Sana abiturientti tulee latinan verbistä abire, joka tarkoittaa pois
lähtemistä. Suomessa sana liitetään lukion viimeiseen vaiheeseen, jossa
yo-kokelaat saavat yhden päivän ajaksi luvan poiketa hieman tavanomaisista
käytöskuvioista. Miespuolista abia voitaisiin latinaksi kutsua abiturukseksi,
naispuolista abituraksi, mutta suomessa on jo kauan sitten ennakoitu tämän
päivän kuuma trendi ja tyydytty sukupuolineutraaliin ilmaukseen.
***
Kovin suuria muutoksia ei
kyseisen päivän viettotavoissa ole tapahtunut, jos verrataan omaan aikaani 50
vuotta sitten (kuvassa). Risteilyistä ei silloin tosin edes haaveiltu.
***
Omista asioista kirjoittaminen
on aina tuntunut hyvin vastenmieliseltä asialta – eikä tuntemus ole puolessa vuosisadassa
kadonnut minnekään. Edesmennyt äidinkielen opettajani kirjoitteli silloin
tällöin aineitteni perään: ”Mihin jäi minä?” Ajattelin itsekseni, että minä jäi
juuri sinne, mihin pitikin – tärkeämpien asioiden taakse.
Tämä ajatus on toki joissakin
elämän vaiheissa saattanut hämärtyä, mutta vuosien ja kokemusten karttuessa se
näyttäisi (ainakin teoriassa) nousevan taas arvoonsa. Minällä on tietenkin oma tärkeä
roolinsa elämän hahmottamisessa, mutta sen ei tarvitse olla maahan valettu liekapaalu,
johon ihminen kytkee itsensä kettingillä.
***
Abina oma roolihahmoni
oli pappi. Ajatus hahmon toteuttamisesta elävässä elämässä kariutui kuitenkin heti
alkuunsa ammatinvalinnan ohjaajan, Saara Leiviskän (Armi Ratian sisaren)
päätelmään: vaikka uskonnolliset arvosi ovatkin varsin korkealla, niin yksi
sinulta puuttuu, ja sen mukana (papin tointa ajatellen) kaikki –
auktoriteettien kunnioitus.
Tuo puute ei ole luisunut
sentään anarkismiin saakka, vaan ilmenee lähinnä siinä, ettei voi pureksimatta
omaksua mitään ajatusta ennen kuin on sitä riittävästi keitellyt omassa
kattilassa. Eiväthän ne oman kattilan keitoksetkaan mitään totuuksia ole. Ne
ovat kuitenkin omia suhteellisia totuuksia, hypoteeseja, joiden kanssa pystyy
elämään – kunnes törmää tai kompastuu parempiin.
Kaiken suhteellisen ja
ehdollisen takana täytyy olla jotakin absoluuttista ja ehdotonta, mutta
sellaista voitaneen vain kokea, vaan ei milloinkaan ilmaista rajallisten
käsitteiden muodossa, koska kaikki käsitteet ovat ajan ja tilan ehdollistamia.
***
Salatut asiat näyttävät
jonkinlaisen ”sisäisen lain nojalla” nousevan esiin, vaikka aktiivinen elämä
suuntautuisi muihin asioihin. Kiinnostus teologisiin pohdintoihin ei ole
kadonnut, vaan noussut myöhempinä vuosikymmeninä yhä tärkeämmäksi asiaksi ja
”tullut lihaksi” täälläkin (lukijoiden iloksi tai kiusaksi) varsin monina
blogiteksteinä.
***
Työelämä on takana, ja
edessä on ennemmin tai myöhemmin odotettavissa koko elämää koskevat penkinpainajaiset,
joihin ei enää kannata kehitellä uutta roolihahmoa.
Jokainen meistä tulee (halusi
tai ei) abiturientiksi (pois lähtijäksi) elämän koulusta. Se ei merkitse konkreettista
poistumista elämästä, ainoastaan asteittaista irtautumista sen pinnallisimmista
virtauksista – ja mahdollisesti sen havainnoimista, mitä elämä on itse kunkin
sisikunnassa saanut aikaan (ulkoiset aikaan saannokset näkyvät mm. peiliin
katsomalla).
***
Sanotaan, että oppiminen
on joskus vaikeata ja että nykyisin pitäisi koko ikänsä oppia jotakin uutta.
Toisaalta saattaa olla niin, että pois oppiminen kaikista virheellisistä
ajatuksista ja asennoitumisista on huomattavasti vaikeampaa.
Elämässä tarvittaneen kuitenkin
kumpaakin oppimisen lajia, jotta sen tuottamat sisäiset siemenet voisivat
kypsyä ja tulla sidotuiksi yksilön sisäiseksi lyhteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti