Tulo totuuden opettamaksi

Hyvin monilla ihmisillä on luontainen tarve tukeutua johonkin arvostamaansa, tai jopa toisten arvostamaan persoonaan. Tämä voi johtua hengellisestä laiskuudesta, arkuudesta tai vain ajatuksesta, että kiinteä liittyminen jonkun seuraan johtaa automaattisesti suotuisiin tuloksiin.

Persoonallisen opastajan hakeminen saattaa johtua myös siitä, että sananmukaisesti evankeliumeita tulkiten voidaan saada käsitys, että esim. Jeesuksen muodollinen tai konkreettinen seuraaminen johtaa pelastukseen.

***

Tuomaan evankeliumi (87) toteaa: ”Surkea se ruumis, joka tarrautuu toiseen ruumiiseen, ja surkea se sielu, joka tarrautuu näihin molempiin.” Sanonta tarkoittaa ruumiilla persoonallista minuutta (lihallista ihmistä, kehoon samastuvaa mieltä).

Johanneksen evankeliumi (8:32) toteaa: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.”

Kumpikaan näistä julistuksista ei anna sellaista kuvaa, että jonkun persoonan seuraaminen olisi merkittävä asia ajattoman (ikuisen) totuuden avautumisen kannalta. Johannes viittaa lähinnä siihen, että Jeesuksen antamien opetusten todeksi eläminen omalla kohdallaan (niissä pysyminen – niiden muodostuminen luonteeksi) saattaa kehittää opetuslapsen ymmärrystä. Tämä voi luoda sisäistä valmiutta siihen, että tietoisuus avautuu välittömästi tilaan, jota mitkään ilmiöt eivät ole värittäneet ja vääristäneet.

Matteus ja Markus kirjoittavat: ”Jokainen, joka täyttää minun taivaallisen Isäni tahdon, on veljeni.” Nimen tai opetusten toistelu ei siten ole kovin olennaista ihmisyyden lopullisen päämäärän saavuttamisen kannalta: olennaista on se, että ihminen vapautuu sisäisesti sellaisista tekijöistä, jotka estävät todellisuuden välittömän tiedostamisen (elämän itsessään). Tällainen tiedostaminen ei tietenkään voi tapahtua tavanomaisen mentaalisen olemuksen puitteissa, koska se on ehdollistunut ajallisiin ilmiöihin.

Krishnamurti totesi eräässä haastattelussa, että jonkun henkilön opetuslapsena olo on totuuden kavaltamista, koska ainoa tapa saavuttaa totuus on tulla suoraan ja ilman välittäjää itse totuuden opetuslapseksi. Hänen mukaansa totuuden vastaanottaminen on henkilöpalvontaan taipuvaisille ihmisille hyvin vaikeata. Nämä keskittyvät välittäviin tekijöihin, jotka eivät johda omakohtaiseen ymmärrykseen. Ihmisen tulisi pitää omaa avartuvaa ymmärrystään lakinaan (ohjenuoranaan) eikä nojata liiaksi ulkoisiin auktoriteetteihin.

Krishnamurti antoi kuitenkin ulkoisille opetuksillekin arvoa, mikäli ihmiset ymmärtäisivät kaikessa suuruudessaan julistetun totuuden sen oman kauneuden vuoksi – koska vasta silloin heistä voisi tulla totuuden itsensä opetuslapsia.