Sielun tuhoutumisesta

Jaakobin kirjeestä löytyy omituinen, mutta todennäköisesti merkityksellinen lause (1:15):

”Kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.” 

Teksti kuvannee ihmisen sisäisen kehityksen (tai kehittymättömyyden) prosessia, missä hänen mielensä luontaiset halut synnyttävät aikojen saatossa niin sanotun synnin muodostuessaan pysyviksi tavoiksi.

Mikäli nämä kiinteät tavat värittävät koko luonteen, saattaa siitä koitua yksilön syvempi asteisen olemuksen muodostuminen kehityskelvottomaksi.

Lopulta sielullinen olemus saattaa tavallaan näivettyä ja menettää sen myötä mahdollisuuden kasvaa ja tulla ihmisen tietoisuuden keskukseksi. Fyysinen olemus palautuu takaisin luonnon kiertokulkuun. Persoonallinen olemus ei todennäköisesti voi kovin kauan jatkaa ilmenevää elämää mikäli sen sisäinen lähtökohta on ”kuivunut kokoon”.

***

Kaksi Tuomaan evankeliumin sanontaa viittaa sisäisen olemuksen mahdolliseen tuhoon:

(70) Jeesus sanoi: ”Se, mikä on sisimmässänne, pelastaa teidät, jos tuotte sen esiin. Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole, olette tuhon omat.”

Sanonta tarkoittanee sitä, että sielullinen (sisäinen, sielullinen) olemus on jo aikaisemmin irtautunut kaikkein sisimmästä ja todellisimmasta henkisestä (alkuperäisestä, pysyvästä) olemuksesta.

(40) Jeesus sanoi: ”Viiniköynnös on istutettu erilleen Isästä. Koska se ei ole lujasti juurtunut, se revitään juurineen irti, ja se kuihtuu pois.

Viiniköynnös kuvannee sielua, joka on irtautunut henkisestä perustastaan, Isästä. Tuhon syynä lienee se, ettei köynnös ole tuottanut sielullisen tarvitsemia hedelmiä (sisäisiä ominaisuuksia), koska persoonallinen olemus (tai sieluun kytkeytyneet olemukset) on ”tuhlannut leiviskänsä” turhuuksiin (lähinnä fyysisiin ja psyykkisiin nautintoihin).

Samaan viitannee myös Matteus 21:19.

”Ja nähdessään tien vieressä viikunapuun hän meni sen luo, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin pelkkiä lehtiä; ja hän sanoi sille: ’Älköön sinusta ikinä enää hedelmää kasvako.’ Ja kohta viikunapuu kuivettui.”

Evankeliumien vertaukset ”leivisköiden satoa tuottavasta käytöstä” viitannevat nekin siihen, että ihmisen tulisi elämänsä aikana (katoavuudessa) kypsyttää sisäisiä (katoamattomia) ominaisuuksiaan sekä olla ainakin tekemättä ”sielullensa vahinkoa”.

***

Batanjalin joogasutrissa puhutaan erilaatuisista tietoisen olemisen tiloista, joista seitsemän luokitellaan hyviksi ja seitsemän ”vähemmän hyviksi”.

Periaatteessa jokainen tajuinen olento elää (tajunnassaan) jossakin näistä tiloista joka ainoa hetki – joskaan ei yleensä tietoisesti.

Tämän itämaisen näkemyksen mukaan voitaisiin Jaakobin sielullisen (sisäisen olemuksen) olemuksen kuolemaan johtavaa kehitystä (pikemminkin degeneraatiota) kuvata siirtymänä viidennestä huonosta tilasta kuudennen kautta seitsemänteen – sielulliseen kuolemaan. Prosessi lienee tosin äärimmäisen harvinainen tila – samoin kuin kaikkein korkeimman tilan (todellisen taivaan, Satyalokan) saavuttaminen ”hyvistä tiloista”.

Sutrien kuvauksen mukaan:

5. Viidennessä (Sutalassa) ihmisen järjellinen olemus tulee täysin halujensa orjaksi.

6. Kuudennessa (Vitalassa) ihmisen järjellisen olemuksen korkeampi (henkinen) osa erkanee alemmasta.

7. Seitsemännessä (Atalassa, Gehennassa, helvetissä) tapahtuu sielullinen kuolema tai tyhjäksi tuleminen (tietoisuuden sammuminen).

Tarkemmin erilaatuisista tiloista ks.
https://www.youtube.com/watch?v=xp4cxGHdg5M&t=886s