lauantai 27. lokakuuta 2018

Siinai-vuoren huipulla avautuu vain yksi totuus




Matteuksen evankeliumi esittää hyvin selkeästi perusnäkemykset Kristuksen todellisesta seuraamisesta:
”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen (Matt. 16:24–25).”
Hieman myöhemmin evankeliumi tarkentaa suhtautumista toisiin ihmisiin: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matt. 19:19).”
***
Edelliset lausumat eivät tietenkään kehota itsetuhoiseen käyttäytymiseen tai äärimmäiseen asketismiin, vaan asteittaiseen – ja lopulta täydelliseen – luopumiseen itsekeskeisyydestä. Se ei tarkoita minkäänlaista laumahenkisyyteen paluuta (joka olisi degeneraatiota), vaan koko persoonallisen tiedostamistavan ja tahdon muutosta aivan toisen laatuiseksi: evankeliumin sanoin – Isän tahdoksi.
***
Ikivanha intialainen suureepos, Mahabharata, on neljä kertaa laajempi kuin Raamattu. Yksi sen tunnetuimmista osista on Bhagavad Gita. Siitä löytyy mm. tämä ”hengen seuraamista” esittävä lause:
”Ihminen, joka tekee minun työtäni pitäen minua ainoana antaumuksensa kohteena – ollen lisäksi vapaa kaikista kiintymyksistään sekä vihasta ketään kohtaan – ainoastaan sellainen voi tulla minun luokseni (Bhagavad Gita 11.54–55).”
***
Näiden ilmausten keskeisen sanoman yhdenmukaisuutta ei tarvinne hakea suurennuslasin kera. Molemmat kehottavat ihmistä tarkastelemaan tavanomaista suhdettaan omaan itseensä, että ihminen oivaltaisi, miten tiukasti hänen mielensä on ehdollistunut ja rajoittunut menneisyyden synnyttämiin reaktiomalleihin (vanhoihin leileihin) ja omaan minäkuvaansa.
Mieli tulisi pyrkiä asteittain suuntaamaan uudelleen johonkin jokapäiväisiä askareita ja minuutta paljon suurempaan ja merkittävämpään. Sellainen on ”lepopäivän pyhittämistä” (minä päivänä tahansa – lopulta joka hetki).
Jokainen tietää kuinka vaikeata ihmisen on päästä eroon vihasta, loukkaantumisesta ja ärsyyntymisestä. Sellainen on vaikeata aina niin kauan kun on olemassa jokin, joka voi vihastua tai loukkaantua. Tämä jokin on erillinen minä tuntemus. Vasta ”elämänsä kadottaneet” ovat löytäneet sellaisen sisäisen pysyvän tilan (todellisen elämän), jota mikään ulkoinen ei enää voi järkyttää.
***
On ymmärrettävää, että hengen elämän – jumalallisen – avautuminen avaa myös pääsyn korkeisiin luoviin voimiin, jolloin piileväkin taipumus vihaan olisi vaaraksi sekä ihmiselle itselleen että hänen ympäristölleen.
Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen tarpeesta salata henkisiä totuuksia niiltä, jotka eivät vielä olleet niihin kypsiä:
”Sen tähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä (Matt. 13:13).”
***
Kaikissa hengellisissä perinteissä on tuotu esiin tarvetta puhdistaa oma mieli kaikista alemmista taipumuksista – ovat ne sitten luonteeltaan aineellisia tai psyykkisiä haluja tai himoja. Katolisen kirkon piirissä tällaiseen lienee pyritty mm. pappien selibaatin kautta, mikä on usein aiheuttanut mielen kieroutumia siten, että halu on suuntautunut jotakin muuta (vartioimatonta, jota Raamattu ei suoraan kiellä) kuin naista kohtaan.
***
Henkisen suuntautumisen täytyy pohjautua sisäiseen kutsuun ja olla luonnollista. Pakotettu mieli joko kieroutuu, teeskentelee, kovettuu tai näivettyy (tulee suolapatsaaksi).
Matteuksen evankeliumi esittää, että ihmisen tulisi löytää sydämelleen, syvälle ymmärrykselleen kestävä suuntaus:
”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi (Matt. 6:21).”
Kun suuntaus on löytynyt, tapahtuu myös mielen kurinalaistaminen ja rauhoittaminen ilman pakottamista.
***
Bhagavad Gita kirjoittaa kurinalaistamisesta:
”Itsensä kurinalaistaneet luopuvat toimiensa hedelmistä ja saavuttavat täydellisen rauhan, mutta kurittomat ja itsekkäiden halujen vallassa olevat kiintyvät ja joutuvat kahlehdituiksi tekojensa hedelmiin (Bh.G. 5:12).”

Markuksen evankeliumi kuvaa myös maallisiin, katoavaisiin hedelmiin kiintymistä:
”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa (Mark. 8:36)?”





lauantai 6. lokakuuta 2018

Lapatossu ja Siirakki


Vinski (Kaarlo Kartio) ja Lapatossu (Aku Korhonen)

Jeesus Siirakin kirja on poistettu suomalaisesta raamatusta Biblian jälkeen. Lutherin mukaan se on kyllä viisaan miehen kirjoittama, joka opettaa lukijoille oikeaa suhtautumista Jumalan sanaan, muihin ihmisiin, ruumiin tarpeisiin ja omaisuuteen.
Lutherin suhde Raamatun kaanoniin oli valikoiva. Hän siirsi neljä Uuden testamentin kirjettä: Jaakobin, Juudan, Heprealaiskirjeen sekä Ilmestyskirjan ”lisäosaksi”, koska katsoi, etteivät ne yhtä selvästi kuin muut kirjoitukset ajaneet hänen omaksumiaan näkemyksiä Kristuksesta.
Nykyisen raamatuntutkimuksen mukaan Heprealaiskirje olisi hyvin joutanutkin ”oheislukemistoksi”, koska se ei ole Paavalin kirjoittama, vaan myöhempi väärennös. Ilmestyskirjakin olisi ehkä saanut jäädä oheislukemistoon, kun otetaan huomioon, miten paljon turhia pelkoja se on historian aikana synnyttänyt (Origeneksen mielestä sitä ei olisi saanut koskaan lukea julkisesti).
Luther totesi Jaakobin kirjeestä: ”En pidä Jaakobin kirjaa apostolin kirjoituksena, se on selkeästi Paavalia ja muita kirjoituksia vastaan lukiessaan vanhurskautuksen tekoihin.” Luther ei näyttänyt ainakaan alkuaikoinaan ymmärtävän sitä, että todellinen usko tulee luonnollisesti esiin hyvinä tekoina (teot sinänsä eivät tietenkään kerro mitään ihmisen sisäisestä tilasta).
***
Jaakobin kirjettä tarkasteltaessa on otettava huomioon, että kirjeen syntyaikoina kristilliset näkemykset Jeesuksen persoonasta ja tehtävästä poikkesivat varsin paljon myöhemmin muodostuneista käsityksistä. Edesmennyt professori Heikki Räisänen toteaa viimeisessä kirjassaan (Mitä Varhaiset Kristityt Uskoivat), että ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät olisi tunnistaneet omakseen nykyisiä kristillisiä näkemyksiä.
Jaakobin kirjeen kirjoittajasta tai syntyajasta ei ole täyttä varmuutta – ensimmäiseltä vuosisadalta se kuitenkin on peräisin ja saattaa hyvinkin sisältää ”apostolista vaikutusta”, jollaista Uudessa testamentissa löytyy puhtaana ainoastaan Paavalin kirjeissä.
***
Luterilainen kirkko ei ole arvostanut Siirakin kirjaa eikä Lutherin tapaan muitakaan apokryfisiä tekstejä. Tästä huolimatta Siirak on muutama sukupolvi sitten ollut Suomen kansan parissa varsin suosittu.
***
Siirakin aforismit nousivat kansan kuultaviksi erityisesti kolmen ”Lapatossu-elokuvan” myötä, joissa loistava näyttelijä, Aku Korhonen (1893–1960), toisteli niitä runsaasti sanomiensa vahvikkeiksi.
Lapatossun kirjallinen esikuva syntyi Juho Nurhosen toimesta jo 1900-luvun alussa. Elokuvien käsikirjoittajina toimivat Ensio Rislakki ja Ilmari Turja, tuottajana T. J. Särkkä. Elokuvat olivat hyvin suosittuja, mutta saivat osakseen ”korkeakulttuuria” vaalivien kriitikoiden ankaran vihan. Näyttää siltä, että ensimmäinen reaktio uusiin virikkeisiin on usein ”vanhan varjelua – ellei suorastaan hätävarjelun liioittelua.”
Aku Korhonen ja Vinskiä esittänyt Kaarlo Kartio (Kalle Hänninen 1904–1940) saivat jopa kuninkaallista huomiota Tukholman esityksen yhteydessä, jonka jälkeen Ruotsin kuningas kutsui heidät aitioonsa ja ojensi kummallekin ritarimerkin.
Lapatossu-elokuvien teko loppu Kaarlo Kartion kuolemaan, mutta Korhonen esitti hahmoa sodan aikana rintamamiehille järjestetyissä tilaisuuksissa.
Aku Korhoselle Lapatossu oli tietenkin pitkän uran vain yksi monista rooleista. Voidaan todeta, että monista vanhoista elokuvista Korhosen sivuroolit ovat jääneet paremmin katsojien muistiin kuin suurten sankareiden osuudet.

Joitakin otteita Siirakin viisauden kirjasta:
Älä tee syntiä kahta kertaa sovituksen toivossa, sillä et pääse rangaistuksetta yhdestäkään kerrasta.
Joka on itselleen paha – kenelle hän olisi hyvä? Kuka kunnioittaa sitä, joka ei itsekään anna arvoa omalle elämälleen?
Mielettömän lahja ei sinua hyödytä, sillä hänellä on yksi silmä antamassa, monta ottamassa.
Kun seulaa puhdistetaan, jäävät roskat jäljelle. Samoin jäävät ihmisen saastat hänen ajatuksiinsa. Älä kiitä miestä, ennen kuin tunnet hänen ajatustapansa.
Kulta koetellaan tulessa ja otolliset ihmiset nöyryytyksen pätsissä.
Älä tee mitään harkitsematta. Mutta sitten kun teet, älä kadu.
Opi, ennen kuin puhut. Etsi parannusta, ennen kuin sairastut. Ole nopea kuulemaan, mutta lausu vastaus harkinnan perästä.
***
Nykyisen enemmän tai vähemmän sosiaalisen median käyttäytymisoheisiin voitaisiin lisätä:
Oletko kuullut jotakin sanottavan? Se kuolkoon kanssasi. Ole huoleti – ei se sinua halkaise!
Ota selvää asiasta: ehkei hän ole sitä tehnyt, ehkei hän ole sitä sanonut – sillä usein on panettelu käynnissä, äläkä usko kaikkea, mitä puhutaan.


maanantai 1. lokakuuta 2018

Jos kaipaat vihollisia, nouse ystäviesi yläpuolelle



Aforismeistaan tunnettu ranskalainen filosofi, La Rochefoucauld (1613–1680) toteaa: ”Jos tahdot itsellesi vihollisia, nouse ystäviesi yläpuolelle. Jos haluat ystäviä, salli toisten nousta yläpuolellesi.”
***
Sosiaalisissa suhteissa toteamus lienee ollut pätevä hyvin pitkään. Se tulee selvimmin esiin yhteisöissä, joissa ihmiset tuntevat toisensa. Nasaretin Jeesus koki ylenkatsetta erityisesti synnyinseuduillaan, missä ihmiset halusivat nähdä hänet pelkkänä ”puusepän poikana.”
***
Ihmisten yksilöllistyminen on välttämätön vaihe yleisessä kehitysprosessissa, vaikka se tuottaa runsaasti kyseenalaisia ilmiöitä.
Vahvistuvat persoonallisuudet haluavat löytää ja säilyttää oman paikkansa yhteisössä. He eivät aina katsele hyvällä, jos joku tuttu henkilö näyttää jossakin suhteessa nousevan heidän yläpuolelleen. Ihmisille on huomattavasti helpompaa antaa arvoa kaukaisille kohteille, joita ei läheisten tapaan tarvitse ”peilata itseensä.”
***
Rochefoucauld toteaa lisäksi: ”Kaikki ihmiset ovat yhtä ylpeitä. Erilaisia ovat vain tämän ylpeyden osoittamisen keinot ja tapa” – ja että ”ylpeys ei halua olla velassa, eikä itserakkaus halua maksaa mitään.”
***
Ranskalainen filosofi kohottaa ”riman” sosiaalisia suhteita paljon korkeammalle kirjoittaessaan: ”Nöyryys on alttari, jolla Jumala tahtoo itselleen uhrattavan.”
Matteus (23:12) kirjaa asian paljon tunnetummassa muodossa: ”Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.”
Matteuksen toteamuksen päähuomio ei viittaa sosiaalisiin suhteisiin, vaan siihen, että jossakin vaiheessa ihmistä tarkastellaan objektiivisesti hänen todellisen olemuksensa mukaan, jolloin kaikki keinotekoinen tehostus karisee pois.
Henkinen ”itsensä alentaminen” eli nöyryys (ei siis nöyristely) ei tarkoita pyrkimystä sosiaalisessa asteikossa mahdollisimman alas, vaan koko oman persoonallisen tajuntatapansa kyseenalaistamista – että sen olisi mahdollista väistyä suoran näkemyksen tieltä.
Kaikki ulkoisen elämän kautta saatu ”viisaus” on luonteeltaan suhteellista ja muuttuvaa. Jaakob (3:15) kuvasi sellaista (suoraan ylhäältä tulevaan verraten) ”riivaajien viisaudeksi.” Paavali piti sitä ”vanhan Aatamin viisautena.”