Viisauden määrittelyn visaisuudesta

Ruotsin mensan puheenjohtaja tokaisi yhdistyksensä Eskilstunan kokouksen jälkeen älykkötovereistaan: ”Hemmetin idiootit!” Kyseiset älyn jättiläiset kun olivat murtautuneet hotellin konferenssihuoneisiin, kiipeilleet katoilla ja paukutelleet rumpuja neljän aikaan aamuyöllä – kunnes tyhmät poliisit tulivat lopettamaan ”harmittoman hauskanpidon”.

***

Mensan sivuilla älykkyys määritellään kykynä oppia, soveltaa ja ratkoa ongelmia sekä taitona ymmärtää ja käsitellä abstrakteja asioita. Ruotsalaisten antaman esimerkin perusteella järkevä suhtautuminen käytännön elämään – yksinkertainen perusmoraali – ei edes välttämättä kuulu älykkyyden piiriin.

Mensa luonnehtii älykkyyden tärkeäksi ja positiiviseksi ominaisuudeksi, mutta lisää, että on olemassa myös persoonallisuuden piirteitä, joita älykkyysosamäärä ei mittaa: kuten ahkeruus, empaattisuus ja tunnollisuus.

***

Ihmisen sisäisten ominaisuuksien mittaaminen on aina osoittautunut vaikeaksi. Älykkyystestit mittaavat suurelta osin opittuja taitoja – eivät mielen potentiaalisuuksia – saati todellista viisautta.

Jaakob vanhurskas saattoi jo parituhatta vuotta sitten määritellä älykkyyden viisausaspektin aivan oikein kutsumalla sitä ”riivaajien viisaudeksi”, koska se vielä useimmiten sisälsi riitaisuuksia, epäjärjestystä ja pahaa menoa.

Monet älykkyystesteissä heikosti menestyvät saattavat osoittaa käytännön elämässä suurempaa empaattisuutta, moraalisuutta ja tunnollisuutta kuin älyllisesti ylivertaiset ihmiset, koska älykkyyden kehitys liittyy ihmisyyden yksilöllistymiseen, joka puolestaan helposti synnyttää itsekkyyden ääri-ilmiöitä.

***

Älykkyyden ja viisauden suhteiden määrittely on länsimaisten (kristillisten) näkemysten pohjalta lähes toivotonta, koska ihmiskuva on aivan liian pitkälle yksinkertaistettu. Siinä ei ole otettu lukuun sitä, että ihmisyys ei ole ”valmis” muuta kuin ”alkuperäisenä potentiaalisuutena” (ajattomuudessa). Eri olemuspuolet aktivoituvat (kehittyvät) ajan ja tilan puitteissa vasta pitkällisten prosessien myötä.

***

Vaistot ja tunteet ovat kehittyneet ihmisyyden varhaisemmissa kehitysvaiheissa. Ne muodostavat hänen ”eläimellisen puolensa”. Varsinaisesti ihmisestä voidaan puhua vasta silloin, kun hänen mentaalisen olemuksensa alin puolisko – niin sanottu äly – on jossakin vaiheessa aktivoitunut.

Tätä vaihetta voitaisiin eräässä mielessä kutsua jopa ”syntiinlankeemukseksi”, koska sen myötä ihminen alkaa hahmottaa asioita ja ilmiöitä erillisen itsensä kautta – alkaa opetella tunnistamaan ”hyvän ja pahan tiedon puun hedelmien” laatueroja.

Ihmiskunnan lähihistoria ja jokapäiväiset uutiset osoittavat kiistatta, ettei edes tämän alemman mentaalisen olemuksen kehitys ole vielä edennyt kovin pitkälle.

”Riivaajien viisaudella” kyetään kyllä kehittämään tietokoneita ja niin sanottu tekoälyä, mutta sellainen ei sinänsä avaa ihmisyyden olemuksen sisimpiä mahdollisuuksia – todellista viisautta.

***

Mensan määritelmän mukaan älykkyys on myös kykyä hahmottaa asioiden välisiä suhteita ja taito kehittää omia kykyjään.

Määritelmä ei kuitenkaan kerro sitä, että pelkkä älykkyys ei yleensä kykene hahmottamaan ilmiöiden suhteita välittömästi ja oikein, vaan nojaa loogisiin prosesseihin, jotka vuorostaan perustuvat aikaisempiin ehdollistumiin (menneisyyteen).

***

Ihmisyyden seuraavan kehitysvaiheen lienee tarkoitus aktivoida mentaalisen olemuksen ”korkeampi puoli”, sellainen viisaus ja ymmärrys, joka on parhaimmillaan saavutettavissa aikaan ja tilaan nojaavien kokemusten kautta.

Tuomaan evankeliumi kutsuu sitä ”Johanneksen kaltaisuudeksi” – viitaten Johannes Kastajaan, jota evankeliumi luonnehtii ihmisyyden parhaimmaksi kukinnoksi ennen todellisen henkisen tietoisuuden ilmentymistä.

Alemman mentaalisen olemuksen kehitys tekee ihmisestä kyllä jossakin määrin vastuullisen olennon, mutta ei vielä sellaista, jolla on kyky ja halu kantaa täysi vastuu kaikista toimistaan. Hän ei vielä kykene suhteuttamaan itseään elämän sisimpiin tarkoituksiin, koska hän on liiaksi ehdollistunut ”historiallisiin ajatusmuotoihin”.

***

Parhaiden (syvimpien) filosofien ja uskontojen ydinopetusten määritelmä viisaudesta poikkeaa varsin paljon sekä mensan että yleensäkin nykyisen materialistisen elämänkatsomuksen näkemyksistä.

Edellä mainittu Jaakob vanhurskas määrittää todellisen viisauden välittömänä tietoisuutena ilmentyväksi asiaksi – tai asioiden ydinolemukseksi – jossa ei ole ”muutosta, vaihteen varjoa.” Tuomaan ja Matteuksen evankeliumit sekä Nietzschen Zarathustra kuvaavat tilaa lasten kaltaisuudeksi, jossa ihminen hahmottaa asiat sellaisina kuin ne ydinolemuksessaan ovat – ilman aikaisempia, ajallisia ehdollistumia.

Jaakob luonnehtii tällaista ylhäältä tulevaa, välitöntä ja erehtymätöntä viisautta hyvin samaan tapaan kuin Paavali rakkautta: ”Ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta, rauhaisaa, lempeää, taipuisaa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile eikä teeskentele.”

Tällaisella viisaudella ei tietenkään ole mitään tekemistä uskon- ja maailmasotien, rikosten ja hotelleissa humalassa riehumisten kanssa (alkoholi ei kelpaa verukkeeksi – se vain tuo esiin mielen kehittymättömyydet).

Suomen mensan logossa on kehotus: ”Anna älyn näkyä!” Älyä ei varmaan ole tarkoitus osoittaa typerien tempausten kautta tai muutenkaan niin, että tulokset ovat ihmisyyden ylenemisen kannalta joko täysin yhdentekeviä tai vahingollisia.

Älyn suhteen täytyy pitää mielessä, että se on vain yksi kehitysvaihe ja että ihmisyyden kentässä on tarjolla vielä monia sitä ylevämpiä mahdollisuuksia, joiden toteuttaminen vasta antaa ihmiselle oikeuden käyttää nimitystä ”homo sapiens – viisas ihminen.”