feminiinisenä.

Isänpäivänä voitaisiin siten perustellusti muistella myös kaikkien ajallisten isien ja äitien sekä muidenkin olevaisten perustana (alkuna ja loppuna) olevaa Isää, jonka jouluna (pimeydessä) tapahtuvaa heijastumaa inhimillisen elämän puitteisiin aletaan adventin alkaessa odottaa.