Vanhassa vara parempi

Totesi jo vanha kansa ja jatkoi, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.

Tällaiset käsitykset heijastavat hyvin monille ihmisille tyypillistä, periaatteellista, psyykkisen lepokitkan tapaista muutosvastusta.

Epäilys kaikkea uutta kohtaan saattaa johtua myös kokemuksesta, etteivät hetikään kaikki uudet ideat ole osoittautuneet onnistuneiksi.

Esimerkkejä voidaan löytää mm. uusista rakennustavoista, joista on seurannut pahempia ongelmia kuin mitä vanhoissa ja viluisissa hirsitaloissa koettiin.

Myös yhtenäiskoulu näyttää tuottavan epätyydyttäviä tuloksia, koska turhan suuri osa ikäluokasta ei motivoidu koulun oppiaineista. Vanhan rinnakkaisjärjestelmän asiallinen kehittäminen olisi voinut johtaa parempiin tuloksiin.

***

Muutosvastus on sekä luonne- että ikäkysymys. Nuoret ihmiset hakevat muutosta jopa sen itsensä takia tai vastustaakseen vanhempien esittämiä ”aikansa eläneitä totuuksia.” Vanhemmissakin ikäluokissa löytyy yksilöitä, jotka ovat keskimääräistä joustavampia uusille ajatuksille tai jopa esittävät niitä itse.

Oppineisuus itsessään ei kelpaa ajatuksellisen joustavuuden takeeksi, koska monet oppineetkin ehdollistuvat oman alansa yleisiin näkemyksiin eivätkä sitten kovin helposti ota vastaan mitään poikkeavaa (muuta kuin tietenkin itse esitettyä).

***

Jo Platon käsitteli muutosvastuksen yhteiskunnallista merkitystä todeten, että muutoksia vastustavat ja niitä puoltavat tulisi pitää vuorovaikutuksessa, että asiat kehittyisivät ilman yli- tai alilyöntejä. Vuorovaikutus oli Platonin mukaan mahdollista ainoastaan silloin, jos eri ryhmien kesken vallitsee riittävän yhtenäinen käsitys siitä, mikä elämässä on olennaista.

***

Platon esitti myös suuria varauksia demokratian suhteen, koska se ei hänen mukaansa ”ollut hyvä hyvässä eikä pahassa”, koska mihin tahansa asiaan löytyi omat vastustajansa. Filosofi suositteli ”valistunutta diktatuuria”, jonka ongelmaksi on historiallisesti muodostunut ”huutava pula valistuneista diktaattoreista.”

Historia vilisee hirmuhallitsijoita, eikä nykypäiväkään ole niistä päässyt eroon. Vanha kansa väitti, että valta turmelee – mikä pitää paikkansa vain silloin, jos vallanpitäjässä itsessään löytyy sisäinen alttius turmeltumiseen.

Kuitenkin on selvästi havaittavissa, että useimmat kansat – suomalaiset mukaan lukien – kaipaavat keulakuvakseen jonkinlaista ”filosofikuningasta”, joka kelpaa kaikkien moraaliseksi esimerkiksi ja kykenee ajamaan koko kansa etua.

Kansojen parissa on myös huomattu, että poliittiset järjestelmät nostavat usein esiin varsin kapea-alaisia ja valtaan mielistymään taipuvaisia persoonia. Tämä käy ilmi siinä, että monissa maissa on etsitty johtajia tavanomaiseen politiikkaan sitoutumattomista toimijoista.

***

Elämän tarkoituksiin syvästi paneutuneet filosofit (mikäli heitä jostakin löytyy) eivät yleensä ole kovin kiinnostuneita vallasta muuta kuin velvollisuutena ja siinä suhteessa, missä valta voi palvella ihmisyyden ylentämistä.

***

Tänä päivänä muistellaan monilla tavoin Suomen sadan vuoden takaisen sisällissodan tapahtumia. Muuan erikoinen persoona niissä tiimellyksissä oli Yrjö Kallinen, joka tuomittiin toimistaan tai niistä huolimatta neljään kertaan kuolemaan. Hän ei itse suostunut anomaan edes armoa.

Vankila-aikoinaan hän päätti itsekseen, ettei enää koskaan tottelisi ketään eikä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä – muuta kuin siinä, minkä hän itse tuntisi oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi.

Opetusneuvos Kallinen oli tinkimätön, filosofisesti suuntautunut pasifisti, joka kuitenkin joutui hoitamaan pari vuotta Suomen puolustusministerin tehtäviä.

Lisätietoa Yrjö Kallisesta ks.
http://kalervomielty.blogspot.fi/2017/02/elammeko-unessa.html

***

Suomen historiaa tarkastellen voidaan havaita, että kansan keskuudesta on sen identiteetin syntymisen ja vaikeimpien vaiheiden aikoihin noussut merkittäviä persoonia, jotka eivät ole katsoneet omaa etuaan, vaan ovat voimiaan säästämättä toimineet kansan kehityksen turvaamiseksi. Samalla he ovat toimineet esikuvina koko kansalleen.

Saattaisi olla jopa niin, että helppoina aikoina karismaattisia johtajia ei edes tarvita, vaan silloin myös keskinkertaiset saavat tilaisuuden harjoitella vaarantamatta kokonaisuutta.