sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Huumorikin vaatii harkintakykyä


Sen sai huomata Helsingin kuplassa kasvanut, terveistä elämännäkemyksistä ja -kokemuksista hieman syrjään jäänyt (siitäkin huolimatta kaupunginvaltuutettu) Fatim Diarra maaseutua koskevan kommentointinsa saamansa palautteen jälkeen.

Helsinkiläisten omanapaisuudessa ei tietenkään ole mitään uutta, mutta vain harvoin kyseisen kulttuurin tuotokset nousevat Fatim Diarran esittämään kukintoon, jossa maaseudulla asuminen rinnastetaan insestiin ja vaimojen pahoinpitelyyn.

On tietenkin totta, että harvaan asutuilla paikoilla avunhuudot eivät kuulu (= häiritse naapuria) yhtä hyvin kuin Helsingin kerrostaloissa, joissa poliisit joutuvat joka päivä selvittelemään perheväkivaltaa.

Maaseudulla todennäköisesti ilmenee vain ani harvoin tarvetta huutaa apua (naapuri kyllä auttaa) – Helsingissä sen sijaan pelkästään perheväkivaltaan liittyviä kotihälytyksiä on vuodessa noin 3 000.

***

Tämä vuosi tulisi pyhittää Suomen ja suomalaisten yhtenäisyyden edelleen rakentamiselle, jossa myös niin sanotulla monikulttuurisuudella (jollaista Diarra edustaa) voisi olla oma sijansa – kunhan se ei tuota Diarran edistämää, erilaisuutta perusteettomasti halventavaa ainesta.

Fatima Diarra yrittää jälkikäteen pehmentää esitystään toteamalla, että kaupunki ei tule toimeen ilman maaseutua, eikä maaseutu ilman kaupunkia. Historia on kuitenkin osoittanut useaan kertaan, että ainakin maaseutu tulee varsin hyvin toimeen ilman kaupunkia.

***

Kärjekäs asioiden ilmaisu tai niiden humoristinen kääntely ylösalaisin (englantilaisittain) ei sinänsä ole mikään ”kuolemansynti” – sitä on harjoitettu kautta aikojen ja kulttuureiden.

Lasten ja nuorten opettajaksi aikovalta (saati jo toimivalta) voidaan kuitenkin odottaa huomattavasti parempaa harkintaa – jopa niin sanottua maalaisjärkeä (urbaanin typeryyden sijaan) – ennen kuin hän hätäisesti lataa julkisuuteen epäkypsiä (murrosikään paremmin istuvia) ajatuksiaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti