Konstantinopolin I kirkolliskokous bysanttilaisessa kuvitetussa käsikirjoituksessa 800-luvun lopulta.
Otsikon tapaan huokaili piispa Eutykhes Konstantinopolin kirkolliskokouksessa, kun kokous oli juuri sinetöinyt yhden version kristologiasta. Paavi Flavius julisti huokailijan välittömästi pannaan.
***
Efesoksen kirkolliskokouksessa v. 449 tilanne kääntyi taas Eutykhesin edustamaan suuntaa, jolloin osallistujien enemmistö syöksi Flaviuksen vallasta antaen hänelle niin konkreettiset lähtöpotkut, että piispa kuoli muutaman päivän kuluttua vammoihinsa.
***
Ensimmäinen varsinainen (ekumeeninen) kirkolliskokous pidettiin v. 325 Nikaiassa pakanallisen keisari Konstantinuksen kutsusta. Tarkoituksena oli yhtenäistää (katolistaa) liikkeen näkemyksiä, joissa ilmeni erilaisia tulkintoja erityisesti Kristuksen olemuksen suhteen.
Nikaiassa päädyttiin keisarin (tai hänen hovipatriarkkansa) avustuksella seuraavaan sanalliseen muotoiluun:
Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien luojaan. Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, Isästä syntyneeseen, joka on peräisin Isän olemuksesta, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä, jonka kautta kaikki on tehty niin taivaassa kuin maan päällä; meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas ja tuli lihaksi, tuli ihmiseksi, kärsi ja nousi ylös kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen.
Vakuudeksi lisättiin vielä loppuun ns. areiolaisten käsitysten kumoamiseksi ”anateema”, jossa päätettiin erottaa katolisesta ja apostolisesta kirkosta kaikki, jotka esittivät poikkeavia tulkintoja erityisesti Kristuksen olemuksesta. Areius itse ajettiin maanpakoon.
***
Sirmiumin kokouksessa v. 357 Areiuksen kannattajat pääsivät kuitenkin vuorostaan voitolle, kun Isä ja Poika todettiin eri olemuksiksi.
***
Vuotta myöhemmin Ankyrassa Pojan tulkittiin kyllä olevan eri olemusta, mutta kuitenkin olemukseltaan Isän kaltaisen.
***
Saragossassa v. 380 julistettiin Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdeksi ja samaksi persoonaksi, Kristuksen inhimillisen olemuksen ollessa vain pelkkä illuusio.
***
Konstantinopolin ensimmäinen kokous pidettiin keisari Theodosiuksen kutsusta v. 381. Tämän keisarin toimesta kristinuskosta tuli ainoa sallittu uskon muoto. Sen jälkeen entisistä vainotuista muodostui valitettavan pian toisinajattelijoiden ankaria vainoajia. Kokouksessa vahvistettiin Nikaian uskontunnustus hieman laajennetussa ja areiolaistetusta muodossa. Samalla tuomittiin harhaoppiseksi ns. apollonarianismi.
***
Aikaisemmin oli päästy eroon monista gnostilaisista suuntauksista, juutalaiskristillisestä ebioniiteista ja natsareeneista, samoin markionilaisuudesta, monarkismista, montanolaisuudesta ja alogeista.
***
Efesossa v. 431 tuomittiin nestoriolaisuus, Kalkedonissa v. 451 monofysitismi ja Konstantinopolissa v. 680 monotlitismi.
***
Teologian tohtori Kari Kuula kirjoitti jo yli 20 vuotta sitten (Vartijassa), ettei Jeesuksen historiallinen olemus lepää kovin vankalla pohjalla, puhumattakaan hänen neitseestä syntymisestään, myöhemmistä kristologian kiistakysymyksistä tai luterilaisesta sakramentologiasta.
Kuulan mukaan vakavaan tutkimukseen vakavasti ja rehellisesti suhtautuva teologi voisi juotua kertomaan seurakuntalaisilleen, että kristinusko ei perustu raamattuun sellaisenaan, vaan on valikoitujen teemojen ja teologien vuosisataisten opetusten sekoitusta poliittis-kirkollisen historian myllerryksessä.
***
Kristillisen kirkon ”katolisointi” on siten merkinnyt ajattelutapojen pakonomaista yhtenäistämistä ja kaventamista, jollaisia keinoja maallisissa organisaatioissa käytetään lähinnä totalitaarisissa järjestelmissä eli diktatuureissa.
Tietenkin kirkolliskokoukset edustavat muodollista demokratiaa, mutta aikaisemmin yhdessä ”jumaliseksi kiteytetyt” tunnustukset näyttävät olleen omiaan rajaamaan uudistukset varsin ahtaisiin puitteisiin.
Demokratisoituminen ei etenkään hengellisissä asioissa johda aina yleviin tuloksiin, koska valintaa suorittavilla ihmisillä on taipumus valita kaltaisiaan – niitä, jotka eivät esitä kovin paljon elämäntapaan liittyviä vaatimuksia. Rooman piispaksi valittiin kolmannen vuosisadan alussa Galixtus I (Pyhä), entinen orja, joka kavalsi haltuunsa annetut almurahat, mutta oli muuten ”riittävän liberaali” salliakseen sekaantumisen orjiin. Myöhemmistä ”pyhistä Borgioista” onkin sitten julkistettu jo enemmän tietoa.
Matteuksen evankeliumi edellyttää hengellisiltä johtajilta (esim. kirjanoppineilta ja fariseuksilta) sitä, että he ovat ”puhdistaneet myös maljansa sisäpuolen”.
Luukas toteaa, että jos sokea taluttaa sokeaa, niin molemmat lankeavat kuoppaan.
Johtajalla tulisi siten olla todellinen omakohtainen näkemys (tietoisuus, Kristuksen sisäinen tuntemus tai mieluiten samuus) siitä, mihin hän on alaisiaan johtamassa.
***
Vasta ns. reformaatio synnytti jonkin verran eroavuuksia perinteiden kaavoittamiin tulkintoihin, mutta jakoi samalla koko liikkeen toisille vihamielisiin leireihin – ikävine ja pitkäaikaisine seurauksineen.
***
Raja-aitaa katolisten ja luterilaisten välillä on koetettu hieman alentaa laatimalla v.1999 yhteinen julistus vanhurskauttamisesta, jossa ei paljonkaan kyseenalaisteta niitä perinteisiä nikaialaisia näkemyksiä, jotka jo alun perin aiheuttivat päänvaivaa.
**
Ehkä olisi jo aika miettiä sitä, mitä Johanneksen evankeliumi tarkoitti Jeesuksen ja hänen Isänsä yhtä olemisella? Tai sitä, oliko Jeesus tosissaan todetessaan Psalmin tavoin, että ”te olette Jumalia (ja kaikki tyynni Korkeimman poikia)?”
***
Johanneksen 14. luvussa todetaan, että Isä on suurempi kuin minä, mikä näyttäisi olevan Nikaian tunnustuksen vastainen näkemys.
Se tulee kuitenkin ymmärrettäväksi, jos ajatellaan Jeesuksen puhuneen (näillä tai joillakin muilla sanoilla) sisäisestä samuudesta ja ykseydestä – makrokosmoksen ja mikrokosmoksen samankaltaisuudesta ja siihen nojaavasta täydellisestä resonointikyvystä (pyhäin yhteydestä).
***
Evankeliumit ja niitä vanhemmat Paavalin kirjeet luovat lisäksi sellaista kuvaa, että jokaisen yksilön tulisi ainakin pyrkiä (etsiä ja kolkutella) taivaallisen Isän täydellisyyteen – sisäiseen samuuteen, jonka saavuttanutta (jokaista) kutsutaan Kristukseksi (Kristuksen ylle pukeneeksi ja sille muodon antaneeksi – oman olemuksensa ilman omaa itsekästä tahtoa luovuttaneeksi).
Mestari Eckhart puhuu ainoastaan yhdestä Poikuudesta, joka jokaisen on mahdollista saavuttaa, mikäli hän kykenee kääntymään täydellisesti Jumalan puoleen – irrottamalla mielensä kaikista tilapäisen elämän virtausten aiheuttamista tuntemuksista ja ajatuksista.
***
Lienee selvää (myös tieteellisesti), että kaikki on alun perin ollut (ja on yhä) jossakin ydinolemuksessa (kuten Johanneksen evankeliumin alku niin juhlallisesti lausuu – in principio erat verbum), josta vasta ns. alkuräjähdyksessä (valkeuden tulossa) syntyy aika ja kaiken myöhemmin ilmenevän perustekijät.
Raamattu saattoi jopa symboloida tätä alkua (räjähdystä) valkeuden tulolla. Siitä kertoivat myös muinaiset sumerit sekä paljon nykyisiä tieteitä muistuttavalla tavalla keskiajan mystikko Jakob Böhme.
***
Periaatteessa kaiken on täytynyt olla tuossa alkujen alussa (Jumalassa) täydellisesti mukana (in nihilo nihil fix). Koska kyseessä on ajaton ja siten muuttumaton asia, niin kaiken täytyy ydinolemuksessaan myös jäädä siihen ikuisesti.
Tällaisessa mielessä jokainen olento ja olemus on henkiseltä alkuperältään jumalallinen, mutta vain ani harvat kykenevät sen rajallisessa ja erillistyneessä olemuksessaan tiedostamaan, koska inhimillinen tajunta on jossakin vaiheessa samastunut pelkkiin ulkoisiin asioihin – ”kääntynyt pois ajattomasta Jumalasta.”
***
On mahdollista, että kristityt ovat ensimmäisissä kokouksissaan liiaksi personoineet käsitystä jumaluudesta, jolloin se on menettänyt suuren osan alkuperäisestä universaalista luonteestaan.
Samalla ihminen on käsitteellisesti etäännytetty alkuperästään niin kauas, että hänen saattamisensa takaisin ”Isän kotiin” vaatii seurakunnallisia toimenpiteitä (kastetta ja katolisilla katumusta ja rippiä) ja ulkopuolista sovitusta sekä vankkaa uskoa sanallisiin tulkintoihin.
***
Vuorisaarna ja Johanneksen evankeliumi (muiden muassa) edellyttävät ”olemista sisäisesti yhtä alkuperäisen kanssa”, mikä samalla tuonee ”pelastusvarmuuden”, mikäli tietoisuus ei enää toimi pelkästään tunne- ja mentaalisissa olemuksissa, vaan on siirtynyt ajalliseen sidostumattomiin olemuksiin (Pyhän Hengen ja Pojan pysyviin tiloihin) – vapautunut katoavaisuudesta totuuden suoran avautumisen myötä.
Tämän tapaisten fundamenttien pohdintaa harjoitettiin myös varhaisissa kirkolliskokouksissa, mutta päädyttiin kuitenkin useiden osallistujienkin mielestä omituisiin tuloksiin, joita ei vieläkään uskalleta kyseenalaistaa – saati pyrkiä päivittämään.
***
Nykyisin painitaan sosiaalisten (parisuhteiden, maahanmuuttajien) kysymysten parissa, jotka tuskin edistävät ihmisten hengellistä kehitystä, vaan synnyttävät usein tarpeettomia vastakkaisuuksia.
Kirkon houkuttelevuutta näytetään parantelevan varsin matalin ja maallisin keinoin, joissa ei tosin ole vielä päädytty aivan ”kaljakellunta-kirkon” tasolle. Kilpaa käydään siitä, kuka uskaltaa vihkiä ilman kirkon lupaa, tai kuka rohkenee vastustaa maallisia päätöksentekijöitä.
Vain harvat johtajat näyttäisivät kirkon ydintehtävän mukaan kilvoittelevan siitä, kuka kykenee näyttämään totuutta etsiville ihmisille suuntaa, jonne kulkien todellisuus saattaisi avautua tai ainakin hieman raottua. Puitteet sellaiseen ovat vielä mitä parhaat (kirkkoja ei sentään ole jouduttu käytön puutteessa myymään tai muuttamaan moskeijoiksi).
Ainut mitä tarvitaan, on sisältö, joka nojaa mahdollisimman puhtaaseen totuuteen ja löytää vastakaikua kaikkien siihen pyrkivien sisikunnasta. Mestari Eckhartin varsin lyhyitä saarnoja tultiin 700 vuotta sitten kuulemaan jopa satojen kilometrien päästä – jalkaisin. Hän tosin kertoi saavansa kattavan muodollisen oppinsa lisäksi myös sellaista suoraa tietoa, jota mitkään oppilaitokset eivät voi tuottaa.
***
Ihmiset eivät ole muuttuneet niin paljon, ettei heissä enää löydy hengen kaipausta – sillä sellainen on istutettu ihmisen syvimpään olemukseen jo ennen aikojen alkua – Ajattoman Isyyden kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti