Keskiviikon
blogikirjoituksessaan Vuodatuksessa ”Hämeemmiäs” esittelee tunnetun suomalaisen
kielitieteilijän, professori Simo
Parpolan kirjaa, jossa tämä väittää muinaisten Sumerien kielen olevan sukua
suomenkielelle.
***
Väite poikkeaa niin
paljon aikaisemmista käsityksistä, että se on herättänyt välittömiä
vastalauseita.
Helsingin yliopiston
fennougristiikan professori U-M Forsberg
epäilee asian paikkansa pitävyyttä, vaikka ei ole nähnyt Parpolan
etymologioita.
Suomalais-ugrilaisen
kielentutkimuksen professori Wienin yliopistosta, Johanna Laakso, tyrmää väitteen huuhaana sillä perusteella, ettei
kukaan vakavasti otettava tutkija ole tähän mennessä uskonut näiden kielten
sukulaisuuteen.
***
Parpolaa ei kuitenkaan
olisi syytä luokitella suoralta kädeltä huuhaan tuottajaksi. Hän on työstänyt
tätäkin teosta yhdentoista vuoden ajan verraten sumeria Euraasian kaikkiin
suuriin kieliperheisiin.
Hän tuli siihen
johtopäätökseen, että sumerin ja uralilaisten kielten äänteissä, pronomineissa
ja perussanastossa on jopa enemmän yhtäläisyyksiä kuin eri
suomalais-ugrilaisten kielten välillä.
Muutama esimerkki:
Sumerinkielen aija = isä, isoisä, äijä; kim = kiima; min =
miniä; amma = äiti, ämmä; eme = äiti, emo; padar = pata; kar = karata;
ma = maa; mur = jauhaa, murjoa; ri
= rientää; sil = silpoa; seg = sika; tur = vähäinen, turha; ur
= mies, sankari, uros, urho; kapalu
= kietoa, kapaloida ja kurgi = kurki
***
Ihmisillä on ”lajityyppinen taipumus”
määritellä kehittelemiään teorioita muuttumattomiksi totuuksiksi. Taipumus on
varsin yleinen myös tiedeyhteisöissä, jotka korottavat keskuudessaan
auktoriteeteiksi sekä henkilöitä että heidän esittämiään näkemyksiä.
Kun jokin ajatus on
tullut yleisesti hyväksytyksi, ”uskontunnustukseksi”, muuttuu sen horjuttaminen
tutkijoiden uran ja maineen kannalta riskialttiiksi toiminnaksi. Tämä on
tietenkin ymmärrettävää – ovathan monet tieteen auktoriteetit saattaneet
esittää ja opettaa asioita, jotka jokin uusin näkemys asettaa kyseenalaisiksi.
****
Taaksepäin katsellen
voidaan todeta, että lähes kaikki käsitteellisesti määritellyt totuudet ovat
aikojen saatossa osoittautuneet joko vääriksi tai ainakin puutteellisiksi.
***
Usein sanotaan, että
hyökkäys on paras puolustus. Tieteen piirissä välitöntä hyökkäävyyttä ilmenee
miltei yhtä paljon kuin uskontojen puitteissa. Vanhojen tieteellisten
teorioiden tueksi haetaan eläviä tai edesmenneitä auktoriteetteja. Eroa löytyy
kuitenkin siinä, että tieteellisten ”tunnustusten” suhteen muutosvastus on
yleensä antanut periksi huomattavasti nopeammin kuin uskontunnustusten kohdalla.
Esimerkiksi
kristinuskossa Nikaian tunnustus lyö
kaikki tieteelliset teoriat säilyttäessään ainakin omissa piireissään
muodollisen ”käyttökelpoisuutensa” jo lähes 1700 vuotta.
Uusien tieteellisten
näkemysten tueksi voidaan löytää kokeellisia tai laskennallisia todisteita.
Uskontunnustuksia perustellaan raamatusta poimituilla ja tulkituilla otteilla,
kirjallisella ja kirkollisella – jopa ns. apostolisella perimällä.
***
Tiedemaailma on uudella
ajalla päässyt lähes kokonaan irti uskonnollisesta kontrollista ja
”esiymmärryksestä” – osaksi jopa niin perusteellisesti, että se kieltää
mahdottomuutena kaiken henkisen olemassaolon.
Esimerkiksi Stephen Hawkin ei löydä näkemyksissään
Jumalalle minkäänlaista sijaa tai funktiota.
On varsin ymmärrettävää,
että kaiken valmiiksi luodun, kontrolloivan ja tuomitsevan persoonallisen luoja-olemuksen
sovittaminen nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaan on enemmän kuin
haasteellista.
Toisaalta on aivan yhtä
vaikeata ajatella, että kaikki ilmennyt ja järjellisesti järjestynyt
moninaisuus olisi lähtenyt alkuräjähdyksestä ja kehittynyt myriadien sattumien
kautta nykyiseen tilaansa ilman minkäänlaista ohjelmaa tai ohjelmointia, sisään
kytkeytyvää tietoisuutta, jota myös ns. luonnonlait periaatteessa ovat.
***
Useimmat vanhat
uskonnolliset järjestelmät ovat yhdistäneet luonnonlakien toimintoihin tai
aurinkokunnan kappaleisiin persoonallisia tai puolipersoonallisia
jumalolentoja. Näitä on yritetty houkutella täyttämään ihmisten tarpeita
muodollisin palvontamenoin ja erilaisin uhrilahjoin, joihin kuului valitettavan
usein myös veriuhreja – elinvoiman vapautusta jumalien käyttöön.
***
Muutosten yhteydessä
voidaan toisinaan havaita sellainen piirre, että mitä kauemmin ja voimakkaammin
sitä on vastustettu, sitä suuremmaksi muutosvoima kasvaa – ja sitä kauemmaksi
alkutilasta muutoksessa päädytään.
Kristillinen kirkko
rajoitti uskonnollista ajattelua niin kauan ja ahtaaksi, että Valistuksen ja
Ranskan vallankumouksen mahdollistama vapautus johti lähes äärimmäiseen
materialismiin, josta ei vieläkään ole nähtävissä paljon todellisia irtautumisen
merkkejä.
***
Viime vuosisadan alkupuolen
suomalaiset kasvatusihanteet olivat niin tiukat, että niiden vapautuminen
elintason nousun ja poliittisen ohjailun avustamana on johtanut osaksi vapaan
kasvatuksen sijaan vapaaseen kasvattamattomuuteen.
***
Näkemysten riittävän
tiheä ”päivittäminen” eri aloilla edellyttäisi ihmisiltä yleistä ”joustovaraa”
eli avoimuutta, jonka ei tietenkään tarvitse merkitä arvostelukyvyttömyyttä tai
-haluttomuutta. Mikäli ”leilit pääsevät liiaksi kovettumaan”, tuottavat
muutokset vaikeuksia sekä muutosvoimille että niitä vastustaville – tai
muutokset ajautuvat toiseen ääripäähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti