Sanan tulo lihaksi

Johanneksen evankeliumin alku kirjoittaa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.”

”Sana” on käännetty Vulgataan (onnettomasti) kreikan ”logoksesta” latinan ”verbumiksi”, jolloin sana on kadottanut alkuperäisen, puhtaasti henkisen merkityksensä. Kreikankielessä Logos voi tarkoittaa mm. puhetta, sanaa, merkitystä, ajattelua, järkeä, periaatetta, sääntöä, suhdetta tai oppia.

Filosofiassa (Herakleitos) Logos on tulkittu jo yli 500 vuotta ennen kristillisyyttä kaikkeuden perimmäiseksi alkusyyksi, joka järjestää kaiken ja luo ykseyden.

Tällainen tulkinta sopii hyvin Johanneksen jatkomääritelmään: ”Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei olo syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”

Johannes esittää periaatteellisen (in prinsipio erat verbum) ”luomiskertomuksen”, joka lähtee ajattomuudessa (alkuperäisessä periaatteessa – Jumalassa) olevasta kaikkeuden ilmenemättömästä ydinolemuksesta, josta kaikki ajallinen ilmennys saa alkunsa ja olemuksensa sisäiset tarkoitukset.

***

Kristillinen teologia on tulkinnut Sanan tarkoittavan Jeesusta, mikä lienee aivan liian pitkälle johdettua omien (jopa omahyväisten) näkemysten laajennusta.

Johannes tosin jatkaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”

Evankelista viittaa tässä Nasaretin Jeesukseen Logoksen, Sanan eli välittömän jumalallisen tietoisuuden ilmentäjänä. Jeesus oli jossakin vaiheessa saavuttanut Jumalan Pojan kaltaisuuden. Johannes ei kuitenkaan väitä, että Nasaretin Jeesus olisi ollut Jumalan ainoa poika. Myöhemminhän Jeesus itsekin tahtoo kaikkien muiden saavuttavan aivan saman poikuuden (Joh. 17:21) kuin mihin hän oli jossakin vaiheessa sisäisesti päässyt.

Keskiajan dominikaaniopettaja, Mestari Eckhart korostaa sitä, että jokaisen yksilön tavoitteena on Jumalan Poikuuden saavuttaminen – ja että kyseessä on aivan sama Poikuus kuin mitä Nasaretin Jeesus aikoinaan ilmensi.

***

Toisaalta sana on (valitettavasti) tulkittu kirjoitetuksi tai lausutuksi sanaksi – pyhiksi kirjoituksiksi, erityisesti raamatuksi. Silloin se on kadottanut alkuperäisen henkisen merkityksensä muuttumattomana, ajattomana kaikkeuden ytimenä, jota ei voi edes kuvata aikaan ja tilaan ehdollistunein käsittein.

Johannes jatkaa: ”Henki on se, joka eläväksi tekee – ei liha mitään hyödytä.” Ja jatkaa hyvin kyseenalaisesti: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.”

Lienee selvää, etteivät mitkään lausutut sanat sellaisinaan edusta henkeä ja elämää – parhaimmillaan ne voivat ainoastaan johdatella henkeä ja pysyvää elämäntietoisuutta kohden, mikäli ne auttavat vastaanottajaa irrottautumaan omista ehdollistumistaan katoaviin ilmiöihin.

***

Tuomaan evankeliumista (Tuom. 11) voidaan poimia ote: ”Silloin kuin olitte yksi, teistä tuli kaksi. Mutta kun olette kaksi, mitä silloin teette?”

Yksin oleminen viittaa samaan ajattomaan alkutilaan kuin ”Sanan oleminen Jumalan tykönä” Johanneksen evankeliumin alussa. Kahdeksi tuleminen tarkoittaa ”syntiin lankeemusta”, ihmisyyden muutosta niin, että hänen tajuntansa painopiste suuntautuu erilliseen olemukseen, olemiseen ja ajallisiin ilmiöihin, ja hän kadottaa välittömän tietoisuutensa henkisestä alkuperästään ja olemuksestaan.

Sanonta kysyy sitten kaksinaisuudelta (tai sen alemmalta puoliskolta): ”Mitä silloin teette?”

Vastaus lienee periaatteessa yksinkertainen, mutta toteutettavaksi hyvin vaikea:

jälkiperäisen sulauttaminen ja palauttaminen alkuperäiseen, mikä tietenkin edellyttää sitä, että jälkiperäinen (ajallinen, lihallinen, psyykkinen) tavalla tai toisella kadottaa leimautumisensa (tavanomaisen elämännäkemyksensä) katoaviin ilmiöihin.

Vasta silloin ”sana voi todellisuudessa tulla lihaksi” kun persoonalliseksi ehdollistumien koostumaksi muodostunut olemus antaa myöden ja henkinen ydinolemus astuu vapautuneeseen tilaan (sielun puhtaaseen olemukseen) alkuperäisessä kirkkaudessaan.