torstai 1. helmikuuta 2018

Mielen valkaisutarpeesta


Jos peiliin katsoessamme huomaamme vähänkin likaa kasvoissamme, peseydymme välittömästi. Jos taas tarkastellessamme omaa sisikuntaamme huomaamme jotakin arveluttavaa ja häiritsevää, keksimme tuhat ja yksi syytä, joiden nojalla me itse emme voi asiantilan korjaamiseksi tehdä juuri mitään.
***
Matteuksen evankeliumi (18:3) kuvaa mielen puhtautta lasten kaltaisuudeksi. Lauseen täytyy tarkoittaa lasta, joka ei vielä tunnista itseään erillisenä minuutena eikä ole ehdollistunut käsitteelliseen ajatteluunsa. Evankeliumi puhuu taivaskelpoisesta tilasta eli mahdollisuudesta yhdistyä henkisen alkuperänsä kaltaisuuteen.
***
Kristityille on parintuhannen vuoden ajan opetettu sitä, että kaikki aineelliset ja psyykkiset ilmiöt ovat tilapäisiä, joten niihin ei kannattaisi samastaa koko olemustaan. Ihminen kuitenkin uskoo lähinnä vain sen, minkä hän voi helpoiten tavoittaa aistiensa, tunteittensa tai ajattelunsa välityksellä. Valitettavasti kaikki sellainen on luonteeltaan tilapäistä ja ohimenevää.
***
Mestari Eckhart toteaa saarnassaan (n:o 6): ”Vastaanottavuus korkeimman totuuden suhteen, ja siinä eläminen edellyttävät, että ihminen on vapaa ajallisuudesta niin, etteivät hänen aikaisemmat toimensa ja vastaanottamansa kuvat (mielikuvat) toimi hänen esteinään. Ihmisen on oltava tyhjä ja vapaa. Hänen on vastaanotettava jumalainen lahja ikuisessa nyt-tilassa, sekä johdettava se esteettä takaisin alkuperäiseen valoon.”
Eräässä toisessa saarnassaan (n:o 1) hän esittää: ”Yksikään syntinen ei voi vastaanottaa tätä valoa eikä olla sen arvoinen, koska hän on täynnä puutetta ja pahuutta, jota kutsutaan pimeydeksi. Tästä syystä sanotaan: ’Pimeys ei voi vastaanottaa tai käsittää valkeutta (Joh. 1:5)’, koska ne väylät, joita pitkin valon tulisi saapua, ovat pimeyden ja kavaluuden tukkimat.”
Vielä toisaallakin (n:o 24) Eckhart korostaa sisäisimmässä olemuksessa pysyttäytymistä todeten: ”Mikäli Jumala sieltä löytää meidät kotoamme – eikä sielu ole lähtenyt kävelylle viiden aistin kera: sillä sielun pitää olla kotona sisimmässä, korkeimmassa ja puhtaimmassa olemuksessaan, pysyen sisäisyydessä eikä katsella ulos: silloin vasta ’Jumala on saapuvilla ja lähellä.’”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti