Liberalismilla tarkoitetaan yleisessä mielessä ihmisten vapaata ajattelua ja toimintaa.
Teologiassa sen katsotaan syntyneen valistusajattelun mukana joskus kolmisensataa
vuotta sitten.
Vapaata kristillistä ajattelua
on kuitenkin esiintynyt aina liikkeen alusta saakka, mutta virallisen aseman
saavuttanut suuntaus on onnistunut melko pitkään tukahduttamaan opillisiin
perusväittämiin kohdistuneet poikkeavat näkemykset.
Ajattelun vapautuminen sanallisten
dogmien ja perinteisten näkemysten tiukoista puitteista ja yksilöllisen
pyrkimyksen korostuminen ovat ennen valistusaikaa olleet ominaisia mm. Mestari Eckhartin, Ristin Johanneksen ja
Jakob Böhmen kaltaisille
mystikoille.
***
Teologisen liberalismin
isänä pidetään kuitenkin preussilaista Friedrich
Schleiermacheria. Hänen näkemyksensä jumalasuhteesta ”absoluuttisena
riippuvuutena” lähenee hieman edellä mainittuja mystikoita.
Schleiermacher ei
hyväksynyt valistusajalle tyypillistä, varsin areiolaista ja gnostilaista käsitystä Kristuksesta moraalisena ja eettisenä esikuvana. Hän piti kiinni
Kristuksen ristinkuoleman pelastuksellisesta tulkinnasta. Raamatun tekstien
tutkimisessa Schleiermacher kuitenkin kannatti mahdollisimman kokonaisvaltaista
(holistista) tarkastelua, jossa otettaisiin huomioon myös kielitieteelliset ja
psykologiset seikat.
Moniin mystikoihin
verrattuna Schleiermacherin näkemykset olivat siten varsin perinteisiä. Useat
mystikot edustivat ajatusta sisäisestä Kristuksesta (Christus in nobis) eivätkä
tulkinneet häntä sijaiskärsijäksi (Christus pro nobis). Lisäksi mystikot eivät
pyrkineet ainoastaan vapauttamaan ajatteluaan, vaan vapautumaan täysin koko
ehdollisesta ajattelusta.
***
Amerikassa erityisesti William Channing harjoitti liberalismia
arvostellessaan mm. kolminaisuusoppia ja yleensäkin kirjallisten
auktoriteettien ylikorostusta. Channingiä pidetään ns. unitarismin perustajana, missä Jumala katsotaan yhdeksi persoonaksi.
Käsitys ei tietenkään ole uusi, vaan paljon vanhempi kuin kristinusko (ilmenee
mm. juutalaisuudessa).
Unitaristeja löytyy nykyisin
myös Tanskasta ja pieni ryhmä Suomesta (pääkaupunkiseudulla). Unitaristit eivät
yleensä tunnusta minkäänlaisia sanallisia dogmeja. Liikkeen piiriin saattaa
kuulua myös agnostikkoja ja jopa ateisteja.
***
Liberaalinen
suhtautuminen teologiaan sai paljon virikkeitä 1800-luvun saksalaisista
suuntauksista ja nykyaikaisesta eksegetiikasta.
Albrecht Ritschlinin ja Adolf
von Harnackin kaltaiset teologit halusivat siirtää kristillisyyden
pohdinnan painopisteen monimutkaisista ja osin kyseenalaistetuista Jeesus-tulkinnoista
suoraan Jeesuksen opetuksiin. Harnack lähenee Mestari Eckhartia korostaessaan
Luukkaan evankeliumin kaltaista näkemystä ”taivasten valtakunnan
potentiaalisuudesta ihmisen puhtaimmassa sielullisessa olemuksessa.”
1800-luvun liberaalit
pyrkivät lisäksi löytämään eri lähteistä aikaisempaa luotettavampaa tietoa
historiallisesta Jeesuksesta, mutta yritykset ovat tuottaneet varsin laihoja
tuloksia.
***
Liberaaliteologia katsoo,
että kirkon rooli on muodostaa yhteinen kehys, jonka puitteissa yksilöt voivat
vapaasti rakentaa henkilökohtaisia uskonnäkemyksiään, ja jossa yksilöllisiä näkemyksiä
ja kokemuksia arvostetaan. Uskonnolliset ”totuudet” eivät saisi olla kiveen
hakattuja, ettei ihmisistä tulisi taakseen katselevia ”suolapatsaita tai
sellaisia, joiden kovettuneet leilit eivät siedä mitään uutta.”
Kirkon varsinaisiin
tehtäviin ei kuulu vallan harjoittaminen asioissa, joilla ei ole juuri mitään
tekemistä hengellisyyden kanssa. Suomessa näyttää jo viime vuosisadan lopulla
virinneen tai viritetty pyrkimyksiä vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin,
joka käy ilmi mm. piispojen ”teesitalkoiden” tuloksista (kuten: hengellisyys
ilman maallisuutta päätyy hengettömyyteen, ihmiset ymmärtävät kirkon tekoja,
eivät sen sanoja, jne.)¨
Kaikki kymmenen teesiä löytyvät
kirjoittajan kommentein varustettuina seuraavasta linkistä:
***
Vapauden huumassa
saatetaan liberalismissa ajautua ”löperölismiin”:
kuvitelmiin, heikosti perusteltaviin näkemyksiin, psyykkisiin harhoihin ja
toimintojen houkuttelevuuden lähes ”liberolismia”
(lapsenomaisuutta) muistuttaviin muunnoksiin (torkkukirkkoihin, saarnakaljoihin
yms.).
***
Hengellisyyden pitkä historia
on opettanut, etteivät hetikään kaikki sisäiset kokemukset ole lähtöisin
Jumalasta tai todellisuudesta. Unetkin saattavat koettaessa tuntua hyvin
todellisilta, joten ei ole ihme, että monet uskovat omien psyykkisten näkyjen
ja kanavointien täyttävän heti kaikki jumalallisen totuuden kriteerit.
Jotkut viisaina pidetyt
ovat todenneet sisäisistä näkemyksistä, että kaikki mikä hahmottuu tajunnassa
erillisiksi muodoiksi, sijoittuu yhä mentaalisen olemuksen puitteisiin ja on
siten suhteellista ja sisältää yleensä ihmisen oman ehdollistuneen mielen
aiheuttamia vääristymiä. Psyykkinen kokemus antaa pelkkiä vihjeitä siitä todellisuudesta,
joka ylittää kaikki mentaalisen toiminnan tulokset.
***
Taivasten valtakunta
avautuu kaikkien vakavasti otettavien mystikoiden (Jeesus mukaan lukien) mukaan
vasta kaiken ajattelun ja ajateltavissa olevan ulottumattomissa, missä ei ole
aikaa tai mitään sen ilmiöistä syntynyttä – Jaakobin sanoin: ei muutosta,
vaihteen varjoa.
Jeesus itse sanoi
esittävänsä ajallisuudessa sitä, mitä hän koki sisäisessä yhteydessä ja ykseydessä
ajattomaan Isäänsä (Isä ja minä olemme yhtä).
Vapauden ja liberalismin
ei tulisi olla mikään ”hauska ja vastuuton harrastus”, jonka nimissä
vastustetaan periaatteessa kaikkea vanhaa samaan tapaan kuin murrosikäiset
vanhempiaan.
”Hengellinen murrosikä” sinänsä
on tietenkin tärkeä vaihe. Sitä voidaan kutsua myös etsikkoajaksi, jonka
tarkoituksena on tarkistaa ja korjata kunkin elämännäkemyksessä mahdollisesti
paljastuneet suuntaus- ja paikannusvirheet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti