Pelastuksesta

Yleisimmässä mielessä pelastuminen käsitetään välttymisenä joltakin epämiellyttäväksi koetulta asialta – on se sitten luonteeltaan konkreettista tai mielen aluetta koskevaa.

Ihmisyhteisöiden konkreettiselle toimintasektorille on rakenneltu pelastuslaitoksia, -palveluita ja -joukkoja, sairaaloita ja hoitolaitoksia, joiden tehtävänä on huolehtia ennen muuta ihmisten fyysisen puolen varjelusta.

Mielen alueella toimii mm. pelastusarmeijan, kirkon, uskontokuntien ja mielenterveyshuoltoon keskittyviä sekä kulttuurin piiriin luettavia organisaatioita. Kristillinen kirkko lupaa tosin ehdollisen pelastuksen sekä mielelle (tajuisuudelle) että fyysiselle olemukselle.

***

Konkreettisista pelastustapahtumista voidaan saada todisteita uutisista ja potilaskertomuksista. On tietenkin huomioitava se, että fyysisen puolen pelastamiselle näyttäisi jossakin vaiheessa tulevan vastaan ylitsepääsemättömät rajat.

Hengellisten piirien esittämät pelastukset jäävät useimmiten uskon tai subjektiivisten todistusten varaan. Lisäksi ne määritellään yleensä ikuisiksi (kuten myös niiden ulkopuolelle jäämiset).

***

Wikipedia määrittelee uskonnollisen pelastusajatuksen sellaiseksi, missä ihminen pelastuu Jumalan hänelle hänen ”luonnollisen syntisyytensä” johdosta määrittelemästä rangaistuksesta takaisin Jumalan yhteyteen eli taivaaseen.

Toinen vaihtoehto olisi niin sanottu kadotus, josta ainakin luterilaisen näkemyksen mukaan voidaan pelastua ainoastaan uskomalla kristinuskon perustajaksi määriteltyyn persoonaan, Nasaretin Jeesukseen, sekä hänen suorittamaan sovitustyöhön ja ylösnousemukseen.

Roomalaiskatolinen tulkinta sisältää lisänä kuoleman jälkeisen kiirastulitilan, jossa syntinen sielu voi ainakin lievissä tapauksissa puhdistautua maallisista epäpuhtauksistaan.

***

Wikipedia väittää, että raamatun terminologiassa sielu viittaisi ihmiseen (holistisena) kokonaisuutena, kun se myöhemmissä vaiheissa on ”populaareissa tulkinnoissa” käsitetty sisäiseksi olemukseksi.

Tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä ”holistinen” näkemys on myöhäisempi kuin lihallisenkin kehon (taivaaseen) mukaan ottava (ks. Otavan Ensyklopedia/kuolema/Laasonen).

***

Jeesuksen ylösnousemuksen tulkinta konkreettiseksi, fyysisenkin kehon henkiin herättämiseksi, lienee osa evankelistojen itsensä rakentamaa kerrontaa. Jeesuksen ylös noussut olemus kuvataan yleensä selvästi fyysisestä poikkeavaksi (hätinä tunnistettavaksi).

Kirkollisissa piireissä korostetaan usein Johanneksen evankeliumin kohtaa, missä epäilevä Tuomas on pantu konkreettisesti koskettelemaan Jeesuksen kehoa. Johannes lienee tosin rakentanut episodin ainoastaan korostamaan sitä, ettei konkreettinen läheisyys tai seuraaminen ollut niin tärkeätä kuin ajattomien asioiden välitön tiedostaminen omassa sisäisyydessään – usko ilman ulkoisia uskon kohteita.

***

Wikipedia erittelee lähinnä kristillisiä pelastusnäkemyksiä, joissa korostetaan joko armon, uskon tai Kristuksen merkitystä – katolisten ottaessa mukaan myös opin kiirastulesta. Tällaiset korostuserot voidaan luokitella lähinnä makuasioiksi, ellei esim. uskolle haeta käsitteen syvimpiä merkityksiä välittömänä omakohtaisena tietoisuutena (uskosta, toivosta ja rakkaudesta ks. esim. Ristin Johannes: Hengen yö).

***

Pelastuminen juutalaisuudessa määritellään Wikipediassa pelkästään ”kansalliseksi hyvinvoinniksi”, jossa yksilöiden kuoleman jälkeinen kohtalo jää vaille huomiota.

Näkemys on pahasti yksinkertaistettu. Juutalaiset saattavat tosin pitää itseään pelkän kansallisuuden ja sen historian nojalla Jumalan suhteen erikoisasemassa (omaisuuskansana). Kuoltuaan hän saattaa tuonelassa kohdata Mooseksen ja joutua näkemään rikkomuksensa tämän antamia lakeja kohtaan. Kärsittyään hän kuitenkin voisi päästä osalliseksi kaikesta hyvästä (tosin kovin maallisesti määritellystä).

***

Kristinusko ”peri” juutalaisuudesta ajatuksen sijaissovituksen mahdollisuudesta sekä äärettömän suvaitsemattomuuden kaikkia poikkeavia näkemyksiä kohtaan.

***

Wikipedian mukaan islamilainen pelastusnäkemys muistuttaa kristillistä ainakin taivastavoitteen suhteen. Hekin ovat tulkinneet paratiisinsa kovin lihallisesti. Joidenkin näkemysten mukaan siellä on miespuolisen kehonsa uhraajaa odottamassa joukko neitsyitä (miehet eivät aina huomaa, että ”käyttövälineet” tuli tuhotuksi).

Perusnäkemys marttyyriuden autuuttavuudesta on tosin alun perin lainattu suoraan kristinuskosta.

***

Kristinuskoa ja islamia vanhempien uskontojen pelastusnäkemyksistä Wikipedia ei mainitse mitään. Saattaa olla niin, että sivusto on asian suhteen samalla kannalla kuin Kristinusko.fi.

Sivuston kirjoittajan mukaan hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa ”pelastus” merkitsi nirvaanisen tilan saavuttamista, jonka kristityt kovin mielellään (tahallaan) tulkitsevat ”tyhjiin raukeamiseksi – jopa kristittyjen määrittämäksi helvetiksi” (helvetti on tosin tyhjyyttä ikävämpi vaihtoehto, koska se kuvataan ikuisena kärsimyksenä).

Kirjoittaja kehtaa jopa väittää, että buddhalaisuus on ateistinen oppi, koska sen jumalakäsitys ei ole yhtä ihmismäinen kuin kristityillä (jotka ovat omaksuneet sen suoraan juutalaisten Vanhasta Testamentista). Buddhalaisilla oli tosin Jeesuksen kanssa hyvin samantapaista elämänfilosofiaa suosittanut perustaja, Gautama Buddha. 

Mikäli oppi pyrkisi vain kaiken ”annihilaatioon”, olisi omituista, että mm. Dalai Laman kirjassa ”Opetuksia elämästä” kerrotaan jopa kahden laatuisista ylösnousemusruumiista (sambhokaya ja nirmanakaya, ks. Madhiamikan avain).

Hiemankin tarkempi tutustuminen itämaisiin näkemyksiin saattaisi johtaa päätelmiin, joissa kristillinen, inhimillisistä kuvitelmista puhdistettu näkemys taivaasta hengen ykseytenä alkaisi muistuttaa itämaista, ajallisista ehdollistumista vapautunutta sisäistä ja pysyvää olemisen tilaa.

Lisäksi lienee syytä ottaa vakavasti kaikissa evankeliumeissa esiintyvä Jeesuksen itsensä vaatimus, jonka mukaan ihmisen tuli kadottaa katoavainen elämänsä – raueta sen suhteen tyhjiin – että hän voisi sisäisesti vaihtaa sen (Jumalan armosta) katoamattomaan (elämään itsessään – nirvanaan).

Useat kristitytkin opettajat (mm. mestari Eckhart ja Böhme) vertasivat Jumalaa ”tyhjyyteen” pyrkiessään korostamaan sitä, ettei Jumala Itsessään ollut ”sitä tai tätä” – mitään ajallisin käsittein määriteltävissä olevaa.

***

Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä Paavali vakuuttaa, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamatonta. Mikäli kristinuskon tärkein tulkitsija on käsittänyt oikein, lienee täysin turhaa puhua lihallisen kehon (tai edes siihen samastuvan mielen) ylösnousemuksesta (epäilijät kysyköön asiasta haudankaivajilta).

***

Suomessa kesän suuret uskonnolliset joukkokokoontumiset todistavat, että perinteiselle tunnustukselliselle uskonmuodolle löytyy vielä verraten paljon seuraajia.

Tavanomaisen kirkollisuuden piirissä seurakuntalaisten näkemykset saattavat olla jo väljähtyneitä, mikäli niitä on ylipäänsä vaivauduttu omakohtaisesti edes pohtimaan. Monet tyytyvät muutamiin seremonioihin, joita kirkko on polvesta toiseen tarjonnut elämän kohokohtien juhlistamiseen.

***

Ajatusta pelastumisesta tulisi uskontojenkin pohjalta miettiä vapautumisena aikaan samastuvan tajunnan rajoittumisesta menneen, nykyisen ja tulevaisuuden (ohimenevyyden) puitteisiin.

Vapautuminen ei merkinne (kuten helposti ajatellaan) kehon vanhenemisen lakkaamista ja ajallisen elämäntavan venymistä loputtomaksi, vaan tietoisuuden irtautumista kaikesta sellaisesta, joka on syntynyt ehdollistumisesta peräkkäisiin ja ohimeneviin ilmiöihin (perisyntiin).

***

Mitä tulee erilaisiin näkemyksiin ihmisten pelastusmahdollisuuksista, olisi ehkä jo korkein aika tarkastella niitä avoimesti ja ennakkoluulottomasti, jolloin niiden ydinteemoissa voitaisiin havaita huomattavasti enemmän yhteisiä piirteitä kuin eroavuuksia.

Ihmiskunnan historia on täynnä kauheita todistuksia siitä, mitä pienten erilaisuuksien korostaminen voi aiheuttaa.

Yhteisesti sovittuja näkemyksiä (tunnustuksia) on usein puolustettu kiivaasti (jopa verisesti), vaikka osa niistä olisi rakentunut hyvin heikoille perustuksille.

Hengellisissä asioissa ensimmäinen vaatimus on täydellinen rehellisyys ja riittävä avoimuus, jolloin ”leilit” eivät pääse kovettumaan niin, etteivät ne siedä mitään entistä todellisempaa.

Hengellisiä asioita ei milloinkaan voida esittää sellaisina kuin ne itsessään ovat, koska henki on luonteeltaan ajaton ja jakamaton – ei käsitteellinen.

Ihmisen tajuntaa voidaan ohjata – mikäli ihminen itse sallii sen ohjautua – henkisyyden suuntaan sanallisen opastuksen, vertauskuvien ja seremonioiden kautta, kunhan konkretisoinnissa ei sentään ajauduta tuulivoimalla toimiviin rukousmyllyihin saakka.

Onko aina syytä valittaa?

Eräs viime sotien veteraani kertoi, että lomalla oli lähes taivaallista saada nukkua rauhassa puhtaiden lakanoiden välissä, kun tilannetta vertasi ahtaaseen korsumajoitukseen tykistökeskityksessä (kuvassa Syyrian sisällissodan tuhoja).

Ihmisten valituskynnys näyttäisi laskevan suhteessa saavutettuun mukavuuteen.

***

Suomalaiset sadattelevat sateista ja koleahkoa kesäsäätä ottamatta huomioon, millainen olisi sen täydellinen vastakohta.

Rahatkaan eivät aina tahdo riittää edes tarpeelliseksi katsottavaan, saati kaikkeen siihen, mitä mieli haluaisi. Tilanne täällä ei sentään missään muistuta kuvan mukaisia oloja.

Sanotaan, että Suomen tiestö pahasti rapautunut. Tiet eivät tosin vielä ole aivan samassa kunnossa kuin kaksi alla kuvattua.

Kotimaan lomalle yhteen aikaan pyrkivät saattavat tuskailla täysinäisiä junia, jotka eivät ole nimeksikään niin täynnä kuin kuvassa.

Lomailijat hermoilevat myös teille syntyviä ruuhkia, mutta ne eivät muistuta kuvan työpaikkaliikennettä.

Syysmyrskyt kaatavat joskus muutaman puun ja repivät kattoja, mutta eivät sentään saa samanlaista tuhoa aikaan kuin seuraavissa kuvissa.

Tasa-arvon toteutumisen puutteistakin puhutaan, vaikka tilanne on kaukana kuvan todistamasta.

alistaminen.

Sanotaan, ettei suomalaisilla lapsilla ole aina riittävästi harrastusmahdollisuuksia, mutta heidän ei sentään tarvitse kuvan tapaan harjoittaa ”aarteenetsintää” kaatopaikoilla.

Jätehuollon organisointikin joskus kismittää, vaikka se ei missään Suomen kolkassa liene yhtä huonossa mallissa kuin kuvassa.

Silloin kun koirankakat katuvierillä nousevat otsikkoihin, ovat elämän vakavimmat ongelmat ja uhkatekijät ilmeisesti voitettu – ja asiat alkavat olla suhteellisen hyvällä mallilla.

Tosi kuin vesi

Veden rinnastaminen totuuteen on ymmärrettävää siitä syystä, että vesi näyttelee hyvin merkittävää roolia jokapäiväisessä elämässä.

Joskus väitetään, että vesi on vanhin voitehista. Veden uskotaan ilmaantuneen maapallon pintakerrostumiin – ja sen myötä ihmiskehojen ainekseksi – hyvin pitkien aikojen saatossa asteroideista, komeetoista ja tulivuorten purkauksista.

***

Vesi on kristillisissä seremonioissa otettu kasteen välineeksi, mikä pohjautunee kuvauksiin Johannes Kastajan toiminnasta. Todellisen muutoksen synnyttävän kasteen sanotaan kuitenkin tapahtuvan hengen tai tulen voimasta.

***

Veden käyttäminen totuuden symbolina on hieman ongelmallista siitä syystä, että sen olomuoto saattaa muuttua ja että se ei pysy paikallaan, vaan kiertää.

***

Ihmiset voivat hyödyntää helposti ja välittömästi ainoastaan yhtä prosenttia maapallon vesimäärästä, koska 97 % on suolaista merivettä, ja lisäksi 77 % makeasta vedestä on sitoutuneena jäätikköihin tai maa- ja kallioperään.

Ihmiskehosta 62 % koostuu vedestä. Mikäli vesi olisi totuuden tunnusmerkki, niin ihminen olisi kehonsa puolesta 62 prosenttisesti todellinen. Vesi on hänelle niin tärkeä, että jo 20 % vajaus tekee kehon kautta koettavan tajuisen elämän mahdottomaksi.

***

Totuuden luonteen pohtiminen lienee ollut ihmisille tyypillinen teema jo hyvin kauan. 

Maaherra Pontius Pilatuksen väitetään pohtineen Jeesuksen tuomitsemisen yhteydessä sitä, mikä on totuus. Johanneksen evankeliumin kertomus lienee tosin lähinnä evankelistan itsensä rakentama tulkinta Jeesuksen henkisestä tehtävästä ja olemuksesta (saattaa tietenkin periaatteellisessa mielessä vastata todellisuutta).

***

Sanotaan, että vasta Aristoteles loi perustan totuuskäsitteen analyyttiselle tarkastelulle teoksessaan ”Metafysiikka”.

Ongelmia synnyttää se, ettei Aristoteles ”puolimaterialistina”, empiiristä havaintoa ja logiikkaa korostavana ymmärtänyt todellisesta metafysiikasta mitään, vaan alensi sen tavallisen ymmärryksen puitteisiin. Aristoteles tosin edellytti, että empiiristen havaintojen selittämiseen ja yleistämiseen tuli käyttää myös järkeä.

Hänen todellisuuden luonnetta kuvaava väittämänsä on: ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.”

Nykyisin lausumaa vastaa ns. korresponssiteorian väite: ”Väite on tosi, jos asiat ovat niin kuin niiden väitetään olevan (kunhan vain tietäisi, miten asiat todella ovat!)”

Väite ei tuo paljon lisävalaistusta Aristoteleen näkemykseen eikä se ole paljonkaan pätevämpi kuin ”tosi kuin vesi”, tai ”ei oo Lahden voittanutta” (oli toki kaksikin – ja tehdas sulautettiin Hartwalliin).

Asioiden ja elämän ydinolemusta ymmärtämätön Aristoteles on sekoittanut myös jälkipolvien päät kehäpäätelmillä, joilla ei ole mitään tekemistä muuttumattoman tai edes muutokset tallentavan todellisuuden kanssa. 

Valitettavasti Aristotelesta pidettiin auktoriteettina aina uuden ajan alkuun saakka – todellisuuskäsityksen suhteen jopa ns. tieteelliseen vallankumoukseen asti. Jopa kristillisissä piireissä (etenkin skolastiikassa) hänen vaikutuksensa oli merkittävä ja omiaan viemään hengellistä ajattelua hengettömyyden suuntaan.

***

Ehdollisen ajattelun ”todellisuusluonne” korostuu paljon myöhäisemmilläkin filosofeilla, kuten Descartesilla, joka väitti ajattelun olevan selvä todiste ihmisen olemassaolosta. Nietzsche irvaili tätä näkemystä pitäessään juuri ajattelua merkkinä siitä, ettei todellista (pysyvää, ajasta riippumatonta) olemassaoloa oltu vielä saavutettu.

***

Analyyttisiksi totuuksiksi kutsutaan inhimillisen tajunnan havaitsemia ja yleisesti hyväksymiä säännönmukaisuuksia. On selvää (joskin jo kvanttifysiikka koettelee tällaisten päätelmien rajoja), että kaksi plus kaksi on neljä, koska ihmiset itse ovat asian sellaiseksi oman aika- ja tilarajoitteisen tajuntansa puitteissa määrittäneet.

Tällaiset määritelmät eivät kuitenkaan kykene missään määrin selittämään elämän syvintä alkuperää, sen ilmentymisen syitä tai tavoitteita. Analyyttinen tutkimus tarkastelee pelkkiä ilmiöitä, niissä olevia säännönmukaisuuksia ja poikkeamia.

***

”Panta rhei (kaikki virtaa)” totesi aikoinaan (2500 vuotta sitten) hämäräksi (turhan vaikeaksi) väitetty Herakleitos ja jatkoi, ettei kukaan voinut astua samaan virtaan kahta kertaa, koska sekä virta että siihen astuja ehtivät ensimmäisen kerran jälkeen jo hieman muuttua.

Filosofi Nietzschen sanotaan (tosin virheellisesti) omaksuneen Herakleitoksen opin jatkuvasta ”tulemisesta”, kun taas Platon puhui (Jaakob Vanhurskaan tavoin) kaiken taustalla olevasta muuttumattomasta ”olemisesta ja olemuksesta”. 

Nietzsche puhui (Zarathustrassaan) ”tulemisesta” ainoastaan ilmennysten puitteissa, joissa ”syiden summa tuo yksilöllisen tietoisuuden takaisin”. 

Hänkin lähti (Platonin ja monien muiden todellisten filosofien tapaan) kuitenkin siitä, että ilmenneen taustalla (lähtö- ja paluukohtana) on aivan toisenlainen tietoisuus tai tietoisuuksia, jotka syklisen ilmennyksen ajaksi ”kadottivat itsensä ja etsiytyivät sitten pitkien ketjujen kautta takaisin itseensä – omaan muuttumattomaan ydinolemukseensa (Isänsä kotiin)”.

***

Metafysiikan eli fysiikan jälkeisten tai ylittävien asioiden käsitteellinen pohdinta tuottaa lähinnä kehäpäätelmiä ja hienosti sanoitettuja lausekkeita, jotka eivät ole kovin paljon viisastuttaneet ihmiskuntaa.

Metafyysisten asioiden tutkiminen edellyttää tutkijalta kykyä irrottautua pelkän psyko-fyysisen elämän luomista, aikaan ja tilaan rajoittuvista, ehdollistumista.

***

”Totuus on tekevä teidät vapaiksi” ei tarkoita mitään sanallista julistusta, koska mikään ulkoisesti ilmaistu ei sinänsä vapauta ketään. 

Totuus merkitsee pysyväisluonteista itsekohtaista sisäistä tilaa, jossa kaikkeuden todellinen ja sisin olemus paljastuu välittömänä ja ehdottomana tietoisuutena.

Johanneksen evankeliumin Jeesus esittää: ”Vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea”, koska se hänen kohdallaan (ainakin Johanneksen tulkinnan mukaan) olisi nojannut suoraan ja välittömään tietoisuuteen asioiden todellisesta olemuksesta.

***

”Tosi kuin vesi” kelvannee tietenkin ”työhypoteesiksi” tarkasteltaessa asioita ja ilmiöitä havaittavissa olevan, muuttuvan ”todellisuuden” puitteissa.

Jos halutaan päästä ilmenneen syihin ja tarkoituksiin, täytyy kaikki vertailukohdat jättää taakse, koska ne ovat syntyisin ajallisista ehdollistumisista. 

Todellisuutta itseään ei tarvitse eikä voida verrata mihinkään, koska erilaisuus ja erillisyys kuuluvat ainoastaan ilmennyksen piiriin.

Kaikkein selkein on kaikkein mystisintä

Otsikko pitää paikkansa, mikäli mystinen käsitetään sanan sisimmässä merkityksessä – kaikkien elämän mysteerien avautumisena.

Sanakirja antaa mystiselle useita merkityksiä, kuten arvoituksellinen, salaperäinen, selittämätön, salamyhkäinen tai jopa salakavala.

Sana mystiikka tulee kreikankielen vaikenemista tarkoittavasta sanasta (μυω, muo).

Kun sanan merkityksestä karistetaan pois ”kansanomaiset vivahteet”, voidaan käsite määritellä suoraksi yhteydeksi asioiden perimmäiseen luontoon. Yhteydellä ei silloin tarkoiteta asioiden havainnointia ulkopuolelta, vaan niiden alkuperäisen olemuksen tiedostamista omassa ja omana olemuksenaan – johon raamatullinen ilmaus ”elämä itsessä” viittaa.

Usein mystiikaksi käsitetään kaikki sisäiset pyrkimykset, joista suurin osa tapahtuu ihmisen tunne- tai järkiolemuksen puitteissa, jolloin ne ovat luonteeltaan psyykkisiä.

***

Kristillisissä piireissä puhutaan ns. Pyhän Hengen armolahjoista, jollaisiksi luokitellaan tavanomaisista inhimillisistä taidoista poikkeavat kyvyt.

Apostoli Paavali esittää sellaisiksi mm. viisauden ja tiedon ilmaisukyvyn, parantamisen lahjan, profetoimisen eli ennalta tietämisen kyvyn, henkien eli näkymättömien vaikutusten erottelutaidon sekä kielillä puhumisen ja puheen selittämisen kyvyn.

Tällaiset poikkeavat tavanomaisista kyvyistä lähinnä siinä, että ne eivät näyttäisi olevan synnynnäisiä tai harjoituksen tulosta, vaan ilmenevät yksilöissä täysin spontaanisti. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö kyvyt ole jo voineet olla henkilössä piilevinä.

Periaatteessa suurin osa tällaisista kyvyistä on luokiteltavissa psyykkisiksi – parhaimmillaan sielullisiksi – mikäli niitä verrataan todellisiin henkisiin kokemuksiin, joissa ei enää ole minkäänlaista erillisyyttä, epätietoisuutta tai epätarkkuuksia.

Parantamisen lahja saattaa perustua kykyyn vapauttaa elinvoimia niitä tarvitsevan käyttöön. Parhaimmillaan on kyse ns. sielun voimista, joiden vapautuminen riippuu suuresti parantajan sisäisen ja ulkoisen olemuksen puhtaudesta.

Sisäisten virtausten laadun havainnointia voidaan nykyisin käsittein nimittää selvänäkemiseksi, selväkuulemiseksi tai selvätuntemiseksi – tulosten ”selvyydessä” on tosin usein varsin suuria eroja.

Kielillä puhumisen tavanomaisin muoto lienee tunneolemuksen ”ylikuormituksesta” johtuva kontrolloimaton ääntelehtiminen, jota on turha yrittää tulkita.

Jotkut harvat kykenevät tosin puhumaan todellisia vieraita kieliä saavuttaessaan joko omassa sisäisessä (sielullisessa) olemuksessaan tai kollektiivisessa tietoisuustasossa olevan informaatiokentän, jollaisesta on saatu näyttöä mm. hypnoosikokeissa.

Profetoimista pidetään usein jo kiinnostavuutensa takia korkeana armolahjana, koska ihmiset ovat luonteeltaan uteliaita erityisesti tulevaisuuden suhteen. Lahja ei tosin ole niin harvinainen kuin yleensä ajatellaan, sillä hyvin monet ovat kokeneet unessa jotakin, joka on myöhemmin konkretisoitunut. Unitietoisuudessa käsitys ajasta ei ole täysin rajoittunut menneeseen ja nykyisyyteen, vaan siihen saattaa heijastua jotakin, joka sisäisessä olemuksessa kulkee (hieman sääennusteiden tapaan) jonkin verran ”fyysisen todellisuuden edellä.”

Pitkän aikavälin ennusteissa on yleensä varsin paljon poikkeamia ja väkisin tulkintoja (mikäli ne eivät ole tapahtumien jälkeen tehtyjä – kuten jotkut raamatun profetioista).

Menneiden tapahtumien näkeminen on huomattavasti varmempaa kuin tulevien, koska kaikesta ilmennyksen piirissä tapahtuvasta jää muistijälkiä, joita tietynasteisen mentaalisen kyvyn omaava voi havaita.

Raamatussa Ps. 69:29, Fil.4:3 ja viisi Ilmestyskirjan kohtaa puhuu ”elämän kirjasta”, johon ihmisen kaikki toimet on kirjattu. Kyseiset kohdat ovat rajoittaneet (pelotemielessä) alkuperäisen universaalin käsitteen koskemaan ainoastaan sellaisia yksilöitä, jotka olivat oikeutettuja saavuttamaan pysyvän elämäntilan hengessä.

Itämaiset näkemykset puhuvat ns. akaasasta, jonka tutkiminen (muuten kuin epämääräisinä heijasteina) ei onnistu tavallisille selvänäkijöille, vaan edellyttää paljon syvempää, lähes mystistä tilaa. Sellaiseen kykenevät (hyvin harvat) ovat kaivelleet tietoa aina alkuräjähdyksestä saakka, koska todellinen mystiikka voi ylittää kaikki ajalliset rajoitteet.

***

Paavali toteaa Korinttolaiskirjeessään, että henki kykenee tutkimaan Jumalan syvyydet, koska ihmisen henki on samaa olemusta alkuperänsä kanssa.

Henki ei tosin ole hetikään sama asia kuin psyyke, vaan on olemuksena aistimusten, tunteiden ja ajattelun ulottumattomissa. Tämä tekee hengen kautta tutkimisen – mystiikan – tavattoman vaikeaksi, koska ihmisen tajunta on yleensä täysin samastunut ja ehdollistunut kehonsa ja mielensä toimintoihin.

Kiistely ihmisen vapaasta tai sidotusta ratkaisuvallasta on suurelta osin mieletöntä. Ihminen toki voi tehdä tunneperäisiä tai loogisia päätöksiä ”suhteellisen vapauden puitteissa”, mutta ne ovat syntyneet hänen omaksumiensa ajatusmallien ja luontaisten tunnelatautumien pohjalta.

Ulkoisen elämän puitteet ovat kyllä jossakin määrin objektiiviset – tosin alati muuttuvat – mutta jokainen ihminen kokee niissä tapahtuvat ilmiöt omien mielikuviensa ja tunnelataustensa värittäminä tiloina.

Mystiikan tarkoituksena on päästä sellaiseen tietoisuuden tilaan, joka ei sisällä mitään maallisen elämän aiheuttamaa väristystä ja vääristymiä.

Ajattelu on jo sananakin sidoksissa aikaan. Ajattelemalla voidaan toki tulkita käsitteellisesti mm. kvanttifysiikan omituisuuksia, mutta ei havaita välittömästi ajasta ja tilasta riippumatonta todellisuutta – elämän syvintä ja alkuperäisintä olemusta.

Monet ”viisaina pidetyt” ovat väittäneet, ettei mitään muodoista riippumatonta elämää voi olla olemassa. Viisaat tosin uskovat, että kaikki ilmennyt – aika mukaan lukien – on lähtöisin täysin käsittämättömästä tilasta, jossa ei oikeastaan ole aikaa ja tilaa, mutta kuitenkin sen täytyy potentiaalisuutena sisältää ne kaikki.

***

Johanneksen evankeliumin alku kuvaa hyvin tilaa ennen ilmennyksen alkua eli alkuräjähdystä kertomalla, että kaiken ilmenevän mahdollisuudet olivat tuossa ajattomassa alussa. Mahdollisuudet ilmenivät sitten erilaistuneissa muodoissa aikaan ja tilaan, että tajuiset – mutta vielä ”pimeyden vallassa olevat” olentokunnat voisivat pirstaleituneisuutensa havaittuaan jossakin vaiheessa oivaltaa oman todellisen olemuksensa ja lähtökohtansa – ja alkaa sisäisen paluunsa takaisin ”Isänsä kotiin.”

***

Mestari Eckhart kuvaa kolmenlaisia ”mystisiä tiloja”, joista tavallisimpia ovat tilapäiset tempautumiset ajattelun ylittävään tilaan. Tällaiset eivät ole kovin merkittäviä – saati merkkejä ”pelastusvarmuudesta”, vaan niistä tulee edetä pysyvään tilaan, jota hän kutsuu ”Jumalan Pojan syntymäksi ihmisen sielun puhtaimmassa olemuksessa.”

Tämäkään ei vielä ole (ihmisyyden kannalta) lopullinen tavoite, vaan kaikkien olemusten tulisi avautua (murtautua) esteettä aina jumaluuteen saakka. Vasta silloin ”Pyhän Hengen temppeli” on valmis ”ylhäältä johdettu kokonaisuus” – vasta silloin Kristus on päälle puettu ja saa ”ylhäältä syntyneessä ihmisessä” arvoisensa ilmauksen.

***

Luterilaisuudessa toisinaan tavattava ”neuroottisen kielteinen” suhtautuminen mystiikkaan ei ole järkevästi perusteltavissa, mikäli otetaan todesta Johanneksen evankeliumissa ilmaistu Jeesuksen kehotus jokaiselle seuraajalle tulla samaan ”mystiseen yhteyteen” Isän kanssa, kuin missä hän itse jo sisäisesti oli.

Kielteisyys johtunee ainakin osaksi kirkon piirissä joskus tunnetusta pelosta, että maallikot voisivat ”kohota hengessä” kirkollisten vallanpitäjien yläpuolelle.

Mukavan viileä juhannus on taas tulossa

Kesäpäivänseisauksen aikaa on Pohjolassa juhlittu jo kauan ennen kristinuskon tuloa. Valon merkitys elämälle on ymmärretty kaikkialla. Myös vuoden valottominta ajankohtaa on juhlittu siitä alkavan valon lisääntymisen vuoksi.

***

Kauan sitten suomalaiset viettivät juhannuksena Ukon (sään, sadon ja ukkosen jumalan) juhlaa, jolla katsottiin olevan suotuista merkitystä satoon ja hedelmällisyyteen. Kasvun varmistamiseksi Ukon juhlan aikaan tehtiin taikoja.

Auringon kiertorata on juhannuksen tienoilla korkeimmillaan – ”pesässään”. Suunnanmuutoksen uskottiin synnyttävän taianomaisen tilan, jolloin pahat henget saattoivat liikkua vapaasti.

Kokkojen lisäksi myös meluamisen ja juopottelun katsottiin tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä (nykyisin sellainen houkuttelee paikalle lähinnä virkavaltaa).

***

Katolinen kirkko liitti juhannukseen Johannes Kastajan syntymän, josta sen nykyinen suomalainen nimitys juontuu. Kirkko siirsi juhlan 400-luvulla kesäkuun 24. päivään, koska siitä on puoli vuotta Jeesuksen syntymäjuhlaan. Kirkolla ei tosin ole milloinkaan ollut luotettavaa tietoa kummankaan henkilön todellisista syntymäajankohdista – ne vain sijoitettiin käytännön syistä aikaisempien juhla-aikojen yhteyteen.

Nykyisin juhannuksen ajankohta vaihtelee kesäkuun 19. – 26. päivien välillä, aaton osuessa aina perjantaille ja juhannuspäivän lauantaille.

***

Juhannuskokko periytyy keskieurooppalaisesta tavasta polttaa tulia kevään juhlan yhteydessä. Suomessa tapa on levinnyt koko maahan vasta 1900-luvulla. Länsi-Suomessa oli kyllä ennenkin poltettu keväällä helavalkeita ja pääsiäiskokkoja (jälkimmäisiä poltetaan yhä).

Kokon yli ovat suomalaisten neitojen ohella hieman erilaisin motiivein hyppineet myös irlantilaiset, englantilaiset ja venäläiset.

***

Juhannustaioista tunnetuimpia ovat tietenkin lemmentaiat. Niillä pyrittiin takaamaan naimaonni ja näkemään tai jopa houkuttelemaan tulevaa puolisoa.

Kaivon, lammen tai lähteen pintaan (mieluummin tietenkin alastomana) katsoen uskottiin saatavan näkyviin tulevan puolison kasvot.

Suurin osa taioista on omistettu naispuolisille – miehen köriläät joutuivat tyytymään kokkojen rakentamiseen ja sytyttämiseen sekä tietenkin väkijuomien nauttimiseen.

Tämä johtunee siitä, että naisten parista löytyy usein enemmän herkkyyttä luonnon salattua puolta kohtaan.

Alastomuuden vaatimus lienee todennäköisesti syntyisin miesporukoissa, joissa on haluttu lisätä juhlaan annos eroottisuutta.

Uskottiin, että jos neito juoksee juhannusyönä saunasta tullessaan alastomana ruisvainion ojia pitkin, niin viimeistään yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan (mahdollisesti jo aikaisemmin).

Jonkin perinteen mukaan neidon tuli kieriskellä alastomana poikatalojen ruispelloissa saadakseen pojat kiinnostumaan (ainakin jossakin tarkoituksessa) itsestään.

Saunan jälkeen piti suunnata paljas takapuoli edellä puupinoa kohden (kuvassa). Tuleva rakas muistuttaisi sitten sitä halkoa, johon takapuoli ensimmäisenä osui. Jos se oli halkaistu, oli kyseessä varattu mies tai leski, halkaisematon puu merkitsi miehen saamista täysin omaksi.

Monien saunojen katoilla saattoi juhannuksen jälkeen näkyä vastoja (vihtoja), joita neitoset olivat sinne viskoneet katsoakseen, mihin suuntaan vastan kädensija osoitti – sieltä kun oli myös sulhanen odotettavissa.

Käen yöllisen kukunnan lukumäärä kertoi sen, miten monen vuoden kuluttua sulhanen ilmaantui. Jos kukkumista ei kuulunut (joka on tavallisinta jo juhannuksen aikaan), tuli sulhanen vielä samana vuonna.

Naimaonnea voitiin kysäistä myös porsaalta – jos se röhkäisi, niin häät olivat pian tulossa.

”Vakiintuneita naisia” kehotettiin menemään muurahaispesän ääreen kirnuamaan vettä hameenhelma hampaissaan – sillä tavoin varmistettiin hyvä voi-onni!

Perinteisissä taioissa ei ollut paljonkaan kristillisiä vaikutteita – erään mukaan täytyi tosin juosta virsikirja kädessä seitsemän kertaa myötä päivään pihan suurimman kiven ympäri. Kiveltä saattoi sitten juhannusyönä nähdä tulevan sulhonsa.

***

Juhannushäät olivat Suomessa pitkään varsin yleisiä, mutta viime vuosikymmenten aikana ne ovat jääneet lähes kokonaan pois, koska ihmiset haluavat päättää itse, miten he juhannuksensa viettävät.

***

Nykyisin juhannustavoista ovat jäljellä vielä runsaanpuoleinen alkoholin käyttö, saunominen ja pyrkimys vesistöjen äärelle, joiden yhdistelmät aiheuttavat etenkin lämpiminä juhannuksina turhan paljon hukkumisonnettomuuksia.

Juhannuskoivuja saattaa vielä harvakseen nähdä talojen ovilla, ruotsinkielisillä seuduilla myös juhannussalkoja.

Paikallisia juhlia ei enää juuri ole, koska parantunut liikkuvuus mahdollistaan suurten festivaalien järjestämisen.

***

Iloista juhannusta lukijoille

– ollaan tietenkin ihmisiksi!

Ajatuksia luomisesta ja Luominen-lehdestä

Luominen ry toimittaa suomenkielellä Creation Ministries Internationalin (CMI:n) englantilaista lehteä. Esikuvansa mukaan suomalaisen version taustavoimat esittävät lehden ”luonto- ja tiedelehtenä”, joka esiasenteisesti tukee raamatun ehdotonta ja historiallista oikeellisuutta, sekä kieltää evoluution mahdollisuuden.

Yhdistys ei tuo selvästi esiin sitä, millaisia kristillisiä sidosryhmiä siinä toimivat henkilöt edustavat. Periaatteellisessa mielessä esim. Paavalin synodilaiset pitäytyvät lähes yhtä tiukasti raamatun ja luterilaisten tunnustusten totuusarvoihin.

***

Nykyisen tieteen mukaan maapallon ikä on noin 4,5 miljardia vuotta, ja se tulee elinkelvottomaksi suunnilleen parin miljardin vuoden kuluttua. Kreationistit pitäytyvät siihen, että raamatullinen, alle 10 000 vuoden ajoitus perustuu ”tieteellisiin faktoihin.”

***

Katolinen kirkko on jo hieman joustanut luomisajatuksesta Aristoteleen ja Augustinuksen tulkintojen suuntaan, joissa perusoletuksena on ”ensimmäinen liikuttaja.”

Augustinuksen mukaan Jumala loi kaiken olevaisen yhdellä hetkellä, mutta antoi olevaiselle kyvyn kehittyä. Jumala istutti siemenet, jotka sitten kehittyisivät ”luonnon päämääräsuuntautuneisuuden” johdattamina.

Tällaisen ajatuksen taakse voidaan nimenomaan evoluutiomielessä hakea tukea mm. Uuden testamentin monista kylväjävertauksista.

***

Kristillisyyden alkuvaiheissa luomisen suhteen oli vallalla useitakin erilaisia näkemyksiä. Kirkon gnostilaisiksi määrittelemät suuntaukset katsoivat, ettei aikaan, tilaan ja muotoihin sidostuvien olemusten luominen edes tapahtunut perimmäisen jumaluuden toimesta. Erillisten muotojen luomisen suoritti heidän mukaansa Jumalasta jo itsekin eriytynyt olemus, niin sanottu Demiurgi, jonka he samastivat juutalaisten Jehovaan (yhteen monista Elohimeista).

***

Luther ohitti osan katolisen kirkon tulkinnoista ja nojautui suoraan raamattuun, vaikka hän toisaalla piti juutalaisia patologisina valehtelijoina (juutalainen valehtelee aina).

***

Ihmisillä on ilmeisesti aina ollut taipumus etsiä ajattelunsa turvaksi ja tueksi jotakin kestävää ja muuttumatonta. Näin siitäkin huolimatta, että heidän kokemuspiirissään kaikki näyttää olevan alituisen muutosprosessin ja syklisyyden alaista.

Kun ajallisiin ilmiöihin samastunut järkeily ei saa otetta mistään todella katoamattomasta, se alkaa helposti tulkita sellaisiksi osan selvästi katoavista ilmiöistä. Iankaikkinen ja ikuinen saatetaan nähdä ”rajattomaksi venytettynä ajallisuutena”, josta vain karistetaan pois kaikki ikävät piirteet (paitsi ei tietenkään niiltä lähimmäisiltä, jotka joutuvat epäuskonsa takia aivan toisen laatuiseen paikkaan).

***

Suomalaisessa ajattelussa ei ole vielä yleisessä mielessä tapahtunut yhtä suuria muutoksia kuin esim. Saksassa. Siellä raamatun ehdoton totuusarvo alkoi jo 1800-luvun puolessa välissä osaksi himmetä, ja raamattua alettiin lukea kirjoitusaikaansa ja kirjoittajiinsa suhteutettuna hengen tuotteena.

***

Kreationistien ja evoluutioon uskovien näkemykset näyttäisivät olevan niin kaukana toisistaan, ettei niille löydy edes pienintä yhteistä nimittäjää.

Tutkijat ovat löytäneet raamatusta monia kohtia, jotka ovat ehdottoman oikeellisuuden suhteen ongelmallisia tai ristiriitaisia. Muun muassa Vanhassa testamentissa juutalaiset suorittavat Jumalan suosittamia kansanmurhia, jotka nykyisen eettisen käsityksen mukaan olisivat rikoksia ihmisyyttä vastaan. Toisen Mooseksen kirjan lukemattomat pakolliset uhrimenot muistuttavat pikemminkin pakanallista mustan (tai animaalisen) magian harjoittamista kuin yhteyden ottoa johonkin todelliseen jumaluuteen.

***

Yksi yhdistävä näkemys voisi löytyä Johanneksen evankeliumin alusta:

Siinä Sana, eli kaiken ehdollistumaton ydinolemus, oli alussa Jumalan tykönä ja Jumalana. Se tarkoittanee, että kaikkeuden muuttumattomat, puhtaasti henkiset olemukset ja tietoisuus (elämä) ovat ja pysyvät ajattomuuden piirissä.

Evoluutio tulee kuvaan vasta ”pimeydessä”, eli ajan ja tilan syntymän (alkuräjähdyksen) jälkeen hitaasti erilaistuvien elämänmuotojen (kuten lihallisen ja psyykkisen ihmiskunnan) ja tajunnallisten samastussuuntien mukana.

***

Keskiaikainen opettaja, Mestari Eckhart näyttää tietäneen, että raamatun ajoitukset eivät sananmukaisesti tulkiten ole totuudenmukaisia (luomispäivät voitaisiin tosin tulkita pitkiksi kehityskausiksi). Hän toteaa eräässä saarnassaan:

”Olen sanonut usein, että Jumala luo tätä koko maailmaa juuri tässä hetkessä. Kaiken mitä Jumala teki kuusituhatta vuotta sitten tai kauemmin – kun Hän teki tämän maailman – Hän luo juuri nyt, aivan hetkessä.”

Eckhart puhuu Johanneksen evankeliumin alun tapaan ”luomisesta ajattomuudessa”, josta aikaan ja tilaan muodostuva ”suhteellinen elämä” saa sisimmän (henkisen ja sielullisen) olemuksensa ja ilmennystä säätelevät lait. Lakien puitteissa erillistyneet olemukset pyrkivät aikojen (ehkä jopa iankaikkisuuksien) saatossa rakentumaan ”Jumalan kuviksi” siinä määrin, kuin se muotojen puitteissa ylipäänsä on mahdollista.

***

Näinä aikoina on esitetty, että eletään totuuden jälkeistä aikaa – ikään kuin totuus olisi jossakin aikaisemmassa vaiheessa jo tullut saavutetuksi!

Väite saattaa nojata siihen, että ihmiset ovat kyllästyneet auktoriteettien esittämiin ”totuuksiin” ja tarttuvat kaikkeen sellaiseen, joka jollakin tapaa poikkeaa entisestä.

Jonkinasteinen kapinahenki saattaa olla istutettu ihmisten (aikuistenkin) sisäiseen olemukseen pitämään huolta siitä, ettei ulkoisiin auktoriteetteihin takerruta liian pitkäksi aikaa.

***

Turvallisuuden tarpeen lisäksi ihmisyyteen on aina kuulunut myös aimo annos ”hengellistä laiskuutta”, joka ilmenee siinä, etteivät ihmiset vaivaudu käyttämään kaikkein arvokkainta ”leiviskäänsä”, mahdollisuutta ajatella omilla aivoillaan.

***

Uskonnollisissa näkemyksissä nousevat usein esiin subjektiiviset (psyykkiset) kokemukset, joiden esittämisessä ei aina edes pyritä objektiivisuuteen.

”Maallisen elämän” tarkoitus lienee opettaa ihmisille suhteellista objektiivisuutta, josta he kuitenkin rakentavat omia subjektiivisia näkemyksiä.

Useimpien uskontojen syvin tavoite lienee kuitenkin pyrkimys objektiiviseen henkiseen todellisuuteen, joka teologisin termein on löydettävissä ainoastaan Jumalassa.

***

Tajunnallinen ”erossa olo Jumalasta” määritellään niin sanotuksi perisynniksi, joka johtuu ihmisen kykenemättömyydestä tiedostaa muuttumaton todellisuus välittömästi omassa olemuksessaan.

Johanneksen evankeliumin Jeesus lupasi näyttää seuraajilleen totuuden (mikäli he kypsyisivät sen vastaanottamaan). Vasta totuuden tietoinen kokeminen vapauttaisi heidät ajallista, ainakin osittaiseen katoavuuteen ja katkonaisuuteen johtavista ehdollistumista.

***

Ihmiset hakevat ”totuutta” erilaisten ajatusmuotojen piiristä, jotka ovat kaikki pelkkiä symbolisia viitteitä johonkin ajasta riippumattomaan olemiseen ja olemukseen.

Kreationismi ja evoluutioteoria ovat ehdollistuneita ajatusmuotoja, jotka eivät edusta muuttumatonta todellisuutta, vaan ovat kumpainenkin yhä luonteeltaan ”makuasioita” – kuten filosofi Nietzsche olisi asian ilmaissut.

***

Erityisesti luterilaisuuden piirissä on karsastettu mystiikkaa ottamatta huomioon, että kristillisyyden perusolemus, Nasaretin Jeesus (samoin Paavali), oli itsessään todellisen mystiikan esikuva. Hänen sanotaan saaneen kaiken suoraan Isältään ja olleen sisäisesti yhtä Isänsä kanssa.

Todellisen mystiikan tarkoitus on avata kaikki mysteerit niin, että ne ilmenevät puhtaassa tietoisuudessa (ajatusten ja tunteiden yläpuolella) muuttumattomina, ajattomina alkuolemuksinaan (joissa ei ole ”vaihteen varjoa”).

Skeptikot saattavat tietenkin pitää ajattelun ylittäviä tiloja hallusinaatioina (jollaisia ne toki usein ovat), mielikuvituksen tuotteina tai tajuttomuutena, koska sellaiset lienevät hyvin harvinaisia, eikä niistä voida antaa kovin tyhjentäviä kuvauksia käsitteellisin keinoin.

Augustinus sanoi, että Jumala liikkui hänen mielikuvituksessaan – mielikuvituksessa liikkuvat tosin lähinnä vain mielikuvat, jotka ovat koetun elämän heijastuksia. Mieli on porras, joka on siivottava turhuuksista ja typeryyksistä, että tietoisuus voisi vapaasti kohota sen yli ”kolkuttelemaan ikuisuuden ovia.”

Demokratian ongelmallisuudesta

Demokratian toiminnalliset ongelmat voidaan yleisessä mielessä löytää äänestäjien ja valtaan valikoitujen puutteellisista tiedoista, taidoista tai näkemyksistä.

Äänestäjän näkemys edustajaehdokkaasta perustuu usein edustajan ulkoiseen olemukseen ja äänestäjän mahdollisuuteen samastaa itsensä ja omat intressinsä häneen. Tältä pohjalta valitaan helposti itsensä kaltaisia, mikä aikoinaan johti myös kirkollisten toimijoiden hengellisen tason laskuun. Varsinkin nykyisen median aikana äänestetään ehdokkaiden tunnettavuuden tai etuihin liittyvien lupausten nojalla.

Ihmisten on vaikea päätellä, mikä on heille todella hyväksi ja mikä vain lisää heidän hetkellistä mukavuuttaan.

Niin kauan kun jokin parlamentti edustaa ”kansaa parhaimmillaan”, saattavat asiat pysyä suurin piirtein hallinnassa. Mikäli päättäjiin kerääntyy liian suuri joukko tietämättömiä ja pelkkiä nurkkakuntaisia etuja ajavia kansalaisia, ollaan varsin pian suurissa vaikeuksissa.

Valta ja vastuuntunto eivät hetikään aina pysy tasapainossa.

***

Tarkoituksena ei tietenkään voi olla se, että päätöksentekijöiltä vaadittaisiin akateeminen tutkinto yhteiskuntatieteissä (perustiedot eivät tosin ole pahitteeksi – äänestäjilläkään).

Mikään tutkinto ei sellaisenaan takaa viisautta ja vastuullisuutta, vaan usein jopa edistää ”vallan nousemista päähän.”

***

Monet hiljattain suoritetut vaalit niin kotimaassa kuin ulkomailla (esim. Ranskassa) osoittavat selkeästi, miten nopeasti äänestäjien mielipiteet voivat muuttua. Niin sanottu sosiaalinen media selittää osan ilmiön yleistymisestä, mutta se todelliset syyt ovat siinä, etteivät ihmiset vaivaudu rakentamaan omia näkemyksiään kovin vankalle perustalle.

***

Suora demokratia (kansanäänestys jostakin asiasta) näyttää usein johtavan yllättäviin tuloksiin (kuten brexit), joiden järkevyyttä joudutaan sitten testaamaan vuosikausia.

Tiheään toistuvat vaalit olisivat varma tapa kyllästyttää ihmiset demokraattisten oikeuksiensa käyttöön.

Monissa maissa Ihmiset näyttävät silloin tällöin kyllästyvän tavanomaiseen politikointiin ja etsivät toisenlaisia vallanpitäjiä (USA, Ranska) eliitiksi mieltämänsä ulkopuolelta. He rakentavat näin uutta poliittista eliittiä, jonka uskovat ratkaisevan kaikki kasautuneet ongelmat – mieluummin tietenkin äänestäjien itsensä eduksi.

***

Demokratia sinänsä ei tietenkään korjaa asioita – sitä ei sellaisenaan voi syödä tai juoda.

Niin sanottu arabikevät nosti valtavan innostuksen maissa, joiden hallinto koettiin hyvin itsevaltaiseksi. Saavutetut tulokset kuolonuhreineen ja hallitsemattomine pakolaisaaltoineen eivät todellakaan ole kovin mairittelevia.

***

Demokratioissa yhteisen taloudellisen hyvän jakamisessa innostus ohittaa usein kestävyyden rajat. Aina ei haluta nähdä sitä yksinkertaista asiaa, että jaettavalle täytyy varsin pian löytyä reaalinen perusta.

Hyvinvointia – erityisesti kulutusta – ei voida jatkuvasti lisätä ulkomaisen velan varassa.

Yksittäinen ihminen saadaan kyllä helposti lopettamaan yli varojen eläminen. Kansantaloudessa sellaisen (etenkin lakeihin sidotun) lopettaminen näyttää olevan käsittämättömän vaikeata.

***

Nobelisti John Keynesin elvytysnäkemyksiä on useissa länsimaissa sovellettu surutta niin lama- kuin nousukausinakin.

***

Poliittinen oppositio katsoo yleensä tärkeimmäksi roolikseen vastustaa periaatteessa kaikkia esityksiä ja pyrkiä julistamaan niitä kansalle mahdollisimman negatiiviseen sävyyn.

Hallitseva ryhmittymä esittää usein toiminnalleen järkeen vetoavia perusteita (kuten tilastoja ja ylivelkaantumista), joita vastaan oppositio hyökkää huomattavasti tunteenomaisin argumentein.

***

Sekä maallisessa että hengellisessä vallankäytössä on jo muinoin todettu, ettei pelkkään järkeen kannata vedota, koska ihmisten yleisin tietoisuuden painopiste on yhä tunnetasolla.

Tunteellisia ”vetonauloja” haetaan usein yksittäisistä, tunteisiin voimakkaasti vetoavista esimerkeistä, joilla pyritään vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen jonkin asiakokonaisuuden suhteen.

***

Filosofi Platon ei pitänyt demokratiaa kovin hyvänä järjestelmänä, koska siinä järkevillekin esityksille löytyy aina omat vastustajansa, jolloin joudutaan hakemaan kompromisseja.

Valistunut diktatuuri olisi hänen mielestään paras ollut tapa hallita, mutta historia on opettanut, että valistuneiden sijasta yksinvaltaan on valitettavan usein noussut lähinnä neuroottisia ja vainoharhaisia persoonia.

Todella viisaat eivät enää hae itselleen valtaa tai edes kunniaa, sillä varsinainen viisaus voi avautua vasta silloin, kun kaikki persoonaan liittyvät etunäkökohdat ovat luonnollisen kehityksen myötä ohitetut.

***

Julkisen sektorin toiminta-ala on Suomessakin saattanut laajentua liikaa, jolloin on syntynyt kilpailua sen mahdollistamista eduista (rahallisista tai työpaikoista).

***

Suomalaiseen demokratiaan näyttää hiljalleen kulkeutuvan tapa tehdä varsin pienistä asioista oikeusjuttuja, vaikka kaikkien pitäisi tietää, että oikeuslaitoksissa jo vakavien asioiden käsittely kestää turhan kauan.

Mediakaan ei ainoastaan tyydy nostamaan asioita otsikkoihinsa, vaan tekee myös tutkintapyyntöjä tukeakseen omia paljastuksia.

***

Demokratian toimivuuden kannalta niin sanottu lähdesuoja on paikallaan silloin, kun varjellaan yksilöiden henkeä ja terveyttä. Muussa tapauksessa se kannustaa helposti perättömiin ilmiantoihin ja antaa medialle tarpeettoman paljon vapauksia kehitellä kohujuttuja.

***

Elämä on sitä varten, että ihmiset oppisivat kantamaan vastuun omista tekemisistään ja sanomisistaan. ”Kivien nakkelu puskan takaa” ei enää kuulu sivistyskansan käytökseen.

Nimimerkkien käyttö hyökkäävissä julkaisuissa on sekin varsin kyseenalaista. Mikäli joku ei uskalla sanoa asiaansa omalla nimellään, olisi hänen ehkä parasta vielä vaieta.

***

”Aikuiskasvatuksellisessa mielessä” ongelmallinen on esim. verottajan pari vuotta sitten lanseeraama palvelu, jossa voi nimettömänä ilmoittaa havaitsemiaan tai luulottelemiaan ”lähimmäistensä” verovilppejä.

Suuri osa ilmoituksista näyttää kohdistuneen yrittäjiin, joita kansalaiset epäilivät mm. kassakirjausten ja kuittien luovuttamisen laiminlyönneistä tai yrityksen auton käytöstä yksityisiin tarkoituksiin.

Tällainen naapurivalvonta muistuttaa paljon diktatuurivaltioiden tapaa pitää ihmiset varpaillaan ja epäluuloisina toisiaan kohtaan. Se ei todellakaan rakenna yhdessä tekemisen tervettä henkeä.

***

Täysin ongelmatonta yhteisöä ja hallintojärjestelmää ei tietenkään ole olemassa – tuskin sellaista edes ajallisuuden puitteisiin syntyy.

Demokratia toteutunee täydellisesti vasta ns. pyhäin yhteisössä, jossa kenelläkään osallistujalla ei ole enää mitään itsekkäitä odotuksia ja etunäkemyksiä – koska heissä on ”elämä itsessään.”

Sitä odotellessa – yritetään edes olla ihmisiksi!

Se koskaan ei muuttua saa!

Keskiviikon blogikirjoituksessaan Vuodatuksessa ”Hämeemmiäs” esittelee tunnetun suomalaisen kielitieteilijän, professori Simo Parpolan kirjaa, jossa tämä väittää muinaisten Sumerien kielen olevan sukua suomenkielelle.

***

Väite poikkeaa niin paljon aikaisemmista käsityksistä, että se on herättänyt välittömiä vastalauseita.

Helsingin yliopiston fennougristiikan professori U-M Forsberg epäilee asian paikkansa pitävyyttä, vaikka ei ole nähnyt Parpolan etymologioita.

Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Wienin yliopistosta, Johanna Laakso, tyrmää väitteen huuhaana sillä perusteella, ettei kukaan vakavasti otettava tutkija ole tähän mennessä uskonut näiden kielten sukulaisuuteen.

***

Parpolaa ei kuitenkaan olisi syytä luokitella suoralta kädeltä huuhaan tuottajaksi. Hän on työstänyt tätäkin teosta yhdentoista vuoden ajan verraten sumeria Euraasian kaikkiin suuriin kieliperheisiin.

Hän tuli siihen johtopäätökseen, että sumerin ja uralilaisten kielten äänteissä, pronomineissa ja perussanastossa on jopa enemmän yhtäläisyyksiä kuin eri suomalais-ugrilaisten kielten välillä.

Muutama esimerkki:

Sumerinkielen aija = isä, isoisä, äijä; kim = kiima; min = miniä; amma = äiti, ämmä; eme = äiti, emo; padar = pata; kar = karata; ma = maa; mur = jauhaa, murjoa; ri = rientää; sil = silpoa; seg = sika; tur = vähäinen, turha; ur = mies, sankari, uros, urho; kapalu = kietoa, kapaloida ja kurgi = kurki

***

 Ihmisillä on ”lajityyppinen taipumus” määritellä kehittelemiään teorioita muuttumattomiksi totuuksiksi. Taipumus on varsin yleinen myös tiedeyhteisöissä, jotka korottavat keskuudessaan auktoriteeteiksi sekä henkilöitä että heidän esittämiään näkemyksiä.

Kun jokin ajatus on tullut yleisesti hyväksytyksi, ”uskontunnustukseksi”, muuttuu sen horjuttaminen tutkijoiden uran ja maineen kannalta riskialttiiksi toiminnaksi. Tämä on tietenkin ymmärrettävää – ovathan monet tieteen auktoriteetit saattaneet esittää ja opettaa asioita, jotka jokin uusin näkemys asettaa kyseenalaisiksi.

****

Taaksepäin katsellen voidaan todeta, että lähes kaikki käsitteellisesti määritellyt totuudet ovat aikojen saatossa osoittautuneet joko vääriksi tai ainakin puutteellisiksi.

***

Usein sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. Tieteen piirissä välitöntä hyökkäävyyttä ilmenee miltei yhtä paljon kuin uskontojen puitteissa. Vanhojen tieteellisten teorioiden tueksi haetaan eläviä tai edesmenneitä auktoriteetteja. Eroa löytyy kuitenkin siinä, että tieteellisten ”tunnustusten” suhteen muutosvastus on yleensä antanut periksi huomattavasti nopeammin kuin uskontunnustusten kohdalla.

Esimerkiksi kristinuskossa Nikaian tunnustus lyö kaikki tieteelliset teoriat säilyttäessään ainakin omissa piireissään muodollisen ”käyttökelpoisuutensa” jo lähes 1700 vuotta.

Uusien tieteellisten näkemysten tueksi voidaan löytää kokeellisia tai laskennallisia todisteita. Uskontunnustuksia perustellaan raamatusta poimituilla ja tulkituilla otteilla, kirjallisella ja kirkollisella – jopa ns. apostolisella perimällä.

***

Tiedemaailma on uudella ajalla päässyt lähes kokonaan irti uskonnollisesta kontrollista ja ”esiymmärryksestä” – osaksi jopa niin perusteellisesti, että se kieltää mahdottomuutena kaiken henkisen olemassaolon.

Esimerkiksi Stephen Hawkin ei löydä näkemyksissään Jumalalle minkäänlaista sijaa tai funktiota.

On varsin ymmärrettävää, että kaiken valmiiksi luodun, kontrolloivan ja tuomitsevan persoonallisen luoja-olemuksen sovittaminen nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaan on enemmän kuin haasteellista.

Toisaalta on aivan yhtä vaikeata ajatella, että kaikki ilmennyt ja järjellisesti järjestynyt moninaisuus olisi lähtenyt alkuräjähdyksestä ja kehittynyt myriadien sattumien kautta nykyiseen tilaansa ilman minkäänlaista ohjelmaa tai ohjelmointia, sisään kytkeytyvää tietoisuutta, jota myös ns. luonnonlait periaatteessa ovat.

***

Useimmat vanhat uskonnolliset järjestelmät ovat yhdistäneet luonnonlakien toimintoihin tai aurinkokunnan kappaleisiin persoonallisia tai puolipersoonallisia jumalolentoja. Näitä on yritetty houkutella täyttämään ihmisten tarpeita muodollisin palvontamenoin ja erilaisin uhrilahjoin, joihin kuului valitettavan usein myös veriuhreja – elinvoiman vapautusta jumalien käyttöön.

***

Muutosten yhteydessä voidaan toisinaan havaita sellainen piirre, että mitä kauemmin ja voimakkaammin sitä on vastustettu, sitä suuremmaksi muutosvoima kasvaa – ja sitä kauemmaksi alkutilasta muutoksessa päädytään.

Kristillinen kirkko rajoitti uskonnollista ajattelua niin kauan ja ahtaaksi, että Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen mahdollistama vapautus johti lähes äärimmäiseen materialismiin, josta ei vieläkään ole nähtävissä paljon todellisia irtautumisen merkkejä.

***

Viime vuosisadan alkupuolen suomalaiset kasvatusihanteet olivat niin tiukat, että niiden vapautuminen elintason nousun ja poliittisen ohjailun avustamana on johtanut osaksi vapaan kasvatuksen sijaan vapaaseen kasvattamattomuuteen.

***

Näkemysten riittävän tiheä ”päivittäminen” eri aloilla edellyttäisi ihmisiltä yleistä ”joustovaraa” eli avoimuutta, jonka ei tietenkään tarvitse merkitä arvostelukyvyttömyyttä tai -haluttomuutta. Mikäli ”leilit pääsevät liiaksi kovettumaan”, tuottavat muutokset vaikeuksia sekä muutosvoimille että niitä vastustaville – tai muutokset ajautuvat toiseen ääripäähän.

Kulttuurin kukintoa Kalliossa

Helsingin Kallion kirjastossa ei maanantaina julkistettu uutta menestyskirjaa, vaan avattiin julkisten palveluiden piirissä aivan uusi kulttuurisarka – DILDOBIBGO!

Sadat kaupunkilaiset jonottivat pääsyä uuden ja uljaan kulttuurin vaikutuspiiriin, mutta ainoastaan 82 onnekasta mahtui mukaan. Erikoiskirjastovirkailijan mukaan ulkopuolelle jääneet antoivat tapahtumalle runsaat aplodit.

Tilaisuuden suosio saattaa pian synnyttää läheisessä Paavalin seurakunnassa ajatuksen järjestää vastaavia tilaisuuksia myös kirkkoon – onhan sinne tuotu jo jääkiekkoa ja saarnan jälkeistä kaljoittelua. Messut voidaan siirtää houkuttelevimpien tilaisuuksien tieltä puistoon (kuten on jo tehty), jossa laulu raikuu uuden kulttuurin mukaisesti stadin slangilla.

Kirkon kannalta katsoen dildobingoilu voisi olla perusteltua, mikäli se olennaisesti lisäisi kastetilaisuuksien määrää – joka tosin on epätodennäköistä.

Seksuaalisuus on toki kuulunut ihmisyyteen aina siitä saakka, kun ihmispopulaatio on jakautunut kahteen sukupuoleen ja partenogeneesi (neitseestä sikiäminen) tullut mahdottomaksi.

Sukupuolien välisen luonnollisen vetovoiman tarkoituksena lienee ihmisyyden tajunnallisen kehityksen edistäminen tuottamalla sen käyttöön uusia ja mahdollisesti jopa parempia fyysisiä välineitä.

Milloinkaan ennen ei Suomen historiassa ole pelkkä uusien sukupolvien tekotapa kohonnut niin suureen arvoon kuin muutaman viime vuosikymmenen aikana. Arvonnousua voitaisiin selittää ikäluokkien pienentymisen ja väestön vanhenemisen tuottamilla ongelmilla. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan syy löytyy elintason nousun mahdollistaman, nautintohakuisen elämäntavan muodostumisesta.

Kirkkokaan ei enää pahemmin jarruttele seurakuntalaistensa innostusta aistillisen elämän suhteen, vaan tulkitsee sellaiset ”ylhäältä saavutetuiksi eduiksi”, joita voi vapaasti hyödyntää sulostuttaakseen usein niin harmaata ja turhauttavaa ihmiseloa.

Muutamassa vuosikymmenessä on syntynyt erillisen seksuaalielämän käsite, johon on ympätty mm. seksuaalivalistus, -kasvatus, -terapia, -psykologia ja -pedagogia.

Onko tämä sitten lisännyt ihmisten onnellisuutta tai korjannut väestön ikärakennetta?

Dildobingojonoista päätellen julkinen neuvonta on kyllä lisännyt kiinnostusta fyysisen kehon alapään toimintoja kohtaan, mutta ei ole lisännyt syntyvyyttä.

Uudet sukupolvet saatetaan kokea elämänlaatua heikentävinä asioina, vaikka yhteiskunta on monin tavoin pyrkinyt helpottamaan lapsiperheiden elämää. Sodanjälkeisten suurten ikäluokkien aikana säädettiin lapsilisästä, jota (7200 mk = n. 314 € vuodessa) maksettiin v. 1948 yli miljoonasta lapsesta.

Suomalaiset näyttävät oman kansansa osalla jättävän väestönkasvun joidenkin erityisryhmien varaan, jotka eivät uskonnollisista syistä hyväksy niin sanottua ehkäisyä. Monet vieraiden kulttuurien edustajat arvostavat hekin perinteisesti seuraavan polven runsaslukuisuutta.

Tämän päivän kulttuuri näyttää muutenkin keskittyvän selkeästi fyysisen kehon toimintoihin. Uutisista lähes puolet koskee urheilua tai jotakin muuta keholliseen olemukseen liittyvää toimintoa – kuten ruuanlaittoa.

Televisio-ohjelmat tuotetaan ”alimman yhteisen nimittäjän” mukaan ja kohdistetaan yhä nuorempiin ikäluokkiin aina siinä määrin, että monet suurten ikäluokkien edustajista haluaisivat jo luovuttaa televisionsa kiertoon. Eduskunta on kuitenkin ennakoinut tämänkin asian säätämällä lain, jonka mukaan kaikki joutuvat maksamaan katselumahdollisuudesta, vaikka luopuisivat todistetusti laitteistaan.

Tästä kansallisen yhtenäisyyden suuresta vuodesta näyttää muodostuvan kansallisen erillistymisen kausi, jossa pienetkin poikkeamat näkemyksissä kärjistetään äärimmilleen. Media on usein katsonut tämän toiminnan päätehtäväkseen.

Terve kansallinen ajattelu on aikoinaan johtanut siihen, että Suomi on yksi maailman vakaimmista maista (maa ei ainakaan järise). Suuri joukko lahjakkaita yksilöitä loi kulttuurisen perustan kansalliselle heräämiselle, jolle konkreettiset mahdollisuudet ovat muodostuneet vasta suurten uhrausten kautta.

Tänään puhutaan yhteisestä arvopohjasta, jolle jotakin kestävää voitaisiin rakentaa. Tämä on ollut selviö jo Platonin aikaan – hän kun esitti, ettei hedelmällistä vuorovaikutusta voida rakentaa erilaisten väestöryhmien kesken muuta kuin yhteisten perusarvojen varaan.

Lienee selvää, ettei perusarvoja kannata etsiä dildobingoista, kaljakellunnoista tai jääkiekkokirkoista, vaan paljon syvemmistä näkemyksistä ihmisenä olemisen ja kasvamisen tarkoituksista.

Pehmentyneet kasvatusihanteet ja -käytäntö ovat saattaneet osaltaan aiheuttaa sen, että nuoret ovat alkaneet ulkoistaa koko aikuistumisen, koska se vakavasti häiritsee heidän vapauttaan pitää hauskaa.

Filosofeista suosituin olisi nykyisin ehdottomasti Epikuros. Materialistina hän istuu hyvin tämän päivän hengettömyyteen – tosin hänen kannattamansa ”maltilliset nautinnot” eivät saisi dildobingoilijoiden ja kaljakelluttajien keskuudessa kovin paljon puoltoääniä.