Ihmiset ovat aikojen
saatossa luoneet taivaasta mielikuvia, jotka perustuvat heidän parhaisiin
kokemuksiin fyysisen ja psyykkisen elämän puitteissa.
Mielikuvien luomisessa ei
ole otettu huomioon sitä, että todellinen taivas – puhtaasti henkisenä
olotilana – ei koostu erillisistä fyysisistä tai psyykkisistä asioista, vaan
poikkeaa luonteeltaan kaikesta aikaan ja tilaan liittyvästä.
Kaikki synoptiset evankeliumit
esittävät Jeesuksen sanomaksi sen, että ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä
miehelle, vaan ollaan niin kuin enkelit taivaassa.
Johanneksen evankeliumi
kuvaa taivastilan luonnetta toteamalla, että siinä ollaan yhtä eli sisäisesti
samaa olemusta Isän kanssa. Tämän näkemyksen mukaan kaikki kuvaukset
ihanteellisesta erillisestä elämästä ovat inhimilliseen kokemukseen
rajoittuneen mielikuvituksen tuotteita.
Tavanomaiset
taivaskuvaukset saattavat kuvata erilaisia psyykkisiä olemisen tai kokemisen
tiloja, joissa on mukana käsitys ajasta sekä erillisistä muodoista ja
olemuksista.
Filosofi Nietzsche
väitti, että taivas on julma, ihmisetön maa.
Samaa voitaisiin ajatella
esitettävän myös evankeliumien kohdissa, joissa taivaaseen astumisen ehdoksi
asetetaan itsensä unohtaminen ja elämänsä kadottaminen. Tämä ei tietenkään
tarkoita fyysistä kuolemaa – saati sellaiseen hakeutumista – vaan tajunnan
irrottautumista ilmiöistä, jotka ovat luonteeltaan katoavia.
Köyhäksi tai lapsen kaltaiseksi
tuleminen kuvaavat nekin inhimillisistä ehdollistumista vapautunutta mieltä tai
puhdasta olemusta, joka voi ajallisuuden kahleista sisäisesti vapautuneena
päästä ahtaan portin tai neulansilmän läpi.
Nietzsche tarkoitti
ihmisellä jotakin projektinomaista, joka on ylitettävä, että sen tarkoitus
tulisi toteutetuksi.
Evankeliumien tai
Paavalin sanoman nojalla tässä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, koska nekin
kehottavat taivaallisen Isän täydellisyyteen syntymällä uudelleen ylhäältä – ja
antamalla sen kautta muoto Kristukselle. Evankeliumit puhuvat Kristuksesta,
joka saavutetaan ylentämällä ihmisen poika. Nietzsche puhuu yli-ihmisestä, joka
saavutetaan ylittämällä kaikki inhimilliset heikkoudet eli virheelliset
samastukset, joita kristillisessä terminologiassa kutsutaan synniksi.
***
Taivas on ihmisetön maa
tai pysyvän olemisen tila siinä mielessä, ettei se sisällä ajallisten,
peräkkäisten kokemusten aiheuttamia rajoitteita ja puutteita, vaan on kaiken
sellaisen perusta ja ydinolemus, joka ei kaipaa täydennystä.
Synoptisten evankeliumien
rikas mies -vertauksien yhteydessä opetuslapset kauhistelevat pelastumisen
vaikeutta juuri siitä syystä, että ihmisen tulee olla sisäisesti valmis
luopumaan kaikesta siitä (hyvästä ja pahasta), mihin hänen mielensä on
ehdollistunut.
Jeesus toteaa tähän, että
ihminen itse ei kykene saamaan aikaan sisäistä muutostapahtumaa, vaan siihen
tarvitaan henkisen olemuksen myötävaikutusta, jota yleensä kutsutaan armoksi.
Periaatteessa lienee
niin, että armo sisältyy olennaisena tekijänä kaikkeen elämään ja erityisesti
kehitykseen niin, että prosessin tuotoksen kohoaminen astetta korkeammalle
tasolle edellyttää alkutilaa kahta astetta korkeamman tekijän läsnäoloa,
myötävaikutusta eli ”hapatuksen kaltaista toimintaa.”
ks. Ihmisen kehitys energioiden muutoksina
ks. Ihmisen kehitys energioiden muutoksina
Johanneksen evankeliumi
esittää muutosprosessin loppuvaiheita asettamalla Jeesuksen edustamaan jumalallisen
rakkauden olemusta, jonka (sisäinen tai ulkoinenkin) läsnäolo voi kohottaa
ajalliseen ehdollistuneen, mutta siitä vapautumassa olevan tajunnan
ehdollistumattoman todellisuuden välittömään tiedostamiseen – vapauttavaan
totuuteen.
***
Voitaneen ehkä todeta,
että todellinen taivas – kaiken alkuna ja loppuna – on inhimillisistä
rajoitteista ja puutteista vapaa, pysyväisluonteinen tila.
***
***
Miten lienee sitten
helvetin laita?
Kuvaukset helvetistä ”toisena
mahdollisuutena” on tarkoitettu pelotteiksi ja erinomaisiksi vallan
käyttövälineiksi erityisesti niitä vastaan, joilla on asioista poikkeavia
ajatuksia.
Helvetin ”esikuvana” on
Jerusalemin eteläpuolella oleva laakso (Gehenna), jossa Aahaan ja Manaksen aikana
uhrattiin Moolokille lapsia ja johon myöhemmin toimitettiin rikollisten ja
itsestään kuolleiden eläinten ruumiit. Kristityt rakensivat tämän pohjalta
näkemyksen kuolemantakaisesta rangaistuspaikasta, joka ei ollut vain
elinkautinen, vaan jopa iankaikkinen.
***
Helvetille voidaan löytää
vastaavuuksia jopa itämaisista näkemyksistä – tosin ei vain toisena
mahdollisena ”loppusijoituspaikkana”, vaan ainoastaan kaikkein äärimmäisenä –
taivaan tapaan ”ihmisettömänä” tilana.
Puranoissa luokitellaan seitsemän hyvää ja seitsemän vähemmän hyvää tietoisen
olemisen tilaa. Hyvistä ainoastaan kolme korkeinta – kristillisenkin näkemyksen
mukaista (Isä, Poika ja Pyhä Henki) – takaavat pysyvän (ei katkonaisen)
olemuksen ja olemisen.
Huonommista tiloista
kolme alinta ovat sellaisia, joista on vaikea nousta – alinta niistä (Atalaa)
voidaan luonnehtia ihmisettömäksi, koska siinä koko sielullinen olemus katoaa.
Tilaa pidetään kuitenkin hyvin poikkeuksellisena – ja siinäkin ainoastaan ”ihmisyyden
projekti” raukeaa tyhjiin, kun taas sen sisin, henkinen itu palaa alkutilaansa.
Puranoiden mukaan taivas on
inhimillisyyden ylittävä, helvetti (Atala) sen alittava tila, kun taas rajallinen
inhimillisyys kasvaa, kukoistaa tai degeneroituu lukuisissa ajattomien
ääripäiden välisissä tiloissa.
Lisätietoa "välitiloista"
Lisätietoa "välitiloista"
Uusi testamentti
saattaisi Johanneksen evankeliumissa viitata näihin ”luonnollisiin, laatukohtaisiin,
mutta vielä väliaikaisiin tiloihin” Isäni monina asuinsijoina (uusin
raamatunkäännös puhuu huoneista).
Paavalikin kirjoittaa (todennäköisesti omasta kokemuksestaan) kolmannesta taivaasta,
joka olotilana muistuttaa huomattavasti intialaisten Puranoiden ”kolmatta
taivasta” – Svarlokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti