Ihmisillä lienee aina ollut taipumus vääristellä itselleen vieraita tai vastenmielisiä asioita korostaakseen omaksumiensa näkemysten ylivertaisuutta.
Tällaista harjoitetaan yhtä ahkerasti niin tavallisissa ihmisten välisissä asioissa kuin politiikassa, uskonnollisissa tulkinnoissa, kuin myös tieteiden puitteissa.
Vääristelijät tekevät usein hallaa myös itselleen, koska he sulkevat pois mahdollisuuden tarkastella kohteena olevia asioita entistä laajemmalta (ehkä jopa syvemmältä) kannalta.
Ihmisissä ilmenee lisäksi taipumus ”hengelliseen laiskuuteen” niin, että he eivät vaivaudu pohtimaan elämän syvimpiä asioita, vaan tyytyvät niiden kohdalla toisilta lainaamiinsa ajatustiivisteisiin – tarjoustuotteisiin.
***
Uskontojen piirissä vääristelyt ja kärjistämiset ovat johtaneet eriytymisiin ja ankariin kiistoihin oikeaoppisuudesta jopa yhden ja saman perinteen sisällä.
Eri aikoina syntyneiden uskontojen välisessä vuorovaikutuksessa (siinä määrin kun sitä ilmenee) on havaittavissa sellainen piirre, että nuoremmat tulkinnat pyrkivät profiloitumaan esittämällä aikaisemmat jossakin määrin negatiivisessa valossa (vanhassa ei ole vara parempi!).
Kristityt ovat usein tulkinneet esim. hindulaisuuden ja buddhalaisuuden olevan hyvin elämänkielteisiä uskontoja, joissa tavoitteena on ”raukeaminen tyhjiin.” He eivät aina huomaa omien evankeliumiensa sanomaa, jonka mukaan vasta tavanomaisen, katoavaisen elämännäkemyksensä kadottaminen voi johtaa todelliseen, katoamattomaan elämään. Monet kristityt opettajat luonnehtivat tätä katoamatonta myös ”tyhjyydeksi” (koska se ei ole käsitteellisesti määriteltävissä – ”sitä tai tätä”).
***
Jokin aika sitten (v. 2002) Fullerin teologisen seminaarin tohtori, Warren S. Brown kirjoitti artikkelissaan ”Psychoneuroimmunology and Western Religious Traditions”, että hindulaiset ja buddhalaiset ajattelevat elämän olevan vailla tarkoitusta, jopa tarpeetonta. Tohtorin mukaan hindujen suurin pelko on maallisen elämän loputon jatkuminen syntymisten ja jälleensyntymisten ketjuna. He sitä vastoin haluavat löytää pakotien tästä elämästä ja yhtyä universaaliin henkeen, joka on kaiken tarkoituksettomuuden ja tarkoituksen yläpuolella oleva persoonattomuus.
***
Vertailevan uskontotieteen emeritus professori, Ravi Ravindra, haluaa laatimassaan kirjeessä oikaista Brownin tulkintaa todeten ensiksi, ettei juuri kukaan hindulaisuuden tai buddhalaisuuden vakavasti otettava yliopistotutkija hyväksyisi tällaista näkemystä.
Ravindran mukaan hinduille koko elämä on suurta juhlaa ja iloa (utsava). Ihmiseksi syntymisen sanotaan olevan niin tärkeätä, että jopa jumalat haluaisivat sellaisen syntymän voidakseen saavuttaa todellisen vapautumisen (mokshan tai nirvanan), joka edellyttää täydellistä muutosta koko inhimillisen olemuksen suhteen. Vasta sen kautta yksilö voi yhdistyä ikuiseen jumalalliseen energiaan, joka on luonteelta sekä persoonallinen että universaali.
Pelkkä ajan pidentäminen loputtomien ruumistusten ketjuksi ei johda ihmistä Jumalan luo, ellei hänessä tapahdu periaatteellista olemuksellista vallankumousta. Itämaisten käsitysten mukaan ajallisen elämän venyttäminen päättymättömäksi ei sinänsä ole mielekäs tavoite – päämääränä on sitä vastoin iankaikkinen, ajaton elämä – jollaiseen maailman kaikki suuret mystikot, kristityt mukaan lukien, ovat pyrkineet ja pyrkivät.
Hindu saattaisi siten oikeutetusti pelätä juuttumista ajallisiin jatkumoihin, ellei hänessä tapahtuisi sellaista laadullista muutosta, joka voi johtaa universaaliin jumalalliseen henkeen (Isän yhteyteen).
***
Tämä on tietenkin aivan sama muutos, jota evankeliumit kutsuvat ”uudelleen syntymäksi.” Jeesus itse lausui: ”Jumala on henki, joten häntä täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.”
Ei ole edes tarpeen sanoa, että hindulaisten ja buddhalaisten elämäntavoissa kaikki ei ole suurta, ihmeellistä tai kunniakasta. Lisäksi kaikista asioista – etenkin hienoimmista – löytyy useita erilaisia tulkintoja.
Ihmisten ei ole koskaan ollut helppo toteuttaa kohdallaan suurten jumalallisten yksilöiden esimerkkiä ja elämää. Tämä pätee yhtä hyvin kristittyihin, muslimeihin kuin hinduihin. Me emme voi yleistää mafiosoja hyvien kristityiden malleiksi. Jokaisen hyvään pyrkivän ihmisen on tehtävä parhaansa palvellessaan Korkeinta Hyvää. Lisäksi hänen tulee mahdollisuuksiensa mukaan auttaa siinä, että paras hyvä pääsisi kasvamaan myös toisissa ihmisissä.
***
Näkemykseni mukaan kukaan henkilö tai mikään uskonto ei voi yksinoikeuksin omistaa Korkeinta Hyvää, mutta meidät kaikki on voitu kutsua pyrkimään sitä kohden.
Jos sallitte, niin lainaan tässä Johanneksen evankeliumia, joka esittää täydellisesti sen, mistä edellä oli puhe vain osittain (Ravi Ravindra 19.6.2002):
”Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti