Minä olen tie, totuus ja elämä

Tämä Johanneksen evankeliumin lause on yksi eniten siteerattuja Uuden testamentin kohtia – todennäköisesti myös yksi pahiten väärin ymmärretyistä.

Kirkon piirissä lauseen Minä on supistettu tarkoittamaan ainoastaan Nasaretin Jeesusta, jonka pelastuksellista monopoliasemaa korostaa lauseen jatko: ”Kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Nykyisin lienee vaikea löytää sellaista raamatuntutkijaa, joka väittäisi tämän lauseen todella olevan Jeesuksen lausuma. Johanneksen evankeliumi edustaa evankelistan itsensä teologista, hengellistä tulkintaa, jossa sisäisen sanoman symbolinen esittäminen on tärkeämpää kuin se, mitä todellisuudessa on sanottu tai tapahtunut.

Tästä huolimatta Johanneksen evankeliumia voidaan pitää yhtenä hengellisen kirjallisuuden ylevimpänä – vieläpä ylhäältä (henkisestä näkemyksestä) tulleena – tuotteena. Evankeliumi pyrkii symboloimaan henkisiä asioita universaaliin tapaan. Monet uskonnot voivat löytää edellä olevan lauseen minässä ja Isässä omat, täysin vastaavat hengelliset ydinolemukset (kuten atman ja Brahman).

Vanha testamentti tarjoaa yhden lähestymistavan Minään, jossa on kaikkeuden perimmäinen tie, totuus ja elämä. 2. Mooseksen kirjan 3:14 todetaan: "Minä olen se, joka minä olen. 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."

MINÄ OLEN on siten absoluuttinen, ikuinen ja muuttumaton olemassaolo – kaiken ajallisen ja tilapäisen perusta.

Johanneksen symboliikassa tämä minä ei edusta absoluuttista jumaluutta, vaan sen suoraa heijastumaa eli (ainosyntyistä) Poikaa, jota kristillisessä ajattelussa kutsutaan Kristukseksi (tai Sanaksi).

Kaikki evankeliumit kuvaavat Nasaretin Jeesuksen persoonaksi, jossa Jumalan poika tuli ilmi ajassa ja tilassa. Myöhemmät kristilliset polvet tulkitsivat tämän ilmennyksen valitettavasti lajissaan ainoaksi.

Ainoastaan Johanneksen evankeliumi (17:21) säilyttää henkisen ydinasian puhtaan universaalin luonteen pannessaan Jeesuksen lausumaan toivomuksen: ”Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat.”

Matteus puhuu kyllä kaidasta tiestä ja sen päässä olevasta ahtaasta portista, jonka vain harvat läpäisevät. Matteus esittää Vuorisaarnassaan selkeästi, ettei taivasten valtakuntaan pääsy ole mikään kristillinen ”bonusetu”, vaan se edellyttää omakohtaista ponnistelua ja lapsen kaltaisen sisäisen puhtauden ja pyyteettömyyden saavuttamista.

Toisaalta voitaisiin ajatella, että tie totuuteen löytyy omasta minuudesta. Asian tueksi voidaan hakea Luukkaan (17:21) julistus: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.”

Arkinen havainto osoittaa kuitenkin varsin vakuuttavasti, ettei persoonallisista minuuksista löydy kovinkaan paljon puhdasta saati jumalallista, koska persoonalliset tajunnat ovat täynnä ulkoisen elämän synnyttämiä ehdollistumia ja rajoituksia.

Persoonallinen minuus on synoptisten evankeliumien mukaan jotakin, jonka virheellisistä samastuksista on päästävä eroon (kadotettava ajallinen elämännäkemyksensä), että jokin todella pysyvä tietoisuus elämästä voisi sen korvata (syntyä ylhäältä sen sijaan).

Minuudella voidaan kuitenkin tarkoittaa ihmisen sisintä, henkistä olemusta, johon Johanneksen (10:34) Jeesus viittasi Psalmin sanoin: ”Te olette jumalia.”

Hindulainen ajattelu nimittää tätä ihmisen henkisintä olemusta Atmaniksi, joka on eräänlainen ”perimmäisen (Brahman) henkäys ihmisessä.” Raamatun luomiskertomuksessa (1. Moos. 2:7) Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen, josta tosin seurasi sielullisen olemuksen muodostuminen (joka ei ole sama asia kuin henki).

Hindulainen Atman ei ole persoonallinen olemus, vaan ajasta riippumaton korkein itseys, jonka kautta tie muuttumattomaan todellisuuteen ja elämään on saavutettavissa.

Kirkollisen ajattelun ”kehitys” on aiheuttanut sen, että pelastukseen johtavat asiat on tulkittu konkreettisesti. Kaiken keskiöön on noussut Jeesuksen fyysisen kuoleman tulkinta kaikkien uskovien syntien kertakaikkiseksi sovitukseksi. Yksilön pelastuksen kannalta on tarpeen ajatuksellinen usko tähän asiaan – vesikastekin kelpaa ainakin kirkon näkökannalta varmenteeksi.

Johanneksen evankeliumi (8:32) nostaa kuitenkin ”pelastuksen riman” siihen asteeseen, jossa muuttumaton todellisuus on omakohtaisesti saavutettu ja vakiintunut tietoisuuden tilaksi. Evankeliumien kylväjävertaukset, tuhlaajapojan vaellus ja kuninkaan pojan häät kuvaavat ihmisen sisäistä kehitystä ja valmistautumista sitä periaatteellista muutosta kohden, jossa ehdollistunut mieli antaa periksi ja sallii ehdollistumattoman tulla sen sijaan – eli syntyä ylhäältä.

Apostoli Paavali kirjoittaa samasta asiasta kehottaessaan seuraajiaan ”pukemaan ylleen Kristuksen”, ja antamaan siten ”Kristukselle muodon.” Kukaan ei tietenkään voi pukea ylleen Nasaretin Jeesusta, ainoastaan saman universaalin Kristuksen, joka oli jossakin vaiheessa todennäköisesti muodostunut (laskeutunut taivaasta) Nasaretin Jeesuksenkin tietoisuuden keskukseksi.

Keskiajan suuri kristillinen dominikaaniopettaja, Mestari Eckhart, ymmärsi Kristuksen universaalin luonteen todetessaan, että jokaisen vakavasti pyrkivän ihmisen tavoitteena oli saavuttaa aivan sama Jumalan Poikuus kuin minkä Nasaretin Jeesus oli aikoinaan saavuttanut – koska Jumalassa ei ole erotusta tai eroavuuksia.

Kristuksen monopolisointi ei tee Nasaretin Jeesuksesta yhtään sen suurempaa kuin mitä hän oli ja on. Se kuvaa vain kristillisen ajattelun pienuutta ja ymmärtämättömyyttä henkisten ydinasioiden universaalista luonteesta, johon kukaan ihminen ei voi vaikuttaa mitään, mutta joka vaikuttaa jokaiseen ihmiseen, mikäli hän on sisäisesti vaikutukselle valmis ja ulkoisesta vapautunut.