JOHANNES TAULER
ENSIMMÄISEN ADVENTTISUNNUNTAIN SAARNA (1300-luvun
alkupuolelta)
”Että me voisimme nousta synneistämme, voittaa
vihollisemme ja ylläpitää sieluissamme meidän herramme armollisen tulemisen
(Room. 11:8).”
Tänään vietetään adventin alkamista, meidän
herramme tuloa, voitokasta aikaa, josta luemme ja laulamme iloisin ja hartain
sanoin pyhässä kirkossa. Vaikka muista ajoista toukokuu onkin täynnä iloa ja
riemua, on tämä adventin aika muihin verraten erityisen sisäistä ja pyhää. Tämä
on se aika, jonka tuloa kaikki Vanhan testamentin profeetat ja pyhät jo
neljätuhatta vuotta sitten kaivaten huusivat: ”Herra, avaa taivaasi ja astu
alas (Jes. 64:1) valaisemaan niitä, jotka pimeydessä ja kuoleman varjossa
asustavat.” Lisäksi kaikki Vanhan testamentin kirjoitukset ja symbolit
osoittavat sitä suuruutta, joka on tulossa – ja on nyt tullut. Kiittäkäämme
siis lakkaamatta Jumalaa siitä, että Hän on antanut meille tänä aikana armon ja
jakanut sen oikein meille kaikille, mikäli me vain haluamme ottaa sen vastaan.
Pyhä apostoli muistuttaa meitä siitä, että meidän
tulee herätä syntiemme unesta, sillä yö on jo mennyt ja päivä valjennut, joten
meidän tulee elää rehellisesti tässä päivässä (Room. 13:12–13).
Meidän pitää nyt oivaltaa selvästi oma langennut
tilamme ja se, miten me voisimme nousta kaikista synneistämme ja
rikkomuksistamme alkuperäiseen sisäiseen viattomuuteemme. Herramme on luonut
ihmiset, että he täyttäisivät ne taivaankannen vapaat tilat, joista Lusifer
joukkoineen on ajettu pois. Sama Lusifer on hänkin synkän vihansa tilassa
johtanut ihmisiä harhaan, ollen tottelematon Jumalalle ja kadottaen samalla
kaiken armon ja hyveellisyyden, joissa hän alun perin oli Jumalan ja enkelien
kaltainen. Näin hän myrkytti ja turmeli puhtaan luontonsa. Myös ihminen on
tällä tavoin kääntynyt kuoleman suuntaan halujensa sokeuden, tahtonsa vääryyden
ja ylpeyden sekä pahojen himojensa johdattamana. Hän on sairastunut vihan
voimista. Ihminen oli kunniassaan, mutta ei ymmärtänyt, vaan on tullut tyhmien
järjettömien eläinten kaltaiseksi.
Tästä seuraa, että meitä vastassa on kolme
vihollista, jotka valitettavasti ovat lähes voittamattomia ja hallitsevat
ihmisten sydämiä: maailma, paholainen ja lihallisuus. Silloin kun nämä kolme
hallitsevat tahtoa, katoaa sielun jalous, jonka Jumala on niin ystävällisesti
valinnut. Ne, jotka sallivat tämän tapahtua itsessään, ajautuvat ilman muuta
ikuista kuolemaa kohden.
Jumalan ystävät ja Häntä rakastavat itkevät katkerasti
surusta ja murheesta, kun he näkevät näiden kolmen vihollisen hallitsevan ja
asuttavan Jumalan kaupunkeja useiden henkisten ja maallisten (jollaisilta he
tosin näyttävät) ihmisten keskuudessa. Heidän läheisilleen koituva ikuinen
vahinko tuottaa suurta tuskaa, joka painaa raskaasti heidän sydämiään. He
huomaavat, että itserakkaus on juurtunut niin syvään että vain harvat ihmiset
rakastavat Jumalaa puhtaasti ja uskoen.
Maailma on hallitsevassa asemassa sekä ulkoisen
että sisäisen ylpeyden johdosta. Niiden ihmisten lukumäärää, saati heidän
syntejään ja rikkomuksiaan, ei voida edes laskea, jotka ovat tämän paholaisen
järjestyksen alaisia – haluten näyttää joltakin ja olla jotakin.
Vihollisen valta johtaa heidät katkeruuteen,
vihaan, epäluuloisuuteen, tuomitsevuuteen, kostoon, vastahakoisuuteen ja
epäsopuun. Kaikki hänen opetuslapsensa ovat keskenään riidoissa, kykenemättömiä
rakkauteen läheisiään kohtaan sekä raskasmielisiä.
Meidän lihallisuutemme hakee kaiken aikaa kaikissa
asioissa omaa etuaan, syntisiä nautintoja ja mukavuutta. Ihmiset, erityisesti
tuhoon tuomitut, eivät tiedä, millaista vahinkoa tästä koituu. Nämä kolme
vihollista johtavat lähes kaikki ihmiset ikuiseen kadotukseen.
Mikäli joku tahtoo palauttaa alkuperäisen
kunniansa ja arvokkuutensa, jonka Adam menetti langetessaan syntiin – ja me
hänen myötään – ja tahtoo antaa sielussaan sijan Jeesus Kristuksen tulemiselle,
niin hänen täytyy paeta maailmasta, voittaa demoninsa ja lihallisuutensa joka
suhteessa puhtain motiivein. Lisäksi hänen pitää vakavasti harjoittaa niitä
hyveitä, joista kerron seuraavissa kappaleissa.
Ihminen lankesi paratiisissa kahden asian takia:
aistillisuuden ja ylpeyden. Näin ollen meidän pitää myös palata takaisen kahden
tekijän kautta, että luonto saisi takaisin alkuperäisen voimansa. Ensiksikin
meidän tulee miehekkään päättäväisesti vastustaa ja kuolettaa kaikki väärät
halut. Toiseksi meidän pitää täydellisesti nöyryyttää luontomme – ei vain
Jumalan suhteen, jota vastaan luonto on ylpeydessään noussut – vaan myös
toisten ihmisten suhteen. Asetu joka hetki kaikkein alimmalle tasolle, niin
sinä voit nousta kaikkein korkeimmalle. Näiden kahden asian kautta luonto
saavuttaa jälleen alkuperäisen voimansa.
Lisäksi ihmisen täytyy tulla kahdessa suhteessa enkelten
kaltaiseksi. Hänen tulee antaa anteeksi kaikille, jotka ovat tehneet hänelle
pahaa. Hänen tulee pitää vihollisia ystävinään – kuten enkelit tekevät aina,
kun me vahingoitamme heitä synneillämme. Toiseksi hänen pitää mielellään
palvella lähimmäistään, niin kuin rakkaat enkelit palvelevat meitä joka hetki
Jumalan kautta.
Lopulta ihmisen täytyy tulla kahdessa suhteessa
Jumalan kaltaiseksi. Ensimmäinen niistä on aito kuuliaisuus, jollaista herramme
osoitti taivaalliselle Isälleen aina kuolemaansa saakka. Toinen on siinä, että
hän kuuliaisuudessaan kasvaa ja vahvistuu hyveissään aina elämänsä loppuun
saakka.
Tällä tavoin ihmisistä tulee sydämissään kestäviä
ja taivaallisia. He ovat täydellisessä nöyryyden tilassa yhtä henkeä Jumalan
kanssa. He ovat lempeän kärsivällisiä, hengessään köyhiä ja hehkuvat tulista
rakkautta Jumalaa kohtaan. Kaikki, jotka saavuttavat tämän asteen – ja heitä ei
ole paljon – voittavat vihollisensa, jolloin Jumala vapauttaa heidät raskaista
taakoistaan ja auttaa heitä kärsimystensä kannossa. Sitten Jumala asettaa
heidän kannettavakseen entistä monitahoisemman koettelemuksen siitä syystä,
että ihmisessä kehittyisi kolme asiaa.
Ensi vaiheessa ihmisen tulee sisäistyä itseensä ja
nähdä, mistä tuska on lähtöisin – ja sisäistyä sitten sen kautta itseensä –
tullen lopulta todelliseksi itsekseen. Toisessa koettelemuksessa Jumala tahtoo
hänen ottavan selvää, miksi hänelle on asetettu kärsimyksen taakkoja, ja mihin
Jumala tahtoo hänen niiden myötä tulevan – mikäli hän seuraa Jumalaa ja
antautuu Hänen tahtoonsa. Kolmanneksi ihmisen pitää luopua vielä itsestään ja
kaikista luoduista asioista. Neljänneksi hänen tulee oppia kaikkien kärsimysten
todellinen syy.
Olisiko se siinä, että ihminen tulee immuuniksi
kaikelle ulkoiselle? Ei! Oikea syy on se, että ihminen löytää omasta
todellisesta ydinolemuksestaan sen, ettei kukaan voi tai halua tehdä hänelle
pahaa. Hänen tulee ajatella, että heidän pitäisi tuottaa hänelle enemmän
tuskaa, mistä syystä hänen täytyy tuntea lämmintä myötätuntoa näitä kaikkia
kärsimysten tuottajia kohtaan.
Sellaiset ihmiset ovat nöyrän Kristuksen seuraajia
kuulijoita, ja heissä hän hallitsee ja heille hän lausuu: ”Pysykää minussa,
niin te olette minun opetuslapsiani ja tulette tuntemaan totuuden, joka tekee
teidän vapaiksi (Joh. 8:31–32).”
Kristuksen sanojen seuraajissa on kahdenlaisia
ihmisiä. Toiset kuuntelevat ja seuraavat häntä mahdollisuuksiensa puitteissa
iloiten ja ottavat sanoman vastaan tyytyväisinä, mutta kaiken ainoastaan
asioiden luonnollisissa muodoissa. He hylkäävät sen, jota he eivät voi maistaa
tai tuntea, koska sellainen ei tyydytä heitä. Sitten he juoksevat koko ajan
etsien kuultavakseen jotakin uutta, jota he voisivat ymmärtää. Nämä ihmiset eivät
välitä siitä, että heidän pitäisi kuolettaa juoksemisen halu, tulla paremmiksi
ja valita aivan toisenlainen tie.
Toiset taas kokoavat itsensä ja pysyvät itsessään ja
omassa sisäisessä olemuksessaan ottaen armon valaisemina vastaan ainoastaan
Jumalan käskyjä. He odottavat Hänen suoraa ja välitöntä kutsuaan ja tahtonsa
ilmauksia ilman mitään välittäviä tekijöitä. Sillä kaikki, mikä tulee jonkin
välittävän tekijän tai kuolevaisen olennon kautta, sisältää moninaisuuden
synnyttämää jälkimakua ja katkeruuden siementä. Sellaisessa on jotakin luodun
makua, jollaisesta täytyy riisuutua ja vapautua, mikäli henki tahtoo todella
maistaa Henkeä niin, että Se voi asettua asumaan sielun todelliseen perustaan.
Silloin he, jotka ottavat lahjat ja Jumalan käskyt
todella sisäisesti, välillisesti tai välittömästi, ottavat ne vastaan
jumalallisessa lähteessä ja luovuttava ne siihen takaisin. Nämä ovat niitä,
jotka ammentavat ja maistavat todellisesta lähteestä, kun taas ensimmäiset
puheena olleet etsivät kaikin tavoin ja kaikissa asioissa itseään, haluten aina
pysyttäytyä itsessään. Kuitenkaan he eivät voi todellisuudessa löytää itseään
mistään niin varmalla ja yksinkertaisella tavalla, kuin sisäisestä perustasta,
jossa ei ole mitään välittäviä tekijöitä.
Nyt saatatte kysyä, miten tämä Jumalan välitön
järjestys tulee toteuttaa? Se löytyy, kun ollaan ja pysytään lujasti omassa
sisäisyydessä, niin että ihmisestä tulee itsensä sisäisyyksissä asuja, joka
jättää ulkoisen ja sellaisen etsimisen. Mikäli hän pysyy vakaasti siellä, tulee
hän varmasti tietämään, mitä siellä tulee tehdä, ja mitä Jumala on hänelle
välittömästi sisäisesti tai ulkoisen välityksellä määrännyt. Silloin hän
päästää irti itsestään ja seuraa Jumalaa kaikkialle, minne Jumala häntä
rakkaudessaan johtaa – sisältää se sitten näkyjä, toimintaa, kärsimystä tai
nautintoa.
Mikäli Jumala ei anna hänelle tätä kaikkea, niin
hän jättäytyy omaan yksinkertaisuuteensa ja kantaa kaiken rakkaudesta Jumalaan,
vaipuen sisäisyyksiin ja asettaen eteensä kuvan rakkaasta herrastamme Jeesuksesta
Kristuksesta.
Hän suoritti kaikki tekonsa kolmesta syystä: ensimmäisen
mukaan hän ei etsinyt missään toimissaan – suurissa tai pienissä – omaa
kunniaansa vaan taivaallisen Isänsä kunniaa, alistaen kaiken Hänelle. Toisena
asiana hän haki kaikissa toimissaan ihmisten parantumista ja pyhittämistä, niin
että hän parantaisi kaikki ihmiset ja johtaisi heidät hänen nimensä
tuntemukseen Paavalin sanoin: ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset tulevat
autuaiksi ja tuntevat hänen nimensä.” Kolmanneksi hän tahtoo sanojensa,
toimintansa ja elämänsä kautta antaa meille oikean esimerkin ja kuvan kaikessa
täydellistyneestä elämästä.
Näissä asioissa kiinni pysyvät ihmiset ovat
todella kaikkein jaloimpia ja rakastavampia ihmisiä. Näihin syntyneet edustavat
kristikunnan suurinta pyhää rikkautta. He pyrkivät aina kaikkein parhaimpaan
tulokseen eivätkä katso pienuuteen tai suuruuteen, vähäisyyteen tai paljouteen,
vaan ottavat kaikessa huomioon ainoastaan Jumalan tahdon.
Tästä perustasta käsin kaikki teot ovat parhaita
mahdollisia. He eivät välitä siitä, asettaako Jumala heidät ylös vai alas,
sillä he eivät ole kiinnostuneita muusta kuin Jumalan tahdon tapahtumisesta
kaikessa yhtäläisesti.
Että tämä toteutuisi meissä kaikissa, Jumala meitä
siinä auttakoon. Aamen.
***
Blogistin suomennos kirjasta: Johann Tauler’
Predigten, Frankfurt am Main, 1826
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti