Autuaita ovat keventäjät hengessä

Vuorisaarna määrittää autuaiksi eli taivaskelpoisiksi ”hengessään köyhät” eli sellaiset, jotka ovat sisäisesti vapaita kaikesta maallisesta ja ulkoisesta – sekä aineellisessa että psyykkisessä mielessä.

Tällaiset henkilöt ovat tavallaan ”keveitä hengessä” tai pikemminkin ”keveitä mielessä.” He eivät tietenkään ole kevytmielisiä – he vain ovat karistaneet mielestään vetovoiman kaikkea tilapäistä, turhaa ja katoavaista kohtaan.

Joulun jälkeen monet ainakin suunnittelevat liittyvänsä ”keventäjiksi lihassa”, sillä juhla- ja vapaa-aika on saattanut hieman ”vahvistaa kehollista olemusta.” Jotkut päättävät määrän lisäksi kiinnittää entistä enemmän huomiota ravinnon laatuun.

Kehon suhteen oman tilan tarkasteluun riittää vaaka ja peili, kun taas mielen tilanteen hahmottaminen ei ole yhtä yksinkertaista. Varmaa on vain se, että myös mieli voi paisua ja täyttyä liiaksi ”lihallisista (maallisista) asioista.”

Nykyinen viriketulva on entisaikoihin verrattuna valtava, ja sen ”henkinen ravintoarvo” on keskimäärin ottaen varsin heikkoa – osaksi jopa kelvotonta. Työelämän psyykkiseen kuormitukseen saatetaan kiinnittää kyllä huomiota, mutta ei paljonkaan vapaa-ajan virikkeiden laatuun.

Elämää voidaan down-shiftata eli leppoistaa. Sellainen ei kuitenkaan automaattisesti johda kestäviin tuloksiin, mikäli vapautuva aika käytetään pelkkään ”mukavuuden maksimointiin”, joka lähinnä kasvattaa nautinnon halua ja ”henkistä anemiaa.”

Ihmisen ”ulkoinen ja sisäinen makuaisti” tottuu hyvin nopeasti kaikkeen helppoon, mukavaan, makeaan ja maustettuun.

Taipumus omaksua pureksimatta valmiita toisten näkemyksiä, yleisiä kiintoajatuksia ja mielipiteitä on tottumista ”esikypsytettyyn psyykkiseen pikaruokaan.” Silloin oma ajattelukyky ei pääse kehittymään ja tuottamaan omakohtaista ymmärrystä, jolla vasta olisi pitempiaikaista merkitystä elämän itsensä ja yksilön kannalta.

Tuomaan evankeliumi kehottaa ”paastoamaan maailmasta”, mikä ei välttämättä tarkoita fyysistä pois vetäytymistä, vaan eräänlaista sisäisen etäisyyden pitämistä eli liiallisen samastuksen välttämistä ohimenevien ilmiöiden suhteen.

Monet askeetikot ja munkit ovat paenneet maailman mahdollistamia virikkeitä, jolloin heidän sisäinen olemuksensa ei altistu luonnollisille koetuksille, jotka vasta vahvistaisi sitä. He eivät ole huomanneet, että henkisyyteen pyrkivä ihminen voi aivan hyvin elää maailmassa, kunhan hän ei vain elä maailmasta.

Jos puhutaan ”keventämisestä hengessä”, täytyy tietenkin huomata, että kyse on ennen muuta psyykkisistä asioista, sillä henkeä ei ole ”mikään mikä pihisee!”

Yksi keventämisen osa-alue on turhan murehtimisen lopettaminen, joka ei tietenkään merkitse vastuuttomuutta ja järkevän suunnittelun välttämistä. On turha odottaa, että ihminen hallitsisi kaikki kohdalleen tulevat tilanteet – hän voi kuitenkin yrittää sopeutua niihin parhaan kykynsä mukaan.

Vasta kun aletaan puhua todellisesta henkisyydestä, astutaan sellaisen tietoisuuden ja voimien piiriin, josta käsin elämän hallinta on mahdollista. Sellaiseen vaaditaan tosin ”keventymistä kaikesta” – niin että ”sydän” kohoaisi vapaana sitä kohden, jossa ei ole koskaan ollut mitään raskasta.

Matteuksen 11. luvussa Jeesus tosin kutsuu luokseen kaikkia raskautettuja, mutta vain siitä syystä, että he ovat jo sisäisesti valmiita irrottamaan otteensa elämän ulkoisista asioista ja ottamaan sitten vastaan ”alkuperäisen keveytensä” – evankeliumin lupaaman sisäisen rauhan ja levon.