Kaljakellunta – itsenäisyytemme juhlavuoden lahja briteille

Ensi kesänä myös britit järjestävät uljaan suomalaisen esikuvan mukaisen kaljakelluntatapahtuman Tyne joella.

Tapahtumalla on hieno nimi: ”River Tyne Booze Cruise”.

Me olemme jo aikaisemmin saaneet briteiltä lahjaksi jalkapallofanien "taistelutahdon!"

Suomessahan tätä ”korkeaa (vai olisiko tuo karkeaa) kulttuuria” on harjoitettu pian 20 vuotta ja on aiheutettu (krapuloiden lisäksi) veronmaksajille yli puolen miljoonan euron siivouskulut.

Jälkien perusteella näyttää joskus siltä, että hauskanpito sekoitetaan haaskanpitoon ja hyvinvointi huvinvointiin.

Pari Jakob Böhmen kirjaa vihdoinkin suomeksi

Saksalainen mystikko Jakob Böhme syntyi v. 1575. Hän kirjoitti viidessä vuodessa yli kaksikymmentä teologista kirjaa ja sai paljon mainetta.

***

Böhmen kirjoitusten tiedetään vaikuttaneen mm. kveekareiden, Friedrich von Schellingin, Friedrich Nietzschen, William Blaken, Sigmund Freudin, Henri Bergsonin, Rudolf Otton, Carl Jungin, Paul Tillichin, Martin Heideggerin  ja lukemattomien muiden ajatteluun.

Myös Sir Isaac Newton tutustui usean viikon ajan Böhmen teoksiin ja uskoi, että ne sisälsivät luomakunnan kaikki salaisuudet. On todennäköistä, että hän sai perusideat gravitaatioteoriaansa juuri Böhmen kirjoista.

***

Suomessa Böhmen opit tavoittivat aivan tavallisen kansan, jota vaivasi sama tunne kuin kirjailijaa itseään: ”Minun sieluni janoaa elävää Jumalaa”.

Varhaisia böhmeläisiä mystikoita esiintyi jo 1700-luvulla mm. Vähänkyrön (nyk. Vaasan) Merikaarron kaksikielisessä kylässä. Kälviällä Erickssonin veljekset olivat saaneet böhmeläisiä vaikutteita. Laihialla toimivat Gabriel Ollila ja Jaakko Kärmäki, Ilmajoella Samuel Rinta-Nikkola, Kauhavan seudulla Jaakko Wallenberg. Pohjois-Pohjanmaalla Kokkolan lukkari Anders Nyström edisti kyseistä ajatussuuntaa vielä 1800-luvun puolivälissä.

Suomenkielistä Böhmen kirjallisuutta ei ollut käytettävissä, joten sitä hankittiin Ruotsista, jossa Anders Collin käänsi teoksia ruotsiksi. Suomalaiset käänsivät ja kopioivat niitä suuren määrän käsin.

***

Vasta nyt – yli kaksisataa vuotta myöhemmin – on suomennettu edes kaksi kirjaa,

”Neljäkymmentä kysymystä sielusta” ja ”Yliaistisesta elämästä”

suoraan saksankielestä, jotka avautuvat kaikkien kiinnostuneiden käyttöön PDF-muodossa seuraavasta linkistä:

http://www.netikka.net/studiomielty/bohme%20sielusta.htm

Pelastuksen toivossa tehty joukkoitsemurha

Hale-Bopp komeetta

Jonkun kerrotaan tehneen itsemurhan sen vuoksi, että hän pelkäsi joutuvansa kokemaan maailmanlopun.

***

Marshall Applewhite

Kaksikymmentä vuotta sitten amerikkalainen ufokultti, Heaven’s Gate (Taivaan portti) teki joukkoitsemurhan. Sen ehdoton johtaja, Marshall Applewhite, oli vakuuttanut heidän sielujensa näin pääsevän turvaan maailman tuholta Hale-Bopp-komeetan takana lymyävälle avaruusasemalle. Tämä avaruusalus kuljettaisi sielut sitten asumaan täydellisessä rauhan tilassa jollakin uudella planeetalla.

Applewhite ei tietenkään ole ainoa profeetta, joka on kristillisissä kulttuureissa ennakoinut maailman nopeaa tuhoutumista ja vain harvojen valittujen pelastumista. Jopa opetuslasten uskotaan aikoinaan odottaneen mestarinsa pikaista paluuta, joka saattoi aiheuttaa sen, etteivät he kantaneet riittävää huolta maallisista tarpeista (Paavali keräsi heille avustusta).

***

On ilmeisen selvää, ettei maailma loppunut kenenkään opetuslapsen elinaikana, joten lopun merkkejä alettiin myöhemmin etsiä Raamatun teksteistä ja sovittaa niitä kunkin ajan ilmiöihin.

Raamattu kertoo siitä, että ennen loppua ihmiset muuttuvat mm. itserakkaiksi, epäluotettaviksi ja ahneiksi teeskentelijöiksi. Nämä merkit ovat tietenkin päällä miltei aina, koska ihmiskunnan kehitys lienee vielä kovin keskeneräisessä tilassa.

Etenkin älyllisen puolen nousu korostettuun asemaan on osaltaan lisännyt itsekeskeisyyden ilmentymistä, mikä vähenee vasta silloin, kun todellista viisautta ja ymmärrystä alkaa enemmässä määrin kehittyä.

Älyn ylikorostus lisää tietenkin myös toisia tunnusmerkkejä – kriittisyyttä tai jopa skeptisyyttä vanhoja uskonvaraisia näkemyksiä kohtaan. Voidaan varsin perustellusti väittää, että ”sivistyneen maailman” yleisuskonto on materialismi ja erityisesti sen mahdollistama ulkonainen hyvinvointi.

Alueellisia sotia, nälänhätää, tauteja, luonnonkatastrofeja (erityisesti maanjäristyksiä) ja komeettojen kaltaisia erikoisia ilmiöitä on esiintynyt kaikkina aikoina. Nykyisin ne lisäksi saatetaan välittömästi yleiseen tietoisuuteen, jolloin kelvollisia ”lopun ajan merkkejä” löydetään haluttaessa lähes kaikista uutisista.

***

Raamatun lisäksi maailmanlopun ajoitusta on haettu ahkerasti mm. Nostradamuksen epämääräisistä kirjoituksista ja Mayojen kalenterin päättöpäivästä (johonkin se kalenteri piti päättää) – ja saatu aikaan lähinnä turhia pelkoja.

Kirkkoisä Origenes totesi, ettei esim. Johanneksen Ilmestystä olisi saanut koskaan lukea julkisesti, koska siitä syntyi (ja syntyy yhä) lähinnä virheellisiä tulkintoja. Monet ns. profeettojen ennustukset viittasivat lähitulevaisuuteen – osan ollessa hallusinaatioita.

***

Näkemys itsemurhan ”autuuttavuudesta” juontuu kristillisissä puitteissa ns. marttyyrikirkon aikaiseen käsitykseen vaatimuksesta seurata Kristusta ”uhraamalla” konkreettisesti (veri-todistaen) myös oma kehollinen elämänsä.
Ikuisen autuuden syötillä ihmistä (etenkin kärsivää ihmistä) on helppo höynäyttää.

Uudella Ajalla kristityt ovat ainakin käytännössä luopuneet tietoisista pyrkimyksistä marttyyriuteen – ajatus kukoistaa yhä ”veljesuskonnossa”, joka lienee kopioinut sen suoraan kristityiltä.

Kehon pitäminen synnin perustana saattaa juontaa myös pintapuoliseen käsitykseen Uuden Testamentin kehotuksesta ”elämänsä kadottamiseen” ehtona ikuisen elämän löytämiseen. Kehotus tarkoittaa mitä ilmeisimmin sisäistä irtautumista kaikista ulkoisen elämän luomista ehdollistumista – eikä siten irtautumista fyysisestä kehosta.

Fyysinen keho on erinomainen (ehkä jopa ainoa) mahdollisuus oppia ulkoisen elämän kokemusten kautta sisäistä elämää, kunnes sisäisen ”affiniteetti” (vetovoima) suuntautuu puhtaana ja esteettä alkuperäänsä kohden.

***

”Taivaan portin” lahkon johtajaa voidaan perustellusti pitää mielisairaana – itsemurhaa suosittelevia kirkkoisiä ei ehkä voida luokitella patologisiksi tapauksiksi, vaan lähinnä tietämättömiksi maallisen elämän tarkoituksista ja taivaallisen ”ei-kaupallisista” ehdoista.

***

On selvää, että maailmanloppukin tulee aikanaan – nykytieteen oletuksen mukaan noin parin miljardin vuoden kuluttua. ihmiskunnalla ja yksilöllisellä ihmisyydellä on siten vielä jonkin verran aikaa etsiä ja toteuttaa tarkoituksiaan – kehittyä pelkästä aihiosta, ”elävästä sielusta”, Paavalin mainitsemaksi ”eläväksi tekeväksi hengeksi” (välittömästi henkisesti tiedostavaksi olemukseksi).

***

Kaikki ihmiset (todennäköisesti kaikki muutkin elävät olennot) lienevät alkuperäisen henkisen lähtökohtansa perusteella ”kutsutut” palaamaan ”Isänsä kotiin” – perille saapuminen yhden suuren ilmennyskauden (iankaikkisuuden) aikana saattaa tosin olla ehdollista – muutenhan kaikki uskonnot olisivat puhuneet palturia.

Saarna saarnaamisesta 700 vuotta sitten

Kölnin tuomiokirkko

Dominikaanijohtaja, Mestari (maisteri) Eckhart oli laajalti tunnettu ja suosittu saksalainen saarnamies ja opettaja. Häneltä on jäänyt noin sata saarnaa. Alla oleva saarna nojaa löysästi 2. Timoteuksen kirjeeseen ja on pidetty elokuun alussa, Pyhän Dominikuksen muistopäivänä.

SAARNA 18  (Quintin numerointi 30, Pfeifferin 66)

***

PRAEDICA VERBUM, VIGILIA, IN OMNIBUS LABORA (2. Tim. 4:2)

Luimme herralleni pyhälle Dominikukselle1 osoitetun, tämän ja huomisen päivän tekstin Paavalin kirjeestä, ja se tarkoittaa saksaksi: ”Puhukaa sanaa, julkistakaa sitä, julistakaa sitä, tuokaa se esiin ja levittäkää sitä.”

On huomattava, että jokin voi virrata ulos ja jäädä silti sisään. Se että Sanan tulisi virrata ulos ja silti jäädä sisään - on hyvin ihmeellistä.2 Se että kaikkien olentojen tulee virrata ulos ja siitä huolimatta jäädä sisään on hyvin ihmeellistä. Kaikki Jumalan antama ja lupaama on mitä ihmeellisintä, käsittämättömintä ja uskomattominta.

Juuri niin on oikein, koska mikäli tuo olisi käsitettävää ja uskottavaa, ei se olisi soveliasta. Jumala on kaikissa asioissa. Mitä enemmän Hän on asioissa, sitä enemmän Hän on niistä erillään: mitä enemmän sisällä, sitä enemmän ulkopuolella, ja mitä enemmän ulkopuolella, sitä enemmän sisällä.

Olen usein sanonut, että Jumala luo tätä koko maailmaa juuri tässä hetkessä. Kaiken mitä Jumala teki kuusituhatta vuotta sitten tai enemmänkin, kun Hän teki tämän maailman, Hän luo juuri nyt - aivan hetkessä. Jumala on kaikissa asioissa, mutta jumalallisuudestaan ja ymmärryksestään johtuen Hän ei ole missään yhtä todellisena kuin sielussa ja myös enkeleissä - sielun sisimmässä osassa, sen korkeimmassa olemuksessa.

Sanoessani sisin, tarkoitan samalla korkeinta – sanoessani korkein, tarkoitan samalla sielun sisintä osaa. Tarkoitan sielun sisimmässä ja korkeimmassa osassa, juuri siellä, missä ne molemmat ovat yhtä. Siellä, minne ajallisuus ja mikään kuvallinen ei ole koskaan päässyt sisään, sielun sisimmässä ja korkeimmassa osassa, siellä Jumala luo koko maailman.

Kaiken minkä Jumala loi kuusituhatta vuotta sitten luodessaan maailman, ja kaiken minkä Hän tulee luomaan seuraavan tuhannen vuoden aikana – mikäli maailma kestää niin kauan – Jumala tekee sielun sisäisimmissä sopukoissa ja sen huipussa. Jumala luo kaiken menneen, tämänhetkisen ja tulevan sielun sisäisimmässä osassa.

Jumala suorittaa kaiken pyhimysten kautta suorittamansa toiminnan juuri sielun sisimmässä osassa. Isä kantaa Poikaansa sielun sisimmässä osassa, ja kantaa sinuakin ainosyntyisen poikansa kera – eikä yhtään vähäisempänä.

Jos minun on määrä olla tuo Poika, tulee minun olla sitä samaa ydinolemusta oleva Poika kuin mitä hänkin (Kristus) on Poikana - eikä millään muulla tavalla.

Mikäli minun on määrä olla ihminen, en voi olla sitä eläimen olemuksessa. Mutta jos minun on määrä olla tämä ihminen, täytyy minun olla sitä juuri tässä olemuksessa. Pyhä Johannes sanoo: ”Te olette Jumalan lapsia” (1. Joh. 3:1).

***

”Lausukaa Sanaa, kertokaa se muualla, julistakaa sitä, tuokaa esiin ja levittäkää sitä.” ”Tuokaa se esiin!” Se mitä puhutaan ulkonaisesti on karkeata, mutta tuo Sana lausutaankin sisäisesti. ”Lausukaa se ulos!” tarkoittaa sitä, että se on sisälläsi.

Profeetta sanoo, ”Jumala puhui yhtenä (kerran), ja minä kuulin kahta (kahdesti)” (Ps. 62:12). Tuo on totta: Jumala puhui vain kerran - Hänen ilmauksensa on vain yhtä. Sanassaan Hän lausuu Poikansa ja Pyhän Hengen ja kaikki olennot, jotka eivät ole muuta kuin yhtä ilmausta Jumalassa.

Mutta profeetta sanoo, ”kuulin kahta”, mikä tarkoittaa sitä, että hän kuuli Jumalaa ja olentoja. Siellä missä Jumala tuon lausuu, on se Jumalaa, mutta täällä se on olennollista. Ihmisten mielestä Jumala tuli ihmiseksi ainoastaan siellä (Jeesuksessa), mutta se ei ole totta, sillä Jumala tuli ihmiseksi yhtä hyvin täällä (sielussa) kuin sielläkin3 , ja syy, miksi Hän tuli ihmiseksi on siinä, että Hän voisi kantaa sinuakin ainosyntyisenä Poikanaan, eikä yhtään vähäisempänä.

***

Eilen istuin eräässä paikassa ja lainasin tekstin Isä Meidän rukouksesta, jossa sanotaan: ”Tapahtukoon Tahtosi”. Mutta olisi parempi sanoa: ”Tahto kuulukoon Sinulle”,4  sillä rukous tarkoittaa sitä, että minun tahdostani pitäisi tulla Hänen tahtonsa, ja minusta pitäisi tulla Hän.

Tämä teksti tarkoittaa kahta asiaa, joista ensimmäinen on, ”ole unessa kaikkien asioiden suhteen”, mikä tarkoittaa olemista tiedostamaton ajan, olentojen tai minkään kuvallisen suhteen. Opettajat julistavat, että mikäli ihminen olisi todella sata vuotta unessa, ei hän tietäisi mitään olennoista, ajasta tai kuvallisista asioista – ja juuri silloin ymmärtäisit sen, miten Jumala on sinussa toiminut. Tästä syystä sanotaan Rakkauden Kirjassa, ”Minä nukuin, mutta sydämeni valvoi” (Kork.v. 5:2). Ja niin, kun kaikki olennot sinussa nukkuvat, voit tiedostaa sen, mitä Jumala sinussa tekee.5 

***

Sanoilla ”ahkeroikaa kaikissa asioissa” (2. Tim 4:5, hieman muuttunut)) on kolme merkitystä. Se tarkoittaa sitä, että ’kääntää kaikki asiat edukseen’, eli näkee Jumalan kaikissa asioissa, koska Hän on kaikessa. Pyhä Augustinus sanoo, ettei Jumala tehnyt kaikkia asioita siten, että ne tulisivat olemassaoloon, ja Hän sitten Itse menisi omalle taholleen, vaan Hän jäi Itse niihin.

Ihmiset kuvittelevat omaavansa enemmän, jos heillä olisi kaikenlaisia asioita Jumalan lisäksi, kuin jos heillä olisi pelkästään Jumala. Tuo on väärä käsitys, sillä kaikki asiat Jumalan ohella eivät ole sen enempää kuin Jumala yksin.

Jokainen joka ajattelee, että hänellä olisi enemmän, mikäli hänellä olisi Poika ja Isä, kuin jos hänellä olisi Poika ilman Isää, on väärässä. Koska Isä Pojan kera ei ole enempää kuin Poika yksin, eikä Poika Isän kera ole enempää kuin Isä yksin.

Tästä syystä ota vastaan Jumala kaikissa asioissa, ja se on merkkinä siitä, että Hän on synnyttänyt sinut ainosyntyisenä Poikanaan - eikä yhtään sen vähäisempänä.

Toinen merkitys ”kaiken hyväkseen kääntämiselle” on: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Lk 10:27). Tämä on Jumalalta tullut käsky. Sanon, ettei se ole pelkkä käsky, vaan myös se, mitä Jumala on antanut ja luvannut antaa.

Mikäli rakastat sataa markkaa enemmän itselläsi kuin jollakulla muulla, olet väärässä. Jos pidät toista ihmistä toista parempana, olet väärässä. Jos rakastat isääsi ja äitiäsi ja itseäsi enemmän kuin jotakuta muuta henkilöä, on se väärin. Jos rakastat omaa autuuttasi enemmän kuin jonkun toisen autuutta, on sekin väärin.

Jumala meitä siunatkoon! Mitä oikein sanoinkaan? Eikö minun saisi rakastaa omaa autuutustani enemmän kuin jonkun muun kohdalle tulevaa?

Monet oppineet ihmiset eivät voi tätä käsittää ja kokevat sen vaikeaksi, mutta se ei ole vaikeata, vaan aivan helppoa. Katsokaahan! luonto edellyttää jokaiselta ihmisen jäseneltä kahtalaista toimintaa. Ensimmäisenä toimintojen tarkoituksena on palvella koko kehoa, ja sen jälkeen kutakin erityistä jäsentä erikseen – aivan samaan tapaan kuin itseään eikä yhtään vähäisemmässä määrin - ollen yhtä paljon keskittyneenä toiminnoissaan toisiin jäseniin kuin omiinsakin.

***

Vieläkin enemmän tulisi tällaisen olla soveliasta armon yhteydessä. Jumalan tulisi olla rakkautesi ohjesääntö ja perustus. Rakkautesi ensimmäinen kohde tulee olla yksin Jumala, ja sen jälkeen lähimmäisesi kuin itsenäsi - eikä yhtään vähäisempänä.

Jos rakastat omaa autuuttasi enemmän kuin jonkun toisen autuutta, teet väärin, sillä siinä tapauksessa rakastat itseäsi – ja jos rakastat itseäsi, ei Jumala olekaan koko rakkautesi kohteena, ja se on väärin.

Sillä kun rakastat Pyhän Pietarin ja Paavalin autuutta yhtä paljon kuin omaasikin, saat saman autuuden kuin he. Kun rakastat enkeleiden autuutta ja Neitsyt Marian autuutta samassa määrin kuin omaasi, tulet totisesti iloitsemaan samasta autuudesta kuin he, ja se tulee kuulumaan yhtä hyvin sinulle kuin heille. Tästä sanotaan Viisauden Kirjassa: ”Hän teki hänet Pyhimystensä kaltaiseksi” (Saarn. 45:2?).

Kolmas merkitys ”kaiken kääntämisessä edukseen” on siinä, että ”rakastaa Jumalaa yhtäläisesti kaikissa asioissa”, mikä tarkoittaa sitä, että rakastaa Jumalaa yhtä hyvin köyhyydessä kuin rikkaudessa, niin sairaudessa kuin terveydessä, houkutuksissa kuin ilman niitä, kärsimyksissä kuin ilman niitä.

Todellakin, mitä suurempi kärsimys, sitä kevyempi se on – kuten on kahden ämpärinkin laita: mitä painavampi on toinen sitä kevyempi toinen, ja mitä enemmästä ihminen luopuu sitä helpommaksi luopuminen muodostuu.

Jumalaa rakastava ihminen voisi luopua koko maailmasta yhtä helposti kuin kananmunasta.

Mitä enemmästä hän luopuu sitä helpompaa on luopuminen, kuten oli apostoleidenkin osalla: mitä enemmän heidän piti kärsiä sitä helpommaksi kävi kestäminen.

***

”Ahkeroikaa kaikissa asioissa” tarkoittaa: Kun olette moninaisten asioiden ympäröimiä, ettekä pelkästään puhtaassa, yksinkertaisessa olemuksessa, antakaa tämän olla työnänne ja ponnistelkaa kaikissa asioissa täyttäen palvelustointanne. Tämä tarkoittaa samaa kuin ”nostakaa katseenne”, jolla on kaksi merkitystä.

Ensimmäinen on: pankaa syrjään kaikki se mikä on teidän omaanne ja luovuttakaa itsenne Jumalalle. Silloin Jumalasta tulee teidän omanne, aivan kuten Hän kuuluu Itselleen, ja Hän on teille Jumala samoin kuin Itselleen, eikä yhtään sen vähäisemmässä määrässä. Minulle kuuluva ei ole keneltäkään kotoisin, mutta mikäli se olisi joltakulta muulta, ei se olisi minun vaan kuuluisi sille, keneltä se on saatu.

Toinen ”katseen nostamisen” merkitys on siinä, että osoittaa kaikki toimensa Jumalalle. Monet eivät kykene tätä ymmärtämään, eikä se minua hämmästytä, sillä tämän ymmärtäjän tulee olla hyvin pitkälle irrottautunut ja asioiden yläpuolelle kohottautunut.

Että saavuttaisimme tämän täydellistymisen, Jumala meitä siinä auttakoon.

Amen.

1 8. elokuuta

 2 Ks. saarnan 17 loppu.

 3 Siellä viittaa Jeesuksen historialliseen syntymään, ”täällä” viittaa Kristuksen syntymään sielussa (Q).

 4 Tämä on Eckhartin oma tulkinta tekstistä  fiat voluntas tua.

 5 ”Jumalan työskentely” näyttäisi kuuluvan toisen merkityksen piiriin, mutta Quint lukee siihen kuuluvaksi lähinnä jatkossa tulevan asian.

Saarnan suomennos: Kalervo Mielty

“Purkitettuja ajatuksia”

Rukoustemme takaa kuultaa: tapahtukoon Tahtosi halujeni mukaan.

Ei ole sellaista hyvää, ettei ihminen siihen kyllästyisi.

Kyllästyminen takaa muutoksen, vaan ei sen suuntaa ja nopeutta.

Murehtiminen on eilisen pelkojen siirtoa huomiseen.

Itseensä ottaja saa aina haavoja.

Jotkut uskovat tulevansa paremmaksi kieltämällä kaiken kauniin.

Hyvään on helppo nukahtaa.

Useimmat kulkevat päivisinkin unessa.

Monet pysyvät hereillä vain potkuja saadessaan.

Pinnallinen hyvinvointi aiheuttaa vatsanväänteitä.

Turismin suomenkielinen vastine on kulku tauti.

Saavutettu mukavuus on usein askel uusiin nautintoihin.

Kylläisten valitus saa kaikunsa arvojen tyhjyydestä.

Herkullisinkin ateria muuttuu ulosteeksi.

Moni asentaa kärsimyksilleen kertausmerkit.

Ikävät ja yhdentekevät asiat jäävät mieleen helpoiten.

Ihminen rakastaa usein rakkauden hedelmiä.

Pelko ja rakkaus ovat toistensa vastakohtia.

Pelon pelkääminen on hyvin yleinen sairaus.

Moni vaihtaa uskonsa joulupukista Jumalaan – lähes sellaisenaan.

Niin kauan kuin ihminen odottaa palkkiota, hän ei saavuta kestävää onnea.

Viha on usein kieroon kääntynyttä rakkautta.

Pettymys on ymmärrettävää, sen jalostaminen katkeruudeksi ei ansaitse kiitospuheita.

Kielteiset asiat ovat useimmiten mielen roskaruokaa, joka elättää hyvin ainakin iltapäivälehdistöä.

Monet tekevät katkeruuden kiehuttamisesta elämäntehtävän.

Mitä kauemmin kiehuttaa mielensä katkeraa keittoa, sitä pahemman makuista siitä tulee – ja sitä vaikeampaa on muuttaa huonoja makutottumuksia.

Ellei itse kyllästy katkeruutensa vuodattamiseen, voi olla varma, että ympäristö on sitä korviaan myöden täynnä.

Ihmisen tapa rakastaa on tuuliviirin kaltaista: se kääntää takapuolensa, kun tuulen suunta muuttuu.

Sympatia ja empatia voivat ovat rakkauden esiasteita.

Rakkaus ei takerru kiinni kohteisiin, se vain kohottaa kaikkea kohoamiseen kykenevää.

Rakkaus on vapautta, mutta kaikki vapaus ei ole rakkautta.

Vapaa rakkaus tarkoittaa tavallisesti vapaata rakastelemista.

Väärää todistusta lähimmäisestä kutsutaan usein kohteliaisuudeksi.

Ystävyys muistuttaa usein kauppasuhdetta: tue sinä minua, niin minä vuorostani tuen sinua.

Todellinen hyväntahtoisuus ei sisällä taka-ajatuksia.

Vastavuoroisuuden vaatiminen ystävältä on kuin kahlitsisi hänet käsiraudoin itseensä.

Jotkut nimittävät omaa öykkärimäisyyttään rehellisyydeksi.

Uskon, toivon ja rakkauden arkipäiväiset korvikkeet ovat: ahneus, kateus ja pahansuopaisuus.

On vaikeata tulla kärsivälliseksi kokematta milloinkaan kärsimystä.

Kärsimys olisi tarpeetonta, mikäli ihminen ilman sitä oivaltaisi perimmäisen olemuksensa.

Pahansuopa ajatus on kuin pimeään heitetty kivi: emme tiedä, mihin se putoaa, ja milloin tulemme siihen kompastumaan.

Tekojen hyvyys on vain tekojen mitta. Ajatusten hyvyydestä muu seuraa luonnostaan.

On paljon mukavampaa iskeä omia heikkouksiaan toisissa ihmisissä kuin kohdata ne omassa kehässään.

Mielen askarointi juoruissa, väkivallassa, tai turhanpäiväisyyksissä on sen pyhittämistä kaatopaikaksi.

Ihminen käyttää mielikuvitustaan usein silloin, kun sitä vähiten tarvittaisiin.

Vertaamalla jääkiekkoilijan ja Nobel-tutkijan ansioita, voimme saada käsityksen ihmiskunnan arvostuksista.

Vaatiminen ja kannustaminen sekoitetaan usein toisiinsa.

Kannustus kohottaa, vaatiminen tekee helponkin asian vaikeaksi.

Ken vaatii kohtuuttomia itseltään, odottaa usein mahdottomia muilta.

Urheilussa kannustusjoukot muuttuvat joskus lynkkauspartioiksi.

Ajatellessamme vain kuvittelemme olevamme olemassa.

Ajattelukykymme todistaa lähinnä vain ehdollistuneesta olemassaolostamme.

Monet uskovat, että tuhat ajallista päätelmää muodostavat yhden ikuisen totuuden.

Vanhojen totuuksien kyseenalaistaminen on kuin sohaisu ampiaispesään.

Ihmistä kiinnostaa yleensä enemmän se, mitä tapahtuu hänen ulkopuolellaan kuin se, mitä tapahtuu hänessä itsessään.

Ihmiset pitävät paljon parempaa huolta ulkonäöstään kuin siitä, mitä he itsessään ovat.

Profiilin rakentamisesta on tullut suositumpaa kuin aidosta ihmisyydestä.

Tyhjät yrittävät usein täyttää itseään toisten elämällä.

Huono omatunto panee välttelemään itsensä tarkastelua, mutta tekee erittäin tarkkanäköiseksi toisten suhteen.

On vaikeata erottaa omaatuntoa lauman äänestä. Totuus kuiskaa, tottumus huutaa.

Äänekkäin osa omaatuntoamme edustaa lauman ääntä.

Omantuntonsa kuunteleminen vaatii rohkeaa ja hiljaista mieltä.

Oikea omatunto on syvällä kieltojen ja kiitosten alla. Kaivakaa, niin te löydätte!

Monet sulkevat silmänsä joutuessaan kohtaamaan omat demoninsa.

Maailma rakastaa etenkin niitä, jotka rakastavat maailmaa.

On hyvä olla sopivasti syrjäytynyt, jos tahtoo häiriöittä kasvaa omaan mittaansa.

Maailma on kavala: käännä sille selkäsi – ja varaudu nuolipilveen.

Menetetyn maineen puhdistaminen on kuin pesisi tervatahraa kylmällä vedellä.

Kiristystä kutsutaan perhepiirissä usein kasvatukseksi, työmarkkinapolitiikassa edunvalvonnaksi.

Valistunut diktatuuri saattaisi olla hyväksi. Valistuneista diktaattoreista vain on aina ollut huutava pula.

Parhaat vallankäyttäjät löytyvät niistä, jotka pitäisi kahlita virkaistuimilleen.

Maailma on arvoton äärimmäisessä mielessä, mutta sen arvo lienee siinä, että äärimmäinen joskus saavutetaan.

Totuuden esipihoilta havaitsemme hyvin omat puutteemme - vielä paremmin lähimmäistemme vajavaisuudet.

Tuttu pimeys on turvallisempaa kuin vieras valkeus.

Kunniallinen tarkoitus löytää aina arvoisensa toteutuskeinot.

Tarkoituksen puhtaus on suoraan verrannollinen tarkoittajan puhtauteen.

Viisaat tekevät hyvää hyvyyden itsensä tähden.

Viisas ei etsi hyvyytensä hedelmiä.

Rehellisyys itsensä suhteen on ensimmäinen askel totuuden esipihoille.

Kunniaa on helpompi saavuttaa kuin kunniallisuutta.

Ihmiset seppelöivät jokaisen aasin, joka kantaa heidän kuormaansa riittävän pitkään.

Kunnianosoitukset perustuvat usein puutteellisiin tietoihin.

Parhaimmat valehtelijat valehtelevat oivallisesti myös itselleen.

Ihminen on paras rippi-isä itselleen.

Yleinen mielipide on useimmiten synonyymi yleiselle tietämättömyydelle.

Yleinen ja ylevä kohtaavat ani harvoin. 

George Bernard Shaw

George Bernard Shaw oli v. 1856 syntynyt irlantilainen näytelmäkirjailija – ainoa lajissaan, joka on saanut sekä Nobel- että Oscar-palkinnot. Hänen tunnetuin näytelmänsä on Pygmalion, josta tehtiin samanniminen elokuva ja musikaali My Fair Lady.

Shaw’n perhe edusti Irlannin köyhtynyttä yläluokkaa, eikä hän nuorimpana lapsena saanut koulutusta muuta kuin pappissukulaiseltaan. Hän aloitti toimistotyöntekijänä jo 16-vuotiaana.

Elämäntilanne saattoi osaltaan johtaa siihen, että hän omaksui sosialistisia näkemyksiä ja osallistui v. 1893 uuden työväenpuolueen ohjelman kirjoittamiseen.

Sosialismin käytännön sovellutuksesta ei tuolloin vielä ollut konkreettista näyttöä, joten ajattelu perustui teorioihin ja ihannekuviin. Shaw kannatti mm. luopumista yksityisestä maanomistuksesta ja englannin kielen kirjoitusasun yksinkertaistamista.

Vuosisadan alkupuolella hän oli sen verran sokaistunut sosialismista, että tuki Stalinin asettamaa Terijoen hallitusta ja Neuvostoliiton aloittamaa talvisotaa Suomea vastaan.

***

Vaikka Bernard Shaw’n poliittisia näkemyksiä voidaan jälkikäteen kritisoida, eivät ne estä arvostamasta hänen kirjallista lahjakkuuttaan, joka pukeutui usein ironian ja parodian muotoihin.

Tyypillisiä, aforisminomaisia toteamuksia ovat mm.

Joka osaa, tekee, joka ei osaa, opettaa. Toiminta on ainoa tie tietoon.

On vain yksi uskonto, mutta siitä on sata eri versiota.

Hullun aivot sulattavat filosofian hullutukseksi, tieteen taikauskoksi ja taiteen pedanttisuudeksi – näin syntyy yliopistosivistys.

Hulluja löytyy jopa mielisairaaloista.

Kun joku ei tiedä mitään ja luulee tietävänsä kaiken, viittaa se selvästi poliittiseen uraan.

Mikä on pessimisti? Sellainen ihminen, joka uskoo, että kaikki ovat yhtä inhottavia kuin hän – ja vihaa siitä syystä kaikkia.

Historiasta opitaan, että historiasta ei opita mitään.

Ainoa tapa, jolla sivistyneet miehet estetään potkimasta vaimojaan, on järjestää pelejä, joissa he voivat potkia palloa.

Demokratia on systeemi, joka takaa sen, ettei meitä hallita paremmin kuin ansaitsemme.

Vanhat miehet ovat vaarallisia: heille on yhdentekevää, miten maailman käy.

Elämässä on kaksi tragediaa. Toinen on se, ettei saa haluamaansa, toinen sitä, että sen saa.

Emme ole menettäneet uskoamme – olemme vain siirtäneet sen Jumalasta lääkäreihin.

Meille kerrotaan, että kun Jumala loi maailman, Hän näki että se oli hyvä. Mitä Hän sanoisi nyt?

Harvat ihmiset ajattelevat useammin kuin pari kertaa vuodessa. Minä olen hankkinut kansainvälistä kuuluisuutta sillä, että ajattelen pari kertaa viikossa.

KALLISTUUKO KIRKKOLAIVA PAARPUURIIN?

Professori Heikki Hiilamo totesi vuonna 2005, ollessaan vielä Kirkkohallituksen palveluksessa, että Suomen luterilainen kirkko asemoitui 1900-luvun alussa oikealle mm. siitä syystä, että sosiaalidemokraattien ohjelmassa kirjattiin tavoitteeksi kirkon ja valtion erottaminen, uskonnonopetuksen poistaminen kouluista, sekä seurakuntien omaisuuden palauttaminen kunnille.

***

Viimeisen sadan vuoden kuluessa tosiasiallinen tilanne on muuttunut tai suorastaan mullistunut, tosin kansan syvissä riveissä – niin vasemmalla kuin oikealla – sitä eivät kaikki ole vieläkään huomanneet.

***

Vuonna 2004 Kuopion piispa Wille Riekkinen kehotti suomalaisia perehtymään vakavasti Karl Marxin teoksiin.

Kirkolliskokoukseen osallistunut sosiaalidemokraattinen Pertti Rajala väitti, että kirkko oli jo ajanut vasemmalta hänen oman puolueensa ohitse.

Erkki Tuomiojakin tunnusti löytäneensä kirkon markkinataloutta suomivista kannanotoista ajatuksia, joita hän kaipasi omalta puolueeltaan.

Terho Pursiainen totesi, että hänen aikansa piispat edustivat yhteiskunnallisesti 1960-luvun uusvasemmistolaisuutta ja ettei porvarillisesti ajattelevilla pian olisi sijaa kirkossa – siitä kun oli muodostumassa sosiaalidemokratian ”hengellinen siipi.”

Kuinka tähän on päädytty?

Arkkipiispojen näkemykset heijastavat yleensä varsin hyvin ajan suuntauksia.

Muutoksien lähtökohta lienee Johannes Salomies, joka toimi arkkipiispana 1951–1964. Hän piti tiivistä yhteyttä ja vuorovaikutusta sekä Paasikiven että Kekkosen kanssa, mutta ei vielä törmännyt puoluepoliittisiin asioihin. Esillä oli ainoastaan Tiililään ja Niinivaaraan henkilöityvä kiista kirkon maallisesta ja hengellisestä roolista. Siinä Salomies otti tyynnyttelijän roolin, joka ei tietenkään miellyttänyt kummankaan näkemyksen kannattajia.

***

Tilanne muuttui ratkaisevasti Martti Simojoen tullessa arkkipiispaksi v. 1964. Hänen juurensa olivat herännäishenkisessä pohjalaisuudessa, jossa isänmaallisuus ja sen puolustaminen olivat arvossa.

Sodan jälkeen näyttää Simojoen näkemys kulttuurielämää ja kirkon yhteiskunnallista roolia kohtaan muuttuneen. Hän pyrki mm. parantamaan suhteita työväestöön. Toisaalla hän palautti Mannerheimin Lastensuojeluliiton arvostuksen ja sai niin paljon poliittista huomiota, että häntä pyydettiin jopa ehdokkaaksi vuoden 1962 presidentin vaaleihin, josta hän kieltäytyi.

Simojoki joutui kohtaamaan 1960-luvun vasemmistolaisen radikalismin, jonka yhtenä laukaisijana oli Hannu Salaman ”Juhannustanssit” ja siitä syntynyt oikeusprosessi. Simojoki otti Salomiehen varoituksista huolimatta voimakkaasti kantaa teokseen. Tämä saattoi osaltaan johtaa kirkon yhteiskunnallisen arvovallan heikentymiseen.

Arkkipiispa sai nyt vastaansa ankaraa kritiikkiä, vaikka hän oli Kirkkojen maailmanneuvoston näkemysten mukaisesti arvostellut maailmassa tapahtuvaa sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta sekä etsinyt yhteyttä poliittisen vasemmiston kanssa.

Simojoki kuitenkin yhä tähdensi, ettei yhteiskunnan pelastaminen saanut talloa jalkoihin ihmisten sielujen pelastamista – kirkon selkeä päätehtävä oli hengellinen.

***

Mikko Juva valittiin arkkipiispaksi v. 1978. Hän oli toiminut muun muassa v. 1965 perustetun Liberaalisen Kansanpuolueen ensimmäisenä puheenjohtajana. Juvaa pidettiin vapaamielisenä teologina, joka otti rohkeasti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin – joidenkin mielestä tosin hyvin vasemmistolaisessa hengessä. Hänen kautensa rajoittui kuitenkin vain neljään vuoteen.

***

Seuraava arkkipiispa oli John Vikström, jonka kaudella painopiste siirtyi selvästi opillisista asioista yhteiskunnallisen keskustelun ja kansainvälisen ekumenian piiriin.

Vikström oli tutustunut saksalaiseen kristilliseen sosialismiin, jossa pyrittiin yhdistämään sosialismin periaatteita kristillisiin arvoihin. Hän itse korosti ihmisyyttä, köyhien puolelle asettumista ja eettistä ajattelua, joka ulottuisi myös yritysmaailmaan.

Vikströmin kaudella useat piispat, kuten paljon julkisuudessa esiintynyt Wille Riekkinen, osallistuivat ahkerasti kirkon poliittiseen uudelleen ohjaukseen mm. laatimalla askelmerkeiksi teesejä, jotka korostivat kirkon yhteiskunnallisia tavoitteita huomattavasti enemmän kuin hengellisiä.

He kirjasivat 90-luvulla, että ”hengellisyys ilman maallisuutta päätyy hengettömyyteen, ja suhteemme pakolaisiin ja osattomiin mittaa ihmisyytemme ja että ihmiset ymmärtävät kirkon tekoja, eivät sen sanoja!”

***

Jukka Paarman virkakaudella huomion keskipisteenä olivat naispappeus ja suhtautuminen samaa sukupuolta oleviin. Naispappeuden suhteen tilanne oli arkkipiispan näkemyksen mukaan kehittynyt hyvään suuntaan, mutta jälkimmäinen kysymys jäi vielä avoimeksi seuraavan arkkipiispan, Kari Mäkisen kaudelle.

***

Kari Mäkisen kaudella poliittinen linja on jäänyt hieman varjoon, kun samaa sukupuolta olevien vihkiminen on noussut päähuomion kohteeksi – ja samalla kirkkokansaa jakavaksi tekijäksi.

Kirkko on hieman yrittänyt korottaa profiiliaan soittelemalla kelloja Aleppon uhreille ja tarjoamalla pakolaisille valtiovallan päätökset ylittävää kirkkosuojaa.

Osa papistosta aikoo nyt mennä hitaan kirkollisen muutosprosessin edelle suorittamalla sen luvatta homoparien vihkimisiä. Kirkko tuskin uskaltaa tehdä ”kapinallisista” marttyyreita, koska tietää, että eroaalto ja hajaannus lisääntyisivät.

***

Jotkut kirkon toimijat ajattelevat, että keventämisellä saadaan ihmiset kiinnostumaan ja palaamaan takaisin. Lounas-, lapsi-, torkku-, viini-, tanssikirkot ja saarnan-jälkeis-kaljat saattavat ainakin hetkeksi temmata muutaman uteliaan ja uneliaan mukaan, mutta tuskin sellainen rakentaa ihmisten henkistä elämää ja olemusta?

***

On selvää, että kirkkolaiva on kallistunut monta piirua paarpuuriin ja että sen kurssista ei kenelläkään ole varmuutta. Polttoaineestakin (rahasta) alkaa jo monissa seurakunnissa olla pulaa, joten monet saattavat alkaa vilkuilla pelastusveneiden suuntaan, joissa voisi siirtyä johonkin ”turvallisempaan laivaan” tai lähimpään maalliseen satamaan.

***

Lähellä kirkkolaivan komentosiltaa toimiva Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo todistaa blogissaan sen, että kallistumaa ei ole edes aikomus korjata. Hän pitää koko perinteistä suomalaista kansallisuusajattelua myrkkynä, jota ei missään nimessä saisi niellä.

Kirkon tiedotuskeskus asettuu Keskitalon ajatusten taakse todeten, että ne ovat osa kiinnostavaa kirkollista keskustelua ja sopivat hyvin kirkon linjaan.

***

Ehkäpä hiljalleen myös vanhoihin kirkollisiin perinteisiin nojaavat (papit ja maallikot) huomaavat, että perinteisesti kirkosta välittämättömän suuntauksen edustajat eivät ole suurin joukoin itse astuneet laivaan. He ovat sen sijaan ikään kuin salaa lastanneet laivan kannen omilla arvokonteillaan, jotka pohjautuvat pääasiassa materiaaliseen hyvinvointiin ja valjastavat samalla kirkon ajamaan heidän ”edistyksellisiä” näkemyksiään.

***

Kirkkolaivan kurssin tulisi varmaan ainakin perinteisesti ja periaatteellisesti suuntautua horisontin yli sitä jumalallista valoa kohden, joka loistaa ikuisesti, mutta kätkeytyy heti, jos jokin maallinen varjo kaartuu sen eteen.

Muuttuuko Suomen kirkko puolueeksi?

Muutaman vuosikymmenen aikana Suomen kirkon piirissä (johdossa) on syntynyt halua sekaantua yhteiskunnallisiin asioihin – politiikkaan.

***

Jo 90-luvun piispojen teesitalkoot ennakoivat muutosta.

Silloin esitettiin teeseinä, että kirkon on tarkistettava suhteensa valtioon, kutsumuksestaan tietoinen kirkko ei orjaile eikä laskelmoi, eloonjäämisen edellytys on oikeudenmukaisuuden toteutus, hengellisyys ilman maallisuutta päätyy hengettömyyteen, suhteemme pakolaisiin ja osattomiin mittaa ihmisyytemme ja että ihmiset ymmärtävät kirkon tekoja, eivät sen sanoja (lähde: Ville Riekkisen artikkeli kirjassa ”Tulkinnan kehällä”).

Poliittinen tulkinta on nyt myöhemmin konkretisoitunut esim. pakolaiskysymyksessä, jossa kirkko näyttää asettuvat jopa valtiovaltaa vastaan.

***

Tiistaina 14. maaliskuuta suuntaus huipentuu siihen, että Suomen Kuvalehden blogissaan Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo ”saatanallistaa” koko kansallisuusajatuksen.

Kansallinen ajattelu on hänen mukaansa ”myrkkyä”, jota ei missään nimessä saa niellä!

***

Mitä ja missä me suomalaiset olisimme, jos kansalaiset olisivat sata vuotta sitten oivaltaneet kansallisuusajattelun myrkyksi?

***

Kirkon tiedotuskeskus puolustelee Keskitalon ulostuloa todeten, että se on osa kiinnostavaa kirkollista keskustelua ja sopii kirkon linjaan hyvin.

Aivan yhtäläinen ei linja tosin ole, sillä Kotimaa24:n pääkirjoituksessa varoitellaan siitä, ettei jumalanpalvelus ole oikea paikka kritisoida Maahanmuuttoviraston päätöksiä.

Myös siviilioikeuden professori Heikki Halila toteaa, että kirkollisten toimijoiden halu puuttua turvapaikkapäätöksiin merkitsee kirkon luisumista sosiaalipoliittiseksi liikkeeksi.

***

Kirkko on asettunut vanhastaan, Vanhan Testamentin pohjalta, tukemaan juutalaisten hyvin voimakasta kansallista identiteettiä, jota nämä puolustivat keinoja kaihtamatta (vastaan tulleet kansat voitiin vihkiä miekan kärjellä tuhon omiksi).

***

Herää kysymys, miksi kirkko (tai ainakaan sen vastuullinen edustaja) ei halua sallia suomalaisuudelle edes luonnollista ja väkivallatonta kansallista suojautumista?

***

Luullaanko johtoelimissä, että suuntautumalla kategorisen myönteisesti pakolaisiin ja poikkeaviin pienryhmiin sekä järjestämällä yhä pinnallisempia tempauksia, pääkaupunkiseudun yltiöliberaalit täyttävät pian tyhjät kirkot ja vetää mukanaan muutkin nuoret?

***

Todennäköisesti tällainen on omiaan karkottamaan seurakuntien ydinjoukot sieltäkin niin, että Helsingistä voidaan jokin kirkoista irrottaa edulliseksi moskeijaksi muslimeille (josta yläkuvassa ehdotelma).