Pääsiäisruno

Pääsiäinen

Pääsiäinen: pääsy jostakin – ei minnekään,

sillä kaikki jokin on ohimenevää – ja sinä sen mukana, mikäli pidät siitä kiinni.

Moni uskoo olevansa vapaa ollessaan kiinni kaikessa: aineessa, vallassa ja kunniassa.

Voi ihmistä, joka poistuu maailmasta tarttuneena sellaiseen, joka hyödyttää vain kehollista tilaa.

Sisimmälle aine, valta ja kunnia ovat turhuutta,

joka ei kanna tietoista minää, kun kuolema leikkaa sadon.

Missä on lyhteesi? kysyy sielu katsoen tulijaa, joka vielä ihailee aarteitaan:

vaurautta, valtaa ja kunniaa.

Sait kaksi siementä, kun lähdit matkaan: toisen ulkoista, toisen sisäistä kasvua varten.

Missä on nyt viisautesi, missä ymmärryksesi, missä kaiken turhuuden taju?

Niin paljon sait, niin paljon teit, sitä todistaa vain ansiomerkit.

Voi sinua, sinä katoavaan kylvänyt, jyviä vailla on elämäsi lyhde.

Suurena koit minäsi, pienenä pitää sitä sielusi, joka kokoaa satosi talteen.

Lyhyt on autuutesi, mutta armoa täynnä, sillä ikuisuus ymmärtää kaiken.

Minä olen sinussa ja sinä tulet minuun, sillä sielu on elämäsi lähde.