Nykyinen länsimaisen yleisuskonto, tieteellinen materialismi, ei salli
aineettoman olemassaolon mahdollisuuksia otettaviksi edes varteenotettavien hypoteesiensa
joukkoon. Se katselee niitä menneiden aikojen tietämättömyyden synnyttäminä
taruina, joita voidaan tosin esittää eräänlaisina ”pakollisina kuvioina” kaste-,
rippi-, hää- ja hautajaistilaisuuksissa.
Jos kysyttäisiin nimettömästi, niin vain harvat myöntäisivät todella
uskovansa esim. neitseestä syntymiseen, sijaissovituksen mahdollisuuteen (niin
mukavaa kuin se olisikin) tai lihallisen ruumiin ylösnousemukseen (vain harvat
aikuiset ovat lihalliseen puoleensa edes tyytyväisiä). Monet saattavat tosin
toivoa minuuden jatkumista muodossa tai toisessa, joskin epäilevät hiljaa itsekseen
myös sen päättyvän ruumiin toimintojen loppumiseen.
On varsin erikoista, että jopa edesmennyt Uuden testamentin eksegetiikan
professori Heikki Räisänen totesi kuoleman kysymyksen yhteydessä: ”Eiköhän se
ole siinä. Elämä ja tietoisuus päättyvät, näin arvelen, en siis opeta.” Monien
muiden tapaan Räisänen ajatteli jatkumisen tapahtuvan vain jälkeläisissä ja
jälkeenjääneiden muistoissa. Yksittäinen ihminen on siten vain ”rikka rokassa”,
eikä hänen elämällään ole paljon muuta funktiota kuin toimia pienen ajan osana
suurta ilmennystä ja evoluutioketjua.
***
Kristillisen ajattelun materiaalistuminen lienee suurimmaksi osaksi
Valistuksen, Ranskan vallankumouksen ja mm. Immanuel Kantin (yllä kuvassa) tapaisten
ajattelijoiden omaksuman ihmiskuvan seurausta. Sen taustalta saattaa löytyä innostumista
Aristoteleen puolimaterialistiseen ajatteluun, sekä kyllästymistä keskiajan jäykkiin
uskonnollisiin näkemyksiin, joihin verrattuna orastava tieteellinen ja järkiperäinen
maailmankuva löysi helposti paikkansa.
***
Mikä on sitten uskontojen, etiikan, moraalin ja tietoisuuden kehityksen
merkitys elämän kokonaisuudessa? Ovatko ihmiset kehitelleet ne vain
harmonisoimaan yhteisöelämää laatimalla sille kuvitteellisia ihanteita ja
tavoitteita? Kant näki hyvät moraaliset lait ”istutettuina ihmisolemukseen”,
joten jokainen järkevä ihminen pyrkii niitä ”kategorisen imperatiivin” nojalla
toteuttamaan. Lisäksi Kant ajatteli, että ihminen on jo syntyessään
ehdollistunut aikaan ja tilaan. Hänen näkemyksensä poikkeaa varsin paljon esim.
Jaakobista, joka väittää kaiken todella hyvän tulevan ehdollistumattomana ja
muuttumattomana suoraan ylhäältä (Valkeuksien Isältä) Kantin (ja Jeesuksen
itsensä) kuvaaman viisauden edustaessa lähinnä ”riivaajien viisautta” (ihmisen mielen
ehdollistumia).
***
Uskontojen yhteydessä väitetään usein, että kaikki käytettävät sanallisesti
ilmaistut perusnäkemykset on saatu ihmistä korkeammilta tasoilta joko suoraan
tai henkisen inspiraation kautta. Nykyinen kriittinen tutkimus näkee kuitenkin ”pyhissä
kirjoituksissa” yhä enemmän puutteellisen inhimillisen ajattelun, tulkintojen ja
valtapolitiikan aiheuttamia vääristymiä. Erityisesti eksegetiikka näyttäisi
kaivavan maata tai jopa taivasta dogmatiikan alta, vaikka jälkimmäinen
väittäisi oppinsa perustetun ensimmäisen Rooman paavin, apostoli Pietarin
muodostamalle ”lujalle kalliolle.”
Nykytutkijat epäilevät, ettei Pietari koskaan käynyt Roomassa. Tätä mieltä
oli myös Martti Luther. Moni saattaisi epäillä sitäkin, olisiko Jeesus
todellisuudessa luovuttanut taivaan valtakunnan avaimet tälle ”kolmasti
kieltävälle”, joka myöhemmin pyrki juutalaistamaan Paavalin perustamia
seurakuntia. Periaatteessa voidaan tietenkin epäillä sitä, olisiko Jeesus itse
asettanut inhimillisen ja jumalallisen rajapintaan edes kuvaannollisesti
Pietaria tai ketään muutakaan inhimillistä portinvartijaa. Voisi olettaa, että
inhimillisen ja jumalallisen (ajallisen ja ajattoman) olemuksen ja olemisen
erilaisuus jo itsessään toimii täysin luonnollisena ja muuttumattomana
erottavana tekijänä (neulansilmänä) – kunnes inhimillinen on kadottanut enimmät
”painolastinsa.”
***
Jeesus itse edellytti ihmisiltä ”katoavaisen elämänsä kadottamista”, että
jonkin pysyvän oli mahdollista asettua ihmisyyden yhteyteen. Hän myös kuvasi
monin erilaisin vertauksin sitä, miten ihminen voisi päätyä tilaan, josta
”kaita polku” itsensä unohtamisineen ja ristinsä kantamisineen voisi alkaa.
Jeesus määritteli kaikissa synoptisissa evankeliumeissa kaidan polun päättävän
”ahtaan portin” neulansilmän kaltaiseksi, jonka läpi yksikään ”rikas mies tai
nainen” ei voisi luikertaa. Lienee selvää, että hän tarkoitti rikkaudella
kaikkia ulkoisen elämän tuottamia sidoksia – olivat ne sitten aineellisia tai
psyykkisiä (kuten valtaan ja kunniaan liittyviä). Vertaukset on mitä
ilmeisimmin tarkoitettu avattaviksi ja tulkittaviksi, vaikka etenkin
maallikoiden tulkintaintoa on kristillisen kirkon puitteissa usein pyritty tiukasti
rajoittamaan (esim. Konventikkeli plakaatilla).
***
Järjen – tai pikemminkin vain sen älyllisen puolen – asema näyttää
lujittuvan. Jossakin vaiheessa pelkästään älyllisiin prosesseihin nojaavien
käsitysten ja toimintojen heikkoudet paljastuvat yhä selvemmin. Silloin aletaan
etsiä pitkään kadoksissa olleita ihmisyyden tarkoituksia ja tavoitteita
muualtakin kuin aineellis-psyykkisen hyvin- ja huvinvoinnin piiristä.
Itämailla vakavaa hengellistä etsintää ei ole koskaan halveksittu
hyödyttömänä ajankäyttönä, koska on ajateltu, että siinä pitkälle edenneet
voivat olla avuksi myös muille. Kristillisyyden alkuaikoina esiintyneet
askeetit keskittyivät todennäköisesti liiaksi fyysisen kehonsa kuolettamiseen
eivätkä aina pitäneet huolta siitä, millaisia todellisia muutoksia heidän
tietoisuudessaan tapahtui.
Kieltäymys on kaksiteräinen miekka, kuten on juuri tullut ilmi mm.
Australian katolisen kirkon papiston selibaatin suhteen. Pakotettu epäpuhdas
mieli etsii muita ulospääsyteitä ahdingostaan: mies vartioi itseään Raamatun
mukaisesti naiseen kohdistuvalta himolta, jolloin himo muuttaa suunnan
vartioimattomiin kohteisiin – lapsiin (etenkin poikiin).
Mielen liikkeiden hallinta, saati pysäyttäminen, ei ole helppoa etenkään
jos myös alitajuinen puoli tulisi olla puhdas ja varaukseton. Tämä lienee
kuitenkin välttämätön ehto siihen, että ihmisen käyttöön voitaisiin antaa
sellaisia voimia, joilla niin sanottuja ihmeitä on suoritettu ja suoritetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti