Esikuvaksi urheilijako?

Äitienpäivän sanomalehti Ilkka kirjoittaa etusivulla, että jääkiekkoilija on lapsille ja nuorille esimerkki. Ihanteiden pohjaksi voidaan esittää ajatus, että urheilijat ovat usein myös kasvattajien ihanteita, eikä omena putoa kauaksi puusta. 

Lähin esikuva lapsille ja nuorille pitäisi luonnollisesti löytyä vanhemmista itsestään. Heidän velvollisuus on etsiä ja esitellä myös hyviä ulkoisia esikuvia perillisilleen. Muussa tapauksessa lapset hakevat ihanteensa mistä tahansa muualta.

Jääkiekkoilija on tavattoman taitava sohimaan kepillä kuminpalaa naruverkkoon, sillä hän ei ole elämässään juuri muuta tehnytkään.

Kelpaako hän näillä eväillä ihmisyyden esikuvaksi lapsille ja nuorille?

Nuoret samastuvat mielellään oman ikäluokan edustajiin, joita nykyisen median kautta voidaan etsiä hyvinkin kaukaa. 

Persoonien palvonta sinänsä on aina ollut tavallista myös aikuisille, koska sellainen on paljon helpompaa kuin ihanteiden etsiminen paneutumalla omakohtaisesti abstrakteihin asioihin.

Kasvatus on – ja sen tulee ollakin – arvojen siirtämistä sukupolvelta toiselle. Se ei tietenkään tarkoita kiinteiden ajatustapojen ja käyttäytymisen kaavoittamista vanhoihin malleihin. Se on riittävän selkeän kuvan tarjoamista siitä, mistä ihmisenä olemisessa on kysymys, mitä se edellyttää ja mitä siinä tavoitellaan.

J. V. Snellman totesi, että ihminen on sitä, miksi hän itsensä tekee. Santeri Alkio jatkoi tätä näkemystä todeten, että ihminen tekee omilla ajatuksillaan itsestään sen, joka hänestä tulee.

Suomessa 1960-luvulta alkanut kasvatuksen äärettömän nopea vapauttaminen ei ole aina johtanut vapaaseen, luonnolliseen ja positiiviseen kasvatukseen. Joissakin tapauksissa – erityisesti seuraavan sukupolven aikana – se on johtanut vapaaseen kasvattamattomuuteen.

Santeri Alkio piti kasvattamatonta ihmistä luonnontilaisena, itsekkäänä olentoja, jossa raakalaismaisuus oli vielä vallitseva piirre.

Alkiolaiseen kasvatusajatukseen kokonaisuutena kuului vanhempien suorittama lapsikasvatus, heidän ja ympäristön toverikasvatus (sosiaalistaminen) ja itsekasvatus.

Nuorisoseurat perustettiin etenkin itsekasvatuksen paikoiksi. Seuratoimintaan oli tarkoitus sisällyttää sekä fyysisiä että henkisiä harjoituksia, joita toteutettiin paitsi itsenäisesti, myös sosiaalisessa, kasvattavassa yhteydessä toisten kanssa.

Tavoitteena oli tulla sekä hyväksi ihmiseksi että kunnon kansalaiseksi, joka kantoi vapaasta tahdostaan oman yksilöllisen ja yhteisöllisen vastuunsa. Vastuu kuului siten aina yksilöille, joiden tuli oppia ajattelemaan omilla aivoillaan kriittisesti, mutta samalla ystävällisessä ja toverillisessa hengessä.

Nykyisen joukkueurheilun piirissä saatetaan toki oppia motoristen taitojen lisäksi tärkeitäkin sosiaalisia taitoja. Ne muodostavat kuitenkin vain pienen osan ihmisyyden kokonaiskentässä. Liiaksi korostettuina ne voivat ehkäistä nuorten sisäistä kehitystä ja vääristää heidän arvomaailmaansa.

Television ja lehdistön urheilulle ja muulle kevyelle viihteelle tarjoama tila on lisääntynyt jatkuvasti mm. lajikirjon kasvun myötä, mikä omalta osaltaan laajentaa perustaa urheilun yleisen arvostuksen nousulle.

Television ohjelmatarjonta näyttää lisäksi pinnallistuvan entisestään, mikä on ymmärrettävää, jos sitä rakennetaan katsojalukujen perusteella painottaen lisäksi nuoria ikäluokkia (jotka vähiten katsovat televisiota).

Vallan suuri osa kansasta kaipaa yhä ”viinaa ja sirkushuveja”, mahdollisimman helppoja nautintoja. 

Edellisen saantia on merkittävästi helpotettu, jälkimmäisiä tarjotaan lukemattomissa muodoissa ja formaateissa.

Kansaa varoitellaan kyllä roskaruuasta, mutta roskaruuan psyykkisiin vastineisiin, sisällöttömiin ohjelmiin, ei kiinnitetä huomiota – ovat sitä kuluttavat sitten aikuisia tai lapsia.

Suoraviivaisesti tulkittuna Antiikin väite ”terve sielu terveessä ruumiissa” on vain ani harvoin totta. Kehosta huolehtiminen on tietenkin sinänsä järkevää, mutta keholliset vaikutukset yltävät lähinnä mielen alueelle. Sielullinen olemus elää omassa elementissään, josta ihminen ei tavallisesti ole edes tietoinen (henkisestä puhumattakaan).