Seksuaalisesta häirinnästä

Viisikymmentä vuotta sitten ei nuorille (saati lapsille) tarjottu kasvattajien taholta juuri minkäänlaista seksuaalista valistusta. Tavallisin vanhempien taholta tullut ohje saattoi kuulua: ”Olkaa ihmisiksi!”

”Valistukseen” törmättiin silloin ”isojen poikien ja tyttöjen” epämääräisissä viitteissä, joiden konkreettisuuspitoisuus saattoi nojata lyijytäytekynän varressa ylösalaisin käännettäessä riisuutuvan neidon kuvan varaan.

Eriasteista kiusoittelua tietenkin ilmeni, mutta sellaisesta oli vallalla sanonta: ”Pieni kiusa on suurta rakkautta.” Kiusaaminen sai vain harvoin sellaisia muotoja, joita voitaisiin perustellusti kutsua vakavaksi seksuaaliseksi häirinnäksi.

Ihmisten kanssakäymisessä merkitsee paljon se, mikä on lähestyjän tarkoitus ja miten kohde sen tulkitsee. Kiusoitteluksi ja huumoriksi tarkoitettu saatetaan kokea häiritseväksi etenkin jos kohteeksi joutuva henkilö on luonnostaan herkkä ja haavoittuva.

Vielä 1960-luvulla nuoret eivät saaneet sellaisia malleja ”lähestymisestä”, joita nykyiset tv-sarjat ja elokuvat heille runsaina ja elävinä tarjoavat. Seksuaalisuus alkoi muodostua erilliseksi ja tärkeäksi elämän osa-alueeksi vasta 70-luvun ”vapautumisen” myötä. Suuntaus ja arvostus ovat jatkuneet niin, että nykyisin tarvitaan jo asiaan erikoistuneita terapeutteja. Syntyvyys on ”taidollisista ponnisteluista huolimatta” koko ajan laskusuunnassa.

Negatiiviseksi seksuaaliseksi häirinnäksi on määritelty mm. nimittely, hävytön tuijottaminen, erilaiset kommentit, ruokottomat eleet ja koskettelu.

Positiiviseksi muodoksi kuvataan ns. flirtti, joka on kahden ihmisen välinen kontakti, jossa toinen tekee aloitteen ja katsoo, vastaako toinen siihen. Mikäli huomionosoitukset ovat yksipuolisia, on kyse häirinnästä.

Positiivisen seksuaalisen kanssakäymisen tulisi määritelmän mukaan periaatteessa tapahtua kahden siihen suostuvaisen henkilön välillä.

Ongelmia syntyy lähinnä siitä, että suostuvaisuus on vain ani harvoin ennalta havaittavissa. Aloitteen tekijälläkään (ainakaan nuorilla) ei aina ole hallinnassaan kaikkein hienostuneimpia lähestymistapoja. Mallit on voitu poimia sellaisinaan tv-sarjoista tai varttuneempien nuorten käytännön käsikirjoista.

Seksuaalinen valistus haluttaisiin jossakin muodossa ulottaa jo päiväkoteihin. Asiaa voidaan perustella sillä, että seksuaalisuudesta muodostuisi silloin luonnollinen asia, jota ei tarvitse hävetä tai opiskella salaa nurkan takana.

Ehkä kuitenkin olisi parasta antaa lasten olla lapsia ja aloittaa valistus vasta silloin, kun asiaan syntyy luonnollista kiinnostusta. Muussa tapauksessa voi syntyä ennenaikaista, luonnotonta kiinnostusta ja samalla myös tarpeetonta seksuaalista häirintää.

On tietenkin itsestään selvää, että on vanhempien ehdoton velvollisuus karsia lapsiltaan huorittelun ja homottelun kaltaiset käytösmuodot. Viisikymmentä vuotta sitten kukaan nuori ei voinut edes kuvitella käyttävänsä sellaisia nimityksiä ikätovereistaan, saati sitten aikuisista ihmisistä, jotka kyllä olisivat puuttuneet asiaan kovin ottein.

Brutaalia seksuaalista häirintää on harrastettu jo muinaisina aikoina, mikäli uskomme 1. Mooseksen kirjan (15-16) kuvausta Juudasta, joka lähestyi miniäänsä tienpuolessa anoen suoraan: ”Anna minun yhtyä sinuun!”

Ohjeena karkeimpien lähestymismuotojen suhteen kelvannee erään pohjalaisneidon tokaisu huomattavasti yli 50 vuotta sitten: "Herra on hyvä ja kaivaa vain omaa persettään!"