keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Onko helvettiä ja kuolemaa edes olemassa?


Kuoleman käsite liitetään useimmiten persoonallisuuden katoamiseen aistien ulottumattomiin kehon toimintojen loppuessa. Kehon kuolema koskettaa kuitenkin lähinnä persoonallisuuden aineellista ilmentämismuotoa, ei välttämättä sen tajunnallista olemusta - mieltä, saati sielua.

Kuolema - tai tilapäisluonteisten energiasidosten purkautuminen - koskettaa oletettavasti (lähes kaikkien perinteiden mukaan) ainoastaan persoonallisen ihmisen karkeinta, kertakäyttöistä välinettä. Fyysinen keho - toisin kuin tajuinen ihminen itse - on ”maasta tullut ja maaksi tuleva”.

***
Jotkin hengelliset piirit (spiritualistit) ajattelevat, että persoonallinen olemus jatkaa kehitystään rajattomasti ja suoraviivaisesti aineettomilla olemisen tasoilla. Näkemys saattaa yksilöiden fyysisten elämien suuren erilaisuuden hieman erikoiseen valoon. Miksi jumaluus sitten lähettelee ihmisiä elämään kovin eriarvoisin alkuedellytyksin ja antaa heille kovin eripituiset ajalliset mahdollisuudet, joita sitten pitäisi lähteä jalostamaan aineettomissa tiloissa?

Ihmisiä on aina kiinnostanut lähinnä oman persoonallisen olemuksen kuoleman jälkeinen kohtalo. Ihmiset eivät osaa tai halua ajatella, että heidän olemukseensa kuuluisi persoonallisuutta paljon perustavanlaatuisempia ja pysyvämpiä olemuksia ja mahdollisuuksia.

Lienee selvää, että suuri osa ihmisen itseksi tuntemasta persoonallisuudesta pohjautuu aistimuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin, jotka ovat syntyneet ja ehdollistuneet tajunnan kohdatessa ulkoisia ja sisäisiä ärsykkeitä. Persoonallinen ihminen luo kokemistaan aistimuksista ja ärsykkeistä mielikuvia, jotka sekoittuvat myöhempiin kokemuksiin aiheuttaen ehdollistumia.

Kuoleman jälkeen nämä ajatusmuodot jäänevät sellaisinaan tajuntaan, vaikka fyysisen kehon tuottamat aistimukset katoavat. Ainoastaan keholliseen elämään yhdistettävissä olevat piirteet voivat jonkin aikaa säilyä, vaikka niiden tyydyttämiseen ei enää olisi enää mielikuvia parempia välineitä.

***
Luterilainen tulkinta on päätynyt kuoleman jälkeisistä tiloista siihen, että vainajat nukkuvat aina viimeiseen päivään saakka, jolloin heidät puetaan uuteen kehoon tuomiota varten. Tiedottomana odottaminen ei kuitenkaan ole alkuperäinen kristillinen näkemys, jossa vainajan katsottiin jatkavat tajuista elämää heti kuoleman jälkeen.

Roomalaiskatolinen kirkko katsoo, että ihminen joutuu kuolemansa jälkeen kiirastuleksi kutsuttuun tilaan, jossa tapahtuu puhdistautumista elämän aikana syntyneistä paheista. Kirkon piirissä on kehitelty jopa ajatuksia, että tilaan voi vaikuttaa elämän aikaisin hyvin toimin tai jälkeen jääneiden messupalveluksin. Avoin anekauppa on jo tosin loppunut.

Tiedetään, että jo evankelistat alkoivat rakentaa hyvin jyrkkiä rajalinjoja kristityiden ja muiden välille. Tämän polarisaation ikävimpiin ilmiöihin kuuluu kaksijakoisuus, jota ilmentävät Jumala ja sen käänteiskuva, Saatana, sekä taivas ja helvetti sen ainoana vaihtoehtona.

Tällaiset asetelmat ovat saattaneet toimia hyvinä pelotteina silloin kun kirkollista auktoriteettia on rakennettu, vahvistettu ja ylläpidetty. Eri asia on sitten se, kuvaavatko äärimmilleen typistetyt näkemykset elämän todellisuutta, ja edistävätkö ne kristityiden vapautumista käsitteellisyyden kahleista.

***
Uudessa Testamentissa mainitaan yhden ainoan kerran (Joh. 14:2), että taivaallisia asumuksia tai olotiloja saattaisi olla huomattavasti enemmän kuin vain kaksi. Paavali kirjoittaa kyllä kolmannesta taivaasta ja useista taivaallisista hierarkioista, mikä myös viittaa moninaisuuteen.

Saattaisi olla jopa niin, että alkuperäinen tieto sisäisistä olemisen tiloista on täysin kadonnut, jolloin tietoa pitäisi lähteä etsimään idästä, josta se todennäköisesti on alun perin tullut, ja jossa sitä yhä vaalitaan. Intialaisissa Puranoissa kuvataan neljäätoista olemisen tilaa, ”lokaa” tai piiriä, joihin voidaan sijoittaa kaikki muodollinen ja muodoista vapaa elämä.

Luettelo käsittää seitsemän ”hyvää tilaa” (alkaen alimmasta): 1. Bhurloka, 2. Bhuvarloka, 3. Svarloka, 4. Maharloka, 5. Janarloka, 6. Taparloka, 7. Satyaloka.

1. Ensimmäinen on tavallisten hyvien ihmisten (elävien tai kuolleiden) olemisen tila.
2. Toisen piiriin kuuluvat sellaiset ihmiset, jotka kiinnittävät enemmän huomiota sisäiseen tilaansa kuin persoonallisuuteensa. Tätä asuinpaikkaa voitaisiin kristillisessä mielessä pitää eräänlaisena taivaan esikartanona.
3. Kolmannessa tilassa ihminen voi kadottaa tavallisen aistitietoisuutensa (pyhä tila). Tila muistuttaa hieman (järjestysnumeroineen) Paavalin antamaa kuvausta.
4. Neljännessä tilassa ihminen on kadottanut kaiken vetovoiman halujen kohteisiin (ylipyhä, mutta yhä erilliseen muotoon, kehoon heijastuva tila).
5. Viidennessä tilassa koko järjellinen olemus on vapautunut maallisista sidoksistaan ja yhtynyt henkiseen ydinolemukseensa (muodosta vapaa, ns. kumara-tila).
6. Kuudennessa tilassa ihminen on tullut haavoittumattomaksi ja häviämättömäksi (Kristos-tila).
7. Seitsemännessä tilassa saavutetaan korkein autuus. Siinä ollaan suuren valinnan kynnyksellä: palatako auttamaan ihmiskuntaa (kuten esim. boddhisattvat, säälin buddhat), vai astuako äärettömän pitkään autuuden tilaan (buddhalaisittain nirvanaan, kristillisesti taivaaseen).
On huomattava, että vasta kolme korkeinta tilaa takaavat pysyvän, tietoisen olemuksen syntymisen. Vasta niitä voidaan kutsua todellisiksi taivaiksi (pysyvyytensä johdosta).

Vastaavasti löytyy seitsemän ”huonompaa tilaa”, jotka ovat (parhaimmasta alkaen): 1. Patala, 2. Mahatala, 3. Rasatala, 4. Talatala, 5. Sutala, 6. Vitala, 7. Atala.

1. Ensimmäinen on ihmisen karkean kehon ja persoonallisuuden luonnollinen tila. Se on aivan tavallisen, luonnollisen (maallisen) ihmisen olotila (kehossa tai siitä irrallaan).
2. Toinen tila on ihmisen karkean kehon sisäisen vastineen eli varjon tila.
3. Kolmannessa ihmisen halut suuntautuvat voittopuolisesti aistimuksiin ja nautintoihin.
4. Neljännessä ihmisen järjellinen olemus alkaa kiinnittyä pysyvästi aistittavaan ja tunnettavaan elämään.
5. Viidennessä ihmisen järjellinen olemus tulee täysin halujensa orjaksi.
6. Kuudennessa ihmisen järjellisen olemuksen korkeampi osa irtoaa sisäisesti alemmasta.
7. Seitsemännessä (varsinaisessa helvetissä) tapahtuu sielullinen kuolema, tyhjäksi tuleminen.

Ihmisen sijoittuminen eri tiloihin riippuu hänen tajuntansa luonteenomaisesta painopisteestä, joka voi tietenkin ajan ja kokemusten myötä muuttua.

Kristillinen helvetti-käsite soveltuu lähinnä kuudenteen ja seitsemänteen ”huonoon tilaan”, joissa kuitenkaan itämaisen näkemyksen mukaan ei jouduta mihinkään ikuisen kärsimyksen tilaan - tajunta vain yksinkertaisesti ja armollisesti sammuu.

Jaakobin kirjeessä on lause (1:15): ”Kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.” Se voitaisiin tulkita ”itämaisittain” siirtymänä viidennestä tilasta kuudennen kautta seitsemänteen – sielulliseen kuolemaan. Se lienee tosin äärimmäisen harvinainen tila – samoin kuin korkein ”hyvistä tiloista”.

Persoonan kannalta kuoleman takainen elämä rakentunee suurelta osin maallisen elämän aikana syntyneiden mielikuvien varaan. Tilan tarkoituksena lienee elämänkokemusten sulattaminen osaksi sielullisten ominaisuuksien varantoa.

Välittömästi kuoleman jälkeen tajunta asettunee subjektiiviseen tilaan, joka on sille kuoleman hetkellä ominainen. Ihminen pyrkii vielä jonkin aikaa jatkamaan elämäänsä totuttuun tapaan, vaikka hän ei enää saa suoraa yhteyttä fyysisen tason olemuksiin.

Ajan mittaan tajunta havaitsee monet aikaisemman elämän toiminnot tilaansa nähden tarpeettomiksi, jolloin sen huomio siirtyy aineettomampien virikkeiden piiriin. Sisäistymisen myötä persoonallinen tajunta asteittain jalostuu ”kuolemalla karkeammille virikkeille”. Samalla sen toimintapiiri (suhteessa edeltäneen elämän luonteeseen) ”ohenee.”

***
Lopulta persoonallisen tajunnan sanotaan uppoutuvan paratiisinomaiseen, puhtaan onnellisuuden tilaan, jossa toteutuvat kaikki yksilön maallisen elämän ihanteet ja korvautuvat monin verroin kärsityt vääryyden. Jossakin vaiheessa persoona on antanut ja saanut kaiken, jolloin se on ”kantanut koko lyhteensä” sielulliseen perusolemukseensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti