Vihaamalla opetuslapseksi?

"Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. 27. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni (Luuk. 14:26-27).

Tämä Luukkaan esittämä vaatimus vaikuttaa hyvin erikoiselta jos sitä verrataan esim. Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Paavalin kirjaamaan ”kuninkaalliseen lakiin - rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Kaikki evankelistat kyllä kirjoittavat yksituumaisesti elämänsä kadottamisesta todellisemman ja ikuisen elämän löytämisen edellytyksenä, mutta läheistensä vihaamista ei Luukkaan tapaisesti sentään suositella.

Matteus ja Markus ilmentävät melkein yhtä jyrkkää ”poissulkevuutta” tilanteessa, missä Jeesus kutsui veljikseen, sisarikseen ja äidikseen ainoastaan niitä, jotka tekivät hänen taivaallisen Isänsä tahdon.

Mutta tämä antaa sentään jonkinlaisen viitteen siitä, mitä Luukkaan karkealta ja ankaralta vaikuttava vaatimus voisi tarkoittaa:
Lienee ymmärrettävää, että mikäli joku voisi täyttää taivaallisen Isän tahdon, pitää hänellä luonnollisesti olla täysin yksiselitteinen tietoisuus siitä, mikä Isän tahto kullakin hetkellä on.

Se ei tarkoita mitään epämääräistä ja tulkinnallista ”sisäistä kuiskausta”, jollainen lienee yleensä yhä rajallinen ilmaus ihmisen sisäisen olemuksen alitajuisesta puolesta, vaan selkeää, välitöntä ja välityksetöntä tietoisuutta esillä olevan asian todellisesta luonteesta.
Kyse ei siten ole ajatusprosessin tuloksista, saati tunnereaktiosta, vaan jostakin aivan toisenlaatuisesta asioiden hahmotuksesta niiden todellisen ja syvimmän olemuksen pohjalta ja pohjalla.

Matteus, Markus ja Luukas esittävät oman ristinsä kantamisen yhteisenä vaatimuksena jokaiselle Jeesuksen seuraajalle. Tämä tulkittiin alkuvuosisatoina niin suoraviivaisesti, että ihmisen tuli pelastuakseen konkreettisesti hankkiutua marttyyrikuolemaan, koska vain ”oman ruumiin veri” toimi lunastuksena.

Jeesuksen seuraamista voidaan suorittaa esim. pyrkimällä omalla kohdallaan ymmärtämään ja sisäistämään hänen antamiaan viitteitä oikeasta elämäntavasta, asennoitumisesta ja äärimäisistä hengellisistä tavoitteista.

Ristin kantaminen lienee kuitenkin tarkoitettu otettavaksi symbolisesti niin, että jokaisen tulisi kantaa kaikki omalle kohdalleen tulevat elämänkokemukset elämän sisäisen viisauden valmistamina oppitunteina, joista selviytyminen voi Jumalan armosta kohottaa yksilön sisäisen sietokyvyn ja koko tiedostamistavan ulkonaisista ilmiöistä riippumattomaan tilaan.

Luukas käyttää hyvin voimakasta kieltä puhuessaan vihaamisesta. Mutta hän ei varmaan tarkoita mitään tunneperäistä vihaa, koska sellainen ei mitenkään soveltuisi henkisen opetuslapseuden kuvaan.

Opetuslapseuden kriteerit nostetaan tässä esityksessä hyvin korkealle. Vaaditaan kaikkein luonnollisimmistakin ”maallisista ehdollistumista” vapaata mieltä. Samalla nousee myös rakkaudelle asetettavat vaatimukset jopa niin korkealle, että lähimmäisen rakkaus pitää muuttua ”Kauimmaisen rakkaudeksi”, joka ei enää tee eroa sukulaisten ja vieraiden kesken, vaan tarkastelee kaikkea elämää yhtäläisesti.

Matteuksen evankeliumissa (5:47) annetaan ymmärtää, että ”luonnollinen lähimmäisenrakkaus” ei vielä ole henkistä, vaan se kuuluu uskonnosta riippumatta vielä puhtaasti yleisinhimillisyyden piiriin (pakanoillekin).

”Kauimmaisen rakkauden” tavoittaminen tarkoittaa tietenkin sitä, että ihminen kykenee toteuttamaan ”ensimmäistä kaikista käskyistä”, Jumalan rakastamista yli kaiken ilmenneen – itsensä mukaan lukien.

Mestari Eckhart totesi, että tavallisimmin ihmiset rakastavat Jumalaansa kuin lehmää – siltä odottamansa maidon vuoksi - koska inhimillinen tahto sisältää lähes aina jonkinasteisia pyyteitä.

Jeesuksen kaltainen henkilö tiedostaa kirkkaasti kaiken elämän yhteisen sisäisen perustan, mutta todella kaltaisikseen hän voi kutsua vain sellaisia, joiden toiminta kumpuaa heille yhteisestä, erehtymättömästä tietoisuuden tasosta.